Helsingin kaupungin kaasulaitos

Helsingin kaupungin kaasulaitos oli vuosien 1900 ja 1977 välillä Helsingin kaupungin kaasunjakelusta vastannut yhtiö.

Helsingin Kaasuvalaistusosakeyhtiö aloitti kaasunjakelun vuonna 1860. Ensimmäinen kaasutehdas perustettiin Itäisen Henrikinkadun (nyk. Mannerheimintien) varrelle, nykyisen Postitalon ja Kiasman paikkeille. Kaasua käytettiin nimen mukaisesti aluksi valaistukseen. Vuoteen 1882 asti kaasun raaka-aineena käytettiin puuta (puukaasu).

Syyskuun alusta 1910 uusi yksikkö jatkoi toimintaa Sörnäisten Suvilahdessa keskustan tehtaan lopetettua. Rakennukset ovat arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelemia yhteistyössä betonirakentamiseen perehtyneen Jalmar Castrénin kanssa.[1] Suvilahdessa on yhä jäljellä kaksi kaasun varastointiin tarkoitettua kaasukelloa. Niistä vanhempi, vuonna 1910 valmistunut tiilestä muuratulla suojarakennuksella varustettu noin 30 000 kuutiometrin kaasukello on kunnostettu vuonna 2022. Uudempi, ilman suojarakennusta oleva teräksinen 50 000 kuutiometrin kello on valmistunut vuonna 1929.[2]

Kaupunkikaasun raaka-aineena Helsingissä käytettiin kivihiiltä 1970-luvun alkuun saakka jonka jälkeen se vaihtui butaaniksi. Taustalla oli kaupunkikaasun tuotannossa syntyvän ja koko laitoksen taloudellisuuden kannalta olennaisen koksin kysynnän lasku kiinteistöjen siirtyessä käyttämään lämmitykseen polttoöljyä. Kaupunkikaasun tuotannon sivutuotteena saatiin myös kivihiilitervaa ja raakabentseeniä.[3][4]

Vuodesta 1977 alkaen kaasulaitoksen toiminnot ovat olleet Helsingin kaupungin energialaitoksen alaisuudessa. Kaupungin omistuksessa se oli kuitenkin jo lokakuusta 1900 eteenpäin Helsingin kaupungin kaasulaitoksena.

Raaka-aine vaihtui myös 1990-luvun alkupuolella, kun kaupunkikaasu vaihtui maakaasuun.[5][6][7][8]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.