Helinä Rautavaara
Helinä Rautavaara (24. maaliskuuta 1928 Helsinki – 27. helmikuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen tutkimusmatkailija, seikkailija ja keräilijä. Hän tuli 1950-luvulla tunnetuksi Seura-lehteen kirjoittamiensa Peukaloliisa-matkakertomusten myötä.
Rautavaaran toiminnasta kertova Helinä Rautavaaran museo on toiminut 31.8.2019 lähtien Espoossa.
Elämä ja ura
muokkaaHelinä Rautavaara syntyi Helsingissä perheen ainoaksi lapseksi. Hänen isänsä Toivo Rautavaara oli tunnettu kasvitieteilijä, ja äiti Kaarina Rautavaara toimi kielenkääntäjänä ja konekirjoittajana eduskunnassa. Rautavaara kirjoitti ylioppilaaksi Suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1946. Musikaalinen ja taiteellisesti lahjakas Rautavaara oli jo lapsena haaveillut taiteilijan ammatista mutta päätyi hetkeksi akateemiseen maailmaan. Hän valmistui vuonna 1952 Helsingin yliopistosta psykologian maisteriksi.
Vuonna 1954 Rautavaara lähti ensimmäiselle merkittävälle matkalleen Pohjois-Afrikkaan. Siitä lähtien hän matkusteli liki 40 vuoden ajan lähes yhtäjaksoisesti. Rautavaara tutustui muun muassa Pohjois- ja Länsi-Afrikan, Lähi-idän, Kaakkois-Aasian ja Latinalaisen Amerikan kulttuureihin. Matkaa hän taittoi usein polkupyörän selässä tai liftaten. Rautavaaraa kiinnostivat erityisesti uskonnot, rituaalit sekä kulttuurien kohtaaminen ja sekoittuminen. Osallistumalla paikalliseen elämänmenoon hän pyrki kokemaan kulttuurit "sisältä käsin", minkä ansiosta hän pääsikin todistamaan erilaisia ilmiöitä, jotka usein jäävät tavalliselle matkailijalle varsin etäisiksi.
Dahomey (Benin)
muokkaaLatinalaisessa Amerikassa Helinä Rautavaara tutustui afrobrasilialaisiin uskontoihin, jonka myötä hänellä heräsi kiinnostus Afrikkaa kohtaan. Keväällä 1966 hän matkusti ensimmäistä kertaa Länsi-Afrikkaan, jossa osallistui Unescon Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kulttuurikollokvioon. Sen jälkeen hän jatkoi itsenäisesti matkaansa Beninin tasavaltaan, joka tunnettiin tuolloin nimellä Dahomey. Rautavaara matkusti Beninissä ainakin Porto-Novossa, Abomeyssa ja Ouidahissa. Porto Novossa hän kuvasi muun muassa aseneja ja muita rituaaliesineitä Gran Marchén torilla. Ouidahissa hän kuvasi muun muassa ashina-juhlaan osallistuvia Avossê tanssijoita.
Sen jälkeen Helinä Rautavaara osallistui Premier Festival des Arts Nègresiin Senegalissa, joka oli tutkijoiden ja mustan tietoisuuden taiteilijoiden kohtaamispaikka. Rautavaara kertoi oppineensa siellä kuukaudessa enemmän afrikkalaisesta kulttuurista kuin koko siihenastisen elämänsä aikana. Senegalissa Rautavaara tapasi myös ensimmäistä kertaa Etiopian valtionpäämiehen Haile Selassien.[1]
Elämäntyö
muokkaaSeura-lehden artikkelien lisäksi Rautavaara dokumentoi kokemuksiaan valokuvaamalla, äänittämällä ja maalaamalla. Myöhemmiltä matkoiltaan hän toi Suomeen mittavan määrän esineitä. Rautavaara koki elämäntehtäväkseen opettaa suomalaisia vieraista kulttuureista. Osia hänen kokoelmastaan on ollut esillä erilaisissa näyttelyissä 1980-luvulta lähtien, ja 1990-luvun puolivälissä ryhdyttiin neuvottelemaan Espoon kaupungin kanssa museon perustamisesta. Rautavaara oli aktiivisesti mukana museon suunnittelussa ja toteuttamisessa. Valmiissa muodossa hän ei sitä kuitenkaan päässyt koskaan näkemään.
Helinä Rautavaara kuoli 27. helmikuuta 1998 Helsingissä.
Lähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ HELINÄ RAUTAVAARA (1928-1998) (Glims & Gloms tanssiteatterin verkkosivu) JAM. Helinä Rautavaaran museo. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 27.11.2017.
Kirjallisuutta
muokkaa- Lehtimäki, Helena: Minä Helinä Rautavaara. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15260-2
Aiheesta muualla
muokkaa- Helinä Rautavaaran muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- YLE Elävä arkisto: Helinä Rautavaara, kulttuurien tutkija ja maailmanmatkaaja. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Haikarainen, Riikka: Uskonto tulee ulos vitriinistä Helinä Rautavaaran museossa. Helsingin Sanomat 16.11.2007.
- Lammi, Jyrki: Helinä Rautavaaran kokoelma ja aitous, eli skeptikko kuningattaren aarrekammiossa. (Arkistoitu – Internet Archive) Taiteentutkija 1/2000.