Heikki Mannila
Heikki Olavi Mannila (s. 4. tammikuuta 1960 Espoo) suomalainen tietojenkäsittelytieteilijä.[1] Hän oli Suomen Akatemian pääjohtaja kausilla 2012–2017 ja 2017–2022.[2]
Mannila väitteli filosofian tohtoriksi tietojenkäsittelytieteestä Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut professorina Tampereen ja Helsingin yliopistoissa sekä Teknillisessä korkeakoulussa ja vierailevana professorina Wienin teknillisessä korkeakoulussa.[3] Mannila on työskennellyt myös akatemiaprofessorina ja HIIT:n (Helsinki Institute for Information Technology) johtajana ja tutkimustehtävissä muun muassa Nokia Research Centerissä. Vuonna 2009 hänet nimitettiin Aalto-yliopiston akateemisten asioiden (tutkimus ja opetus) vararehtoriksi ja rehtorin ensimmäiseksi varamieheksi[4].
Mannila on tiedonlouhinnan tutkimuksen pioneeri ja sen menetelmien keskeisiä kehittäjiä maailmassa. Hän työskentelee tietojenkäsittelytieteen perustutkimuksen lisäksi aktiivisesti useilla sen sovellusalueilla, esimerkiksi bioinformatiikan, genetiikan, tietoliikenteen, paleontologian ja kielentutkimuksen alueilla.
Mannilan vanhemmat ovat professori Elina Haavio-Mannila ja valtiotieteiden lisensiaatti Olavi Mannila.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuka kukin on 2007, s. 585. Helsinki 2006. ISBN 951-1-20606-0
- ↑ Heikki Mannila jatkaa Suomen Akatemian pääjohtajana 2.2.2017. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 9.4.2022.
- ↑ a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 427. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ Aalto-yliopiston vararehtoreiksi professorit Heikki Mannila, Hannu Seristö, Jorma Kyyrä ja Martti Raevaara Aalto-yliopiston tiedote 25.9.2009