Heikki Kahila
Heikki Tauno Kahila[1] (s. 7. elokuuta 1936 Varkaus) on suomalaisen televisiohistorian tunnetuimpia uutisankkureita. Hän työskenteli Yleisradion pääuutislähetyksissä 14 vuotta 1960–1970-luvulla.[2]
Heikki Kahila | |
---|---|
Heikki Kahila vuonna 2013 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 7. elokuuta 1936 Varkaus |
Ura
muokkaaKahila aloitti toimittajana Ylen uutisissa vuonna 1962. Uutisten lukijana hän työskenteli kesään 1978 saakka. Sen jälkeen hän juonsi muun muassa Hyvä Suomi -ohjelmaa ja muita reportaasiohjelmia. Vuosina 1981–1997 hän toimi Ylen viihdetoimituksessa tuottajana ja toimittajana.[3]
Kahila lauloi myös Songilo-lauluyhtyeessä yhdessä tunnettujen televisioesiintyjien Aarre Elon, Jukka Virtasen, Alpo ”Apeli” Halisen ja Jani Uhleniuksen kanssa. Hän on juontanut useita televisio-ohjelmia, kuten Yhden illan juttu ja Kesäillan valssi ja esiintyi muun muassa cameoroolissa lasten televisioelokuvassa Villahousupakko sekä useissa muissa elokuvissa. 1980- ja 1990-luvuilla Heikki Kahila työskenteli tuottajana ja toimittajana TV1:n Viihdetoimituksessa.[2]
Vuonna 2000 virallisesti eläkkeelle jäänyt[2] Kahila pyrkii nyttemmin edistämään paritanssia, toimii ravintolaviihteen käsikirjoittajana, kolumnistina ja viihdekonsulttina. Hän toteutti vaimonsa Pia Kahilan kanssa vuonna 2005 Seinäjoen kaupunginteatteriin tanssimusikaalin, joka pohjautui vanhoihin Suomi-filmeihin.[2]
Elokuvarooleja
muokkaa- Pähkähullu Suomi (1967)
- Vodkaa, komisario Palmu (1969)
- Kahdeksas veljes (1971)
- Saatanan radikaalit (1971)
- Kiljusen herrasväki (1981)
- Salaisen agentin äiti (1987)
- Vääpeli Körmy – taisteluni (1994)
- Siivoton juttu (1997)
- Hotelli Voodoo (1997)
Teoksia
muokkaa- Ääneen elettyä. Gummerus 2013. ISBN 978-951-20-9260-4
Tunnustuksia
muokkaa- Kahila voitti Telvis-palkinnon parhaana miespuolisena televisioesiintyjänä vuosina 1970–1977.[2]
- Vuonna 2012 Kahila palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla.[4]
Yksityiselämä
muokkaaHeikki Kahilan nuorempi veli Matti (1946–2019) oli tunnettu DJ ja karaokeisäntä.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Juhliva Heikki Kahila: Viihteen tekijät paranevat vanhetessaan. Apu, 9.8.1996. A-lehdet.
- ↑ a b c d e Erjansalo, Anne – Timonen, Kaarina – Karhuvaara, Veera: ”Toosan” tähdet eivät sammu. Ilta-Sanomat Plus, 2007, nro 10.11.2007, s. 24.
- ↑ Rouva Ruutu vastaa Muistikuvaputki. 18.3.2009. Yleisradio. Viitattu 3.10.2010.
- ↑ Kultaiset Venlat jaettiin jälleen
- ↑ Matti Kahila 1946–2019 Helsingin Sanomat. 30.5.2019. Viitattu 1.5.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa- Itse asiassa kuultuna Heikki Kahila, 1.5.2020
- Karismaattinen uutisikoni Heikki Kahila hurmaa James Bondina
- Heikki Kahila Elonetissä.
- Heikki Kahila Internet Movie Databasessa. (englanniksi)