Hear ’n Aid
Hear 'n Aid oli projekti jossa 1980-luvun heavy metal -tähdet keräsivät rahaa Etiopian nälänhädän uhrien auttamiseksi. Ronnie James Dio perusti sen Band Aidin ja We Are the Worldin kaltaisten projektien innoittamana. Rahaa kertyi vuodessa miljoona dollaria.
Hear 'n Aid Eri esittäjiä | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | 20-21 toukokuuta 1985 | |
Julkaistu | 1. tammikuuta 1986 | |
Tyylilaji | heavy metal | |
Kesto | 43.14 | |
Levy-yhtiö | PolyGram Records | |
muut julkaisut | ||
Hear 'n Aid 1986 |
||
Singlet albumilta Hear 'n Aid | ||
|
Muusikot nauhoittivat yhdessä kappaleen Stars 20.–21. toukokuuta 1985 A&M Records Studiolla Los Angelesissa Hollywoodissa. Kappale on julkaistu singlenä 1. tammikuuta 1986. Samaan aikaan julkaistiin myös albumi, joka Stars kappaleen lisäksi sisälsi lähinnä eri yhtyeiden live-versioita kappaleistaan. Projektista on julkaistu myös videot VHS ja Video 8 -formaateissa, jotka sisältävät kuvamateriaalia kappaleen äänityssessioista. Sen lisäksi on julkaistu eri oheistuotteita, kuten paitoja, huiveja, julisteita jne..
Iron Maidenin Dave Murray ja Adrian Smith lensivät kesken yhtyeen World Slavery Tour kiertueen äänittämään osuuksiaan kappaleeseen.[1]
Albumin kappaleet
muokkaaNro | Nimi | Säv&san | Esittäjä | Kesto | |||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Stars | Dio, V. Campbell, Bain | Hear 'n Aid | 7.15 | |||||
2. | Up to the Limit (live) | Hoffmann, Stefan Kaufmann, Baltes, Fischer, Dirkschneider, Deaffy | Accept | 5.01 | |||||
3. | On the Road (live) | Burston, Kilmister, P. Campbell, Gill | Motörhead | 4.55 | |||||
4. | Distant Early Warning (live) | Lifeson, Lee, Peart | Rush | 5.06 | |||||
5. | Heaven’s on Fire (live) | Stanley, Child | Kiss | 4.25 | |||||
6. | Can You See Me | Hendrix | The Jimi Hendrix Experience | 2.33 | |||||
7. | Hungry for Heaven (live) | Dio, Bain | Dio | 5.45 | |||||
8. | Go for the Throat | Meniketti, Alves, Kennemore, Haze | Y&T | 4.30 | |||||
9. | The Zoo (live) | Schenker, Meine | Scorpions | 6.17 | |||||
"Stars"- kappaleen muusikot
muokkaaLaulu:
- Eric Bloom (Blue Öyster Cult)
- Ronnie James Dio (Dio)
- Don Dokken (Dokken)
- Kevin DuBrow (Quiet Riot)
- Rob Halford (Judas Priest)
- Dave Meniketti (Y&T)
- Paul Shortino (Rough Cutt)
- Geoff Tate (Queensrÿche)
Taustalaulu:
- Tommy Aldridge (Ozzy Osbourne)
- Dave Alford (Rough Cutt)
- Carmine Appice (Vanilla Fudge/King Kobra)
- Vinny Appice (Dio)
- Jimmy Bain (Dio)
- Frankie Banali (Quiet Riot)
- Mick Brown (Dokken)
- Vivian Campbell (Dio)
- Carlos Cavazo (Quiet Riot)
- Amir Derakh (Rough Cutt)
- Buck Dharma (Blue Öyster Cult)
- Brad Gillis (Night Ranger)
- Craig Goldy (Giuffria)
- Chris Hager (Rough Cutt)
- Chris Holmes (W.A.S.P.)
- Blackie Lawless (W.A.S.P.)
- George Lynch (Dokken)
- Yngwie Malmsteen
- Mick Mars (Mötley Crüe)
- Michael McKean (David St. Hubbins Spinal Tapista)
- Dave Murray (Iron Maiden)
- Vince Neil (Mötley Crüe)
- Ted Nugent
- Eddie Ojeda (Twisted Sister)
- Jeff Pilson (Dokken)
- Rudy Sarzo (Quiet Riot)
- Claude Schnell (Dio)
- Neal Schon (Journey)
- Harry Shearer (Derek Smalls Spinal Tapista)
- Mark Stein (Vanilla Fudge)
- Matt Thorr (Rough Cutt)
Kitarasoolot:
- Vivian Campbell (Dio)
- Carlos Cavazo (Quiet Riot)
- Buck Dharma (Blue Öyster Cult)
- Brad Gillis (Night Ranger)
- Craig Goldy (Giuffria)
- George Lynch (Dokken)
- Yngwie Malmsteen
- Eddie Ojeda (Twisted Sister)
- Neal Schon (Journey)
Rytmikitaran melodiat:
Basso:
Rummut:
Koskettimet:
Lähteet
muokkaa- ↑ STARS: HEAR'N AID: An All Star album for Famine relief 1986 yperano.com. Arkistoitu 25.7.2014. Viitattu 18.7.2014. (englanniksi)