Haperot
Haperot (Russula) on laaja helttasienisuku. Ne muistuttavat ulkoisesti paljon lähisukulaisiaan, samaan Russulaceae-heimoon kuuluvia rouskuja, mutta eroavat niistä siinä, ettei haavoitetusta haperosta valu maitiaisnestettä rouskun tapaan. Haperoilla on kirkkaan värinen, monesti hieman kiiltävä lakki. Lakin pintakelmu on usein nyljettävissä ainakin lakin reunasta. Paras haperokausi on heinä-syyskuussa. Monet haperot ovat erinomaisia ruokasieniä, eikä myrkyllisiä haperolajeja tiedetä löytyvän Suomesta.[2] Lajeja tunnetaan Suomesta noin 130, mutta lajimäärä voi todellisuudessa olla jopa kaksinkertainen.[3] Suomessa kahdeksan haperolajia on luokiteltu uhanalaiseksi.[4]
| Haperot | |
|---|---|
 Russula amethystina |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Lahko: | Russulales |
| Heimo: | Haperot ja rouskut Russulaceae |
| Suku: |
Haperot Russula Pers.[1] |
| Katso myös | |
Haperon tunnistaa helposti siitä, että jalkaa taitettaessa se "hapertuu" eli murtuu pieniksi juustomaisiksi paloiksi.[2] Esimerkiksi seitikkien jalan voi puolestaan repiä koko jalan mittaisiksi suikaleiksi. Haperoksi tunnistamisen jälkeen sienestä voi maistaa palan ja sylkäistä pois, tärkeää on odottaa muutamasta sekunnista kymmeneen että sienessä mahdollisesti oleva kirpeys tulee esiin.[3] Maultaan miedot haperot kelpaavat käytettäviksi ryöppäämättä, voimakkaan makuiset voi kiehauttaa, jotta väkevän maun saa pois.
Haperoiden tunnistamisesta
muokkaaHaperoiden lajilleen tunnistaminen on monesti ongelmallista. Tunnistamista voi harjoittaa ilman mikroskooppiakin. Tässä merkitystä on kasvupaikalla, läheisillä puulajeilla, lakin ja jalan värillä, helttojen tiheydellä sekä tuoksulla ja maulla. Yksi paljon käytetty tuntomerkki on mallon värimuutokset. Tärkeä on myös lakin pintakelmun irtoamistapa. Edelleen itiöpölyn väri vaihtelee paljon lajista toiseen: Se voi olla valkoista, kermanväristä, okraa tai keltaista ja näiden sävyjä.[2][3] Itiöiden vertailussa on käytetty paljon Romagnesin väriluokitusta.[5] Haperoiden taksonomiassa on kuitenkin mikroskooppisilla tuntomerkeillä ja viimeaikaisilla DNA-tunnistusmenetelmillä yhä suurempi merkitys.[6]
Haperoihin (Russula) kuuluvia lajeja
muokkaa
|
|
Lähteet
muokkaa- Korhonen, Mauri: Uusi sienikirja, s. 88. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-09106-9
- Henning Knudsen, Juhani Ruotsalainen & Jukka Vauras: ”Russula”, Funga Nordica, s. 107–148. Copenhagen: Nordsvamp, 2008. ISBN 978-87-983961-3-0 (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ Taksonomian lähde: MycoBank Luettu 1.9.2008
- ↑ a b c Korhonen, Mauri: Uusi sienikirja, s. 88. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-09106-9
- ↑ a b c Sienituntemus 52063, Pinkka, Helsingin yliopisto helsinki.fi. Viitattu 22.11.2017.
- ↑ Hyvärinen, E. & Juslén, A. & Kemppainen, E. & Uddström, A. & Liukko, U.-M.: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Pitkäjalkakuukunen: Sienipolku 23.7.2012. Kotihiiri. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 3.8.2015.
- ↑ Henning Knudsen, Juhani Ruotsalainen & Jukka Vauras: ”Russula”, Funga Nordica, s. 107–148. Copenhagen: Nordsvamp, 2008. ISBN 978-87-983961-3-0 (englanniksi)