Härmän rautatieasema
Härmän rautatieasema (lyh. Hm) on Suomen rataverkon liikennepaikka Kauhavan Alahärmässä Etelä-Pohjanmaalla. Liikennepaikka sijaitsee rataosalla Seinäjoki–Oulu[1], noin 55 kilometrin päässä Seinäjoen ja noin 79 kilometrin päässä Kokkolan asemalta.
Historia
muokkaaLiikennepaikka avattiin pysäkkinä vuonna 1886, mutta se korotettiin asemaksi jo kaksi vuotta myöhemmin. Asemarakennus on rakennettu Oulun radan tyyppipiirustusten mukaan, ja sitä laajennettiin Bruno Granholmin suunnittelemalla poikkipäädyllä 1905. Asemalla on ollut myös hirsinen yksipaikkainen veturitalli, joka siirrettiin sinne Suupohjan radalta, Perälän asemalta. Talli on myöhemmin purettu.[2]
Miehitys Härmän asemalla lopetettiin toukokuussa 1989 ja henkilöliikenteen pysähdykset 3. syyskuuta 2006. Matkustajalaiturit purettiin vuonna 2008 rataosan perusparannustöiden yhteydessä.[2] Vuosina 2006–2016 liikennepaikalla oli ainoastaan rajoitetusti tavaraliikenteen palveluita; pääasiallisesti se toimi junakohtauspaikkana. Liikenteenohjaus hoidetaan kaukokäytöllä Seinäjoelta käsin.
Kesällä 2016 rakennettiin Kauhavan kaupungin kustantamana[3] uusi 350 metrin pituinen matkustajalaituri, pysäköintialue ja kulkuyhteydet päällystettynä, valaistus ym. varusteet ja informaatiojärjestelmä (mm. kuulutus, opasteet, merkit). Hanke toteutettiin esteettömänä. Kesästä 2017 alkaen asemalla alkoi pysähtyä jälleen matkustajajunat. Asemalla pysähtyy junaliikenteen kesäkaudella kolme junaa molempiin suuntiin. Junien pysähdykset suunnataan etenkin läheisyydessä toimivan huvipuisto PowerParkin tarpeisiin.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ ”4 Aakkosellinen luettelo rautatieliikennepaikoista ja liikennepaikkojen osista”, Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2015, s. 58. Helsinki: Ratahallintokeskus, 2015. www-versio (PDF) (viitattu 28.10.2017). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Iltanen, Jussi: ”11. Pohjanmaan rata”, Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat, s. 142. Karttakeskus, 2009. ISBN 978-951-593-214-3
- ↑ Pohjalaiset lobbarit saivat jopa VR:n taipumaan – Härmän asema herätetään henkiin yle.fi. Viitattu 5.7.2016.
- ↑ Dynasty tietopalvelu www.kauhava.fi. Viitattu 5.7.2016.