H

H (h) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten kahdeksas kirjain. H-kirjaimen nimi on suomen kielessä hoo ja äännearvo joko soinniton [h] tai soinnillinen [ɦ].

Kyrillisessä kirjaimistossa on myös samannäköisiä kirjaimia: kyrillinen Н (н) sekä Һ (һ). Yhdennäköisyydestään huolimatta nämä kaikki ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä. Eeta ja kyrillinen Н eivät myöskään merkitse h:n tapaista äännettä; siihen tarkoitukseen käytetään kirjaimia khii (Χ, χ) ja kyrillinen Х (х).

Historiaa

H-kirjain on kehittynyt kreikan kirjaimesta eeta (Η), jonka alkuperä palautuu seemiläisen kirjoituksen ḥēt-merkkiin. Kirjaimen seemiläinen ja myös vanhin kreikkalainen muoto oli , josta myöhemmin muodostui Η.

Seemiläisen kirjaimen äännearvo merkitään konventionaalisesti ”ḥ” mutta tarkka artikulaatio riippuu siitä, mistä seemiläisestä kielestä on kyse. Kun ḥēt lainattiin foinikiasta kreikkalaiseen kirjaimistoon, siitä tuli eeta (Η, η), joka klassisessa kreikassa edusti pitkää e-vokaalia (nykykreikassa lyhyttä i-vokaalia) mutta varhaisissa läntisissä kreikan muunnelmissa oli h, minä se lainautui etruskiin ja sitä kautta latinaan.

Saman kirjaimen pystyyn jaetuista puolikkaista muodostettiin sananalkuista h:ta tai sen puuttumista osoittavat alkuhenkosmerkit: vasemmasta puolikkaasta dasỳ pneũma, lat. spiritus asper eli vahva alkuhenkonen, kun sanan alussa oli [h-], ja oikeasta puolikkaasta psilòn pneũma, lat. spiritus lenis eli heikko alkuhenkonen, kun sana alkoi vokaalilla.

H suomen kielessä

H on suomen kielessä konsonantti, joka ääntyy glottaalifrikatiivina. Äänne voi olla joko soinniton [h] tai soinnillinen (tarkemmin sanottuna henkäyssointinen) [ɦ] riippuen sijainnistaan sanassa. Tavallisimmin h on melko hälytön, puolivokaalimainen äänne, jonka suuartikulaatio on yleensä vahvasti vokaaliympäristön värittämä, ja siksi h:ta voisi kutsua myös (soinnittomana) kuiskatuksi ja (soinnillisena) henkäyssointiseksi vokaaliksi.

Hieman liioitellun tulkinnan mukaan h:lla on suomessa allofonit, palataalinen [ç] ja velaarinen [x] palataalisten tai velaaristen konsonanttien edellä, esim. vihje [viçje] ja tuhka [tuxka].

Kaksoiskonsonanttina hh on suomessa hyvin harvinainen. Poikkeuksia ovat sana hihhuli ja siitä johdettu verbi hihhuloida, muutamat tuoreet lainasanat kuten wahhabismi ja eräät interjektiot ja onomatopoieettiset ilmaukset (hohhoijaa, hahhah jne.). Yleisgeminaation vuoksi hh voi esiintyä myös joissakin murteissa kuten savon sanassa rahhoo.

H muissa kielissä

H ääntyy glottaalisena frikatiivina suomen lisäksi mm. romaanisista kielistä romaniassa, germaanisissa kielissä yleisesti, slaavilaisista kielistä tšekissä, slovakissa ja sorbissa ja uralilaisissa kielissä kuten unkarissa yleisesti. Alueellisesti [h]- tai [ɦ]-ääntämystä voi tavata puolassa ja vanhastaan latviassa. Fonotaktiset rajoitukset voivat kuitenkin kielittäin estää h:ta esiintymästä muuten kuin tavun alussa, toisin kuin suomessa, missä h voi esiintyä myös tavunloppuisesti (esim. tah.ko).

Monissa kielissä kirjoitetun kielen h- jää kokonaan ääntymättä, koska sitä on kohdannut täydellinen kato. Näin on esimerkiksi espanjassa ja portugalissa. Ranskassa h ei tavallisesti äänny lainkaan, mutta erityistapauksissa se ääntyy glottaaliklusiilina (jolloin sitä harhaanjohtavasti nimitetään aspiroiduksi h-kirjaimeksi). Saksassa h ääntyy tavun alussa kuten suomessa, mutta tavun lopussa se ilmaisee edeltävän vokaalin pidentymistä; esimerkiksi Jahr ’vuosi’ ääntyy [jaːɐ].

Kirjoitetun kielen H ei aina osoita konsonanttia vaan toimii tarkkeenomaisesti osana digrafia tai trigrafia äänteille, joille latinalaisessa kirjaimistossa ei muuten ole merkkiä, esimerkiksi:

• BH ja BHF iirissä [v]
• CH italiassa, katalaanissa ja romaniassa [k], espanjassa [t͜ʃ], ranskassa ja portugalissa [ʃ], saksassa [x] tai [ç], hollannissa, afrikaansissa, iirissä, kymrissä, ylä- ja alasorbissa, puolassa, tšekissä, slovakissa ja liettuassa [x]
• DH iirissä [ɣ]
• FH iirissä mykkä
• GH iirissä [ɣ]
• MH iirissä [v]
• PH monissa kielissä kreikan lainasanoissa [f], kymrissä [ff]
• RH kymrissä [rr̥] tai [r]
• SH englannissa [ʃ], iirissä [h]
• SCH saksassa [ʃ]
• TH englannissa [θ] tai [ð], kymrissä [θ]
• WH englannissa murteittain [ʍ] tai [w].

Muita esitystapoja

• Morseaakkosissa H merkitään: ....
• Radioaakkosissa H on suomalaisen standardin mukaan Heikki ja NATO-standardin mukaan Hotel
• Pistekirjoituksessa (Braille) H merkitään:

• Tietokoneissa H koodataan eri merkistöissä seuraavasti:

	H	h
ASCII	72	104
Unicode	U 0048	U 0068

H-kirjaimen merkityksiä

• SI-järjestelmässä
  • h tarkoittaa tuntia.
  • h tarkoittaa yksikön etuliitteenä hehtoa eli satakertaista (10²).
• Fysiikassa
  • h on Planckin vakion tunnus.
  • h on lämmönsiirtymiskerroin.
  • h merkitsee korkeutta (myös teknillisissä piirustuksissa ja kaavoissa).
  • H on magneettikentän voimakkuuden tunnus
  • H on induktanssin yksikön henryn tunnus.
  • H tarkoittaa termodynamiikassa entalpiaa.
• $\mathbb {H}$ merkitsee matematiikassa kvaternioita.
• H on vedyn kemiallinen merkki.
• H merkitsee biokemiassa histidiinia.
• H on musiikissa C-duuriasteikon seitsemäs sävel (monissa maissa B).
• H on joskus^milloin? myös H-duurisoinnun merkki, mutta nykyään tästä käytetään useammin^lähde? englantilaista vastinetta B.
• H ajoneuvon kansallisuustunnuksena merkitsee Unkaria.
• H merkitsee VR:n yleisöaikatauluissa taajamajunaa.

Aiheesta muualla

• Suomen fonetiikkaa: konsonantti h