Glottaaliklusiili

Glottaaliklusiili on konsonanttiäänne, joka muodostetaan sulkemalla kokonaan sekä äänihuulirako että rustorako, niin että ilmavirtaus keuhkoista pysähtyy hetkeksi. Päinvastoin kuin muut klusiilit, joilla on sekä soinnillinen että soinniton sarja, glottaaliklusiili voi olla vain soinniton; soinnillinen glottaaliklusiili ei ole foneettisesti mahdollinen, koska fonaatio on mahdoton äänirako suljettuna.

Glottaaliklusiilin ääntöpaikka ja -tapa kuviossa A.

Glottaaliklusiilin merkki kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa muistuttaa pisteetöntä kysymysmerkkiä [ʔ], mutta jos se ei teknisistä syistä ole käytettävissä, sen korvikkeena voidaan käyttää tavallista kysymysmerkkiä. Joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia merkitään erityisellä kirjaimella tai tarkkeenomaisella merkillä.

Esiintyminen eri kielissä

Suomen kielessä ja sukukielissä

Suomen kielessä glottaaliklusiili on verrattain yleinen, vaikka sitä ei merkitä oikeinkirjoituksessa. Se esiintyy useimmissa murteissa rajakahdennuksen yhteydessä vokaalilla alkavien sanojen välissä pitkänä tai vajaapitkänä geminaattana. Esimerkiksi olla-verbin imperatiivin yksikön toisen persoonan ole fonologinen esitys on /oleˣ/, ja lausekkeen ole aina fonologinen esitys /oleˣ ɑinɑ/ toteutuu foneettisesti rajakahdennuksena [oleʔːɑinɑ]. Varsinkin itämurteissa glottaaliklusiili saattaa esiintyä myös yhdyssanan osien välissä (esim. linja-auto [linjɑʔɑuto]).

Suomensukuisista kielistä võron oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia merkitään q-kirjaimella. Se esiintyy esimerkiksi imperatiivin ja monikon nominatiivin tunnuksena: võtaq ubinaq ’ota omenat’, bussiq ’bussit’, kalaq ’kalat’.

Muissa kielissä

Englannissa esimerkiksi cockneyn murteessa sananloppuinen k, p tai t voi ääntyä pelkkänä glottaaliklusiilina (esimerkiksi wick tai wit [wɪʔ]) tai yhdessä sen kanssa (hat [ɛʔt]). Myös sanan sisällä etenkin vokaalien välinen t tai tt voi ääntyä glottaaliklusiilina (butter [bʌʔə]). Puhekieltä epätäsmällisesti jäljittelevässä kirjoituksessa tällainen glottaaliklusiili voidaan osoittaa heittomerkillä: wi’ li’l bi’ of bu’er (with little bit of butter).

Saksan kielen oikeinkirjoituksessa glottaaliklusiilia ei merkitä, mutta se esiintyy yleensä esimerkiksi etuliitteen loppuvokaalin ja sanajuuren alkuvokaalin välissä: beachten [bəˈʔaxtən].

Tanskassa niin sanottu stød-ilmiö lisää glottaaliklusiilin esimerkiksi sanassa hund [hunʔ].

Havaijissa ja eräissä muissa polynesialaisissa kielissä glottaaliklusiilia merkitään tarkkeenomaisella ylösalaisella pilkulla (ʻ) eli ʻokinalla.

Seemiläisissä kielissä, kuten arabiassa ja hepreassa, glottaaliklusiilia merkitään alef-kirjaimella, jonka muoto vaihtelee kirjaimiston mukaan. Näitä kieliä latinaistettaessa alef korvataan usein tarkkeenomaisella puoliympyrän kaarella (ʾ) tai heittomerkillä.

Maltan kielen kirjoitusjärjestelmässä glottaaliklusiilia merkitään (kuten võroksikin) q-kirjaimella.

Lähteet

• Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1

Viitteet

Konsonantit kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa

Artikulaatiopaikka →	Labiaali		Koronaali				Dorsaali				Laryngaali
Artikulaatiotapa ↓	Bilabiaali	Labiodentaali	Dentaali	Alveolaari	Postalveolaari	Retrofleksi	Palataali	Velaari	Uvulaari		Faryngaali		Epiglottaali		Glottaali
Nasaali	m	ɱ	n			ɳ	ɲ	ŋ	ɴ
Klusiili	p b	p̪ b̪	t d			ʈ ɖ	c ɟ	k ɡ	q ɢ				ʡ		ʔ
Frikatiivi	ɸ β	f v	θ ð	s z	ʃ ʒ	ʂ ʐ	ç ʝ	x ɣ	χ	ʁ	ħ	ʕ	ʜ	ʢ	h ɦ
Approksimantti	β̞	ʋ	ɹ			ɻ	j	ɰ
Tremulantti	ʙ		r			ɽ͡r			ʀ				я
Yksitäryinen tremulantti	ⱱ̟	ⱱ	ɾ			ɽ			ɢ̆				ʡ̯
Lateraalinen frikatiivi			ɬ ɮ			ɭ˔̊	ʎ̥˔	ʟ̝̊
Lateraalinen appr.			l			ɭ	ʎ	ʟ
Lateraalinen nap.äänne			ɺ			ɺ̠	ʎ̯