Gabriel, tule takaisin (vuoden 1979 televisioelokuva)

Gabriel, tule takaisin on Mirjam Himbergin ohjaama suomalainen televisioelokuva vuodelta 1979. Se perustuu Mika Waltarin samannimiseen näytelmään, jota on kutsuttu sydämettömäksi komediaksi. Suositusta näytelmästä on tehty useita sovituksia paitsi teattereihin, myös sähköisiin medioihin. Muun muassa Valentin Vaala filmatisoi oman palkitun tulkintansa aiheesta vuonna 1951.[2]

Gabriel, tule takaisin
Kristina, Gabriel ja Ulriika DVD-julkaisun kannessa (vasemmalta Seela Sella, Antti Litja ja Ritva Ahonen)
Kristina, Gabriel ja Ulriika DVD-julkaisun kannessa (vasemmalta Seela Sella, Antti Litja ja Ritva Ahonen)
Ohjaaja Mirjam Himberg
Käsikirjoittaja Mika Waltari
Perustuu Mika Waltarin näytelmään Gabriel, tule takaisin
Kuvaaja Pentti Jurvanen
Lavastaja Heikki Liikanen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio TV1 Televisioteatteri
Ensi-ilta 1979
Kesto 106 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Raili (Hannele Lauri) ja Gabriel (Antti Litja) käyvät keskustelua Angerin keittiössä. Elokuvan pukusuunnittelijana toimi Airi Iso-Lotila[1]

Aikakautena on 1940-luvun puoliväli, jolloin liikkeellä oli monenlaista huijaria.[3]

Himberg noudattaa televisioelokuvassaan Waltarin alkuperäistekstiä, katso artikkeli Gabriel, tule takaisin. Gabriel on psykopaattisia piirteitä omaava huijari, joka sovittaa kulloisenkin roolinsa ja tarinansa vastaamaan huijaustensa kohteina olevien naisten unelmia. Hän kertoo omistavansa kiinteää omaisuutta ja likvidejä varoja aina sen mukaan, mikä tilanteeseen soveltuu. Hänellä on myös aina jokin syy, miksi hän ei juuri sillä hetkellä pääse varoihinsa käsiksi. Tällä kertaa hän vedättää pikkukaupunkilaisia, verraten varakkaita sisaruksia.

Nuorempi sisar, Kristina, on helposti vietävissä. Vanhempi sisar, Ulriika, taasen antaa vedättää itseään, vaikka sisimmässään tajuaa Gabrielin olevan huijari. Tätiensä residenssissä asuva sisarentytär Raili näkee heti Gabrielin todellisen luonteen ja seuraa huvittuneena vierestä tämän järjestämää näytelmää. Raili ja Gabriel liittoutuvat, mutta eivät luota toisiinsa. Ahdasmieliseen pikkukaupunkiin tympääntynyt Raili vie Gabrielin huijaamat huomattavat rahavarat ja karkaa Helsinkiin. Gabriel häipyy vähin äänin mukanaan sisarusten paperikaupan käteiskassa.

Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Ulriika jää kaipaamaan Gabrielia.

Julkaisut

muokkaa

IMDB:n mukaan Gabriel, tule takaisin sai ensi-iltansa 14. kesäkuuta 1979. Yle Myynti julkaisi teoksen DVD:nä vuonna 2018.[4]

Eroja Vaalan elokuvan ja Himbergin televisioelokuvan välillä

muokkaa

Valentin Vaala ohjasi Waltarin näytelmästä teatterielokuvan Gabriel, tule takaisin vuonna 1951. Gabrielin roolin tulkitsi Tarmo Manni. Vaala lisäsi juoneen sivuhenkilöitä, kuten Rosa Pakkalan ja aloitti tapahtumat varhaisemmasta vaiheesta, Kristinan ja Gabrielin tapaamisesta Helsingin Stockmannin tavaratalossa. Hän laajensi elokuvansa tapahtumapaikaksi koko pikkukaupungin, jossa Angerit edustavat parempaa väkeä. Himbergin televisioelokuva tapahtuu yhdessä lavastuksessa ja tarinaan ei ole lisätty sivuhahmoja.

Näytelmästä Gabriel, tule takaisin on tehty myös kaksi muuta televisioelokuvaa, vuosina 1961 ja 1988.[5]

Näyttelijät

muokkaa
 Antti Litja  Gabriel Lindström  
 Seela Sella  Kristina Anger  
 Ritva Ahonen  Ulriika Anger  
 Hannele Lauri  Raili  

Lähteet

muokkaa
  1. DVD-julkaisun takakansi
  2. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti: Elonet-haku : Gabriel tule takaisin Elonet. Arkistoitu 13.10.2018. Viitattu 13.10.2018.
  3. Lindfors, Jukka: Yle Elävä arkisto : Gabriel, tule takaisin Yle.fi. 16.9.2008. Viitattu 13.10.2018.
  4. GABRIEL, TULE TAKAISIN DVD Vlmediashop.fi. 2018. Arkistoitu 13.10.2018. Viitattu 13.10.2018.
  5. Vartio, Eero: MIKA WALTARIN KERÄILIJÄN TIETOLIPAS Mikawaltariseura.fi. 28.10.2004. Arkistoitu 4.3.2018. Viitattu 13.10.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa