Fushigi Yuugi
Fushigi Yuugi | |
---|---|
ふしぎ 遊戯 (Fushigi Yūgi) | |
Genre | komedia, draama |
Manga | |
Tekijä | Yuu Watase |
Julkaisija | Shogakukan |
Sarjajulkaisulehti | Shoujo Comic |
Ensimmäinen painatus | Toukokuu 1992 – Heinäkuu 1996 |
Kirjojen lukumäärä | 18 |
TV-anime | |
Ohjaaja | Hajime Kamegaki |
Studio | Studio Pierrot |
Lähetyskanavat | Animax, TV Tokyo |
Alkuperäinen lähetyskierros | 6. huhtikuuta 1995 – 28. maaliskuuta 1996 |
Jaksojen määrä | 52 |
Fushigi Yuugi (jap. ふしぎ 遊戯, Fushigi Yūgi) on Yuu Watasen 18-osainen manga, josta on tehty myös animeversio. Sarja julkaistiin myös suomeksi vuosina 2007–2008 kustantajanaan Egmont kustannus.
Alun perin Watase teki mangasta kolmentoista kirjan pituisen, mutta sen saaman suuren suosion vuoksi hän piirsi vielä viiden kirjan pituisen jatkon. Erilliseksi sarjaksi Watase kirjoittaa sarjaa Genbu Kaiden, joka pohjautuu Genbun neidon, Takiko Okudan, tarinaan. Tarina on rakenteeltaan samankaltainen kuin Miakan tarina ja Takikon kohtaloa sivutaan myös Fushigi Yuugissa. Sarja on kesken Watasen huonon terveydentilan vuoksi.
Tarina
muokkaaYhdeksättä luokkaa käyvät ystävykset Miaka Yuuki ja Yui Hongo löytävät kirjaston kielletyltä osastolta Neljän jumalan maailmankaikkeuden kirja -nimisen kirjan, joka imaisee heidät keskiaikaista Kiinaa muistuttavaan maailmaan. Siellä he joutuvat ihmiskauppiaiden käsiin, mutta heidät pelastaa komea nuori mies. Pian vain Yui palaa takaisin kirjastoon. Miaka luulee, että Yui on kidnapattu ja epäilee sitä komeaa nuorta miestä. Myöhemmin kuitenkin Miakalle selviää, että hän ei ole syyllinen ja lähtee miehen matkaan. Kun Yui huomaa palanneensa, hän näkee saman kirjan yhä lattialla ja alkaa lukea sitä. Hän huomaakin, että kirjassa kuvaillut tapahtumat ovat aivan samat kuin mitä hänelle ja Miakalle tapahtui, ja on pian taas toisessa maailmassa. Miaka tapaa taas hänet ja Yuin pelastaneen pojan, Tamahomen.
Miakalle selitetään, että legendan mukaan maan ollessa kaaoksessa sinne ilmestyy tyttö toisesta maailmasta, joka kokoaa kaikki Suzakun seitsemän tähteä: Tamahomen, Hotohorin, Nurikon, Chirikon, Tasukin, Mitsukaken ja Chichirin. Palkkioksi Suzakun neito saa kyvyn toteuttaa jokaisen toiveensa. Miaka päättää ryhtyä Suzakun neidoksi. Nakagon mukaan Suzaku hyväksyy kantajakseen vain neitsyyn puhtaan ruumiin ja siksi Nakago yrittää moneen otteeseen raiskata Miakaa, muttei onnistu millään kertaa.
Miaka on ihastunut Tamahomeen, mutta tämä sanoo, ettei välitä Miakasta (vaikka se ei olekaan totta, sillä perheensä vuoksi Tamahome on oppinut kieltäytymään). Lisäksi maan keisari Hotohori pitää Miakasta, mutta Miaka ei hänestä. Romantiikan lisäksi sarjassa käsitellään myös jonkin verran perhesuhteita: Miakan vanhemmat ovat eronneet ja hänen äitinsä painostaa häntä Tokion kovatasoisimpaan lukioon, jonne tyttö ei itse haluaisi mennä.
Mitä pidemmälle tarinassa edetään, sitä surullisemmaksi ja kauheammaksi muuttuu maailma, jossa Nakago, Seiryun tähti, on lähes voittamaton. Kun Suzakun tähdet ovat koossa, pidetään Suzakun kutsumisseremonia. Selviää, että Seiryun tähti, Amiboshi, on esittänyt Chirikoa. Suzakun neito ja tähdet lähtevät etsimään kahden muun maan, Genbun ja Byakkon, Shinzahoja, joilla Suzaku voidaan kutsua. Seiryun väellä on myös sama tavoite ja syntyy sota siitä, kumpi ehtii ensin. Yksi kerrallaan Suzakun tähdet kuolevat.
Todellisessa maailmassa Miakan isoveli Keisuke ja hänen ystävänsä Tetsuya seuraavat tapahtumia kirjaa lukien ja samalla selvittäen sen salaisuuksia ja sitä, miksi sen kääntänyt japanilainen tappoi tyttärensä ja itsensä.
Lopulta Nakago saa varastettua Genbun ja Byakkon Shinzahot Suzakun tähdiltä ja Yui kutsuu Seiryun. Hänen ensimmäinen toiveensa on, että Suzaku häviää eikä anna enää voimia Suzakun tähdille. Hänen toinen toiveensa on palata omaan maailmaansa yhdessä Miakan kanssa. Tamahome kuitenkin joutuu myös nyky-Tokioon pidettyään Miakasta tiukasti kiinni. Myös Nakago ilmestyy Yuin ja Miakan maailmaan Yuille antamansa korvakorun ja Tomon illuusioita luovan simpukan avulla. Yui uskoo Miakaa, kun tämä kertoo Nakagon pettäneen hänet. Käydään lopputaistelu, jossa Suzakun tähdet ovat vielä kerran mukana.
Henkilöitä
muokkaaKursiivi: Yuu Watase itse kuvailee näin
Miaka Yuuki
muokkaa- Tarinan päähenkilö, yhdeksättä luokkaa käyvä tyttö. Tarinan myötä hän ja Tamahome rakastuvat syvästi toisiinsa.
- Valoisa ja optimistinen. Ystävystyy helposti. Muuttuu helposti lapselliseksi ja tunteelliseksi. Ei osaa epäillä ihmisiä. Avarakatseinen ja rohkea, ei kovin hienostunut. Ei tule toimeen ilman ihmisiä ja joku pitää hänestä aina huolta. Huomioon ottavainen omalla tavallaan
- Syntynyt 12.5.1977 Tokiossa
- Pituus: 158 cm
- Veriryhmä: B
- Perhe: Asuu kolmisin äitinsä ja isoveljensä kanssa.
- Harrastukset: Mangan lukeminen, syöminen, pikkuleipien leipominen.
Yui Hongo
muokkaa- Miakan paras ystävä, kaunis ja älykäs. Kääntyy myöhemmin Miakaa vastaan. Myös Yui rakastuu Tamahomeen.
- Luonne: Hän on aika kypsä 15-vuotiaaksi ja hän näyttääkin aikuisemmalta kuin on. Hän on vahva ja selkeä ja haluaa, että kaikki asiat ovat tarkasti määriteltyjä. Hän on lämmin, mutta ei anna anteeksi petosta. Sisimmässään hän haluaisi luottaa ihmisiin enemmän.
- Syntynyt Tokiossa
- Pituus: 162 cm
- Veriryhmä: AB
- Perhe: Ainoa lapsi, jonka molemmat vanhemmat käyvät töissä.
- Harrastukset: Lukeminen(mysteerikirjat), musiikin kuuntelu
Taiitsukun
muokkaa- Neljän jumalan maailmankaikkeus -kirjassa oleva jumalhenkilö. Hän opastaa Suzakun tähtiä heidän matkallaan, mutta antaa vain suuntaa antavia vihjeitä. Pienet ja hupsut Nyan-Nyanit avustavat häntä.
Suzakun seitsemän tähteä
muokkaa- Tamahome (Kravun tähdistö)
- Perheen vanhin poika joka tekee urheasti töitä perheensä ja sairaan isänsä puolesta. Huolenpidon vuoksi hän aiheuttaa usein muille harmia. Päällisin puolin hän on iloinen ja hilpeä, mutta sisältä hän on kova, mutta myös viaton ja ujo. Perheensä takia hän on oppinut kieltäytymyksen taidon (sen takia hän kerran hylkäsi Miakan). Tamahome suojelee toisia itsensä uhraten, eikä pelkää minkäänlaista vihollista. Tamahome on rakastunut Miakaan. Hän ja Miaka vaihtavat sormuksia, ennen kuin Tamahomen on palattava jälleen kirjan maailmaan.
- Ikä: 17 vuotta
- Pituus: 180 cm
- Veriryhmä: O
- Vahvuus: Kaikki taistelutaidot.
- Syntymäpäivä: Helmikuun ja toukokuun välillä. Syntymäpaikka: Byakkon kylä, Suso-kun, Konanin maa
- Harrastukset: Rahan tienaaminen.
- Hotohori (Vesikäärmeen tähtikuvio)
- Hänestä ei oikein tiedä mitä hän ajattelee, mutta hän on todella vakaa ja rauhallinen. Koska hän on maan hallitsijana kasvanut aikuisten keskellä hän näyttää ikäistään vanhemmalta. Hotohori on yksinäinen hahmo, joka valtaistuimelle noustessaan muuttuu viileäksi ja ankaraksi. Hänen isänsä, edellinen keisari, ja äitinsä eivät rakastaneet häntä. Sen vuoksi häntä viehättää Miakan valoisuus, ja hänestä tulee Miakan edessä kuin nuori poika ja hän rakastuu Miakaan. Hänen huonoin tai paras puolensa on narsismi. Koska papit ovat kasvattaneet hänet, hän ei tiedä maailmasta kovin paljon
- Hotohori menee naimisiin Hoki nimisen naisen kanssa, joka muistuttaa ulkonäöltään Nurikoa. Hotohori kuolee taistellessaan Nakagon kanssa. Myöhemmin Hoki synnyttää Hotohorille pojan, Boshinin.
- Ikä: 18 vuotta
- Pituus: n. 182 cm
- Veriryhmä: A
- Erikoistaidot: Miekkailu.
- Syntymäpäivä: Helmikuun ja toukokuun välillä. Animen mukaan 2.4.
- Nuriko (Vesikäärmeen tähtikuvio)
- Nuriko on aivan selvästi mies, mutta näyttää ja kuulostaa naiselta ja on myös ajatusmaailmaltaan nainen. Sen lisäksi hän on hullaantunut Hotohoriin, vaikuttaa siis homolta. Niin ei kuitenkaan ole, sillä hän itse sanoo, että vaikka ruumis onkin miehen, sydän on naisen. Silloin kun hän ei ole raivona tai laskelmoiva, hän on tosi siisti tyyppi. Hän on se, joka eniten huolehtii Miakan ja Tamahomen suhteesta, ja hän onkin Miakalle isosiskohahmo, vaikka tilanteen tullen hän osoittaa miehekkyyttä.
- Nuriko on mustasukkainen, mutta myös hyvin huolehtivainen. Nuriko alkoi aikoinaan pukeutua naiseksi ollakseen kuten kuollut pikkusiskonsa. Ennen kuolemaansa hän leikkaa hiuksensa ja rupeaa jo ajattelemaankin kuin mies. Nuriko kuolee Seiryun tähden, Ashitaren, tappamana. Viimeisillä voimillaan hän kuitenkin nostaa valtavan kiven pois luolan sisäänkäynniltä, jotta toisilla olisi mahdollisuus päästä sisälle.
- Ikä: 18 vuotta
- Pituus: 166 cm
- Veriryhmä: B
- Erikoistaidot: Mystisen vahva, silmien pyörittely
- Harrastukset: Naisten vaatteet
- Chichiri (Kaksosten tähtikuvio)
- Hänestä ei saa otetta. Hän käyttää naamiota ja on aina irrallaan muusta maailmasta. Chichiri on salaperäinen. Hän voi olla aivan sekopäinen tai hyvin vakava. Seitsemän tähden joukossa hän on muotteihin kangistumaton neutraali hahmo. Sillä välin kun Tamahome ja Hotohori johtavat edessä, hän seuraa heitä varjosta ja auttaa heitä. Hän on varjojohtaja. Chichiri käyttää erilaisia taikoja, jotka on oppinut Taiitsuukunilta. Chichirillä on naamassaan arpi, joten sen takia hän käyttää niin sanotusti 'vara-naamoja'.
- Ikä: 24 vuotta
- Pituus: 175 cm (välillä hänestä tulee alle metrin mittainen)
- Ammatti: Hän on periaatteessa pappi, mutta hän ei edusta mitään tiettyä suuntausta.
- Perhe: Teini-ikäisenä hänellä oli kihlattu, mutta he erosivat.
- Tasuki (Maljan tähtikuvio)
- Hän on kerta kaikkiaan kuin pieni poika, joka on vain kasvanut isoksi. Reikoku-vuoren bandiittien päällikkö otti hänet suojelukseensa, ja hän uppoutui täysin siihen maailmaan. Hän halusi tulla samanlaiseksi kuin ihailemansa päällikkö ja periä tämän aseman. Hän oppi rautaviuhkan käyttötaidon. Nyt sijaispäällikkönä on Tasukin ystävä Koji, kun hän itse on Miakan mukana. Hän on tyhmänrehellinen, vilpitön ja nopea aloittamaan tappelun, mutta myös hyvin velvollisuudentuntoinen, tunteellinen ja ujo. Hän ei ole tottelevainen vaan aina vastahankaan, mutta keneen tahansa verrattuna Mies isolla M:llä.
- Ikä: 17 vuotta
- Pituus: 178 cm
- Vahvuudet: Ainoa, joka osaa käyttää baniittien päällikölle kuuluvaa rautaviuhkaa, jolla pystyy luomaan esim.tulta.
- Kotipaikka: Reikoku vuoren juurella sijaitseva kaupunki Taito.
- Perhe: Vanhemmat ja viisi siskoa.
- Mitsukake (Korpin tähtikuvio)
- Koska Mitsukake on niin hiljainen, eikä hänen ilmeensäkkään juuri vaihdu, ensivaikutelma hänestä on päällisin puolin epäsosiaalinen. Hän on kuitenkin vain ujo, eikä tiedä miten itseään ilmaisisi. Hän on kiltti heikoimmilleen, kuten eläimille ja vanhuksille(lapsille myös) sekä tietysti sairaille, ja hän hoitaa heitä epäitsekkäästi. Hän on rauhallinen ja kiltti mies. Sydämessään hän suree yhä kuollutta rakastettuaan.
Mitsukake kuolee Kuton ja Konanin välisen sodan uhrina.
- Ikä: 22 vuotta
- Pituus: 199 cm
- Erikoistaidot: Parantamisen taito
- Harrastukset: Eläinten hoivaaminen, hänellä on kissa.
- Chiriko (Vesikäärmeen tähtikuvio)
- Pieni ja nuorennäköinen ikäisekseen. Hänen älykkyysosamääränsä on erittäin korkea ja hän on pienestä pitäen ollut kiinnostunut opiskelusta. Sellainen hän tosin on vain silloin, kun hänen jalkaansa ilmestyy Suzakun merkki. Kun merkki häviää, hänestä tulee keskivertoakin hajamielisempi lapsi(silloin hänestä tulee myös itkupilli). Hänellä on siitä ja omasta ruumiistaan alemmuuskompleksi. Chiriko ihailee kovasti vahvoja miehiä. Hän on mallioppilas sekä ystävällinen ja rauhallinen poikalapsi.
- Seiryun tähti, Miboshi, ottaa ennen kuolemaansa Chirikon ruumiin valtaansa ja Chiriko tappaa itsensä saadakseen myös Miboshin kuolemaan ja näin pelastaa toverinsa.
- Ikä: 13 vuotta
- Pituus: 148 cm
- Veriryhmä: A
- Erikoistaidot:älykkyys
- Harrastukset: Lukeminen ja tutkiminen
- Kotipaikka: Länsi-Konanin Jozenin kaupunki
- Perhe: Asuu vanhan äitinsä ja isoveljensä kanssa kolmisin
Seiryun seitsemän tähteä
muokkaa- Nakago (Skorpionin tähtikuvio)
- Luonne: Kylmäpäinen ja kylmäverinen. Nakagon nimi merkitsee sydämen majataloa, joten hän ei todellakaan vastaa nimeään. Hänen suunnitelmansa ja tekonsa ovat täysin säälimättömiä. Tunteiden kieltäminen ja turhien liikkeiden välttäminen ovat hänen aatteitaan, ja ihmiset, joille ei ole käyttöä, hän poistaa välittömästi. Hänessä on kuitenkin jonkinlaista karismaa, ja hän osaa päästä toisen sydämeen. On arvoitus mitä hän tosiasiassa ajattelee.
- Nakago on Kuton maan eräänlainen sotapäällikkö. Hän on lähellä Yuita, mutta vain ystävyystasolla. Nakago on julma jopa läheisilleen. Nakago kuolee menetettyään voimansa, kun Miaka toivoo Seiryun katoamista.
- Ikä: 25 vuotta
- Pituus: 193 cm
- Voima: Chi Kung
- Harrastukset: Tamahomen kiusaaminen
- Kotoisin länteen muuttaneesta heimosta.
- Hallitsee Kuton maan armeijan kahta kolmasosaa.
- Amiboshi (Neitsyen tähtikuvio)
- Hän on lievästi sanottuna rauhallinen, mutta toimii välillä kiivaastikin. Hän on ensisijaisesti kiltti ja huomaavainen nuorukainen, ja elänyt vain suojellakseen pikkuveljeään. Sen vuoksi hän on jakaantunut Seiryun tähtien ja Suzakun tähtien välille ja joutuu kärsimään.
- Esitti Suzakun tähteä, Chirikoa. Hänellä on kaksosveli, Suboshi. Amiboshi soitti huilua, jonka energia vaikutti Suzakun tähtien energiaan huonolla tavalla. Paljastuttuaan, Miaka yritti saada Amiboshin puolelleen, mutta tämä heittäytyi virtaavaan veteen. Miaka tapaa Amiboshin Sairon kylässä, jossa asuva iäkäs pariskunta pelasti Amiboshin joesta puolikuolleena. Amiboshin nimi on Kai-Ka ja hän ensin muistaa olevansa Seiryun tähti ja kertoo Miakalle inhoavansa sotaa ja Nakagon aikeita ja haluavansa elää rauhassa. Amiboshi pelastaa Miakan hengen parikertaa, vaikka itse melkein kuolee Tomon käsissä. Suboshi juottaa hänelle unohdusrohtoa, jotta tämä saa elää rauhassa uusien vanhempiensa kanssa.
- Ikä: 15 vuotta
- Pituus: 168 cm
- Veriryhmä: A
- Vanhempi kaksosista.
- Syntymäpäivä: 26. elokuuta
- Syntymäpaikka: Tenryon kaupunki, San'unin provinssi, Kuton maa.
- Erikoistaidot: Voi käyttää ki-energiaansa suun kautta ja huilun äänellä ohjailla kaikkea.
- Suboshi (Neitsyen tähtikuvio)
- Veljensä täysi vastakohta. Hän on äkkipikainen eikä hän jousta, vaan säntää asioihin suin päin kuin hullu. Hän rakastaa veljeään valtavasti(hän taitaa mennä siinä liian pitkälle), ja on jopa valmis tappamaan tämän vuoksi. Se johtuu ehkä siitä, että hän menetti vanhempansa lapsena ja kasvoi kovissa oloissa kahdestaan veljensä kanssa. Yui oli ensimmäinen, joka oli hänelle ystävällinen veljeä lukuun ottamatta, ja Yuita kohtaan tuntemansa rakkauden vuoksi hän inhoaa Miakaa ja kadehtii Tamahomea.
- Amiboshin kaksosveli. Suboshi lähti Nakagon käskystä kostamaan veljensä kuoleman tappamalla Tamahomen perheen. Hän yrittää päästä lähelle Yuita. Suboshi tappaa raivoissaan Tomon, joka kävi Amiboshin kimppuun tämän löydyttyä. Suboshi kuolee Tokiossa taistelussa Tamahomen kanssa.
- Ikä: 15 vuotta
- Pituus: 168 cm
- Veriryhmä: A
- Nuorempi kaksosista.
- Syntymäpäivä: 26. elokuuta
- Syntymäpaikka: Tenryon kaupunki, San'unin provinssi, Kuton maa.
- Erikoistaidot: Salainen ase Ryuseisui(ase, joka ei ensisilmäyksellä näytä aseelta), joka toimii hänen tahdonvoimallaan(muuten sitä ei voikaan käyttää).
- Soi (Skorpionin tähtikuvio)
- Lapsena hänet myytiin köyhyyden vuoksi stippi klubiin, ja hän eli siellä. 12-vuotiaana hän tapasi Nakagon ja rakasti tätä siitä lähtien. Hän tiesi, ettei saa vastarakkautta, ja että Nakago käytti häntä vain voimistaakseen omaa ki-energiaansa, mutta silti hän antoi Nakagolle ruumiinsa. Yleensä hän verhoutuu haarniskaan ja puhuu miesmäistä kieltä, ja osaa taistella kovaa. Mutta hän tekee sen kaiken ollakseen hyödyksi Nakagolle. Oikeasti hän on naisellinen ja kiltti tyttö. Yuita kohtaan hän tuntee vähän himoa, joten hän tuntee enemmän vihaa Miakaa kohtaan.
- Nakago pelasti Soin orjakauppiaiden kynsistä tämän ollessa lapsi. Hän on rakastanut Nakagon, mutta tunnustaa rakkautensa vasta syöksyessään Hotohorin miekkaan, joka heitettiin Nakagoa päin. Hän kuolee ja Nakago pitää ruumista kauan lähellään järkyttyneenä tapahtumasta.
- Ikä: 19 vuotta
- Pituus: 170 cm
- Veriryhmä: O
- Syntymäpäivä: 30. lokakuuta
- Syntynyt läntisellä alueella Nei-heimoon Genin kylään (Kuton maan satelliittivaltio)
- Erikoistaidot: Ukkosta ja ilman sähkömagnetiikkaa hallitseva tuulen ja veden tekniikan laji sekä makuuhuonetekniikka
- Ashitare (Skorpionin tähtikuvio)
- Sudenkaltainen ihminen, joka sai kestää Nakagon julmaa kohtelua. Ashitare kuoli tappaessaan Nurikoa, mutta palaa sutena Seiryun tähtien luo siepattuaan Genbun Shinzahon. Nakago raiskaa myös Ashitare-suden sanoen ettei siitä ole enää hyötyä.
- Ikä: 34 vuotta
- Pituus: 213 cm
- Syntymäpäivä: 21. marraskuuta
- Tomo (Vaa'an tähtikuvio)
- Hänen persoonastaan on vaikea sanoa mitään. Hänellä on ollut rankka lapsuus, ja hän suhtautuu ankarasti muihin ihmisiin. Hän on vähän vinksahtanut nuorukainen. Asuessaan tanssijan luona, hän oppi tanssimaan ja eli sillä jonkin aikaa.(Hänen meikkinsä ja vaatteensa ovat esiintymistä varten). (Hän esiityi kaduilla.) Siksi hänen olemuksensa on keveä. Hän on homoseksuaali. Se johtuu siitä, että hän kasvoi vain miesten ympäröimän, tai sitten hän syntyi sellaiseksi. Hänellä on rakkauden tunteita Nakagoa kohtaan, mutta koska hän on vinksahtanut, eikä kykene suoruuteen, hän päätyy vain sanomaan suututtavia asioita. Hä on rauhallinen, mutta jokseenkin poissaoleva. Hän pohjimmiltaan inhoaa naisia, mutta voi käyttää heitä hyväkseen.
- Suboshi tappaa Tomon kostona Amiboshin haavoittamisesta.
- Ikä: 21 vuotta
- Pituus: 184 cm
- Veriryhmä: AB
- Syntymäpäivä: 13. lokakuuta
- Hylätty lapsi, joten kotipaikka on tuntematon(oikea nimi myös tuntematon, tämän nimen hän sai lapsena ihmisiltä, jotka pitivät hänestä huolta jonkin aikaa)
- Erikoistaidot: Harhanäkyjen tekniikka Shin-simpukalla.
- Harrastukset: Toisten kiusaaminen, etenkin miesten(Silloin kiusaaminen tarkoittaa jotain vähän muuta)
- Miboshi (Jousimiehen tähtikuvio)
- Erikoistaidot: Kontrolloida muiden ruumiita ja mieliä.
- Harrastukset: Muiden manipulointi
Genbun seitsemän tähteä
muokkaa- Tomite (Vesimiehen tähtikuvio)
- Ikä: 16 vuotta
- Pituus: 173 cm
- Veriryhmä: O
- Erikoistaidot: Jään kontrollointi
- Harrastukset: Metsästys
- Hikitsu (Jousimiehen tähtikuvio)
- Ikä: 21 vuotta
- Pituus: 184 cm
- Veriryhmä: O
- Erikoistaidot: Jään kontrollointi
- Harrastukset: Pitkän matkan hevosratsastus
- Inami (Kauriin tähtikuvio)
- Ikä: 30–40 vuotta
- Erikoistaidot: Omien hiuksiensa manipulointi
- Harrastukset: Polttaminen
- Uruki (Vesimiehen tähtikuvio)
- Ikä: 16 vuotta Pituus: 175 cm Pituus naisena: 165cm Veriryhmä: O
- Erikoistaidot: Manipuloi tuulta, mutta muuttuu naiseksi käyttääkseen voimiaan
- On rakastunut Takikoon
- Urumiya (Vesimiehen tähtikuvio)
- (Haagasu & Tegu) Ikä: 26 vuotta
- Erikoistaidot:
- Haagasu: voi imeä itselleen muiden voimia suullaan ja käyttää niitä miten haluaa
- Tegu: Laulaessaan kukaan seitsemästä tähdestä ei voi käyttää voimiaan, ja voi tehdä ison psyykkisen suojakentän
- Hatsui (Pegasuksen tähtikuvio)
- Ikä: 12 vuotta
- Erikoistaidot: Hatsui voi ampua kehostaan neuloja sekä sulkea itsensä teräksiseen laatikkoon
- Harrastukset: Kasvien tutkiminen
- Namame (Pegasuksen tähtikuvio)
- Erikoistaidot: Maan ja kivien manipulointi
- Harrastukset: Muovaaminen
Byakkon seitsemän tähteä
muokkaa- Tatara (Oinaan tähtikuvio)
- Tatara vartioi Byakkon Shinzahoa. Hänen rakastettunsa Suzuno, Byakkon neito, palasi omaan maailmaansa. He kuitenkin kohtaavat, sillä kun Tatara kuolee taistelussa, myös Suzuno kuolee omassa maailmassaan.
- Hallitsee kasveja
- Tokaki (Andromedan tähtikuvio)
- Hän on Tamahomen vanha mestari, joka aikoinaan opetti hänelle tämän taistelutaidot.
- Subaru (Oinaan tähtikuvio)
- Naimisissa Tokakin kanssa.
- Amefuri (Oinaan tähtikuvio)
- Toroki (Orionin tähtikuvio)
- Karasuki (Orionin tähtikuvio)
- Ekie (Oinaan tähtikuvio)
Aiheesta muualla
muokkaa- Fushigi Yuugi - arvostelu animelehti.fi. Arkistoitu 21.10.2008. Viitattu 3.6.2008.