Fritz Haarmann

saksalainen sarjamurhaaja

Friedrich "Fritz" Heinrich Karl Haarmann (25. lokakuuta 187915. huhtikuuta 1925) oli pahamaineinen sarjamurhaaja Hannoverissa, Saksassa.

Fritz Haarmann (keskellä)

Murhat

muokkaa

Vuosina 1919-1924 Hannoverin Vampyyriksi kutsuttu Haarmann murhasi ainakin 24 nuorta poikaa. Pojat olivat useimmiten kodittomia tai kotoaan karanneita, ja viettivät aikaansa rautatieasemalla ruoan tai almujen toivossa. Haarmann houkutteli pojan asuntoonsa luvaten ruokaa ja yösijan, mutta tappoikin tämän puremalla tätä kaulaan. Murhan aikana Haarmann koki seksuaalista tyydytystä. Ruumiit hän hävitti heittämällä ne Leine-jokeen ja poikien vähäiset omaisuudet hän antoi apulaiselleen, Hans Gransille, myytäväksi. Huhuttiin myös, että hän myi murhaamiensa poikien lihaa mustan pörssin sianlihana, mutta todisteita ihmislihan myymisestä ruoaksi ei löydetty.

Oikeudenkäynti

muokkaa

Oikeudenkäynnissä Haarmann käyttäytyi huolettomasti. Syystä tai toisesta häntä kohdeltiin toisin kuin olisi voinut luulla: Hän esimerkiksi sai polttaa oikeudenkäynnin aikana sikaria, ja hänen pyynnöstään kaikki naiset poistettiin salista. Haarmann oli myös ilomielin kirjoittanut tunnustuksensa, jossa kertoi syyllistyneensä usean pojan murhaan. Tunnustus oli täynnä pienellä kirjoitettuja kommentteja siitä, kuinka hän oli nauttinut teostaan tai kuinka jokin tapaus oli ollut hupaisa. Tuomio oli teloitus mestaamalla. Rangaistus pantiin täytäntöön 15. huhtikuuta 1925.

Haarmannin apulainen Hans Grans sai 12 vuotta vankeutta. Haarmannin pää säilöttiin, jotta tutkijat saattaisivat myöhemmin tutkia hänen aivojensa rakennetta. Päätä säilytettiin n. 90 vuoden ajan teloituksen jälkeen Göttingenin yliopistossa[1]. Haarmannin pää on nyttemmin haudattu kaikessa hiljaisuudessa.[2]

Kirjallisuus

muokkaa

Fritz Haarmann esiintyy sivuhenkilönä Margit Sandemon kuvitteellisessa kirjasarjassa Jääkansan tarina.

Elokuvissa

muokkaa

Aiheesta on tehty myös saksalainen elokuva Der Totmacher (1995). Elokuvan on ohjannut Romuald Karmakar ja pääosassa, Fritz Haarmanina, esiintyi komisario Schimanskina paremmin tunnettu Götz George. Elokuva on pienimuotoinen kamarinäytelmä, joka keskittyy "Hannoverin teurastajan" kuulusteluun. TV 2 esitti elokuvan 1990-luvun lopulla nimellä Kuolonenkeli.

Toinen Haarmannia käsittelevä elokuva on Die Zärtlichkeit der Wölfe (1973).

Lähteet

muokkaa
  1. Tieteen Kuvalehti Historia 15/2013, s. 64-71
  2. 90 vuotta säilötty sarjamurhaajan pää haudattiin salassa[vanhentunut linkki]. Ilta-Sanomat 26.1.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa