Focke-Wulf Fw 190
Focke-Wulf Fw 190 Würger (suom. lepinkäinen) oli yksipaikkainen yksimoottorinen hävittäjälentokone, joka oli Saksan ilmavoimien käytössä toisen maailmansodan aikana.
| Focke-Wulf Fw 190 | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi | hävittäjä |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Valmistaja | Focke-Wulf |
| Ensilento | 1. kesäkuuta 1939 |
| Esitelty | 1941 |
Fw 190 otettiin laajalti käyttöön vuonna 1941. Siitä tuli yksi toisen maailmansodan tärkeimmistä lentokoneista.[1] Sitä valmistettiin Focke-Wulf Flugzeugbau AG:n tehtailla kaikkiaan yli 20 000 kappaletta, joista noin 6 000 muunnettiin hävittäjä-pommittajiksi. Osa oli varustettu tykein panssarivaunujen tuhoamiseen.
Kehitystyö
muokkaaFw 190 suunniteltiin käyttämään ilmajäähdytteistä BMW 139 -tähtimoottoria. Tässä se erosi huomattavasti toisesta ajan saksalaisesta huippuhävittäjästä Messerschmitt Bf 109:stä, joka käytti nestejäähdytteistä DB 600 -sarjan moottoria. Koneen tilasi Saksan ilmailuministeriö vuonna 1937 Bf 109:ää täydentämään. Koneen suunnitteli Kurt Tank, jonka mukaan koneen viimeinen sarjatuotantoversio oli tyyppimerkinnältään Ta 152.[2]
Suunnittelutyössä harkittiin aluksi nestejäähdytteisen DB 601 -moottorin käyttöä. Ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä ja Lufwaffen teknillinen johtaja Ernst Udet tuki kuitenkin tähtimoottorin käyttämistä huolimatta ensimmäisten BMW 139 -moottorimallien taipumuksesta vuotaa pakokaasua ohjaamoon, moottorin ylikuumenemisesta ja ohjaamon korkeasta lämpötilasta. Fw 190 käytti lopulta BMW:n 14-sylinteristä 801-moottoria.[3]
Ensimmäinen prototyyppi lensi 1. kesäkuuta 1939 ja osoittautui käsiteltävyydeltään, näkyvyydeltään ja nopeudeltaan erinomaiseksi. Leveämpi laskuteline oli turvallisempi kuin Bf 109:n teline ja mahdollisti laskun huonommille kentille.[4]
A-1-sarjan aseistuksena oli kaksi 7,92 mm MG 17 -konekivääriä moottorisuojuksessa, MG 17 molempien siipien tyvissä ja MG FF/M 20 mm -tykki molemmissa siivissä. A-2-sarjassa siipien tyvien konekiväärit vaihdettiin 20 mm MG151/20E-tykkiin. A-6-sarjassa uloimmat tykit korvattiin tehokkaammalla MG151/20E:llä ja A-7:ssä korvattiin MG 17:t 13 mm MG 131 -konekiväärillä.[5]
A-7, A-8 ja A-9 mahdollistivat 30 mm MK 108 -tykin käyttämisen siipien MG 151/20E:n sijasta. Raskas aseistus oli suunniteltu pommittajia vastaan. Versiossa A-8/R8 lisättiin panssarointia suojaksi pommittajien konekivääreiltä.[6]
Japanilaiset hankkivat yhden Fw 190 A koneen. Se oli myöhemmin mallina muunnettaessa kapealle rivimoottorille suunniteltu, kapearunkoinen Kawasaki Ki-61 - hävittäjä käyttämään tähtimoottoria. Tyypimerkinnäksi tuli Kawasaki Ki 100.[7]
Koneen ominaisuuksia
muokkaaFw 190 oli vaativa kone, mutta lentäjän totuttua tehokas. Se lähti nopeasti kaartoon, mikä mahdollisti leikkaamisen kaartamalla väistävän vastustajan taakse tämän kaarron ulkopuolelta.[8] Tämä oli tehokas Supermarine Spitfiren V-mallia vastaan. Fw:n nousu- ja syöksynopeus olivat hyvät, mitä voitiin hyödyntää sekä hyökkäyksessä että irrottautumisessa. Yhdysvaltain P-47 Thunderbolt ja North American P-51 Mustang hävittäjät veivät nämä edut suurella syöksynopeudellaan jota voi edelleen hyödyntää nousuunlähdössä.
Fw:n BMW-moottorin ahdin menetti tehoaan yli 6 800 metrin korkeudessa, mikä vaikeutti taistelua Spitfiren myöhäisempiä malleja sekä Mustang- ja Thunderbolt-hävittäjiä vastaan näiden moottorin säilyttäessä tehonsa paremmin.[9]
Pommittajia vastaan varustellut versiot (Sturmbock = muurinmurtaja) oli tarkoitettu hyökkäämään osastoina pommikoneita vastaan yhdessä tavanomaisten hävittäjäosastojen kanssa. Saattohävittäjiä vastaan taisteltaessa ne olivat yksinään suurissa vaikeuksissa varustelun painon aiheuttaman kömpelyyden vuoksi.[10][11]
Fw 190:n sakkausominaisuudet olivat vaikeat. Kone kaatui siivelleen tai jopa selälleen. Kokeneet lentäjät saattoivat käyttää ominaisuutta korkealla eräänlaisena viimeisenä keinona irrottautua, mutta oikaisussa korkeudenmenetys oli suuri.[12] Matalalle pakotettuna ominaisuus rajoitti liikehtimistä tai oli pahimmillaan tuhoisa.[13] Laskuteline oli jäykkä, joten huolimaton tai väärin arvioitu lasku saattoi ponnahduttaa koneen ilmaan ja edelleen jopa kohtalokkaasti ylösalaisin koneen sakatessa. Kun Fw 190:a kokeiltiin yöhävittäjänä ”Wilde Sau” -menetelmän yhteydessä, se aiheutti paljon onnettomuuksia heikoissa näkyvyys- ja sääoloissa. Me 109 -lentäjä selvisi vastaavista ongelmista usein laskutelineen hajoamisella.[14]
Fw 190 oli lujarakenteinen ja sen tähtimoottori sieti osumia ja jopa sylintereiden menetyksiä pysähtymättä kokonaan.[15]
Käyttö sodassa
muokkaa.jpg)
Ensimmäiset koneet toimitettiin etulinjan yksiköihin myöhään 1940, mutta suuria vahvuuksia ei saavutettu ennen kuin elo- ja syyskuussa 1941.[16]
Tiedustelu väheksyi raportoituja havaintoja uudesta hävittäjästä joten liittoutuneet olivat aluksi tietämättömiä uudesta koneesta, kun britit saivat haltuunsa toimivan Fw 190 A-3:n 1942 Luftwaffen luutnantti Armin Faberin laskeuduttua vahingossa brittien hallussa olleelle lentokentälle.[17]
.jpg)
Kun North American P-51 Mustang tuli käyttöön vuoden 1943 lopulla, Yhdysvaltain ilmavoimien joukot alkoivat saada selvää etua Fw 190:een nopeudessa. Uusi pitkänokkainen Fw 190 D-9 (Dora-Neun tai Langnase) käytti vesijäähdytteistä 1 750 hv:n Jumo 213A -moottoria. Siihen oli asennettu MW 50 -tehonlisäysjärjestelmä, jota käyttämällä moottorista saatiin tehoa hetkellisesti 2 100 hv. Koneen runkoa pidennettiin 50 cm painopisteen pitämiseksi oikeassa paikassa. Koska Doraa käytettiin pääasiassa hävittäjätorjunnassa, sen aseistus oli kevyempi kuin aikaisempien koneiden. Siipitykit jätettiin pois, joten koneeseen jäivät 2×13 mm MG 131 -konekiväärit ja 2×20 mm MG151/20E -tykit siipien tyveen. Dora käytti kuitenkin samaa siipeä kuin A-9 ja pystyi kantamaan myös siipiaseistusta, kuten malleissa D-11- ja D-13.[18] D-9-version nousunopeus 1750 m/min oli parempi kuin P 51:n 1060 m/min.
Vaikka kaikki mallit pystyivät kantamaan pommeja, erityisesti hävittäjä-pommittajiksi rakennettiin Fw 190 F ja Fw 190 G. Siipiaseistuksen sijaan siipiin asennettiin kaksi ripustinta ja kolmas rungon alle. F-malliin lisättiin panssarointia. Alkuperäinen pommilasti oli 500 kg A-4 versiossa, mutta se lisättiin A-5-mallissa 1 000:n kilogrammaan ja jopa 1 800 kg lasti oli mahdollinen lyhyitä matkoja. Muun muassa eversti Hans-Ulrich Rudel lensi sodan jälkipuolella Fw 190:n panssarintorjuntamallilla.[19] Useita hävittäjiä-ässiä kuten Walter Nowotny, Otto Kittel, Hannes Trautloft ja Erich Rudorffer lensi Fw 190:n kehittyneemmillä tyyppiversioilla.[20]
Ta-152
muokkaa
D-mallin jälkeiset mallit nimettiin ’Ta’-malleiksi suunnittelija Kurt Tankin mukaan. Näistä lupaavin oli Ta 152 H, jossa oli Jumo 213 E -moottoria ja pidennetty pinta-alaltaan suurempi siipi paremman suorituskyvyn saavuttamiseksi korkealla. Mallin nopeus ylitti 700 km/h ja suurin saavutettava korkeus oli 15 000 m. Aseistuksena oli yksi 30 mm tykki ja kaksi MG 151/20E-tykkiä. Valmistusongelmien vuoksi Ta 152 H:ta rakennettiin kuitenkin vain 150 kappaletta.[21] Voimavaroja jakoi edelleen prototyyppi Ta 152 C, joka käytti DB 603 L -moottoria ja oli aseistettu viidellä tykillä.[22]
Ta oli valmiina sarjatuotantoon jo vuonna 1943. Tuotantoa ei aloitettu, koska se olisi aiheuttanut tuotannon laskun jo olemassa olevilla malleilla lentokonetarpeen samanaikaisesti kasvaessa erityisesti itärintamalla, ja koska suorituskykyinen suihkuhävittäjä Messerschmitt Me 262 oli odotettavissa tuotantoon. Tätä kannatti erityisesti General der Jagdflieger Adolf Galland.[23]
Fw 190 D- ja Ta 152 H -malleja käytettiin suojana Me 262-suihkuhävittäjien lentokentille, koska Me 262 oli haavoittuva nousussa ja laskussa moottorien reagoidessa hitaasti tehon lisäämiseen ja vähentämiseen.[24] Kuuluisin näistä suojattavista yksiköistä oli JV 44, joka toimi maaliskuusta 1945 toukokuuhun 1945. Muutamaa Fw 190 A -konetta käytettiin miehittämättömien Ju 88 -koneista muunnettujen Mistel-pommien ohjauskoneina aivan sodan lopussa.[25]
Käyttö Suomessa
muokkaaLuftwaffe käytti Fw 190 -koneita Suomen Lapissa sekä jatkosodan että Lapin sodan aikana. Lisäksi Lento-osasto Kuhlmey käytti koneita kesällä 1944 Talin–Ihantalan taistelussa.[26] Suomen ilmailumuseossa Helsinki-Vantaalla on näytteillä Fw-190:n spinneri (potkurin navan muotosuojus), joka on peräisin Os. Kuhlmeyn koneesta. II/JG 54 "Grünherz" saavutti Immolan lentokentältä toimiessaan 66 ilmavoittoa.[27]
Tekniset tiedot (Fw 190A-3)
muokkaaLähde: [28]
Yleiset ominaisuudet
- Miehistö: 1
- Pituus: 8,85 m
- Kärkiväli: 10,51 m
- Korkeus: 3,95 m
- Siipipinta-ala: 18,3 m²
- Tyhjäpaino: 3 200 kg
- Lentopaino: 4 426 kg
- Voimalaite: × BMW 801D-2 -14-sylinterinen tähtimoottori; 1 471 kW (2 100 hv) (hetkellinen vesi-metanoliruiskutuksen avulla, nominaali-teho 1 677 hv eli 1 250 kW)
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: 650 km/h 4 800 metrissä
- Lentomatka: 850 km
- Lakikorkeus: 11 410 m
- Nousukyky: 1 100 m/min
- Siipikuormitus: 261 kg/m²
- Teho-painosuhde: 0.259 kW/kg
Aseistus
- 2 × MG 131 13 mm konekivääri
- 4 × MG 151/20 20 mm tykki
Lähteet
muokkaa- Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Enderby: Blitz, 1997. ISBN 1-85605-375-X
- Astor, Gerald: The Mighty Eighth. Dell Publishing. ISBN 0-440-22648-1 1998. (englanniksi)
- Galland, Adolf: Ensimmäiset ja viimeiset. WSOY, 1956.
- Humble, Richard: Toisen maailmansodan lentokoneet, suom. Helge Seppälä. WSOY, 1976 ISBN 951-0-07838-7
- Spick, Mike: Luftwaffen hävittäjä-ässät. Koala-kustannus, 1999. ISBN 952-5186-07-5.
- Weal, John: Itärintaman Focke-Wulf Fw 190 -ässät, Osprey 2. Koala-Kustannus, Helsinki, 2001. Suom. Petri Kortesuo. ISBN 952-5186-21-0.
- Weal, John: Länsirintaman Bf 109 F/G/K - ässät. Koala-kustannus, 2001. ISBN 952-5186-22-9
Viitteet
muokkaa- ↑ https://www.nationalmuseum.af.mil/Visit/Museum-Exhibits/Fact-Sheets/Display/Article/196261/focke-wulf-fw-190d-9/ Viitattu 21.1.2019.
- ↑ https://www.militaryfactory.com/aircraft/detail.asp?aircraft_id=95 Viitattu 21.1.2019.
- ↑ http://www.aviation-history.com/focke-wulf/fw190.html Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Ilta-Sanomat Historia: Sodan Lentäjät - IS Teemalehti - Lentäjäsankarit: s. 51-53. Appelsin, Ulla (toim.), Sanoma Media, Helsinki, 2011.
- ↑ https://flyingheritage.org/Explore/The-Collection/Germany/Focke-Wulf-Fw-190-A-5.aspx Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Weal, J., Itärintaman Focke-Wulf Fw 190-ässät, 2001: s. 79
- ↑ Mallikappale airvectors.net.
- ↑ Spick s. 102
- ↑ Adolf Galland - Ensimmäiset ja viimeiset WSOY 1956 2.p s. 238
- ↑ Humble, R., 1976: s. 25
- ↑ Weal, J., Itärintaman Focke-Wulf Fw 190-ässät, 2001: s. 79
- ↑ Weal,J.: s. 66
- ↑ Gerald Astor - The Mighty Eighth - Dell Publishing s. 267
- ↑ Ilta-Sanomat Historia: Sodan Lentäjät - IS Teemalehti - Lentäjäsankarit: s. 51-53. Appelsin, Ulla (toim.), Sanoma Media, Helsinki, 2011.
- ↑ George Mellinger John Stanaway Bell P-39 ässät Osprey/Koala kustannus 2001
- ↑ Humble, R., 1976: s. 31
- ↑ https://nationalinterest.org/blog/the-buzz/nazi-germanys-focke-wulf-fw-190-the-best-fighter-aircraft-21861 Viitattu 21.1.2019.
- ↑ https://www.militaryfactory.com/aircraft/detail.asp?aircraft_id=455 Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Weal, J., Itärintaman Focke-Wulf Fw 190-ässät, 2001: s. 60
- ↑ Weal, J., Itärintaman Focke-Wulf Fw 190-ässät, 2001: s. 31, 68, 70, 81
- ↑ http://www.militaryfactory.com/aircraft/detail.asp?aircraft_id=455 (Viitattu 4.2.2014.)
- ↑ Humble, R., 1976: s. 32
- ↑ Galland s. 257
- ↑ Hugh Morgan, John Weal - Saksalaiset suihkuhävittäjä-ässät Osprey/Koala kustannus 2002 ISBN 952-5186-33-4 s. 23
- ↑ https://www.militaryfactory.com/aircraft/detail.asp?aircraft_id=842 Viitattu 21.1.2019.
- ↑ Ilta-Sanomat Historia: Sodan Lentäjät - IS Teemalehti - Lentäjäsankarit: s. 51. Appelsin, Ulla (toim.), Sanoma Media, Helsinki, 2011.
- ↑ Weal, J., Itärintaman Focke-Wulf Fw 190-ässät, 2001: s. 73
- ↑ Spick, s. 150
Aiheesta muualla
muokkaa- Focke-Wulf Fw 190 (englanniksi)
- Die Geschichte der Focke-Wulf 190 (saksaksi)
- Bookie's Focke-Wulf 190 / Ta 152 Page (englanniksi)
- Focke-Wulf Ta 152 (englanniksi)
