Wikipedia

Etruskit

antiikin ajan kansa Italiassa

Etruskit olivat kansa antiikin aikana Keski-Italian Etruriassa nykyisen Toscanan alueella. Etruskien omaperäinen korkeakulttuuri vallitsi noin vuodesta 900 eaa. ensimmäiselle vuosisadalle eaa. Etruskit eivät muodostaneet yhtenäistä valtiota, vaan heidän yhteiskuntansa perustui kaupunkivaltioille.

Etruskit
Civita di Bagnoregio, etruskien perustama kukkulakaupunki
Civita di Bagnoregio, etruskien perustama kukkulakaupunki
Asuinalueet Etruria ja sen lähiseutuja Keski-Italiassa
Kielet etruski
Uskonnot etruskien uskonto

Etruskien tarkka alkuperä on yhä hämärän peitossa. Etruskikulttuurin ensimmäinen vaihe oli Villanova-kulttuuri 900-luvulla eaa. Heidän valtansa Italiassa oli suurimmillaan 500-luvun lopulla eaa., jolloin jopa Roomassa oli mahdollisesti etruskikuninkaita. Sen jälkeen he alkoivat kärsiä tappioita kreikkalaisille, gallialaisille ja roomalaisille. Roomalaiset valloittivat lopulta koko Etrurian, ja etruskit sulautuivat roomalaisiin ajanlaskun alkuun mennessä.

Näkyvin säilynyt todiste etruskeista ovat heidän laajat hautausmaansa. Heidän jäljiltään on löydetty etenkin sarkofageja, piirtokirjoituksia ja seinämaalauksia. Etruskien kulttuurissa on huomattavan paljon kreikkalaisvaikutteita. He puhuivat etruskin kieltä, jolla ei ole sukulaisia nykyisin puhutuissa kielissä.

Historia

muokkaa

Alkuperä ja nimitykset

muokkaa

Etruskiväestön alkuperästä on eri käsityksiä, eikä arkeologinenkaan materiaali ole asiaa ratkaissut. Herodotos mainitsi etruskien lähteneen Lyydiasta, mutta Dionysios Halikarnassoslaisen mukaan he olivat Italian alkuperäiskansa. Mahdollisena pidetään myös sitä, että etruskikulttuuri syntyi vuoden 1000 eaa. tienoilla Vähä-Aasiasta saapuneiden tyrrheenien vähitellen sekoittuessa alkuperäisväestöön.[1][2] Thukydideksen mukaan etruskit ('tyrrheenit') olivat Vähä-Aasian rannikon Lemnoksen saaren asukkaita. Saarella tiedetäänkin puhutun 500-luvulla eaa. kieltä, joka on etruskin kielen ainoa tunnettu sukulaiskieli.[3]

1800-luvulla esitettiin teoria, että etruskit olisivat tulleet Italiaan pohjoisesta. Teoria perustui siihen, että Villanova-kauden Alppien pohjoispuolisten alueiden tavoissa ja esineissä oli yhteisiä piirteitä. Tällä teorialla ei kuitenkaan nykyisin ole enää juuri kannatusta.[4]

Kreikkalaiset käyttivät etruskeista nimitystä tyrrhēnoi, 'tyrrheenit' tai 'tyrseenit'[3], ja roomalaiset nimityksiä etrusci ja tusci.[1][5] Roomalaisten mukaan etruskit kutsuivat itseään nimellä rasenna. Sana tarkoitti etruskin kielessä kuitenkin ilmeisesti ’julkista’ tai ’valtiolle kuuluvaa’– ei kansannimeä.[6]

Science Advances -lehdessä vuonna 2021 julkaistussa tutkimusartikkelissa selostettujen DNA-analyysien perusteella on ilmennyt, että etruskit olivat samaa väkeä kuin ajan italialaiset.[7]

Pronssikausi ja Villanova-kulttuuri 900–700 eaa.

muokkaa

Italian niemimaalla vallitsi pronssikauden lopulla 1000–900-luvuilla eaa. yhtenäinen subapenniininen kulttuuri, josta rautakauteen siirryttäessä kehittyi alueellisia kulttuureja. Etruriassa asutus alkoi siirtyä jo pronssikauden lopulla tasangoilta kukkuloille, joilla niistä myöhemmin kehittyi etruskikaupunkeja.[3]

Firenzen ja Rooman välisen alueen kulttuurin ensimmäinen etruskilaiseksi tunnistettava vaihe oli Villanova-kulttuuri, joka alkoi noin 900 eaa.[8]

Orientalisoiva kausi ja etruskien kukoistus

muokkaa

Villanova-vaiheesta kehittyi leimallinen etruskikulttuuri niin sanotun orientalisoivan kauden myötä 700-luvun lopulla. Vaiheen myötä etruskikulttuuri nousi uuteen kukoistukseen. Etruskit kävivät aktiivista kauppaa kreikkalaisten kanssa, mutta samalla joutuivat torjumaan näiden laajentumista alueelleen. Kreikkalaiset ostivat Etruriasta etenkin viljaa, maataloustuotteita ja metallia. Kaupan myötä Etruriaan virtasi tuontitavaraa ja käsityöläisiä, ja alue vaurastui. Sen ansiosta etruskikaupungit kasvattivat valtaansa Italiassa ja Korsikan saarella.[9] Etruskien kulttuuri onkin kreikkalaisen kulttuurin ohella tärkein Italian Rooman valtaa edeltävistä kulttuureista, ja se välitti Italiaan paljon kreikkalaisvaikutteita.[1][8]

Kaupunkivaltioiden kehitys

muokkaa

Etruskiyhteiskunta perustui kaupunkivaltioille. Niiden kehitys on mahdollisesti käynyt aristokraattisesta monarkiasta 500-luvun eaa. jälkipuoliskon diktatuurivaiheen kautta aristokraattiseen demokratiaan.[10] Kaupunkivaltioita hallitsivat alun perin etruskikuninkaat (lucumot), joiden valta siirtyi ajan kuluessa osittain yläluokan käsiin.[11]

Kaupunkivaltiot saattoivat joskus liittoutua keskenään sotien aikana, mutta ne myös sotivat toisiaan vastaan. Roomalaisten lähteiden mukaan 12 johtavaa etruskikaupunkia muodosti liiton, dodekapoliksen, jonka johtajat kokoontuivat vuosittain Volsiniihin.[10] Valtioliittojen yhteistyö saattoi kuitenkin rajoittua uskonnollisen elämän piiriin.[1] Kaupunkivaltioiden liittoja on kerrottu olleen myös etelässä Campaniassa ja pohjoisessa Italiassa.[4]

Rooman etruskivalta

muokkaa

Rooma oli 500-luvulla eaa. roomalaisen historiankirjoituksen mukaan etruskivallan alla. Rooman viidenneksi kuninkaaksi nousi rauhanomaisesti etruskilainen Tarquinius Priscus, jonka poika tai pojanpoika Tarquinius Superbus oli kaupungin seitsemäs kuningas ja samalla viimeinen etruskikuningas. Etruskivallan aika oli Roomassa kukoistuksen aikaa.[12] Etruskit kehittivät Roomaa sekä rakentamalla sen keskustaa että kehittämällä kauppaa. Kaupungin viemärijärjestelmä Cloaca Maxima on etruskien rakentama. Lähellä Forumia oli etruskien kauppakortteli Vicus Tuscus. Etruskikuninkaat nostivat Etrurian tapaan Roomassa valtaan etuoikeutetun hallitsevan luokan, patriisit. Etruskit ja patriisit liittoutuivat yhteen alempia yhteiskuntaluokkia vastaan.[13] Lopulta kuitenkin etruskivalta ja kuningasvalta Roomassa päättyi, kun roomalaiset kyllästyivät kuningas Tarquinius Superbuksen tyrannimaiseen johtamiseen.[14]

Etruskien roomalaistuminen

muokkaa

Välimeren kaupalla vaurastuneiden etruskien valta oli Italiassa suurimmillaan 500-luvun lopulla eaa., mutta se alkoi vähetä 400- ja 300-luvuilla eaa. kreikkalaisille ja galleille kärsittyjen tappioiden myötä.[12] Roomalaiset valloittivat 396 eaa. Vejin ja seuraavan vuosisadan aikana myös muut tärkeät etruskikaupungit. Etruskikaupungit eivät kyenneet riidoiltaan liittoutumaan ennen kuin oli liian myöhäistä.[1]

Rooman politiikkaan kuului se, että valvontaan otetut alueet saivat säilyttää oman kielensä ja kulttuurinsa erityispiirteet. Sen ansiosta etruskilainen kulttuuri ja kieli säilyivät aina ensimmäiselle vuosisadalle eaa. saakka. Liittolaissodan päätteeksi 80-luvulla eaa. etruskit saivat Rooman kansalaisoikeudet Italian muiden kansojen ohella. Sen jälkeen vuoteen 30 eaa. saakka etruskit olivat vahingokseen Rooman sisäisissä sodissa väärällä puolella.[15] Etruskit roomalaistuivat lähes täysin ajanlaskun alkuun mennessä.[1] Etruskinkielisiä piirtokirjoituksia tai tyypillisiä hautoja ei ole löydetty enää ajanlaskun alun ajoilta. Roomassa eli tosin vielä senkin jälkeen etruskiylimyksiä ja etruskilaisia ennustajapappeja.[16]

Alue ja kaupungit

muokkaa
 
Etruskien tärkeimmät kaupungit ja sivilisaation rajat Italiassa.
  Etruria 750 eaa.
  Laajeneminen 750–500 eaa.
Pääartikkeli: Etruria

Etruskien ydinalue oli Etruria nykyisen Toscanan kohdalla, ja laajimmillaan heidän alueensa ulottuivat Po-joelta Campaniaan. Pohjoisessa vastaan tulivat keltit ja etelässä kreikkalaiset siirtokunnat. Etruria muodostui hajanaisesta joukosta kaupunkivaltioita, joita yhdistivät kieli, uskonto ja yhteiskunnalliset olot.[1] Tärkeimmät etruskikaupungit etelästä pohjoiseen (nykyisine nimineen) olivat Veji, Cerveteri, Tarquinia, Vulci, Vetulonia, Roselle, Populonia, Orvieto, Perugia, Chiusi, Cortona, Arezzo, Volterra ja Fiesole.[17] Pohjois-Italian etruskialueen johdossa oli Felsina (nyk. Bologna). Campaniassa etruskien pääpaikkana oli Capua.[18]

Kaupunkivaltioiden pinta-alat vaihtelivat huomattavasti. Etelässä keskukset olivat tiheässä, joten alueetkin jäivät pieniksi. Volterran alueella oli enemmän tilaa, mutta maasto oli vähemmän tuottoisaa.[17] Pinta-alaltaan suurin kaupunki oli Veji, 242 hehtaaria.[17]

Etrurian muinaista asukaslukua on vaikea arvioida, sillä suurimpien keskusten asumuksia ei ole säilynyt. Asukaslukua on yritetty arvioida esimerkiksi hautojen määrän tai kutsuntaikäisten miesten määrän perusteella. Karkeiden arvioiden mukaan Etrurian asukasluku saattoi olla 270 000 ja 530 000 välillä.[19]

Etruskit rakensivat kaupunkinsa usein kukkuloiden ja jyrkänteiden harjalle, missä niitä oli helppo puolustaa.[20][21] Villanova-kaudella kylät sijaitsivat vielä useimmiten taloryhminä kaupunkikukkulan laidoilla. Kylissä oli olkikattoisia soikeita, pyöreitä ja pitkulaisia taloja. 700-luvun eaa. lopulla nämä kylät hylättiin, ja asutus siirtyi kukkulan tai tasangon keskukseen. Kukkuloiden harjoilla sijainneiden kaupunkien katuverkostot oli usein suunnattu tarkasti pohjois-eteläsuuntaisesti, mutta joskus kaupungin eri osien katuverkosto noudattaa maaston ja entisten teiden suuntia. Kaupunginmuureja alettiin rakentaa, kun Rooman ja gallien vaara paheni 300-luvulla eaa.[22]

Etruskien kaupunkienvälisiä teitä ei ole kartoitettu kovinkaan hyvin, ja niiden reitit ovat usein arvuuttelun varassa. Kallioihin louhitut tiet on helppo tunnistaa etruskilaisiksi. Etruskien tiet joutuivat usein noudattamaan maaston asettamia rajoja. Roomalaiset vetivät Etrurian läpi sotilasteitään 200- ja 100-luvulla eaa.[23]

Kulttuuri

muokkaa

Kieli ja kirjallisuus

muokkaa
 
Etruskipariskunta kuvattuna sarkofagissa
Pääartikkeli: Etruskin kieli

Etruskien käyttämä etruskin kieli tunnetaan hyvin vaillinaisesti. Vaikka sitä kirjoitettiin hyvin tunnetulla kreikkalaisten aakkosten muunnelmalla, siitä on säilynyt ja kyetty kääntämään vain katkelmia. Niiden perusteella kuitenkin tiedetään, ettei kieli ollut indoeurooppalainen eikä sille ole löydetty nykykielten joukosta kielisukulaisia. Viimeinen nimeltä tunnettu etruskin taitaja oli Rooman keisari Claudius (k. 54 jaa.). Viimeiset etruskin osaajat lienevät olleet perinteisiä roomalaisia ennustajia, joiden toiminta kristinuskon myötä kiellettiin.[24] Viimeinen maininta kielen käytöstä on vuodelta 410, kun etruskipapeilta pyydettiin salamoita torjumaan visigoottivalloittajia.[4]

Etruskeilla ei varmasti tiedetä olleen varsinaista kirjallisuutta. Etruskit käyttivät kylläkin kirjoja uskonnon alueella, ja heillä oli ei-kirjallisia näytelmiä, jotka levisivät Etruriasta Roomaan.[25]

Uskonto

muokkaa
Pääartikkeli: Etruskien uskonto

Etruskien uskonnosta on vaikea sanoa mitään varmaa. Roomalaisen Liviuksen mukaan etruskit olivat yli kaikkien kansojen uskonnolle antautuneita, ja Arnobiuksen mukaan Etruria oli kaikkien taikauskojen kotimaa.[26]

Etruskien uskonto oli monien lähteiden perusteella luonteeltaan kohtalonuskonto. Papit ottivat selvää kansojen ja ihmisten ennalta määrätyistä kohtaloista ennustuksissaan. Tarkkaan määriteltyjen riittien tavoitteena oli säilyttää sopusointu jumalien kanssa, sillä jumalien odotettiin rankaisevan ihmisiä salamoilla. Riitit pohjautuivat pappien pyhiin kirjoihin. Sopusointua tavoiteltiin myös votiivilahjoilla.[26]

Etruskien jumalmaailma oli hierarkkinen. Jumalilla esiintyy kreikkalaista ja itaalista alkuperää vastaavia nimiä. Zeusta vastasi salaman jumala Tinia, mutta tärkein jumaluus oli mahdollisesti Voltumna. Jumalia palvottiin temppeleissä tai pyhissä lehdoissa. Etruskien mytologiassa kreikkalaisvaikutus on suuri.[26]

Taide ja arkkitehtuuri

muokkaa
 
Etruskiruukku 400-luvulta eaa.
Pääartikkeli: Etruskien taide

Etruskitaiteen klassinen kausi on 500–300-luvuilla eaa. Etruskien taiteesta tunnetaan erityisesti terrakotta- ja pronssiveistokset sekä seinämaalaukset. Metalliesineiden tuotanto Etruriassa oli runsasta.[27] Musiikista ja tanssista on epäsuoria todisteita, esimerkiksi esiintyjien kuvia seinämaalauksissa.[13]

Etruskit ottivat taiteessaan laaja-alaisesti vaikutteita Kreikasta ja orientista.[28][29] Etruskit seurasivat tarkkaan Kreikan taiteen trendejä, ja he toivat maahan jo varhain kreikkalaisia saviastioita ja myös taiteilijoita. Kreikkalaiset tarut ovat yleinen aihe etrurialaisessa kuvataiteessa ja kaikessa muussakin kuvituksessa. Oman maan taruja alkaa kuvituksessa näkyä 300-luvulta eaa. alkaen. Tyypillistä etruskitaiteen ihmishahmoille 500-luvulla oli niin sanottu "joonialainen hymy". Myöhemmin yksilölliset piirteet nousivat ihmiskuvauksessa tavoitteeksi.[29]

Tyypillisintä etruskien keramiikkaa oli bucchero, jolle on tunnusomaista kiiltävä musta pinta, ohut seinä ja hyvin suoritettu poltto. Buccherokeramiikka oli jokapäiväistä käyttötavaraa, ja sitä sijoitettiin paljon myös hautoihin. Yleisin buccheromuoto on luultavasti kalkki. Etruskien kauppasuhteiden johdosta buccherokeramiikkaa on löydetty koko Italian lisäksi laajalta alueelta muutakin Eurooppaa aina Puolaa myöten.[30]

Etruskit rakensivat kaupunkeihinsa suuria temppeleitä 600–500-lukujen eaa. vaihteesta alkaen. Kaupunkeihin tehtiin myös viemäreitä, kanavia, kastelulaitteita, tunneleita ja kallionleikkauksia, joista osa on nykyäänkin käytössä.[13] Maanrakentajina erityisen taitavat etruskit kehittivät holvirakenteen, joka mahdollisti uudenlaiset ratkaisut kaikessa rakentamisessa. Sen ansiosta monet etruskien sillat ja portit ovat yhä käytössä.[31]

Haudat

muokkaa
 
Ati-suvulle kuulunut Inghirami-hauta tuhkauurnineen. Alun perin Volterrassa, siirretty Firenzeen.[32]

Etruskeista tunnetaan parhaiten heidän hautansa. Etruskihaudat ovat säilyneet paremmin kuin muu aineisto, sillä ne sijaitsevat kaupunkien ulkopuolella paikoissa, joihin myöhempi asutus ei ehtinyt levitä. Etruskien hautatyypit vaihtelevat suuresti ajanjakson ja paikkakunnan mukaan. Etrurian pohjois- ja sisäosissa myöhäisen pronssikauden ja varhaisen rautakauden polttohautausriitti jäi vallitsevaksi. Etelä-Etruriassa omaksuttiin ruumishautaus, sillä alueen kivilaadut säilyttävät ruumiit suhteellisen siisteinä ja hajuttomina.[33]

Poltetut ruumiit sijoitettiin koristeltuihin tuhkauurniin. Ajan myötä yhden hengen kuoppahautaukset vaihtuivat koko perheen tai suvun kammiohautoihin. Nekropoleissa vanhimmat haudat ovat keskellä, ja niiden ympärille sijoitettiin uudempia hautoja ilmeisesti perheryhminä. Hautakammiot rakennettiin kivestä maan päälle tai ne louhittiin kallioon.[34]

Villanova-kaudella hautoihin laitettiin vielä melko vähän tavaraa, mutta orientalisoivalla kaudella haudat täytettiin arvokkaalla tavaralla.[35] Etruskien yläluokka osoitti varallisuuttaan rakentamalla suuria perhehautoja, joita kutsutaan nimellä tumulus. Hautakammiot jäljittelivät taloja, ja niitä koristeltiin seinämaalauksin ja suurin terrakotta- ja pronssiveistoksin. Ajan mittaan hautojen ylellisyys alkoi vähentyä, kun uskonnollinen toiminta siirtyi temppeleihin, mutta silti Etrurian rikkauksista merkittävä osa sijoitettiin hautoihin. Nykyajan kannalta tämä on eduksi, sillä haudoissa taideaarteet ovat säilyneet meidän päiviimme saakka.[13]

Tarquinian ja Cerveterin etruskihautausmaat ovat nykyisin Unescon maailmanperintökohde. Molemmissa on tuhansia hautoja. Cerveterin haudat on rakennettu kaupungiksi katuineen ja aukioineen. Siellä on monen tyyppisiä hautarakennelmia ja -kumpuja. Tarquiniassa haudat on tehty maan alle kallion sisään. Noin 200 niistä on koristeltu maalauksin.[36]

  •  
    Uurna Museo Guarnaccissa
  •  
    Talon muotoinen etruskihauta
  •  
    Maanalaisen tarquinialaisen haudan sisäänkäynti
  •  
    Cerveterissä osa hautakummuista on puolipallon muotoisia.

Yhteiskunta

muokkaa

Etruskiyhteisöjen rakenne ja ulkoiset vaiheet tunnetaan edelleen huonosti, sillä tiedot niistä on saatu etruskien kukistajien roomalaisten satunnaisista maininnoista.[1]

Elinkeinot ja kauppa

muokkaa

Etruskeilla oli järjestynyt yhteiskunta, joka esimerkiksi rakensi viljelyksille suuria kastelukanavien järjestelmiä ja teki niitä varten kallioleikkauksia. Etruskien vaurastuminen perustui rautakauppaan kreikkalaisten kanssa, mutta myös kuparia, hopeaa ja mustaa bucchero-keramiikkaa kaupattiin. Tämä vaurastutti yläluokkaisia sukuja, jotka olivat hallitsevassa asemassa etruskikaupungeissa.[37]

Etrurian laaksot olivat viljavia, ja elintarvikkeita voitiin myydä naapurikansoille.[5] Viiniä ja öljyä vietiin laivoilla runsaasti koko läntiselle Välimerelle sekä Alppien ylitse, vaikkakin viiniä myös tuotiin Kreikasta.[38]

Kauppayhteydet Kreikkaan saivat etruskit samalla omaksumaan kreikkalaisilta näiden kulttuurisia piirteitä, jotka ilmenevät etruskien taiteessa ja uskonnossa. Kreikasta muutti Etruriaan käsityöläisiä ja kauppiaita, joka asettuivat pysyvästi Etruriaan. Käsityötaidoista erityisesti nahkatyöt ja jalkineiden teko hallittiin Etruriassa hyvin.[37] Foinikialaisilta etruskit oppivat hammaslääkintätaidon, johon sisältyi kultasiltojen ja osaproteesien teko.[5]

Populonia oli 400-luvulla ensimmäinen etruskikaupunki, joka löi hopea- ja kultarahoja. Myöhemmin myös muut etruskikaupungit alkoivat lyödä omia pronssirahojaan. Kullakin kaupungilla oli oma rahansa, eikä rahoja paljon levinnyt valtion rajojen ulkopuolelle. Roomalaiset rahat syrjäyttivät etruskien omat rahat viimeisinä vuosisatoina eaa.[39]

Sodankäynti

muokkaa

Etruskeilla oli kreikkalaistyylinen armeija, hopliittifalangi, mutta erona oli, että falangin johtaja liikkui sotavaunuilla, jotka olivat hänen arvonmerkkinsä. Hopliittien saamiseksi etruskiyläluokka joutui tukemaan alustalaisiaan raskaan ja kalliin varustuksen hankkimisessa. Tällöin myös tuli mahdolliseksi nousta sotilasluokan kautta ylhäisöön. Etruskit hankkivat vaikutusvaltaa myös merellä, erityisesti Korsikan ja Sardinian alueella, jossa he joutuivat pitämään puoliaan sekä kreikkalaisia että karthagolaisia vastaan, esimerkiksi Alalian meritaistelussa 535 eaa. Etruskilaivasto kärsi pahan tappion vuonna 474 eaa. Cumaen edustalla Syrakusan johtamalle kreikkalaislaivastolle.[13]

Etruskien miekat ja keihäänkärjet olivat Villanova-vaiheessa vielä pääsääntöisesti pronssia. Myös pronssikypärät ja pronssikilvet olivat käytössä ja luultavasti pronssihaarniskakin. Tuolta ajalta tunnettuja ovat erityisesti pronssiset harjakypärät. Raudan käyttö yleistyi etruskien aseissa 700-luvun jälkipuolelta alkaen. 600-luvulla yleistyivät monentyyppiset hattua muistuttavat kypärät ja 500-luvulla Negau-kypärät.[40]

Naisen asema

muokkaa
 
Terrakottasta tehty sarkofagi, jossa kuvattuna etruskinainen. Chiusi, 150–120 eaa.

Etruskinaisilla oli kreikkalais- ja roomalaisnaisiin verrattuna paljon sananvaltaa ja liikkumavapautta. Näiden naapurikansojen miesten olikin vaikea hyväksyä naisten itsenäistä asemaa Etruriassa.[41][5] Etruskinaiset osallistuivat juhliin, katsoivat kilpa-ajoja ja nyrkkeilyotteluja sekä osallistuivat uskonnollisiin rituaaleihin. Erityisesti häät ja hautajaiset olivat naisten valmistelemia, mutta heitä oli myös papittarina. Monet naiset olivat hyvin koulutettuja ja he osasivat lukea ja kirjoittaa. Arkielämässä naisen tavallisia tehtäviä olivat kehrääminen ja kutominen, jotka olivat arvostettuja töitä. Naiset saivat pitää oman nimensä avioituessaan, ja heidän asemansa suvun keskuudessa oli vahva. Roomalaisaikana vaikuttaneita naisia olivat esimerkiksi kuningasajan Tanaguir ja keisariajan Ugulania.[42]

Vaikutus ja perintö

muokkaa

Roomalaiset saivat alkuaikoinaan runsaasti vaikutteita etruskeilta.[43] Roomalaisten poliittisten instituutioiden etruskivaikutteilla on spekuloitu.[44]. Rakennustaiteessa etruskitemppeli vaikutti roomalaiseen temppeliarkkitehtuuriin, ja etruskien holvit saivat sovelluksensa roomalaisten akvedukteissa.[43] Muita mahdollisia vaikutteita ovat esimerkiksi triumfit ja roomalainen ylhäisökoti domus.[45]

Rooman kulttuurielämä sai Etruriasta esimerkiksi erilaiset näytännöt, kisat, musiikin, tanssin ja ei-kirjalliset näytelmät. Etruskien veriset kisat vaikuttivat roomalaisten gladiaattoritaistelujen syntyyn.[43] Toogan on arveltu olleen etruskivaate.[46]

Keskiajalla Toscanan asukkaat siirtyivät alankojen soistuessa ja keskinäisten vihollisuuksien johdosta asumaan jälleen etruskien kukkulakaupunkeihin. Volterran etruskihautalöydöt nostivat etruskit suuren kiinnostuksen kohteeksi 1700-luvulla. Etruskitutkimuksen johtava aikakauskirja Studi Etruschi perustettiin Italiassa 1927.[47]

Lähteet

muokkaa
  • Kajava, Mika; Kivistö, Sari; Riikonen, H. K; Salmenkivi, Erja; Sarasti-Wilenius, Raija: Kulttuuri antiikin maailmassa. Teos, 2009. ISBN 978-951-851-157-4
  • Nielsen, Marjatta; Kaimio, Jorma; Jarva, Eero: Etruskit. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27743-6

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h Zetterberg, Seppo (toim.): Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 139–142. WSOY, 2006.
  2. ↑ Kaimio (Etruskit, 2003), s. 11–13.
  3. ↑ a b c Kaimio (Etruskit, 2003), s. 13.
  4. ↑ a b c Nancy Thomson de Grummond: Ancient Italic people: The Etruscans Encyclopædia Britannica. 2015. Viitattu 5.9.2016.
  5. ↑ a b c d Damm, Inge: Erilaiset etruskit. Tieteen Kuvalehti, 2/2011.
  6. ↑ Kaimio, Jorma; teoksessa Kulttuuri antiikin maailmassa, s. 105.
  7. ↑ Anniina Wallius, Italian salaperäisen mahtikansan arvoitus ratkesi DNA-tutkimuksilla: erikoisen kielen puhujilla olikin tuiki tavalliset geenit, Yle.fi, uutiset 27.10.2021, viitattu 27.10.2021
  8. ↑ a b Kaimio (Etruskit, 2003), s. 11.
  9. ↑ Kaimio (Etruskit, 2003), s. 14–15.
  10. ↑ a b Kaimio (Etruskit, 2003), s. 14–15.
  11. ↑ Brockhampton dictionary of archaeology, s. 76–77. London: Brockhampton press, 1997. ISBN 1-86019-718-3 (englanniksi)
  12. ↑ a b Kaimio (Etruskit, 2003), s. 15–16.
  13. ↑ a b c d e Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 117–121. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21863-3
  14. ↑ Pekka Tuomisto: Rooman kuningasaika, s. 212, 221, 260–267, 279. Hämeenlinna: Karisto, 2001. ISBN 951-23-4212-X
  15. ↑ Nielsen et al. 2003, s. 9, 17.
  16. ↑ Kaimio (Etruskit, 2003), s. 17.
  17. ↑ a b c Nielsen (Etruskit, 2003), s. 40.
  18. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 59, 62.
  19. ↑ Production, Consumption and Society in North Etruria During the Archaic and Classical Periods: The World of Lars Porsenna (s. 217–228) books.google.fi. 2007. Arkistoitu 19.9.2016. Viitattu 19.9.2016.
  20. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 34.
  21. ↑ Kozlowski, Jaime: Obsession with Death Domspe.org. Viitattu 24.3.2013.
  22. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 35–38.
  23. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 40–41.
  24. ↑ The ancient Etruscans, their origins, culture and downfall, Giovanni Milani, tallennettu 13.11.2012
  25. ↑ Kaimio, Jorma; teoksessa Kulttuuri antiikin maailmassa, s. 116–117.
  26. ↑ a b c Kaimio (Etruskit, 2003), s. 99–102.
  27. ↑ Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 126–130. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21863-3
  28. ↑ Robert Guisepi: A History of the Etruscan people including their cities, art, society, rulers and contributions to civilization 2002. History World. Arkistoitu 13.12.2007. Viitattu 15.12.2007.
  29. ↑ a b Nielsen (Etruskit, 2003), s. 128–131.
  30. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 30–33.
  31. ↑ Kaimio, Jorma; teoksessa Kulttuuri antiikin maailmassa, s. 116.
  32. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 114.
  33. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 103.
  34. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 104–105.
  35. ↑ Esposito, Anna Maria & Maggiani, Adriano (Etruskit, 2003), s. 106.
  36. ↑ Etruscan Necropolises of Cerveteri and Tarquinia Unesco. Viitattu 20.12.2012. (englanniksi)
  37. ↑ a b Åkesson, Per: Etruskerna abc.se. 2000. Tukholma. Viitattu 13.11.2012. (ruotsiksi)
  38. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 67–68.
  39. ↑ Jarva (Etruskit, 2003), s. 73.
  40. ↑ Jarva (Etruskit, 2003), s. 82–84.
  41. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 90.
  42. ↑ Nilsson, Alexandria: Erilaiset etruskit. Tieteen Kuvalehti Historia, 9/2009.
  43. ↑ a b c Kaimio, Jorma; teoksessa Kulttuuri antiikin maailmassa, s. 115–116.
  44. ↑ Ancient Etruscans and Romanisation Mariamiliani. Viitattu 20.12.2012.
  45. ↑ The Form of the Early Etruscan and Roman House JSTOR. Viitattu 20.12.2012. (englanniksi)
  46. ↑ Roman Toga (Arkistoitu – Internet Archive) Roman Gift Shop
  47. ↑ Nielsen (Etruskit, 2003), s. 132–136.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Mika Waltari. Turms, kuolematon : hänen mainen elämänsä noin 520-480 e.Kr. kymmenenä kirjana. Romaani. Helsinki 1969.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etruskit.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Etruskit&oldid=22774546”