Espanjan siirtomaaimperiumi

Espanjan siirtomaainperiumi syntyi hiljalleen, kun Espanja sai päätökseen reconquistan eli Espanjan takaisinvalloituksen maurien hallusta. Viimeinen maurien linnake valloitettiin 1492 Granadassa. Samana vuonna kuningas Ferdinand Katolilainen ja kuningatar Isabella lähettivät Kristoffer Kolumbuksen etsimään läntistä meritietä Intiaan. Näin kylvettiin siemen Espanjan imperiumin kasvulle.

Espanjan ja Portugalin kilpailun rauhoittamiseksi katolinen kirkko jakoi 7. kesäkuuta 1494 Tordesillasin sopimuksella maailman Espanjan ja Portugalin kesken. Jaossa Espanja sai nykyisen Brasilian länsipuolella olevan osan maailmasta ja Portugali itäpuolelle jääneet alueet. On arveltu, että Portugali sai niin suuren osuuden Etelä-Amerikasta ”vahingossa”, sillä tuohon aikaan ei vielä tiedetty, kuinka pitkälle itään Brasilian rannikko ulottui.

Konkistadorit

Kristoffer Kolumbus saapuu Amerikkaan.

Pääartikkeli: Konkistadorit

Kolumbuksen saavuttua Karibialle espanjalaisille aukeni "Uusi maailma", ja he saivat etulyöntiaseman suhteessa eurooppalaisiin haastajiinsa. Ensimmäiset siirtokunnat perustettiin Karibialle ennen kuin siirtokunnat alkoivat levittäytyä Amerikan mantereelle.

Espanjasta alkoi virrata Uuteen maailmaan seikkailijoita, tutkimusmatkailijoita ja sotilaita. Nämä konkistadorit, valloittajat, loivat Espanjan siirtomaaherruuden perustan, joka oli oleellinen Espanjan siirtomaavaltaa rakennettaessa. Konkistadoreista tunnetuimmat ovat Hernán Cortés ja Francisco Pizarro. Cortés valloitti Meksikon kukistaen asteekkien valtakunnan ja valtasi maat kuninkaansa nimissä Espanjalle. Meksikosta Cortés jatkoi pohjoiseen ja hiljalleen nykyinen Kalifornia ja Uusi-Meksiko liitettiin Espanjan hallintaan.

Francisco Pizarro puolestaan kukisti Inkavaltakunnan Perussa. Rohkeudella, oveluudella ja viekkaudella Pizarro onnistui noin 200 sotilaansa kanssa kukistamaan keskenään eripuraiset inkat ja laajensi näin Espanjan valtapiiriä.

Espanja vaurastuu ja saa haastajia

Espanjan valtakunnan lippu 1500-1700-luvuilla.

Espanjan valtion kassa rikastui, kun Uudesta maailmasta virtasi kultaa merireittiä pitkin Espanjaan. Espanjalaiset sulattivat korvaamattoman arvokkaat intiaaniveistokset kultaharkoiksi, joita kaljuunat kuljettivat Espanjaan. Espanja sai siirtomaistaan myös tarvittavia raaka-aineita, joiden avulla se kasvatti imperiumiaan.

Euroopassa Espanja sai kuitenkin haastajia mahdilleen ja se soti ankarasti Ranskan ja Englannin kanssa. Ranskaa vastaan käydyssä sodassa Espanja oli voitokas, mutta siirtokunnista saadut vauraudet kuluivat nopeasti armeijan varustamiseen. Kun Kaarle V:n poika Filip II nousi valtaistuimelle, hän alkoi puolustaa Espanjan ja katolisen kirkon mahtia maailmassa. Tämä ajoi Espanjan pitkään sotaan Hollannin kanssa, kun Hollanti pyrki irtautumaan Espanjan alaisuudesta. Kilpailu koveni myös siirtomaissa, ja Englannin laivat kaappasivat Espanjan siirtokunnista rikkauksia tuovia espanjalaisaluksia. Etenkin Sir Francis Drake kunnostautui Elisabet I:n silmissä kaappaamalla espanjalaisia laivoja ja tekemällä hyökkäyksen Cadizin telakalle.

Espanjan mahti hiipuu

Katolisen Espanjan ja protestanttisen Englannin välienselvittely oli väistämätön. 1588 voimansa tunnossa ollut Filip II lähetti Voittamattoman armadan kukistamaan Englannin. Espanjan mittavan laivaston oli tarkoitus noutaa Hollannissa olevat espanjalaiset sotajoukot ja tehdä maihinnousu Englantiin. Jos tämä olisi onnistunut, Espanja olisi ollut vahvoilla voimakkaiden maavoimiensa ansiosta. Sir Francis Draken johtama laivasto kuitenkin yllätti ja tuhosi suuren osan Armadasta Englannin kanaalissa, ja suunnitelmat Englannin kukistamisesta katosivat. Tämä oli ensimmäinen vakava isku Espanjan imperiumille.

Tappiosta huolimatta Espanja säilytti asemansa Amerikan mantereella läpi 1600- ja 1700-lukujen, mutta se ei enää pystynyt laajentumaan, vaan se joutui puolustuskannalle lähinnä brittejä ja ranskalaisia vastaan. Pohjois-Amerikasta saadut alueet Espanja hiljalleen menetti, mutta säilytti asemansa Keski- ja Etelä-Amerikassa. Espanja nautti siirtokuntiensa resursseista, mutta hiljalleen siirtomaissa alkoi Yhdysvaltain vapaussodan ja Ranskan vallankumouksen innoittamina elää ajatus itsenäisyydestä.

Siirtomaavallan loppu

Kun Ranska miehitti Napoleonin johdolla Espanjan, huomasivat siirtomaat tilaisuutensa tulleen. Antonio López de Santa Annan johtama kapina eteni Meksikossa ja Meksiko irtautui Espanjasta 1821. Etelä-Amerikassa vallankumouksen johtoon nousi Simón Bolívar, joka johti koko Etelä-Amerikan irtautumista Espanjasta Etelä-Amerikan itsenäisyyssodissa. Espanja oli menettänyt voimavaroja Euroopassa käydyissä sodissa, eikä se kyennyt estämään siirtomaidensa itsenäistymistä. 1800-luvun lopulla Espanjalla oli enää Kuuba ja Filippiinit, jotka se menetti laajentuvalle Yhdysvalloille maiden sotiessa 1800-luvun lopulla, sekä lisäksi Afrikassa Päiväntasaajan Guinea, joka itsenäistyi vasta vuonna 1968, ja Espanjan Sahara, joka pysyi Espanjan hallinnassa vuoteen 1975 saakka.

Aiheesta muualla