Esko Valto Mannermaa (21. huhtikuuta 1916 Viipuri23. elokuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.

Mannermaa aloitti näyttelijäuransa Viipurin ja Tampereen teattereissa 1930-luvulla. Lisäksi Mannermaa toimi Filmistudion lyhytelokuvien suunnittelijana 1940-luvulla ja selostajana 1960-luvulle saakka. Mannermaa siirtyi 1950-luvulla näyttelijäksi Helsingin kaupunginteatteriin, missä näytteli kuolemaansa saakka.

Mannermaa näytteli urallaan 18 elokuvassa vuosina 19401971 ja lukuisissa televisio-ohjelmissa ja -elokuvissa, mutta myös useissa radiokuunnelmissa. Mannermaan debyyttirooli oli Fritsu Rantamon osa kepeässä komediassa Herra johtajan "harha-askel" (1940). Hänen tunnetuimpia elokuvaroolejaan olivat patruunan osa elokuvassa Kaunis Kaarina (1955), kamreeri Brynolf Pedantziuksen osa elokuvassa Ihana seikkailu (1962) sekä roolit Komisario Palmu -elokuvissa. Viimeiseksi elokuvaksi jäi Maunu Kurkvaaran Kujanjuoksu (1971), missä Mannermaalla oli apulaispäällikkö Rannan rooli.

Mannermaa oli vuosina 19411958 naimisissa Elina Vänttisen kanssa ja vuosina 19581975 näyttelijä Hillevi Lagerstamin kanssa. Mannermaa kuoli 23. elokuuta 1975 Helsingissä 59 vuoden ikäisenä.

Mannermaa sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1972.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat aakkosjärjestyksestä ritarikunnat.fi. ritarikunnat.fi. Viitattu 22.7.2017.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.