Erik H. Erikson

Erik Homburger Erikson (15. kesäkuuta 1902 – 12. toukokuuta 1994) oli tanskalais-saksalais-yhdysvaltalainen psykologi, joka tutki kehityspsykologiaa.

Erik Erikson

Elämä ja ura

Erikson syntyi avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen Saksassa. Eriksonin biologinen isä on nimettömäksi jäänyt tanskalaismies, joka hylkäsi Eriksonin äidin Karla Abrahamsenin ennen pojan syntymää. Äiti muutti jäätyään leskeksi Karlsruheen, missä hän avioitui Theodor Homburgerin kanssa, joka myöhemmin adoptoi Erikin omaksi pojakseen. Erikson ei tuntenut syntymäänsä koskevia seikkoja. Identiteetin kehittyminen on ollut Eriksonille keskeistä niin omassa elämässä kuin ammatillisestikin.

Erikson kävi niin sanotun klassisen oppikoulun, jossa opiskeltiin latinaa, kreikkaa, kirjallisuutta ja historiaa. Hänen koulumenestyksensä ei kuitenkaan ollut kehuttava. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Erikson matkusteli seitsemän vuotta pitkin Eurooppaa harrastaen muun muassa puupiirrosten ja etsausten tekoa sekä suoritti jonkin verran taideopintoja.

Erikson sai 25-vuotiaana eräältä lapsuudenystävältään taide- ja historianopettajan pestin englantilaisille ja amerikkalaisille lapsille tarkoitettuun Wienissä toimivaan yksityiskouluun. Erikson tutustui Wienissä Sigmund Freudin perheeseen, minkä johdosta kutsuttiin opiskelemaan psykoanalyysia Wienin psykoanalyyttisen yhdistykseen. Erikson suoritti myös Montessori-opettajien yhdistyksen järjestämän Montessori-opetustekniikan koulutuksen.

Valmistuttuaan psykoanalyytikoksi Erikson muutti Yhdysvaltoihin, ja rupesi pitämään Bostonin ensimmäistä lapsia hoitavaa vastaanottoa. Erikson ei ollut suorittanut lääketieteellisiä eikä muitakaan yliopisto-opintoja, mutta sai silti paikan Harvardin lääketieteelliseen tiedekunnan tutkimusapulaisena, ja myöhemmin hänet nimettiin professoriksi.

Eriksonin teoriassa ihminen kohtaa elämänkaaressaan kahdeksan kehityskriisiä, joissa hän joutuu ratkaisemaan kehitystehtäviä.

Psykososiaalisen kehityksen kriisit Eriksonin mukaan

• Vauvaikä: perusluottamus ↔ perusturvattomuus
  • Kriisiin vaikuttaa se, kuinka hyvin hoitaja tyydyttää lapsen tarpeet, kuten nälän. Mikäli lapsen tarpeet tulevat tyydytetyiksi, lapsi kokee perusluottamusta maailmaan. Kriisin onnistunut ratkaisu tuottaa henkilölle toivon elämyksen. Epäonnistuminen aiheuttaa epäluottamuksen ja toivottomuuden tunteita.

• Varhainen leikki-ikä: itsenäisyys ↔ epäily, häpeä
  • Lapsen tehtävänä on ks. iässä oppia muun muassa hallitsemaan ruumiintoimintojaan. Onnistuminen kriisissä tuottaa lapselle elämyksen omasta tahdosta ja itsenäisyydestä. Liiallinen kritiikki tai ylisuojelu voi aiheuttaa lapselle häpeän tunteita ja tunteen siitä, ettei pysty itsenäisesti vaikuttamaan asioihin.

• Myöhäinen leikki-ikä: aloitteellisuus ↔ syyllisyys
  • Kyselyiässä muodostuu lapsen yliminän ja omatunnon perusta. On tärkeää, että lapsen kysymyksiin ja ehdotuksiin suhtaudutaan asiallisesti. Lapsi voi saavuttaa näin tarkoituksen tunteen, eli tunteen siitä, että voi toimia omasta halustaan omia tarkoituksiaan varten. Mikäli lapsi saa kuulla olevansa lapsellinen ja hänen kysymyksiään pidetään typerinä, henkilö saattaa tuntea toimivansa vain muiden painostuksesta eikä osaa luoda omia tavoitteitaan.

• Varhainen kouluikä: ahkeruus ↔ alemmuus
  • Lapsi harjoittelee yhteiskunnassa toimimista esimerkiksi koulun ryhmätöissä. Onnistuminen sosiaalisessa työskentelyssä tuottaa lapselle pystyvyyden tunteen.

• Nuoruusikä: identiteetti ↔ roolien hajaannus
  • Erikson lanseerasi identiteettikriisin käsitteen. Mikäli nuori ei kykene tekemään päätöksiä omasta elämästään, hänestä voi tuntua, ettei hän tiedä kuka on. Kriisin onnistunut ratkaisu tuottaa oman identiteetin aitouden tunteen.

• Varhaisaikuisuus: läheisyys ↔ eristäytyminen
  • Onnistunut eläminen toisen ihmisen kanssa ja onnistunut perheen perustaminen vahvistavat rakkauden kokemista.

• Keski-ikä: tuottavuus ↔ lamaantuminen tai huolenpito ↔ käpertyminen
  • Kriisin epäonnistunut ratkaisu tuottaa itseensä käpertyneen ihmisen, jonka on vaikea välittää muista, ja josta tuntuu, ettei kukaan välitä hänestä. Kriisin onnistuneesti ratkaissut ihminen sen sijaan pystyy pitämään huolta toisista ja tuntemaan rakkautta.

• Vanhuus: minän eheys ↔ epätoivo
  • Vanhuudessa on aika hyväksyä eletty elämä. Eriksonin mukaan tämän kriisin onnistunut ratkaisu tuottaa viisauden tunteen. Epäonnistunut ratkaisu tuottaa kuolemanpelkoa ja ahdistusta menneisyydestä, jonka olisi voinut elää toisinkin.

Tärkeimpiä teoksia

• Childhood and Society (1950)
• Young Man Luther. A Study in Psychoanalysis and History (1958)
• Gandhi's Truth: On the Origin of Militant Nonviolence (1969)
• Adulthood (toimitettu teos, 1978)
• Vital Involvement in Old Age (E. H. E, J. M. Erikson ja H. Kivnick, 1986)
• The Life Cycle Completed (E. H. E ja J. M. Erikson, 1987)

Suomennettuja teoksia

• Lapsuus ja yhteiskunta, 1962, 1982
• Nuori Luther: psykoanalyyttinen ja historiallinen tutkimus, 1966

Lähteet

• Lehtinen E & Kuusinen J. (2001). Kasvatuspsykologia. Helsinki: WSOY.