Luettelo vaalikauden 1907–1908 kansanedustajista
Tämä on luettelo vaalikauden 1907–1908 kansanedustajista eli ensimmäisistä kansanedustajista. Edustajat valittiin ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907. Eduskunta oli vallassa valtiopäivät 1907 – 1908 I eli 22. toukokuuta 1907 alkaen aina 6. huhtikuuta 1908 asti, jolloin se hajotettiin. Avajaisistunto oli 25. toukokuuta 1907 Helsingin Vapaapalokunnan talon juhlasalissa osoitteessa Hakasalmenkatu 3 (nykyään Keskuskatu 3). Eduskunnasta toivottiin lehdistössä yhteiskunnan uudistajaa ja kansan yhdistäjää.[1] Valitut 19 naiskansanedustajaa olivat maailman ensimmäiset naiset parlamentaarikkoina[2].
Eduskunnan puhemieheksi valittiin nuorsuomalaisten P. E. Svinhufvud, joka toimi tehtävässä aina vuoteen 1913 asti. Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin SDP:n Nils Robert af Ursin ja toiseksi Suomalaisen puolueen E. G. Palmén. Heidän kautensa kesti 23. toukokuuta 1907 – 31. heinäkuuta 1908. Ironisesti ensimmäisen yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitun eduskunnan ensimmäinen puhemiehistö muodostui kolmesta aatelismiehestä, jotka kaikki olivat olleet edustajina säätyvaltiopäivien aatelissäädyssä.
Edustajat jakaantuivat puolueittain seuraavasti: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) 80 (miesten ja naisten osuus 71–9, naisia 11,25 %), Suomalainen puolue (Suom.) 59 (53–6, 10,17 %), Nuorsuomalainen Puolue (Nuor.) 26 (24–2, 7,69 %), Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) 24 (23–1, 4,17 %), Suomen Maalaisväestön Liitto (SML, myöhemmin Maalaisliitto ja Keskusta) 9 (8–1, 11,11 %) ja Suomen Kristillisen Työväen Liitto (KTL) 2 (2–0, 0 %). Voimasuhteet vaihtuivat hieman, kun nuorsuomalaisten kanssa vaaliliitossa olleen itsenäisen Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalaisen Maalaisliiton Santeri Alkio siirtyi syyskuussa 1907 nuorsuomalaisten eduskuntaryhmästä Maalaisväestön Liittoon[3]. Edustajista 19 oli naisia, jotka valittiin 62 naisehdokkaasta[4].
Vuonna 1907 eduskunnan keski-ikä oli 41 vuotta. Eduskunnan ikäpuhemies eli vanhin edustaja oli Iisakki Hoikka.[5] [1]
Vanhoillisten voimien noustua valtaan Venäjän duumassa pyrittiin Suomen ja Venäjän lainsäädäntöä yhtenäistämään. Keisari Nikolai II vuoden 1908 asetuksen mukaan Suomen senaatin (joka oli silloin Mechelinin senaatti) esitykset piti esitellä ensin ministerineuvostolle ja vasta sitten keisarille. Asetus aiheutti vastustusta ja välikysymyksiä, minkä johdosta keisari hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit. Hajotusmääräys luettiin täysistunnossa 6. huhtikuuta 1908.[6]
Edustajapaikat vaalipiireittäin
muokkaaNro | Vaalipiiri | Paikat |
---|---|---|
1. | Uudenmaan läänin vaalipiiri | 23 |
2. | Turun läänin eteläinen vaalipiiri | 17 |
3. | Turun läänin pohjoinen vaalipiiri | 17 |
4. | Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri | 11 |
5. | Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri | 11 |
6. | Viipurin läänin läntinen vaalipiiri | 13 |
7. | Viipurin läänin itäinen vaalipiiri | 17 |
8. | Mikkelin läänin vaalipiiri | 14 |
9. | Kuopion läänin läntinen vaalipiiri | 13 |
10. | Kuopion läänin itäinen vaalipiiri | 11 |
11. | Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri | 12 |
12. | Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri | 10 |
13. | Vaasan läänin itäinen vaalipiiri | 11 |
14. | Oulun läänin eteläinen vaalipiiri | 13 |
15. | Oulun läänin pohjoinen vaalipiiri | 6 |
16. | Lapin vaalipiiri | 1 |
Vaalipiirijaosta päätti senaatti 17.12.1906.[7] Vaaleissa saattoi olla ehdolla useassa eri vaalipiirissä ja myös eri puolueissa.[4] Edustajien luettelossa on Eduskunnan matrikkelissa mainittu vaalipiiri.
Valitut kansanedustajat
muokkaaEdustaja | Puolue | Vaalipiiri | Lisätietoja, puheenjohtajuudet |
---|---|---|---|
Pekka Ahmavaara | Nuor. | Oulun läänin pohjoinen | |
Santeri Alkio | Nuor., SML | Vaasan läänin eteläinen | siirtyi SML:ään 1. syyskuuta 1907 |
Gustaf Arokallio | Nuor. | Viipurin läänin itäinen | |
Uuno Brander | Nuor. | Kuopion läänin itäinen | Suuren valiokunnan pj. 1907 |
Jonas Castrén | Nuor. | Viipurin läänin läntinen | |
Eero Erkko | Nuor. | Uudenmaan läänin | |
Lucina Hagman | Nuor. | Hämeen läänin eteläinen | Anomusvaliokunnan pj.[4] |
Juho Haveri | Nuor. | Vaasan läänin itäinen | |
Samuel Heiskanen | Nuor. | Kuopion läänin läntinen | |
Nestor Huoponen | Nuor. | Viipurin läänin itäinen | |
Mikko Knuutila | Nuor. | Oulun läänin eteläinen | |
William Koskelin | Nuor. | Vaasan läänin itäinen | |
Pietari Kuisma | Nuor. | Viipurin läänin itäinen | |
Pekka Leppänen | Nuor. | Kuopion läänin itäinen | |
Albert Luoma | Nuor. | Oulun läänin eteläinen | |
Antti Mikkola | Nuor. | Turun läänin eteläinen | |
Alli Nissinen | Nuor. | Kuopion läänin läntinen | |
Pekka Pennanen | Nuor. | Kuopion läänin itäinen | |
Matti Pesonen | Nuor. | Kuopion läänin läntinen | |
Heikki Gabriel Renvall | Nuor. | Mikkelin läänin | |
Tahvo Riihelä | Nuor. | Viipurin läänin läntinen | |
E. N. Setälä | Nuor. | Turun läänin pohjoinen | Perustuslakivaliokunnan pj. |
Juho Snellman | Nuor. | Kuopion läänin läntinen | |
Pehr Evind Svinhufvud | Nuor. | Mikkelin läänin | Puhemies |
Kalle Viljakainen | Nuor. | Hämeen läänin pohjoinen | |
Kaarlo Wikman | Nuor. | Viipurin läänin läntinen | |
Juho Heikkinen | SML | Oulun läänin eteläinen | |
Kyösti Kallio | SML | Oulun läänin eteläinen | Ryhmän puheenjohtaja[8] |
Otto Karhi | SML | Oulun läänin eteläinen | |
Heikki Kiiskinen | SML | Oulun läänin eteläinen | |
Juhani Leppälä | SML | Viipurin läänin itäinen | |
Kalle Kustaa Pykälä | SML | Viipurin läänin itäinen | |
August Raatikainen | SML | Kuopion läänin läntinen | |
Hilma Räsänen | SML | Viipurin läänin itäinen | |
Lauri Tuunanen | SML | Viipurin läänin itäinen | |
Frans Ahlroos | RKP | Uudenmaan läänin | |
Kristian von Alfthan | RKP | Uudenmaan läänin | |
Johannes Bäck | RKP | Vaasan läänin pohjoinen | |
Axel Cederberg | RKP | Vaasan läänin eteläinen | |
Leo Ehrnrooth | RKP | Uudenmaan läänin | |
Ernst Estlander | RKP | Vaasan läänin eteläinen | |
Fridolf Gustafsson | RKP | Uudenmaan läänin | |
Reinhold Hedberg | RKP | Vaasan läänin eteläinen | |
Karl Julian Karlsson | RKP | Turun läänin eteläinen | |
Arvid Neovius | RKP | Vaasan läänin eteläinen | |
Dagmar Neovius | RKP | Turun läänin eteläinen | |
Oskar Nix | RKP | Vaasan läänin eteläinen | |
Jakob Näs | RKP | Vaasan läänin pohjoinen | |
Karl Oljemark | RKP | Uudenmaan läänin | |
Gustaf Rosenqvist | RKP | Uudenmaan läänin | |
Vilhelm Rosenqvist | RKP | Turun läänin eteläinen | Ryhmän puheenjohtaja[9] |
Johan Wilhelm Runeberg | RKP | Vaasan läänin pohjoinen | |
Oskar Schultz | RKP | Turun läänin eteläinen | |
Emil Schybergson | RKP | Uudenmaan läänin | Pankkivaliokunnan pj. |
Otto Slätis | RKP | Vaasan läänin eteläinen | |
Johan Storbjörk | RKP | Vaasan läänin pohjoinen | |
Julius Sundblom | RKP | Turun läänin eteläinen | |
Karl Söderholm | RKP | Uudenmaan läänin | Lakivaliokunnan pj. |
Osvald Wasastjerna | RKP | Uudenmaan läänin | |
Ida Aalle-Teljo | SDP | Turun läänin eteläinen | |
Matti Aalto | SDP | Vaasan läänin eteläinen | |
Emanuel Aromaa | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Vihtori Aromaa | SDP | Mikkelin läänin | |
Voitto Eloranta | SDP | Hämeen läänin eteläinen | |
Oliver Eronen | SDP | Mikkelin läänin | |
Seth Heikkilä | SDP | Turun läänin eteläinen | |
Ville Heimonen | SDP | Viipurin läänin läntinen | |
Edvard Helle | SDP | Uudenmaan läänin | |
Matti Hoikka | SDP | Oulun läänin eteläinen | |
Evert Hokkanen | SDP | Hämeen läänin eteläinen | |
Anni Huotari | SDP | Kuopion läänin läntinen | |
Kalle Petter Huttunen | SDP | Mikkelin läänin | |
Samuli Häkkinen | SDP | Vaasan läänin itäinen | |
Antti Hämäläinen | SDP | Kuopion läänin itäinen | |
Kalle Hämäläinen | SDP | Oulun läänin eteläinen | |
Heikki Häyrynen | SDP | Hämeen läänin pohjoinen | |
Karl Gustaf Höijer | SDP | Hämeen läänin pohjoinen | |
Albert Ingman | SDP | Uudenmaan läänin | |
Oskari Jalava | SDP | Hämeen läänin eteläinen | |
Oscar Johansson | SDP | Uudenmaan läänin | |
Josua Järvinen | SDP | Mikkelin läänin | |
Taavetti Kalliokorpi | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Mimmi Kanervo | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Anshelm Kannisto | SDP | Mikkelin läänin | |
Juho Kirves | SDP | Viipurin läänin läntinen | |
Juho Komu | SDP | Oulun läänin eteläinen | |
Albin Koponen | SDP | Kuopion läänin itäinen | |
Frans Koskinen | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Juho Laakso | SDP | Uudenmaan läänin | |
Arvi Lahtinen | SDP | Kuopion läänin itäinen | |
Oskari Fredrik Laine | SDP | Viipurin läänin itäinen | |
Wilho Laine | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Sandra Lehtinen | SDP | Hämeen läänin pohjoinen | |
Oskari Leivo | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Heikki Lindroos | SDP | Hämeen läänin pohjoinen | |
Atte Mantere | SDP | Oulun läänin pohjoinen | |
Janne Martikainen | SDP | Viipurin läänin itäinen | |
Jussi Merinen | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Antti Mäkelin | SDP | Kuopion läänin läntinen | |
Vihtori Mäkelä | SDP | Viipurin läänin itäinen | |
Kaarle Mänty | SDP | Vaasan läänin itäinen | |
Pekka Mömmö | SDP | Kuopion läänin läntinen | |
Joel Naaralainen | SDP | Vaasan läänin itäinen | |
Santeri Nuorteva | SDP | Hämeen läänin eteläinen | |
Oskari Orasmaa | SDP | Mikkelin läänin | |
Matti Paasivuori | SDP | Viipurin läänin läntinen | |
Maria Paaso | SDP | Hämeen läänin eteläinen | |
Antti Partanen | SDP | Kuopion läänin läntinen | |
Penna Paunu | SDP | Hämeen läänin pohjoinen | |
Emil Perttilä | SDP | Uudenmaan läänin | Talousvaliokunnan pj. |
Valfrid Perttilä | SDP | Uudenmaan läänin | |
Emanuel Pohjaväre | SDP | Vaasan läänin itäinen | |
Hilja Pärssinen | SDP | Viipurin läänin läntinen | |
Frans Rantanen | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Samuli Rantanen | SDP | Vaasan läänin itäinen | |
Maria Raunio | SDP | Vaasan läänin itäinen | |
Taavi Rissanen | SDP | Kuopion läänin läntinen | |
Kalle Salminen | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Aaro Salo | SDP | Kuopion läänin läntinen | |
Miina Sillanpää | SDP | Uudenmaan läänin | |
Aatto Sirén | SDP | Uudenmaan läänin | |
Yrjö Sirola | SDP | Hämeen läänin pohjoinen | |
Artturi Sivenius | SDP | Hämeen läänin eteläinen | |
Aapeli Suomalainen | SDP | Kuopion läänin itäinen | |
Juho Suomalainen | SDP | Kuopion läänin läntinen | |
Vasili Suosaari | SDP | Viipurin läänin itäinen | |
Taavi Tainio | SDP | Turun läänin eteläinen | |
Väinö Tanner | SDP | Turun läänin pohjoinen | |
Paavo Tikkanen | SDP | Kuopion läänin itäinen | |
Oskari Tokoi | SDP | Vaasan läänin pohjoinen | |
Matti Turkia | SDP | Viipurin läänin läntinen | |
Jenny Upari | SDP | Kuopion läänin itäinen | |
Nils Robert af Ursin | SDP | Hämeen läänin pohjoinen | 1. varapuhemies, työväenasiain valiokunnan pj. |
Nestori Valavaara | SDP | Viipurin läänin itäinen | |
Albin Valjakka | SDP | Mikkelin läänin | |
Edvard Valpas | SDP | Uudenmaan läänin | |
Vihtori Viitanen | SDP | Viipurin läänin läntinen | |
Sulo Wuolijoki | SDP | Hämeen läänin eteläinen | |
Wäinö Wuolijoki | SDP | Turun läänin eteläinen | Tarkastusvaliokunnan pj. |
Eveliina Ala-Kulju | Suom. | Vaasan läänin itäinen | |
Juho Erkki Antila | Suom. | Vaasan läänin eteläinen | |
Juhani Arajärvi | Suom. | Viipurin läänin läntinen | |
Richard Danielson-Kalmari | Suom. | Hämeen läänin eteläinen | |
Hannes Gebhard | Suom. | Vaasan läänin pohjoinen | Hedvig Gebhardin aviomies |
Hedvig Gebhard | Suom. | Hämeen läänin pohjoinen | Hannes Gebhardin aviovaimo |
Alexandra Gripenberg | Suom. | Turun läänin eteläinen | |
Herman Hakulinen | Suom. | Kuopion läänin itäinen | |
Emil Helkiö | Suom. | Turun läänin pohjoinen | |
Aukusti Hiltula | Suom. | Oulun läänin pohjoinen | |
August Hjelt | Suom. | Turun läänin eteläinen | |
Iisakki Hoikka | Suom. | Oulun läänin pohjoinen | Ikäpuhemies |
Lauri Ingman | Suom. | Turun läänin pohjoinen | |
Oswald Kairamo | Suom. | Hämeen läänin eteläinen | |
Kaarlo Kares | Suom. | Mikkelin läänin | |
Väinö Kivilinna | Suom. | Viipurin läänin itäinen | |
Liisa Kivioja | Suom. | Vaasan läänin eteläinen | |
Kaarle Knuutila | Suom. | Turun läänin eteläinen | |
Aleksanteri Koivisto | Suom. | Vaasan läänin itäinen | |
Emanuel Kolkki | Suom. | Kuopion läänin itäinen | |
Hilda Käkikoski | Suom. | Uudenmaan läänin | |
Aleksi Käpy | Suom. | Turun läänin eteläinen | |
Arthur Lagerlöf | Suom. | Oulun läänin eteläinen | |
Oskari Laine | Suom. | Uudenmaan läänin | |
Juho Lepistö | Suom. | Mikkelin läänin | |
Akseli Listo | Suom. | Vaasan läänin itäinen | Laki- ja talousvaliokunnan pj. |
Wilhelmi Malmivaara | Suom. | Vaasan läänin pohjoinen | |
Kaarle Myllylä | Suom. | Oulun läänin eteläinen | |
Ernst Nevanlinna | Suom. | Hämeen läänin pohjoinen | valtiovarainvaliokunnan pj. |
Daniel Nykänen | Suom. | Mikkelin läänin | |
Aate Olkkonen | Suom. | Oulun läänin eteläinen | |
Juho Kusti Paasikivi | Suom. | Turun läänin pohjoinen | Maatalousvaliokunnan pj. |
Olli Pajari | Suom. | Viipurin läänin itäinen | |
Ernst Palmén | Suom. | Uudenmaan läänin | 2. varapuhemies, valtiovarainvaliokunnan pj. 1907 |
Hjalmar Gabriel Paloheimo | Suom. | Hämeen läänin eteläinen | |
Tuomas Pohjanpalo | Suom. | Vaasan läänin pohjoinen | |
Erkki Pullinen | Suom. | Viipurin läänin itäinen | |
Sameli Rajala | Suom. | Vaasan läänin eteläinen | |
Juho Rannikko | Suom. | Turun läänin eteläinen | |
Frans Rapola | Suom. | Turun läänin pohjoinen | |
Vilho Reima | Suom. | Uudenmaan läänin | |
Heikki Repo | Suom. | Viipurin läänin itäinen | |
Justus Ripatti | Suom. | Mikkelin läänin | |
Joseph Runtti | Suom. | Oulun läänin pohjoinen | |
Wilho Sipilä | Suom. | Turun läänin eteläinen | Rautatievaliokunnan pj. |
Mikko Sipponen | Suom. | Viipurin läänin itäinen | |
Mikael Soininen | Suom. | Mikkelin läänin | Sivistysvaliokunnan pj. |
Matti Tervaniemi | Suom. | Lapin vaalipiiri | |
Juho Torppa | Suom. | Vaasan läänin pohjoinen | |
Juho Tulikoura | Suom. | Viipurin läänin läntinen | |
Juho Erkki Vaarala | Suom. | Oulun läänin pohjoinen | |
Iisakki Vahe | Suom. | Oulun läänin eteläinen | |
Iida Vemmelpuu | Suom. | Turun läänin pohjoinen | |
Artturi H. Virkkunen | Suom. | Kuopion läänin läntinen | |
Johannes Wilskman | Suom. | Viipurin läänin läntinen | |
Artur Wuorimaa | Suom. | Viipurin läänin läntinen | |
Jussi Ylikorpi | Suom. | Vaasan läänin pohjoinen | |
Sakari Yrjö-Koskinen | Suom. | Hämeen läänin pohjoinen | |
Yrjö Yrjö-Koskinen | Suom. | Vaasan läänin eteläinen | |
Kaarlo Heininen | KTL | Turun läänin eteläinen | |
Matti Merivirta | KTL | Turun läänin pohjoinen |
Lähteet
muokkaa- Valiokuntien puheenjohtajuudet valiokunnan mietinnöistä. (Eduskunta: Eduskunnan kaikki asiakirjat 1907–1908.)
- Eduskunta. Edustajamatrikkeli 1907– – Kansanedustajat vaalikausittain: 1907–1908
- Mentori menneisyydestä -sivusto. Kerhokeskus.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Mentori menneisyydestä -sivusto: Ensimmäinen yksikamarinen eduskunta. Kerhokeskus. Viitattu 6.12.2007
- ↑ Punawiiwan perässä – Eduskuntavaalit 1907: Äänioikeutetut (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 16.7.2009.
- ↑ Santeri Alkio Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 6.12.2007.
- ↑ a b c Riitta Sihvonen Eduskunnan ensimmäiset naiset (Arkistoitu – Internet Archive). Turun Seudun Sukututkijat, www.turunsuku.fi. Viitattu 11.7.2009.
- ↑ Mentori menneisyydestä -sivusto: Kansanedustajien keski-ikä puolueittain vuonna 1907. Kerhokeskus. Viitattu 6.12.2007; alkuperäinen lähde Kansanedustajien keski-ikä puolueittain vuonna 1907
- ↑ Mentori menneisyydestä -sivusto: Eduskunnan hajottaminen. Kerhokeskus. Viitattu 6.12.2007
- ↑ Oikeusministeriö: Punawiivan perässä – Eduskuntavaalit 1907. 4. vaalipiirit (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 10.7.2009.
- ↑ Kari Hokkanen: Kyösti Kallio (Arkistoitu – Internet Archive). Kirjasto Virma, 2004. Viitattu 6.7.2009. – ”Hän liittyi heti SML:n eduskuntaryhmään, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi hän tuli.”
- ↑ Svenska riksdagsgruppen: Historia[vanhentunut linkki]. (ruotsiksi) Viitattu 6.7.2009.
Aiheesta muualla
muokkaa- Riitta Siunala ja Eduskunnan matrikkelitoimikunta: Suomen kansanedustajat 1907. ISBN 978-951-53-2893-9 (nid.). [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- Eduskunta: Eduskunnan kaikki asiakirjat 1907–1908.