Emma on suomalainen kansansävelmä, jonka sanoitti Väinö Siikaniemi. Sen varhaisia levyttäjiä olivat Ture Ara, Teddy Björkman ja Leo Kauppi, kaikki vuodelta 1929.[1] Kappale alkaa sanoin Oi muistatkos Emma, sen kuutamoillan... Kappaleen suosio sota-aikana johti siihen, että neuvostoliittolaista sotasaalisasetta, DP 27-pikakivääriä, kutsuttiin kappaleen ja aseen levymäisen, pyörivän lippaan välisen mielleyhtymän perusteella lempinimellä Emma.[2]

Ture Aran gramofonilevytys ”Emmasta” vuodelta 1929 on Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin kotimainen singlelevy noin 40 000 kappaleen myyntimäärällään. Sen edellä on vain Mauno Kuusiston Kertokaa se hänelle” / ”Heijastus vuodelta 1959 myyntimäärällä 47 000.[3]

Myös Tapio Rautavaara on levyttänyt kappaleen. Tunnettu versio kappaleesta on myös vuonna 1963 The Soundsin levyttämä rautalankaversio.

Lähteet

muokkaa
  1. Suomen äänitearkiston tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen, s. 325. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-023536-9 (suomeksi)
  3. Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset singlet Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 28.5.2013. Viitattu 8.6.2018.

Kirjallisuutta

muokkaa