Wikipedia

Emil Cedercreutz

suomalainen kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija

Emil Herman Robert Cedercreutz (16. toukokuuta 1879 Köyliö – 28. tammikuuta 1949 Helsinki[1]) oli suomalainen kuvanveistäjä, siluettitaiteilija ja kirjailija. Cedercreutz tunnetaan erityisesti veistoksistaan, mutta hänen siluettejaan käytettiin myös kuvituksena lukuisissa 1910–1940-luvun kirjoissa, ja hän julkaisi useita omia teoksia.

Emil Cedercreutz
Emil Cedercreutz 1910-luvulla
Emil Cedercreutz 1910-luvulla
Henkilötiedot
Syntynyt16. toukokuuta 1879
Köyliö
Kuollut28. tammikuuta 1949 (69 vuotta)
Helsinki
Taiteilija
Ala kuvanveistäjä, kuvataiteilija, kirjailija
Kuuluisimpia töitä Äestäjä, Äidinrakkaus, Kyntäjä, Satakunnan karhu

Cedercreutzin elämäntyötä esittelee Harjavallassa toimiva Emil Cedercreutzin museo, joka sai alkunsa hänen keräämästään kansatieteellisestä kokoelmasta. Vuonna 2019 julkaistiin Annika Waenerbergin ja Manuel Vélez Cean kirjoittama Cedercreutzin elämäkerta.[2]

Elämä

muokkaa

Lapsuus ja nuoruus

muokkaa

Vapaaherra Emil Cedercreutz syntyi vuonna 1879 Köyliönkartanossa, joka oli Cedercreutzin suvun sääntöperintötila. Hänen vanhempansa olivat sääntöperinnönhaltija eli fideikomissaari Axel Fredrik Nikolaus Cedercreutz ja Johanna Lovisa (Louise) Björkenheim (1848–1921) Vuojoen kartanosta Eurajoelta. Emilillä oli kolme isoveljeä, Gustaf, Edvard ja Axel sekä nuorempi sisar, Karin Emilia.

Oppikoulunsa Cedercreutz kävi Helsingin Nya svenska läroverketissä, ja hän sai ylioppilaslakin vuonna 1897.[3]

Opinnot ja paluu Suomeen

muokkaa
 
Emil Cedercreutzin taiteilijakoti Harjula.

Emil Cedercreutz oli Suomen ensimmäinen kotimaassa koulutuksensa aloittanut kuvanveistäjä. Koska perhe toivoi Emilistä juristia, hän yritti opiskella lakitiedettä noin kolmen vuoden ajan. Veri veti kuitenkin taiteen puoleen, ja taidemaalari Albert Edelfeltin suosituksesta Cedercreutz pääsi aloittamaan taideopinnot Suomen Taideakatemian koulun vastaperustetulla kuvanveistolinjalla vuonna 1902. Hänen opettajanaan toimi Viktor Malmberg.[3]

Cedercreutz jatkoi opintojaan Euroopan taidekeskuksissa Brysselissä, Roomassa ja Pariisissa. Taideopinnot ulkomailla muokkasivat sekä Cedercreutzin taiteellista tuotantoa että aatemaailmaa. Hänen oppi-isinään olivat Charles van der Stappen, Constantin Meunier ja Auguste Rodin.[3]

Brysselissä vuosina 1903–1904 Cedercreutz tutustui aatesuuntaukseen nimeltä tolstoilaisuus, mikä näkyi myös hänen aiheenvalinnoissaan. Brysselin-vuosiensa jälkeen Cedercreutz opiskeli valtion stipendillä Roomassa vuosina 1904–1905 ja myöhemmin vuosina 1906–1909 Pariisin Académie Julianissa.[3]

Suomeen palattuaan Cedercreutz asui aluksi Köyliön Ilmiinjärven rannalla sijainneessa maaseutuateljeessa, jonka nimi oli Ilmilinna. Hän oleskeli paikkakunnalla kesäisin vuosina 1905–1914, kunnes hän muutti uuteen ateljeekotiinsa Harjulaan. Sen hän oli rakennuttanut Harjavaltaan Merstolan kylään. Kaksi vuotta myöhemmin valmistui näyttelytila Maahengen temppeli, josta myöhemmin muodostui nykyinen Emil Cedercreutzin museo.[3]

Kuvataiteilijana

muokkaa
 
Emil Cedercreutz 1910-luvulla Ilmilinnan pihalla.

Asuessaan ja työskennellessään Satakunnassa maakunta-, kotiseutu- ja museotyöstä muodostui tärkeä osa Cedercreutzin elämää. Hän toimi kiinteässä yhteydessä Satakuntalaiseen Osakunnan sekä satakuntalaiseen nuorisoseuraliikkeen kanssa. Hän vaikutti voimakkaasti sekä paikallisesti että valtakunnallisesti kotiseutuaatteen, museotoiminnan ja nuorisoseuratyöhön kehitykseen.[3]

Cedercreutz kuvasi töissään mielellään hevosia: työhevosia, uljaita ratsuja, loppuun ajettuja vetojuhtia ja raisuja varsoja. Hän oli saanut tuntuman maatyöhön kotonaan Köyliönkartanon mailla, ja tuloksena olivat merkittävät monumentit Äestäjä Porissa, Kyntäjä Harjavallassa sekä Äidinrakkaus Helsingissä. Hänen teoksissaan hevoset olivat usein yhteiskunnallisten epäkohtien vertauskuvia. Kenraali Mannerheimin kerrotaan todenneen Cedercreutzin veistotaidoista: ”Kuka tahansa pystyy veistämään minut, mutta vain Emil Cedercreutz pystyy veistämään hevosen alleni.”[3]

Kuvanveistäjänä Cedercreutz debytoi Suomen taiteilijain näyttelyssä vuonna 1902. Esillä olivat muun muassa maatyöaiheiset veistokset Äestämässä, Vetohärkä, Maanviljelijä ja Brabantilaisia kuormahevosia, jotka saivat dukaattipalkinnon.

Ensimmäisen maineikkaan veistoksensa Työn jälkeen Cedercreutz teki vuonna 1904 Brysselissä. Teosta on pidetty myös yhteiskunnallisena ilmauksena, ja se hyväksyttiin Pariisin Salongin näyttelyyn Champs-Élysées’lle. Cedercreutz sai Associé-jäsenyyden Pariisin salonkiin vuonna 1907.

Cedercreutz toi Suomen kuvanveistotaiteeseen moderneja virtauksia. Hänen veistotekniikassaan oli uutta veistosten jättäminen luonnosmaisiksi hetken tuokiokuviksi. Hän muovasi veistoksia savimassasta pintojen ja viivojen vuorovaikutuksen avulla. Hän onkin yksi Suomen ensimmäisistä impressionistis-realistisen kuvanveistotyylin edustajista. Hän teki myös runsaasti pienoisveistoksia, muotokuvia ja hautamuistomerkkejä.

Cedercreutz kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen Helsingissä tammikuussa 1949.[1] Hänet siunattiin Helsingin vanhassa kirkossa,[4] ja hänet haudattiin sukuhautaan Köyliön kirkkomaalle, vaikka hän itse olisi halunnut tulla haudatuksi taiteilijakotinsa pihamaalle Harjavaltaan.[3]

Museo

muokkaa
Pääartikkeli: Emil Cedercreutzin museo

Emil Cedercreutzin museo on Harjavallassa toimiva taide- ja kulttuurihistoriallinen museo, joka syntyi taiteilijakoti Harjulan yhteyteen. Cedercreutzin oman tuotannon lisäksi sen kokoelmat käsittävät esihistoriallista esineistöä sekä hänen Satakunnasta keräämäänsä kulttuurihistoriallista aineistoa. Museon on pihamaalla on veistospuisto, jonne on sijoitettu parikymmentä Cedercreutzin teosta.

Muuta

muokkaa

Emil Cedercreutz suunnitteli yhdessä ystävänsä, koulunjohtaja Lisa Hagmanin kanssa 77 pronssauspatinoitua kipsireliefiä, jotka sijoitettiin Hagmanin perustamaan yksityiskouluun Helsingin Kruununhaassa. Koulutalo tunnetaan nykyisin Tieteiden talona, ja sen pääkäyttäjä on Tieteellisten seurain valtuuskunta.[5]

Cedercreutz oli Suomen Kuvanveistäjäliiton perustajajäseniä ja sen ensimmäinen sihteeri.

Satakuntalainen Osakunta lakittaa Satakuntatalon vieressä Lastenlehdossa sijaitsevan Arcum tendit Apollo -veistoksen vappuisin. Cedercreutz oli Satakuntalaisen osakunnan kunniajäsen vuodesta 1934 alkaen.

Julkisia veistoksia

muokkaa

Kirjallinen tuotanto

muokkaa

Siluettikirjoja

muokkaa
  • En bilderbok för ung och gammal: Siluetter. Helsingfors: W. Hagelstam, 1900.
  • Dikter om kvinnor: Silhuetter. Helsingfors: Edlundska bokhandeln, 1901.
  • Häststudier i skulptur och klippning. Helsingfors: Lilius & Hertzberg, 1902.
  • Typer 1: Kända med silhuetter av författaren. Helsingfors: Schildt, 1917.
  • Blomstervägen med silhuetter af författaren. Helsingfors: Söderström, 1919.
  • Typer 2: Okända med silhuetter av författaren. Helsingfors: Schildt, 1919.

Kuvituksia

muokkaa
  • Koskelainen, Yrjö – Cedercreutz, Emil: Saaristoväkeä: Novelleja. Helsinki: Kirja, 1912.
  • Koskenniemi, V. A. – Cedercreutz, Emil: Kevätilta Quartier latinissä: Parisin muistelma. Porvoo: WSOY, 1912.
  • Talvio, Maila – Koskelainen, Yrjö – Koskenniemi, V. A. – Aalberg, Ida – ReijoWaara, Konrad – Cedercreutz, Emil: Maaliskuun iltana 1/III 1912: Juhlajulkaisu Satakuntaan perustettavan keuhkotautiparantolan hyväksi. Helsinki: Lilius & Hertzberg, 1912.
  • Ullner, Constance Höijer, Allan – Cedercreutz, Emil: Lasten eläinsuojelusoppi. Suomentanut Antti Rytkönen. Helsinki: Kansanvalistusseura, 1916.
  • Cedercreutz, Nanny – Cedercreutz, Emil: Fröken Milla Lund och Fiken, hennes hund: En rimkrönika från nådens år 1916. Helsingfors: Schildt, 1919.
  • Lydecken, Arvid – Cedercreutz, Emil: Pikku veikko: Pienen pojan elämästä. Helsinki: Otava, 1919.
  • Diederichs, Carl von – Cedercreutz, Emil: Ur spalterna: Dikter. Helsingfors: Söderström, 1921.
  • Lydecken, Arvid – Cedercreutz, Emil: Iloista väkeä: Arvilyn säkeitä. Helsinki: Otava, 1921.
  • Rytkönen, Antti – Cedercreutz, Emil: Marja-Maijan runokirja. Helsinki: Otava, 1921.
  • Hagman, Tyko – Hagman, Lisa – Cedercreutz, Emil: Satuja ja runoja lapsille. (Osat I–III) Helsinki: Otava, 1928–1931.
  • Santavirta, K. O. – Cedercreutz, Emil: Pakinoita Tuohiniemen Tahvosta ja Leenasta. Pori: Satakunnan kirjateollisuus, 1935.
  • Lydecken, Arvid – Cedercreutz, Emil: Pieni joululipas: Runosatuja lapsille. (Osat VIII–XII) Helsinki: Otava, 1942–1946.
  • Hirn, Sven – Cedercreutz, Emil: Sirkus kiertää Suomea 1800–1914. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-71729-5-8
  • Cedercreutz, Nanny – Cedercreutz, Emil: Neiti Milla Lund ja Ahnas, hänen koiransa: Riimikronikka armon vuodelta 1916. Suomentanut Tarmo Manelius. Tampere: Palladium-kirjat, 1996. ISBN 952-98930-9-4

Muita teoksia

muokkaa
  • Molemmin puolin rintamaa: Kuvia ja sanoja. Porvoo: WSOY, 1918.
  • På båda sidor om fronten med silhuetter af författaren. Helsingfors: Schildt, 1918.
  • Maata ja ilmaa: Sanoin ja kuvin. Helsinki: Edistysseurojen kustannusosakeyhtiö, 1920.
  • Starka människor. Helsingfors: Söderström, 1920.
  • I ödets gunga. Helsingfors: Söderström, 1922.
  • Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää: Muistelmia. Jyväskylä: Gummerus, 1939.
  • Det spanska blodet: Glimtar ur en familjekrönika. Helsingfors: Schildt, 1942.
  • När det skymmer: Dikter. Åbo: Bro, 1945.
  • Cirkusliv i Norden. Åbo: Bro, 1946.

Kuvia julkisista veistoksista

muokkaa
  •  
    Äestäjä, 1920, Pori.
  •  
    Vapaussodan v. 1918 valkoisten muistomerkki, 1920, Pori.
  •  
    Heimosoturit (Vienan-Karjalassa ja Aunuksessa kaatuneiden muistomerkki), 1921, Pori.
  •  
    Äidinrakkaus, 1928, Varsapuistikko, Helsinki.
  •  
    Pekka-koira, 1934, Helsinki.
  •  
    Satakunnan karhu, 1938, Pori.
  •  
    Seitsemän miehen hiihtopartio, sankarimuistomerkki, 1941, Nakkila.
  •  
    Itämaisen sodan muistoreliefi, 1942, Rauma.
  •  
    Arcum tendit Apollo, 2001 (1917), Helsinki.
  •  
    Elias Lönnrotin patsas, 2003, Nurmes.
  •  
    Puunkaatoon, 2005 (1916), Kajaani.
  •  
    Itkevä tyttö, 2006 (1928), Pori
  •  
    Sirkushevonen, 2009 (1946), Rauma.
  •  
    Ruorimies, 2011 (1933), Maarianhamina.
  •  
    Juhana Herttuan reliefi, 2014 (1931), Pori.
  •  
    Tukinuittaja ja Puun kaatoon, 2016 (1920), Pori.
  •  
    Ojankaivaja, 2019 (1935), Rauma.
  •  
    Äidinrakkaus, 2021 (1928), Rauma.
  •  
    Ystävykset, ajoittamaton, Köyliö, Säkylä.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b Emil Cedercreutz kuollut. Helsingin Sanomat, 30.1.1949, s. 10. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 9.11.2018.
  2. ↑ Jännäri, Jenny: Vuorineuvos Tauno Matomäki kätilöi suurteoksen unohdetusta kuvanveistäjästä: ”Viime aikoina on ollut niin paljon huonoja kirjoja, että alkoi olla hyvän aika.” Satakunnan Kansa. Arkistoitu 24.12.2019. Viitattu 24.12.2019.
  3. ↑ a b c d e f g h Emil Cedercreutzin elämäntyö Emil Cedercreutzin museo. Harjavallan kaupunki. Arkistoitu 16.7.2014. Viitattu 23.1.2006.
  4. ↑ Kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin ruumiinsiunaus. Helsingin Sanomat, 4.2.1949, s. 7. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 9.11.2018.
  5. ↑ 1920-luvun klassistisen arkkitehtuurin helmi – Peruskorjattu Tieteiden talo avataan uudelleen www.tieteessatapahtuu.fi. Arkistoitu 20.9.2022. Viitattu 21.9.2022.
  6. ↑ Wallenius, Miki: Ypäjä sai viikon kaupunkina olostaan palkkioksi pienen pronssipatsaan 9.6.2013. Yle Uutiset. Viitattu 9.6.2013.
  7. ↑ Lomailijan nimikkoveistos Visit Puumala. 10.1.2018. Viitattu 29.5.2021.
  8. ↑ Puumala saa juhlavuoden kunniaksi pronssipatsaan - paljastustilaisuus satamassa lauantaina Länsi-Savo. 28.7.2016. Viitattu 29.5.2021.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Lindgren, Liisa: ”Cedercreutz, Emil (1879–1949)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 179–181. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
  • Waenerberg, Annika – Vélez Cea, Manuel: Emil Cedercreutz 1879–1949. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. ISBN 978-952-222-595-5

Aiheesta muualla

muokkaa


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Emil_Cedercreutz&oldid=22445038”