Elämän tarkoitus
Elämän tarkoitus on yleensä nimitys filosofiselle kysymykselle, miksi ihmiset elävät, mikä on heidän elämänsä tavoite tai mikä olemassaolon tarkoitus.
Kysymys ”mikä on elämän tarkoitus?” voi merkitä eri ihmisille eri asioita. Tämä voi johtua esimerkiksi sanan ”tarkoitus” monista eri merkityksistä, joita ovat muun muassa: ”Mikä on elämän alkuperä?”, ”mikä on elämän (ja kaikkeuden) luonne?”, ”mikä tekee elämän merkitykselliseksi?”, ”mikä on arvokasta elämässä?”, tai ”mikä on yksilön elämän tavoite tai päämäärä?”. Näihin kysymyksiin on annettu lukuisia erilaisia vastauksia.
Tieteet
muokkaaKysymykset ”mikä on arvokasta elämässä?” ja ”mikä on yksilön elämän tarkoitus tai päämäärä?” kuuluvat etiikan ja yhteiskuntatieteiden alaan. Nämä pyrkivät selittämään ihmisten käyttäytymistä, arvoja ja yhteistoimintaa. Ihmisten vaikuttimien (jotka osoittavat, mitä ihminen pitää arvokkaana) tutkiminen kuuluu psykologian alaan.
Suomessa vuoden 2023 Nuorisobarometrissa kaksi kolmasosaa alle 29-vuotiaista vastaajista oli samaa mieltä väitteen kanssa, että elämän merkitys syntyy niiden auttamisesta, joilla menee huonommin. Lähes yhtä moni katsoi, että elämän merkitys syntyy tulevista sukupolvista ja elämän edellytysten säilyttämisestä heille.[1]
Länsimainen filosofia
muokkaaMonilla filosofeilla on ollut selkeät näkemykset siitä, mikä elämässä on arvokkainta.
Antiikin filosofia
muokkaa- Pääartikkeli: Antiikin filosofia
Antiikin Kreikassa elämänfilosofia sai alkunsa Sokrateen aikana. Keskeinen käsite antiikin moraalifilosofiassa oli hyve, ja yleinen vastaus elämän tarkoitukseen tai lopulliseen päämäärään ”onnellisuus”, ja sen saavuttamiseksi ”hyveellinen elämä”.
Sokratesta seuranneiden filosofien mielipiteet vaihtelivat kuitenkin usein siinä, mikä oli suurinta hyvää elämässä. Esimerkiksi kyynikoiden ja stoalaisten mielestä olemassaolon perimmäinen tarkoitus oli juuri hyve itsessään, ei nautinto – kyreneläisten ja epikurolaisten mielestä taas nautinto oli suurin hyvä. Epikurolaisten moraaliajattelu oli eudaimonista: ihmisen tuli pyrkiä onnellisuuteen, hyvään elämään[2]. Nautinto ei tarkoittanut ylettömyyttä vaan yksinkertaista ja tasapainoista, perustarpeet tyydyttävää elämäntapaa[2].
Aristoteles esitti elämän tarkoitukselle teorian, jonka mukaan ihminen on järjellinen eläin, joka lähestyy omaa ihanteellista ja lajilleen tyypillistä olemustaan hankkiessaan teoreettista tieteellistä tietoa todellisuudesta ja käytännöllistä moraalista tietoa oikeasta ja väärästä. Hänen lähtökohtanaan oli periaate, jonka mukaan jokaisen toimivan olennon korkein hyvä on hänen mahdollisuuksiensa täysi kehittyminen järjellisenä olentona. Ihmiselämän päämäärä (samoin kuin kaikkien muidenkin olioiden) on siis toteuttaa lajilleen ominaisia toimia. Kun ihminen toimii kuten hänen lajilleen on ominaista, hän toimii auttamatta oikein ja elää hyvää elämää. Aristoteleen mukaan tämä ihmisen ihanne on homo politicus eli yhteisöllinen ihminen. Aristoteleen mukaan ihmiselämän päätavoite on siis yhteisölliseen toimintaan osallistuminen. Aristoteles eli aikana, jolloin vapaat miehet usein viettivät aikansa toreilla keskustelemassa tai väittelemässä politiikasta tai muista sen aiheista. Aristoteleen mukaan tieto siitä, millainen elämä on ominaista jollekin oliolle, saadaan tutkimalla suuren olioryhmän toimintaa tietyssä tilanteessa ja vetämällä siitä johtopäätös yleisestä menettelytavoista. Aristoteles olettaa tämän päämäärän koskevan kaikkia ihmisiä.
Teleologisessa ajattelussa luonnonilmiöitä on pyritty selittämään niiden oletetun tarkoituksen eikä aiheuttavien syiden mukaan. Tällainen Aristoteleen ajattelun soveltaminen loi länsimaisessa filosofiassa pohjan olemusajattelulle, jota on arvosteltu Humen lain rikkomisesta eli arvokäsitysten samastamisesta tosiasioihin.[3]
Nihilismi
muokkaa- Pääartikkeli: Nihilismi
Friedrich Nietzsche määritteli nihilismin maailman ja erityisesti ihmisen olemassaolon tarkoituksen, merkityksen, lopullisen totuuden tai oleellisen arvon tyhjentämisenä. Nietzsche määritteli kristinuskon nihilistisenä uskontona, koska se poistaa merkityksen maalliselta elämältä ja keskittyy oletettuun kuoleman jälkeiseen elämään. Hän näki nihilismin myös luonnollisena lopputuloksena päätelmästään ”Jumala on kuollut”, ja esitti, että ihmiskunta voi toipua siitä palauttamalla merkityksen takaisin maan päälle.
Nihilismi hylkää väitteet tiedosta ja totuudesta, ja tutkii olemassaolon merkitystä ilman tiedettävää totuutta. Vaikka nihilismi on luonteeltaan melko pessimististä ja antautuvaa, sen kannattaja voi löytää merkitystä erilaisista ihmisten välisistä suhteista. Nihilistisestä näkökulmasta moraalisten arvojen lähteenä on yksilö ennemmin kuin kulttuuri tai joku muu järjellinen (tai objektiivinen) perusta.
Pragmatismi
muokkaa- Pääartikkeli: Pragmatismi
Pragmatistiset filosofit ovat ajatelleet, että sen sijaan, että ihmiset etsisivät totuutta elämästä, heidän tulisi etsiä hyödyllistä ymmärrystä elämästä. William James esitti, että totuutta voidaan tehdä, mutta ei etsiä. Näin ollen elämän tarkoitus on sellainen käsitys elämän tarkoituksesta, joka ei ole ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen kokee tarkoitukselliseksi elämäksi. Elämän tarkoituksen voisi siis muotoilla sanoilla: ”elämän tarkoitus ovat ne tarkoitukset, jotka saavat sinut arvostamaan sitä”. Pragmatistille elämän tarkoitus voidaan löytää ainoastaan kokemuksen kautta.
Eksistentialismi
muokkaa- Pääartikkeli: Eksistentialismi
Filosofi Arthur Schopenhauer sanoi elämän olevan ”elämisen tahtoa”, ja tämän tahdon (ja samalla elämän) olevan tarkoituksetonta, päämäärätöntä, järjetöntä ja julmaa. Hän näki vapautumisen tästä kärsimyksestä tapahtuvan mietiskelyn, askeettisen elämän ja toisia kohtaan tunnetun sympatian kautta. Näissä hänen ajattelunsa muistutti buddhalaista ajattelua.
Filosofi Martin Heideggerin mukaan ihminen on ”heitetty maailmaan”. Jean-Paul Sartre kirjoitti: ”Ei ole myöskään ihmisluontoa, koska ei ole Jumalaa, joka sen mielessään loisi”.[4] Heidän ja muiden eksistentialistien mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa itse ja on toisaalta siihen myös pakotettu. Tästä ristiriidasta seuraa elämän peruskokemus ahdistuksena. Ihmisiä voidaan määritellä ainoastaan heidän tekojensa ja valintojensa perusteella[4]. Sartren mukaan: ”Ihminen on vain sitä mitä hän itsestään tekee”[4].
Naturalismi
muokkaa- Pääartikkeli: Naturalismi (filosofia)
Filosofiassa naturalismi on käsitys, että todellista on vain fyysinen luonto ja että kaikki ilmiöt ovat tieteellisesti selitettävissä. Ontologisen naturalismin mukaan luonto on kaikenkäsittävä eikä sen ulkopuolella ole mitään. Naturalismi menetelmällisenä tai tietoteoreettisena käsitteenä tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan luonnossa havaittavat ilmiöt ovat parhaiten selitettävissä luontoon pohjautuvilla syillä. Naturalistisen näkemyksen mukaan elämä on luonnonilmiö, jolla ei ole tarkoitusta eli tavoitetta. Elävillä olennoilla voi olla omia tavoitteita.
Evoluutiobiologi Richard Dawkins selittää elämän tarkoitusta kirjassaan Geenin itsekkyys[5] evoluution avulla. Dawkins ajattelee, ettei evoluutiolla ja sitä kautta esimerkiksi elämällä ole mitään korkeampaa tarkoitusta. Hänen mukaansa korkeammat tarkoitukset liittyvät kehittyneiden aivojen toimintaan esimerkiksi jotakin tavoiteltaessa.[6]
Humanismi
muokkaa- Pääartikkeli: Humanismi
Humanismi on elämänkäsitys, joka perustuu naturalistiseen näkemykseen todellisuudesta ja ajattelee, että ihmiset itse antavat merkityksen omalle elämälleen. Elämä ja todellisuus eivät ole mihinkään päämäärään suuntautuneita. Ihmisen tarkoituksen määrittävät ihmiset. Yksittäisen ihmisen onnellisuus on sidoksissa muiden ihmisten hyvinvointiin, osittain koska ihmiset ovat yhteisöllisiä eläimiä, jotka löytävät merkitystä yhteisöllisten suhteiden kautta, ja osittain koska kulttuurinen edistys hyödyttää kaikkia kyseisessä kulttuurissa eläviä.
Uskonto
muokkaa- Pääartikkeli: Uskonto
Uskonnolliselta näkökannalta elämän tarkoituksena on pidetty muun muassa jumalien palvelemista ja heidän tahtonsa noudattamista.
Islamin mukaan Jumala loi ihmisen ainoastaan yhtä tarkoitusta varten, eli palvomaan Jumalaa: ”Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni” (Koraani 51:56).
Buddhalaisuuden mukaan totuus elämästä on se, että se on kärsimystä, joka johtuu elämänjanosta. Kärsimys lakkaa, kun elämänjano sammuu. Tie elämänjanon sammumiseen on jalo kahdeksanosainen polku kohti lopullista tavoitetta, joka on nirvana eli valaistuminen ja näin samsarasta eli elämän kiertokulusta vapautuminen. Tämä voi tapahtua vain mietiskelyn ja henkisen kasvun kautta.
Hindulaisuuden mukaan ihmisellä on elämässään neljä päämäärää: kama, artha, dharma ja mokša. Sanotaan, että kaikki ihmiset etsivät kamaa (fyysistä ja henkistä nautintoa) ja arthaa (aineellista ja henkistä omaisuutta). Vanhemmiten ihmisen sanotaan tavoittelevan dharmaa (oikeudenmukaisuus, velvollisuus, henkinen oppi). Neljäs ja perimmäinen päämäärä on mokša, jossa vapaudutaan jälleensyntymän eli samsaran ketjusta ja yhdistytään brahmaniin eli maailmansieluun. Ihmisen kannattaa tehdä elämässä hyviä tekoja kartuttaakseen hyvää karmaansa, jotta jälleensyntymän kierto katkeaisi.
Kristinuskon mukaan elämän tarkoitus on löytää pelastus Jeesuksessa ihmisen aineellisen elämän aikana. Kristinuskon perusajatus on Jumalan rakkaus, joka ei lopu fyysisen elämän kuolemaan, vaan kestää ikuisesti. Johanneksen evankeliumin mukaan Jumala lähetti oman poikansa pelastamaan maailman. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh.3:16).
Käsite populaarikulttuurissa
muokkaaAjatusta ”elämän tarkoituksesta” on parodioitu usein. Tunnetuimpia parodioita on Douglas Adamsin kirjassa Linnunradan käsikirja liftareille esitetty vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen. Kirjan antama vastaus on neljäkymmentäkaksi.[7]
Monty Pythonin elokuvan Monty Python – Elämän tarkoitus (1983) lopussa kysymykseen elämän tarkoituksesta vastataan: ”No, se ei ole mitään kovin erikoista. Hmm, yritä olla kiva ihmisille, varo syömästä rasvaa, lue hyvä kirja silloin tällöin, kävele hieman, ja yritä elää rauhassa ja sopusoinnussa yhdessä kaikkien uskontojen ja kansojen edustajien kanssa”.[8]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Kiilakoski, Tomi (toim.): Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023. (Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja nro 76) Helsinki: Nuorisotutkimusseura: Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2024. ISBN 978-952-372-061-9
- ↑ a b Sillfors, Mikko: Jumalattomuus ja hyvä elämä. Ateistinen henkisyys vaihtoehtona monoteistiselle uskonnolle 2000-luvun länsimaissa. (Väitöskirja) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2017. ISBN 978-952-345-063-9
- ↑ Vainio, Janne: Vapaa-ajattelun käsitteestä. Vapaa ajattelija, 2004, nro 2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.8.2023.
- ↑ a b c Sartre 1993, s. 116.
- ↑ Dawkins, Richard: Geenin itsekkyys. ((The Selfish Gene, 1976, 1989.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Art House, 1993. ISBN 951-884-107-1
- ↑ Richard Dawkins - Frequently Asked Questions (Arkistoitu – Internet Archive), University of Oxford. (englanniksi)
- ↑ Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille, s. 174. (The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy, 1979.) Suomentanut Pekka Markkula. 3. painos (1. painos 1981) Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-15825-9
- ↑ Monty Python's The Meaning of Life (Arkistoitu – Internet Archive)
Kirjallisuutta
muokkaa- Baggini, Julian: What’s It All About? Philosophy and the Meaning of Life. Suffolk: Granta, 2004. ISBN 1-86207-661-8 (englanniksi)
- Baumeister, Roy F.: Meanings of Life. New York: Guilford Press, 1991. ISBN 0-89862-763-X (englanniksi)
- Klemke, E. D.: The Meaning of Life. New York: Oxford University, 1981. ISBN 0-19-502871-6 (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
- Hartikainen, Erkki ja Vainio, Janne: Elämän tarkoitus. Vapaa Ajattelija 4/2003.
- Metz, Thaddeus: The Meaning of Life The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)