Eeva (Raamattu)
Eeva (hepr. חַוָּה, Ḥava) on Raamatun mukaan maailman ensimmäinen nainen.[1]
Vanhan testamentin luomiskertomuksen (1. Moos. 2:18–24[2]) mukaan Jumala halusi antaa maailman ensimmäiselle ihmiselle, Aadamille, kumppanin. Aluksi hän esitteli Aadamille kaikki maailman eläimet. Kun Aadam ei löytänyt niistä itselleen kumppania, Jumala loi Aadamille kumppanin tämän kylkiluusta. Aadam nimesi kumppaninsa naiseksi, ja heistä tuli liittonsa myötä ”yhtä lihaa”.[1]
Yhden rabbiinisen midrašin mukaan Eeva oli vasta Aadamin toinen vaimo, ja hänet luotiin Aadamin oikean kyljen 13. kylkiluusta sen jälkeen, kun Lilith oli jättänyt Aadamin.[1]
Myöhemmin Eeva söi käärmeen houkuttelemana hyvän ja pahan tiedon puusta ja jakoi saamansa tiedon Aadamin kanssa. Rangaistukseksi kielletyn hedelmän syömisestä Jumala karkotti pariskunnan Eedenin puutarhasta ja antoi Eevalle ja kaikille hänen jälkeläisilleen synnytyskivut.[1][3][4]
Aadam antoi kumppanilleen nimeksi Eeva. Nimi muistuttaa heprean ’elämää’ tarkoittavaa sanaa ja viittaa siihen, että Eeva on kaikkien ihmisten kantaäiti.[1] Eevan nimeltä mainittuja omia poikia olivat Kain, Abel ja Set.[5]
Muslimien pyhässä kirjassa Koraanissa Eevan nimeä ei mainita. Islamilaisessa perimätiedossa hänet tunnetaan arabiankielisellä nimellä Ḥawwāʾ.[6]
Eeva on kristinuskon mukaan ensimmäinen syntiin langennut ihminen. Toisessa kirjeessä korinttilaisille (11:3) ja ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle (2:22–25) Eevan teolla perustellaan kehotusta vaimoille totella miehiään. Tottelematon Eeva rinnastetaan usein vastakohtaansa, Jeesuksen äitiin Mariaan.[1]
Katso myös
muokkaa- Aadamin ja Eevan elämä, pseudepigrafinen kirjoitus
Lähteet
muokkaa- Jones, Lindsay (toim.): Encyclopedia of Religion. Thomson Gale, 2005. ISBN 0-02-865733-0
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Fishbane, Michael (Encyclopedia of Religion, 2005), s. 2896–2897.
- ↑ 1 Moos. 2:18–24
- ↑ 1 Moos. 3:1–7
- ↑ 1 Moos. 3:23–24
- ↑ 1 Moos. 4:1–25
- ↑ Shahul Hameed: Adam and Eve in the Bible and the Quran About Islam. 20.11.2021. Viitattu 24.8.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aadam ja Eeva Wikimedia Commonsissa