Edward Bellamy (26. maaliskuuta 185022. toukokuuta 1898) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten kuvitteelliseen vuoteen 2000 sijoittuvasta utopiaromaanista Vuonna 2000, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1888

Edward Bellamy noin 1889.

Edward Bellamy syntyi Chicopee Fallsissa, Massachusettsissa. Hän kävi Union Collegea muttei suorittanut tutkintoa. Bellamy opiskeli lakia mutta hylkäsi sen ja työskenteli vähän aikaa sanomalehtialalla New Yorkissa ja Massachusettsissa. Hän jätti sitten sanomalehtityön ja omistautui kirjallisuudelle, novelleille ja romaaneille. Bellamy meni naimisiin Emma Sandersonin kanssa vuonna 1882

Bellamyn kirjoittamia kirjoja ovat Dr. Heidenhoff's Process (1880), Miss Ludington's Sister (1884) ja The Duke of Stockbridge. Talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuus sai hänet kirjoittamaan kuuluisimman teoksensa Looking Backward: 2000–1887, joka kuvasi tulevaisuuden yhteiskuntaa päähenkilön Julian Westin silmin. Romaani oli valtava menestys, ja se käännettiin lukuisille kielille, saksannoksen pohjalta myös suomeksi vuonna 1902 J. K. Karin käännöksenä nimellä Vuonna 2000: katsaus vuoteen 1887. Bellamyn teos synnytti suurta poliittista liikehdintää sosialististen näkemystensä vuoksi Yhdysvalloissa, jossa perustettiin 165 ”Bellamy-klubia” kirjan ideoista keskustelemista ja niiden edistämistä varten. Menestyskirjan tarinaa jatkoi vuonna 1897 julkaistu Equality (suom. Yhdenvertaisuus)

Bellamyn teoksen suosio sai aikaan sen, että Yhdysvalloissa julkaistiin vuosina 1887–1900 peräti 46 muuta utopiaromaania, kuten William Morrisin News from Nowhere (suom. Ihannemaa, 1900–1901). Myös Suomessa Bellamyn ajatukset herättivät keskustelua erityisesti työväenliikkeen parissa.[1] Esimerkiksi työväenkirjailija Elvira Willman kirjoitti yhteiskuntautopiastaan Työmieheen vuonna 1904 otsikolla Utopia. Myös Konrad Lehtimäen utopiaromaani Ylös helvetistä (1917) lienee osaltaan Bellamyn mallin inspiroima.

Bellamy kuoli tuberkuloosiin lapsuudenkodissaan Chicopee Fallsissa 48-vuotiaana. Vaikka yhteiskunta ei vuonna 2000 ollut hänen kuvailemansa kaltainen, Vuonna 2000 on säilyttänyt suosionsa vielä nykyaikanakin: utopiaklassikon uusi suomennos ilmestyi vuonna 1999.

Richard Michaelis kirjoitti Bellamyn teokselle vastauksen Kommunistinen yhteiskunta vuonna 2000. Jatkoa ja vastaus Edward Bellamyn romaaniin Vuonna 2000.[2]

Suomennetut teokset

muokkaa
  • Vuonna 2000: katsaus vuoteen 1887. Suomentanut saksasta J. K. Kari. Helsinki: Työväen sanomalehti, 1902. Teoksen verkkoversio. – Näköispainos: Helsinki: Jon Hällström & Salakirjat 2012 ISBN 978-952-5774-45-0
  • Vuonna 2000: katsaus vuoteen 1887, alkuteoksesta suomentanut Tero Valkonen, Desura 1999 ISBN 952-5339-02-5
  • Yhdenvertaisuus 1–2, Työmiehen kustannusyhtiö 1905–1906

Lähteet

muokkaa
  1. Edward Bellamy ja tulewaisuuden yhteiskunta. Raataja, 1.1.1905, nro 2, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.7.2016.
  2. suom. H. K., Karisto, 1909, alkuteos: Looking forward: An answer to Looking backward by Edward Bellamy. Chicago and New York, Rand, McNally & company, noin 1890

Aiheesta muualla

muokkaa