Eduskuntavaalit 2011

Suomen 36. eduskuntavaalit järjestettiin sunnuntaina 17. huhtikuuta 2011.[1] Ennakkoäänestys oli kotimaassa 6.–12. huhtikuuta ja ulkomailla 6.–9. huhtikuuta.[1] Ehdokaslistat oli jätettävä viimeistään tiistaina 8. maaliskuuta.[1] Vaaleissa valittiin 200 kansanedustajaa Suomen eduskuntaan. Vaalien jälkeen muodostettiin Kataisen hallitus. Hallituspula kesti kaikkiaan 65 vuorokautta; yhtä paljon aikaa hallituksen kokoaminen oli vienyt viimeksi Urho Kekkosen presidenttikaudella yli 30 vuotta aiemmin.[2]

Suomen eduskuntavaalit 2011
Suomi
2007 ←
17. huhtikuuta 2011 → 2015
edelliset kansanedustajat ← → valitut kansanedustajat

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
101 paikkaa tarvitaan enemmistöön
Äänestysprosentti
  • 67,4 % (yhteensä) Nousua 2,4 %-yks.
  • 70,5 % (Suomessa) Nousua 2,6 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
  Jyrki Katainen Jutta Urpilainen Timo Soini
Johtaja Jyrki Katainen Jutta Urpilainen Timo Soini
Puolue Kokoomus Sosiaalidemokraatit Perussuomalaiset
Johtaja alkaen 2004 2008 1997
Saadut paikat 44 42 39
Paikkojen muutos Laskua 6 Laskua 3 Nousua 34
Äänet 599 138 561 558 560 075
Kannatus 20,38 % 19,10 % 19,05 %
Muutos Laskua 1,88 %-yks. Laskua 2,34 %-yks. Nousua 15,00 %-yks.

  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
  Mari Kiviniemi Paavo Arhinmäki Anni Sinnemäki
Johtaja Mari Kiviniemi Paavo Arhinmäki Anni Sinnemäki
Puolue Keskusta Vasemmistoliitto Vihreät
Johtaja alkaen 2010 2009 2009
Saadut paikat 35 14 10
Paikkojen muutos Laskua 16 Laskua 3 Laskua 5
Äänet 463 266 239 039 213 172
Kannatus 15,76 % 8,13 % 7,25 %
Muutos Laskua 7,35 %-yks. Laskua 0,69 %-yks. Laskua 1,19 %-yks.

  Seitsemäs puolue Kahdeksas puolue Yhdeksäs puolue
  Stefan Wallin Päivi Räsänen
Johtaja Stefan Wallin Päivi Räsänen Elisabeth Nauclér
Puolue Ruotsalainen kansanpuolue Kristillisdemokraatit Åländsk Samling
Johtaja alkaen 2006 2004
Saadut paikat 9 6 1
Paikkojen muutos Muuttumaton 0 Laskua 1 Uusi
Äänet 125 785 118 453 8 546
Kannatus 4,28 % 4,03 % 0,3 %
Muutos Laskua 0,29 %-yks. Laskua 0,83 %-yks. Uusi

Pääministeri ennen vaaleja

Mari Kiviniemi
Keskusta

Uusi pääministeri

Jyrki Katainen
Kokoomus

Vaaleihin osallistui 17 rekisteröityä puoluetta, 3 yhteislistaa ja 12 valitsijayhdistystä. Ehdokkaita asetettiin yhteensä 2 315.[3][4] Muutos 2011, Piraattipuolue ja Vapauspuolue osallistuivat vaaleihin ensimmäistä kertaa. Liberaalit asetti ehdokkaita Piraattipuolueen listoille[5]. Suomen Senioripuolue, Suomen Kommunistinen Puolue ja Kommunistinen Työväenpuolue poistettiin puoluerekisteristä, koska ne jäivät kaksissa vaaleissa kansanedustajitta. SKP ja KTP hyväksyttiin myöhemmin takaisin rekisteriin niiden saatua kerätyksi vaaditut 5 000 kannattajakorttia. Senioripuolue liittyi kesällä 2012 Itsenäisyyspuolueen jäsenyhdistykseksi.

Edellisten vaalien jälkeen oli vaalilakia muutettu siten, että edustajainvaalit pidettiin huhtikuun kolmantena sunnuntaina; aikaisemman lain mukaan ne olisi toimitettu maaliskuun kolmantena sunnuntaina.[6][7]

Vuonna 2007 valittu eduskunta päätti työnsä vaaleja edeltävällä viikolla, ja uusi eduskunta aloitti seuraavan viikon loppupuoliskolla. Eduskunta valitsi itselleen puhemiehet, minkä jälkeen presidentti Tarja Halonen avasi valtiopäivät. Vaaleissa valittujen kansanedustajien valtakirjat kirjoitettiin sen jälkeen kun eduskuntavaalien tarkastuslaskenta oli päättynyt ja vaalipiirilautakunnat olivat vahvistaneet vaalituloksen. Vaalilain mukaan tämä tapahtui keskiviikkona 20. huhtikuuta 2011.

Yleisradion eduskuntavaalisivujen mukaan eduskuntavaalien teemoiksi nousivat ”talous, työllisyys, maahanmuutto ja ympäristö”.[8]

Vaalikamppailu

muokkaa

Keskelle eduskuntavaalikeskustelua tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta myöhään illalla 6. huhtikuuta 2011 uutistoimisto Reutersin välittämä sähke, jonka mukaan Portugalin hallitus oli päättänyt hakea taloudellista hätäapua Euroopan unionilta. Suurimpien puolueiden puheenjohtajien Mari Kiviniemen (kesk.), Jyrki Kataisen (kok.), Jutta Urpilaisen (sd.) ja Timo Soinin (ps.) kaksituntinen vaalikeskustelu MTV3:n studiossa Helsingin Pasilassa oli päättynyt hetkeä aiemmin. Eduskuntavaalit, joiden ennakkoäänestys oli juuri alkanut, muuttuivat osittain kansanäänestykseksi Portugalin tukemisesta ja muut teemat jäivät täysin sivuun.[2]

Suomen kansallinen yksimielisyys oli ollut koetuksella jo keväällä 2010 eduskunnan myöntäessä lainaa talouskriisiin ajautuneelle Kreikalle. Oppositiopuolueet SDP, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit olivat vastustaneet Kreikan lainoittamista ja myös takuiden myöntämistä Irlannin lainoille syksyllä 2010. Portugalin hätäapuanomus syvensi Suomen poliittisen kentän kahtiajakoa entisestään, kun hallituspuolueet ilmoittivat antavansa tukea, vaikka muodollinen päätös asiasta tehtäisiin vasta vaalien jälkeen. Erityisen tiukasti tukien myöntämistä vastusti perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.[2]

Talven 2010–2011 aikana tehdyissä mielipidekyselyissä perussuomalaisille mitattiin 17–18 prosentin kannatusta. Kasvu oli ollut huima, sillä vuotta aiemmin puolueen kannatus oli ollut seitsemän prosentin luokkaa. Helmikuussa 2011 perussuomalaisten kannatus ohitti jo SDP:n ja keskustan suosion. Muissa puolueissa kyselyjen tuloksiin suhtauduttiin epäillen, koska äänestäjien ei uskottu antavan tukeaan perussuomalaisten tuntemattomille ehdokkaille. Pari viikkoa ennen vaalipäivää perussuomalaisten kannatuksen nousu näyttikin olevan taittumassa, mutta Portugalin hätäapuanomus muutti tilanteen vielä kerran. Timo Soini herätti esiintymisellään huomiota ulkomaita myöten, ja monet kansainväliset uutistoimistot lähettivät kirjeenvaihtajiaan Helsinkiin seuraamaan vaaleja. Vaalivalvojaiset järjestettiin juuri käyttöön otetussa Musiikkitalossa Helsingissä.[2]

Vaalipiirit ja vaaliliitot

muokkaa

Kansanedustajat valittiin 15 vaalipiiristä, joiden paikkaluku (Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta) määräytyi 31. lokakuuta 2010 tarkastetun asukasluvun perusteella. Paikkajako muuttui edellisistä vaaleista siten, että Pohjois-Savo menetti edustajan ja Uusimaa sai lisäpaikan.[9]

Vaaliliittoja solmittiin yhdessätoista vaalipiirissä. Yksitoista puoluetta teki vaaliliiton vähintään yhdessä vaalipiirissä.[3]

Vaalipiiri Kansan-
edustajia[9]
Vaaliliitot[3]  
01 Helsingin vaalipiiri 21 KD KA
02 Uudenmaan vaalipiiri 35 1 Muutos 2011 Vapauspuolue – Suomen tulevaisuus
2 Itsenäisyyspuolue KA
03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 17 1 Kesk. RKP
2 SKP KTP
04 Satakunnan vaalipiiri 9 Kesk. KD
05 Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri 1  
06 Hämeen vaalipiiri 14
07 Pirkanmaan vaalipiiri 18 1 Muutos 2011 PP
2 SKP STP
08 Kymen vaalipiiri 12
09 Etelä-Savon vaalipiiri 6 Kok. KD
10 Pohjois-Savon vaalipiiri 9 1 KD Itsenäisyyspuolue KA
2 SKP KTP STP
11 Pohjois-Karjalan vaalipiiri 6 Kok. KD
12 Vaasan vaalipiiri 17 SKP KTP
13 Keski-Suomen vaalipiiri 10
14 Oulun vaalipiiri 18 KD Itsenäisyyspuolue KA
15 Lapin vaalipiiri 7 SKP KTP

Kiviniemen hallituksen puolueet menettivät enemmistönsä eduskunnassa ja ne saivat 99 paikkaa (Ahvenanmaan edustaja mukaan lukien).

Ennakkoäänestyksessä äänensä kävi antamassa 31,2 prosenttia äänioikeutetuista. Vuoden 2007 eduskuntavaalien ennakkoäänestykseen osallistui hieman yli 29 prosenttia äänioikeutetuista.[10]

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet menettivät kannatustaan. Perussuomalaiset oli vaalien kiistaton menestyjä saaden 39 paikkaa. Sen nousulle veti Suomen poliittisessa historiassa vertoja vain Suomen Kansan Demokraattisen Liiton nousu tyhjästä 49 kansanedustajan puolueeksi vuoden 1945 vaaleissa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini nousi valtakunnan äänikuninkaaksi. Osa perussuomalaisten voiton myötä eduskuntaan palanneista kansanedustajista oli aikoinaan edustanut Suomen Maaseudun Puoluetta. Puolue sai todennäköisesti liikkeelle edellisissä vaaleissa nukkuneita äänestäjiä, koska äänestysvilkkaus nousi vuoden 2007 vaaleista yli kaksi prosenttiyksikköä. Yksi perussuomalaisten eniten huomiota herättäneistä uusista kansanedustajista oli Suomen maahanmuuttopolitiikkaa arvostellut helsinkiläinen filosofian tohtori Jussi Halla-aho. Viitasaarelainen sahayrittäjä Teuvo Hakkarainen, joka ei ollut pari vuotta aiemmin päässyt kotikuntansa valtuustoon, nousi nyt eduskuntaan suurella äänimäärällä. Huolimatta siitä, että suurin osa perussuomalaisista kansanedustajista oli poliittisesti kokemattomia, puolue sai eduskunnassa tärkeitä paikkoja. Timo Soini valittiin ulkoasiainvaliokunnan ja Jussi Halla-aho muun muassa maahanmuuttoasioita käsittelevän hallintovaliokunnan johtoon. Aiemmin SMP:n kansanedustajana toiminut ja lähes neljännesvuosisadan tauon jälkeen eduskuntaan palannut Anssi Joutsenlahti puolestaan valittiin toiseksi varapuhemieheksi.[2]

Kansallinen Kokoomus nousi kannatuksen ja kansanedustajapaikkojen menetyksestä huolimatta kannatukseltaan ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti suurimmaksi puolueeksi. Tämä oli kaikkien aikojen toinen kerta, jolloin eduskunnan suurin puolue oli joku muu kuin SDP tai keskusta (edellinen kerta oli vuoden 1958 vaaleissa, jolloin suurin puolue oli SKDL). Hallitusneuvottelujen käynnistäminen sälytettiin Jyrki Kataiselle hoidettavaksi todennäköisenä pääministeripuolueena. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue sai historiansa alhaisimman kannatuksen, mutta nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi.[2]

Vaalien suurimmat häviäjät olivat Suomen Keskusta ja Vihreä liitto. Suomen Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi sanoi jo varhaisessa vaiheessa tuloksien näyttävän lohduttomilta ja myöhemmin ilmoitti Suomen Keskustan jättäytyvän hallitusneuvotteluista pois. Ensimmäistä kertaa Suomen itsenäisyyden aikana Keskusta menetti paikkansa eduskunnan puhemiehistössä. Myös Vihreän liiton puheenjohtaja Anni Sinnemäki katsoi ensin aiheelliseksi jättäytyä hallitusneuvotteluista pois, mutta myöhemmin puolue kuitenkin meni hallitukseen. Vasemmistoliiton kannatus oli melkein sama kuin edellisissä vaaleissa. RKP:n ja KD:n kannatusluvut olivat edellisten vaalien ja ennusteiden tasolla neljän prosentin tuntumassa.[2]

Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja James Hirvisaari erotettiin puolueesta lokakuussa 2013. Ps:n puoluehallituksen työvaliokunnan tekemässä erottamispäätöksessä todettiin Hirvisaaren vahingoittaneen toiminnallaan puoluetta. Taustalla oli tapaus, jossa Hirvisaaren vieraana eduskunnassa ollut tamperelainen poliittinen osallistuja Seppo Lehto oli tehnyt eduskunnan istuntosalin lehterillä natsitervehdyksen, jonka Hirvisaari oli kuvannut. Hirvisaari siirtyi Muutos 2011 -puolueeseen, josta tuli näin eduskuntapuolue.[11]

 
Puolue Äänet Paikat Paikkaosuus/
Ääniosuus
Lukumäärä Osuus (%)
  Kansallinen Kokoomus 599 138 −17 703 20,38  −1,88 44 −6 1,08
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 561 558 −32 636 19,10  −2,34 42 −3 1,10
  Perussuomalaiset 560 075 447 819 19,05  15,00 39 34 1,02
  Suomen Keskusta 463 266 −177 162 15,76  −7,35 35 −16 1,11
  Vasemmistoliitto 239 039 −5 257 8,13  −0,68 14 −3 0,86
  Vihreä liitto 213 172 −21 257 7,25  −1,21 10 −5 0,69
  Suomen ruotsalainen kansanpuolue 125 785 −735 4,28  −0,29 9 0 1,05
  Suomen Kristillisdemokraatit 118 453 −16 337 4,03  −0,83 6 −1 0,74
  Åländsk Samling gemensam lista 8 546 Uusi 0,29  Uusi 1* 0
  Piraattipuolue 15 103 0,51  0 0
  Suomen Kommunistinen Puolue 9 232 −9 045 0,31  −0,35 0 0
  Muutos 2011 7 504 0,26  0 0
  Vapauspuolue – Suomen tulevaisuus 4 285 0,15  0 0
  Itsenäisyyspuolue 3 236 −2 305 0,11  −0,09 0 0
  Suomen Senioripuolue 3 195 −13 520 0,11  −0,49 0 0
  Gemensam lista Alliansen för Åland - samarbete för självstyrelse och utveckling 1 957 Uusi 0,07  Uusi 0 0
  Suomen Työväenpuolue 1 857 93 0,06  −0,00 0 0
  Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta 1 575 −432 0,05  −0,02 0 0
  Köyhien Asialla 1 335 −1 186 0,05  −0,05 0 0
  Pontus Toivanen 190 Uusi 0,01  Uusi 0 0
  Yhteislista sitoutumattomat 162 Uusi 0,01  Uusi 0 0
  Marita Marttunen 143 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Mikael Lönnroth 121 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Ritva Simonen 110 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Jarno Kotajärvi 104 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Mikko Laajola 82 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Per-David Salminen 75 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Jyrki Helminen 74 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Kari Valjakka 61 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Esko Niskanen 57 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Juho Korhonen 47 Uusi 0,00  Uusi 0 0
  Panu Nikoskinen 34 Uusi 0,00  Uusi 0 0
Yhteensä 2 939 571 168 335 100 % 200
* Elisabeth Nauclér (Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri, Ahvenanmaan kokoomus -yhteislista, 8 546 ääntä)
Lähde:Oikeusministeriö[12][13]
Äänestysaktiivisuus 67,4 % 2,4
Äänestysaktiivisuus
(Suomessa asuvat)
70,5 % 2,6
Hylättyjä ääniä 16 294 −3 222
 
Suurimmat puolueet kunnittain
  Kansallinen Kokoomus
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  Perussuomalaiset
  Suomen Keskusta
  Vasemmistoliitto
  Suomen ruotsalainen kansanpuolue
  Suomen Kristillisdemokraatit
  Ahvenanmaan kokoomus -yhteislista
Puolue HEL UUS VAR SAT HÄM PIR KYM ETS POS POK VAA KES OUL LAP
ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm ä.os% ed.lm
  KOK 27,30 6 28,42 11 22,95 4 17,57 2 22,46 3 22,28 5 17,97 2 14,13 1 16,41 1 10,49 1 14,11 3 15,02 2 11,86 2 12,55 1
  SDP 17,51 4 19,31 7 19,60 4 24,04 2 24,06 4 21,61 4 24,57 4 23,95 2 18,33 2 26,40 2 13,97 2 21,22 2 11,02 2 11,82 1
  PS 13,01 3 18,82 7 18,07 3 23,64 2 20,63 3 21,12 4 23,27 3 20,50 1 20,80 2 23,13 1 17,18 3 18,06 2 20,15 4 20,47 1
  KESK 4,50 1 6,42 2 11,59 2 16,11 1 13,23 2 10,44 2 16,84 2 26,78 2 25,40 3 26,17 2 22,65 4 21,80 3 33,43 6 32,22 3
  VAS 10,44 2 5,14 1 9,63 2 10,93 1 6,88 1 8,33 1 5,74 0 2,22 0 8,44 1 4,19 0 3,74 0 9,00 1 14,54 3 16,74 1
  VIHR 16,68 4 9,07 3 7,32 1 3,83 0 4,52 0 8,28 1 4,19 0 7,10 0 5,49 0 5,41 0 1,42 0 6,47 0 4,91 1 3,43 0
  RKP 5,75 1 8,33 3 5,52 1 - - - - - - - - - - - - - - 19,42 4 - - 0,18 0 0,43 0
  KD 2,37 0 2,82 1 2,90 0 3,41 1 6,76 1 4,97 1 6,57 1 4,50 0 3,91 0 2,85 0 6,57 1 6,45 0 2,76 0 1,64 0
  PP 0,85 0 0,65 0 0,64 0 - - 0,53 0 0,93 0 0,22 0 0,29 0 - - 0,35 0 0,25 0 0,83 0 0,31 0 - -
  SKP 0,52 0 0,26 0 0,34 0 0,10 0 0,35 0 0,73 0 - - 0,09 0 0,31 0 0,32 0 0,09 0 0,54 0 0,14 0 0,27 0
  M11 0,26 0 0,27 0 0,52 0 0,13 0 0,19 0 0,25 0 0,27 0 0,13 0 0,38 0 0,28 0 0,05 0 0,16 0 0,35 0 0,12 0
  VP 0,01 0 0,02 0 0,62 0 0,03 0 0,05 0 0,55 0 0,09 0 0,04 0 0,13 0 0,12 0 0,04 0 0,02 0 0,09 0 0,05 0
  IPU 0,12 0 0,12 0 0,10 0 0,13 0 0,04 0 0,07 0 0,13 0 0,19 0 0,13 0 0,10 0 0,23 0 0,08 0 0,08 0 - -
  SSP 0,24 0 - - 0,06 0 - - 0,17 0 0,37 0 - - - - - - - - 0,18 0 0,29 0 - - - -
  STP 0,22 0 0,08 0 0,06 0 0,03 0 0,03 0 0,03 0 0,06 0 0,04 0 0,04 0 0,02 0 0,01 0 0,02 0 0,02 0 0,03 0
  KTP 0,04 0 0,08 0 0,03 0 0,05 0 0,08 0 0,04 0 0,06 0 0,03 0 0,04 0 0,03 0 0,02 0 0,02 0 0,05 0 0,24 0
  KA 0,11 0 0,12 0 - - - - - - - - - - - - 0,10 0 - - - - - - 0,08 0 - -
  YLVY 0,06 0 0,07 0 0,06 0 - - 0,03 0 - - - - - - 0,08 0 0,13 0 0,08 0 - - 0,02 0 - -
Yhteensä 100 21 100 35 100 17 100 9 100 14 100 18 100 12 100 6 100 9 100 6 100 17 100 10 100 18 100 7
[14]
Eduskunnan paikkajako vaalien jälkeen


Puolueiden kannatus kunnittain

muokkaa
       
Kokoomus SDP Perussuomalaiset Keskusta


Naisten ja miesten määrä vaalipiireittäin

muokkaa
Vaalipiiri Miehet Muutos Naiset Muutos
Helsinki 12 4 9 - 4
Uusimaa 18 1 17 -
Varsinais-Suomi 9 - 1 8 1
Ahvenanmaa 0 - 1 -
Satakunta 6 - 1 3 1
Häme 8 - 6 -
Pirkanmaa 10 - 3 8 3
Kymi 8 - 4 -
Etelä-Savo 3 1 3 - 1
Pohjois-Savo 7 - 2 - 1
Pohjois-Karjala 3 - 2 3 2
Vaasa 11 1 6 - 1
Keski-Suomi 4 - 1 6 1
Oulu 12 1 6 - 1
Lappi 4 - 1 3 1
Koko maa 115 - 1 85 1

Kansanedustajat

muokkaa

Valitut kansanedustajat

muokkaa

Uusia kansanedustajia valittiin 65.

Ääniharavat

muokkaa

Koko maan suurimmat ääniharavat

muokkaa
Sija Äänet Ehdokas Puolue Vaalipiiri
1. 43 437 23 578 Timo Soini Ps. Uudenmaan vaalipiiri
2. 41 768 Alexander Stubb Kok. Uudenmaan vaalipiiri
3. 23 962 13 156 Jyrki Katainen Kok. Uudenmaan vaalipiiri
4. 17 226 10 367 Paavo Arhinmäki Vas. Helsingin vaalipiiri
5. 15 085 Lauri Ihalainen Sdp. Uudenmaan vaalipiiri
6. 15 074 12 859 Jussi Halla-aho Ps. Helsingin vaalipiiri
7. 14 581 2 003 Maria Guzenina-Richardson Sdp. Uudenmaan vaalipiiri
8. 13 958 2 725 Heli Paasio Sdp. Varsinais-Suomen vaalipiiri
9. 13 407 −4 200 Ben Zyskowicz Kok. Helsingin vaalipiiri
10. 13 121 11 274 Kike Elomaa Ps. Varsinais-Suomen vaalipiiri
11. 12 366 269 Stefan Wallin Rkp. Varsinais-Suomen vaalipiiri
12. 11 907 2 642 Paula Risikko Kok. Vaasan vaalipiiri
13. 11 670 4 426 Jutta Urpilainen Sdp. Vaasan vaalipiiri
14. 11 203 2 112 Jan Vapaavuori Kok. Helsingin vaalipiiri
15. 11 018 4 949 Petteri Orpo Kok. Varsinais-Suomen vaalipiiri
16. 10 400 Hanna Tainio Sdp. Pirkanmaan vaalipiiri
17. 10 041 3 229 Anne-Mari Virolainen Kok. Varsinais-Suomen vaalipiiri
18. 9 970 −2 924 Erkki Tuomioja Sdp. Helsingin vaalipiiri
19. 9 777 1 319 Tapani Tölli Kesk. Oulun vaalipiiri
20. 9 501 −1 447 Eero Heinäluoma Sdp. Helsingin vaalipiiri
Lähteet: Tilastokeskus[15][16] Ylen tulospalvelu[17]

Vaalipiirien suurimmat ääniharavat

muokkaa
Vaalipiiri Äänet Ehdokas Puolue
Helsingin vaalipiiri 17 226   Paavo Arhinmäki Vasemmistoliitto
Uudenmaan vaalipiiri 43 437   Timo Soini Perussuomalaiset
Varsinais-Suomen vaalipiiri 13 958   Heli Paasio Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Satakunnan vaalipiiri 7 786   Krista Kiuru Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri 6 925   Elisabeth Nauclér Ahvenanmaan kokoomus -yhteislista
Hämeen vaalipiiri 7 603   Johannes Koskinen Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Pirkanmaan vaalipiiri 10 400   Hanna Tainio Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Kymen vaalipiiri 8 294   Anneli Kiljunen Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Etelä-Savon vaalipiiri 5 783   Lenita Toivakka Kansallinen Kokoomus
Pohjois-Savon vaalipiiri 8 920   Pentti Oinonen Perussuomalaiset
Pohjois-Karjalan vaalipiiri 7 700   Riitta Myller Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Vaasan vaalipiiri 11 907   Paula Risikko Kansallinen Kokoomus
Keski-Suomen vaalipiiri 9 288   Anne Kalmari Suomen Keskusta
Oulun vaalipiiri 9 777   Tapani Tölli Suomen Keskusta
Lapin vaalipiiri 7 621   Markus Mustajärvi Vasemmistoliitto

Paikastaan luopuneet kansanedustajat

muokkaa
Edustaja Puolue Vaalipiiri Kansanedustajana (–19.4.2011) Ehdolla
Matti Ahde sd. Oulun vaalipiiri 1970–1990, 2003–2011 Ei
Janina Andersson vihr. Varsinais-Suomen vaalipiiri 1995–2011 Ei
Hannakaisa Heikkinen kesk. Pohjois-Savon vaalipiiri 2007–2011 Ei
Hanna-Leena Hemming kok. Uudenmaan vaalipiiri 2003–2011 Ei
Sinikka Hurskainen sd. Kymen vaalipiiri 1983–1999, 2003–2011 Ei
Reijo Kallio sd. Satakunnan vaalipiiri 1995–2011 Ei
Antti Kalliomäki sd. Uudenmaan vaalipiiri 1983–2011 Ei
Bjarne Kallis kd. Vaasan vaalipiiri 1991–2011 Ei
Matti Kangas vas. Keski-Suomen vaalipiiri 1999–2011 Ei
Kyösti Karjula kesk. Oulun vaalipiiri 1995–2011 Ei
Tanja Karpela kesk. Uudenmaan vaalipiiri 1999–2011 Ei
Matti Kauppila vas. Hämeen vaalipiiri 2003–2011 Ei
Valto Koski sd. Kymen vaalipiiri 1995–2011 Ei
Marjaana Koskinen sd. Varsinais-Suomen vaalipiiri 1995–2011 Ei
Mikko Kuoppa vas. Pirkanmaan vaalipiiri 1979–1987, 1995–2011 Ei
Lauri Kähkönen sd. Pohjois-Karjalan vaalipiiri 1999–2011 Ei
Kari Kärkkäinen kd. Pohjois-Savon vaalipiiri 1999–2011 Ei
Jaakko Laakso vas. Uudenmaan vaalipiiri 1991–2011 Ei
Esa Lahtela sd. Pohjois-Karjalan vaalipiiri 1995–2011 Ei
Reijo Laitinen sd. Keski-Suomen vaalipiiri 1991–2011 Ei
Jouko Laxell kok. Varsinais-Suomen vaalipiiri 2004–2011 Ei
Hannes Manninen kesk. Lapin vaalipiiri 1995–2011 Ei
Håkan Nordman r. Vaasan vaalipiiri 1983–1995, 1999–2003, 2007–2011 Ei
Sauli Niinistö kok. Uudenmaan vaalipiiri 1987–2003, 2007–2011 Ei
Heikki A. Ollila kok. Pirkanmaan vaalipiiri 1987–1995, 2003–2011 Ei
Reijo Paajanen kok. Kymen vaalipiiri 2003–2011 Ei
Klaus Pentti kesk. Pirkanmaan vaalipiiri 2003–2011 Ei
Tero Rönni sd. Pirkanmaan vaalipiiri 1999–2011 Ei
Petri Salo kok. Vaasan vaalipiiri 1999–2011 Ei
Pertti Salovaara kesk. Pirkanmaan vaalipiiri 2003–2011 Ei
Jacob Söderman sd. Helsingin vaalipiiri 1972–1982, 2007–2011 Ei
Satu Taiveaho sd. Hämeen vaalipiiri 2003–2011 Ei
Esko-Juhani Tennilä vas. Lapin vaalipiiri 1975–2011 Ei
Tuulikki Ukkola kok. Oulun vaalipiiri 1991–1995, 2007–2011 Ei
Unto Valpas vas. Oulun vaalipiiri 1999–2011 Ei
Pekka Vilkuna kesk. Oulun vaalipiiri 1999–2011 Ei
Lasse Virén kok. Uudenmaan vaalipiiri 1999–2007, 2010–2011 Ei
Raimo Vistbacka ps. Vaasan vaalipiiri 1987–2011 Ei

Uudelleen valitsematta jääneet kansanedustajat

muokkaa
Edustaja Puolue Vaalipiiri Kansanedustajana (–19.4.2011) Ehdolla
Esko Ahonen kesk. Vaasan vaalipiiri 2003–2011 Kyllä
Eero Akaan-Penttilä kok. Uudenmaan vaalipiiri 1999–2011 Kyllä
Marko Asell sd. Pirkanmaan vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Sirpa Asko-Seljavaara kok. Helsingin vaalipiiri 2003–2011 Kyllä
Risto Autio kesk. Hämeen vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Merikukka Forsius kok.[18] Uudenmaan vaalipiiri 1999–2011 Kyllä
Juha Hakola kok. Helsingin vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Hannu Hoskonen kesk. Pohjois-Karjalan vaalipiiri 2003–2011 Kyllä
Tuomo Hänninen kesk. Oulun vaalipiiri 2003–2011 Kyllä
Heli Järvinen vihr. Etelä-Savon vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Oiva Kaltiokumpu kesk. Satakunnan vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Toimi Kankaanniemi kd. Keski-Suomen vaalipiiri 1987–2011 Kyllä
Arja Karhuvaara kok. Helsingin vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Ulla Karvo kok. Lapin vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Jyrki Kasvi vihr. Uudenmaan vaalipiiri 2003–2011 Kyllä
Timo Kaunisto kesk. Varsinais-Suomen vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Kimmo Kiljunen sd. Uudenmaan vaalipiiri 1995–2011 Kyllä
Juha Korkeaoja kesk. Satakunnan vaalipiiri 1991–2011 Kyllä
Risto Kuisma sd. Uudenmaan vaalipiiri 1995–2007, 2010–2011 Kyllä
Jari Larikka kok. Kymen vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Markku Laukkanen kesk. Kymen vaalipiiri 1991–1995, 1999–2011 Kyllä
Suvi Lindén kok. Oulun vaalipiiri 1995–2011 Kyllä
Juha Mieto kesk. Vaasan vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Olli Nepponen kok. Etelä-Savon vaalipiiri 1999–2011 Kyllä
Tuija Nurmi kok. Hämeen vaalipiiri 1995–2011 Kyllä
Lauri Oinonen kesk. Keski-Suomen vaalipiiri 1999–2011 Kyllä
Kirsi Ojansuu vihr. Hämeen vaalipiiri 1999–2011 Kyllä
Markku Pakkanen kesk. Kymen vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Sanna Perkiö kok. Helsingin vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Petri Pihlajaniemi kok. Vaasan vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Veijo Puhjo vas. Satakunnan vaalipiiri 1995–2011 Kyllä
Erkki Pulliainen vihr. Oulun vaalipiiri 1987–2011 Kyllä
Lyly Rajala kok. Oulun vaalipiiri 2003–2011 Kyllä
Mauri Salo kesk. Varsinais-Suomen vaalipiiri 1995–1996, 1999–2003, 2006–2007, 2010–2011 Kyllä
Janne Seurujärvi kesk. Lapin vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Paula Sihto kesk. Vaasan vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Minna Sirnö vas. Pirkanmaan vaalipiiri 2003–2011 Kyllä
Johanna Sumuvuori vihr. Helsingin vaalipiiri 2006–2011 Kyllä
Seppo Särkiniemi kesk. Uudenmaan vaalipiiri 2003–2007, 2010–2011 Kyllä
Tarja Tallqvist kd. Uudenmaan vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Marja Tiura kok. Pirkanmaan vaalipiiri 1999–2011 Kyllä
Pentti Tiusanen vas. Kymen vaalipiiri 1995–2011 Kyllä
Markku Uusipaavalniemi ps.[19] Helsingin vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Ilkka Viljanen kok. Hämeen vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Antti Vuolanne sd. Satakunnan vaalipiiri 2007–2011 Kyllä
Paavo Väyrynen kesk. Uudenmaan vaalipiiri 1970–1995, 1999, 2007–2011 Kyllä

Eduskuntaan palanneet entiset kansanedustajat

muokkaa

Paluussa epäonnistuneet entiset kansanedustajat

muokkaa

Kannatuskyselyt

muokkaa
Tutkimusaika Tekijä / Teettäjä Otos Kesk. Kok. SDP Vas. Vihr. KD RKP PS Muut  
Vaalit 2011 15,8 % 20,4 % 19,1 % 8,1 % 7,3 % 4,0 % 4,3 % 19,1 % 1,9 %
2011-04-13 22.3.–13.4.2011 Taloustutkimus / Yle 3621 3 621 18,6 % 21,2 % 18,0 % 8,2 % 9,0 % 4,2 % 4,2 % 15,4 % 1,2 % [20]
2011-04-10 5.4.–10.4.2011 TNS Gallup / HS 20002 000 17,9 % 20,2 % 18,0 % 8,1 % 8,3 % 4,3 % 4,4 % 16,9 % 1,9 % [21]
2011-04-04 7.3.–4.4.2011 Research Insight Finland / MTV3 19451 945 19,8 % 19,9 % 18,1 % 7,7 % 8,4 % 4,2 % 4,2 % 16,2 % 1,5 % [22]
2011-03-16 21.2.–16.3.2011 TNS Gallup / HS 2500 ~2 500 18,3 % 20,7 % 17,4 % 7,8 % 8,8 % 3,5 % 4,1 % 18,4 % 1,0 % [23]
2011-03-15 28.2.–15.3.2011 Taloustutkimus / Yle 2428 2 428 18,1 % 20,1 % 18,1 % 7,3 % 9,0 % 4,6 % 3,8 % 17,2 % 1,8 % [24]
2011-02-23 1.–23.2.2011 Taloustutkimus / Yle 2901 2 901 18,9 % 20,9 % 17,5 % 7,3 % 8,5 % 4,2 % 3,9 % 16,9 % 1,9 % [25]
2011-02 2/2011 TNS Gallup / HS 2183 2 183 18,2 % 20,2 % 17,9 % 8,0 % 8,8 % 4,0 % 4,0 % 17,9 % 1,0 % [26]
2011-01-1313.1.–8.2.2011 Research Insight Finland / MTV3 1953 1 953 19,3 % 19,8 % 17,3 % 7,3 % 9,2 % 4,1 % 4,0 % 17,0 % 2,0 % [27]
2011-01-28 1/2011 Taloustutkimus / Yle 2892 2 892 18,5 % 20,4 % 18,9 % 7,2 % 9,2 % 3,8 % 4,1 % 16,6 % 1,3 % [28]
2011-01-26 1/2011 TNS Gallup / HS 2346 2 346 18,3 % 21,0 % 18,2 % 8,1 % 8,8 % 4,1 % 4,2 % 16,2 % 1,1 % [29]
2010-12-10 12/2010 Taloustutkimus / Yle 18,8 % 21,2 % 18,1 % 8,1 % 9,5 % 3,8 % 3,4 % 15,3 % 1,8 % [30]
2010-12-04 11/2010–12/2010 Suomen Gallup / HS 2881 2 881 18,2 % 20,9 % 18,3 % 8,0 % 8,8 % 5,0 % 4,2 % 15,4 % 1,2 % [31][32]
2010-11-08 11/2010 Taloustutkimus / Yle 18,6 % 21,1 % 18,4 % 7,9 % 9,1 % 4,5 % 4,0 % 14,9 % 1,5 % [30]
2010-11-05 18.10–5.11.2010 Research Insight Finland / MTV3 1460 1 460 17,9 % 21,3 % 18,8 % 7,6 % 9,2 % 4,6 % 4,1 % 14,6 % 1,9 % [33]
2010-10-10 10/2010 Taloustutkimus / Yle 17,6 % 21,7 % 19,1 % 7,8 % 9,7 % 4,6 % 4,2 % 14,3 % 1,0 % [30]
2010-10-08 13.9.–8.10.2010 Suomen Gallup / HS 2886 2 886 18,9 % 22,0 % 19,7 % 8,2 % 8,9 % 4,3 % 4,2 % 12,5 % 1,3 % [31][34]
2010-09 9/2010 Taloustutkimus / Yle 19,0 % 21,9 % 19,8 % 7,2 % 9,9 % 4,4 % 3,9 % 12,5 % 1,4 % [30]
2010-08 8/2010 Taloustutkimus / Yle 19,7 % 22,8 % 20,4 % 7,5 % 9,2 % 3,9 % 4,4 % 10,7 % 1,4 % [30]
2010-07-20 7/2010 Taloustutkimus / Yle 19,7 % 23,0 % 20,5 % 7,8 % 9,5 % 4,3 % 4,0 % 10,1 % 1,1 % [30]
2010-07-10 6–7/2010 Suomen Gallup / HS 2842 2 842 19,0 % 22,8 % 20,7 % 8,5 % 9,7 % 4,7 % 4,2 % 9,0 % 1,4 % [35]
2010-06-15 6/2010 Taloustutkimus / Yle 19,2 % 21,9 % 21,1 % 8,1 % 10,6 % 4,2 % 3,9 % 9,8 % 1,2 % [30]
2010-06-11 5–6/2010 Suomen Gallup / HS 2831 2 831 18,7 % 22,9 % 20,7 % 8,3 % 9,8 % 4,7 % 4,5 % 9,1 % 1,3 % [36]
2010-05-25 5/2010 Taloustutkimus / Yle 18,6 % 23,0 % 21,3 % 7,7 % 10,3 % 4,2 % 3,7 % 9,6 % 1,6 % [30]
2010-05-20 10.–20.5.2010 Research Insight Finland / MTV3 1445 1 445 18,3 % 24,1 % 20,6 % 8,5 % 9,9 % 4,1 % 3,8 % 8,7 % 1,8 % [37]
2010-04-15 4/2010 Taloustutkimus / Yle 20,6 % 22,7 % 21,3 % 7,6 % 10,3 % 4,8 % 3,6 % 7,8 % 1,3 % [30]
2010-04-05 3–4/2010 Suomen Gallup / HS 20,4 % 23,3 % 20,9 % 8,5 % 9,9 % 4,4 % 4,3 % 6,9 % 1,4 % [36]
2010-03 3/2010 Taloustutkimus / Yle 20,7 % 22,9 % 21,2 % 8,0 % 10,4 % 4,3 % 4,0 % 6,8 % 1,7 % [30]
2010-02 2/2010 Taloustutkimus / Yle 19,6 % 23,6 % 21,2 % 8,3 % 10,4 % 4,3 % 4,1 % 6,3 % 2,2 % [30]
2010-01 1/2010 Taloustutkimus / Yle 20,7 % 23,2 % 21,0 % 8,1 % 10,1 % 4,6 % 4,1 % 6,4 % 1,8 % [30]
Vaalit 2007 23,1 % 22,3 % 21,4 % 8,8 % 8,5 % 4,9 % 4,6 % 4,1 % 2,3 %

Vaalipiireittäin

muokkaa

Kannatusprosenttien alla oleva luku tarkoittaa edustajapaikkoja.[38]

Vaalipiiri Tutkimusaika Tekijä / Teettäjä Virhemarginaali Kesk. Kok. SDP Vas. Vihr. KD RKP PS Muut  
Helsinki 23.-28.3.2011 TNS Gallup / HS 3,5 %-yks. 5,4 %
1
27,6 %
7
17,5 %
4
7,4 %
1
19,7 %
5
2,8 %
0
5,9 %
1
11,6 %
2
2,1 %
0
[39][40]
12/2010 Suomen Gallup / HS 3 %-yks. 5,8 %
1
28,1 %
7
18,2 %
4
7,3 %
1
19,4 %
5
2,8 %
0
5,6 %
1
10,7 %
2
2,1 %
0
[41]
Vaalit 2007 6,9 %
1
30,0 %
8
21,3 %
5
6,8 %
1
20,1 %
5
2,5 %
0
6,0 %
1
2,9 %
0
3,4 %
0
Uusimaa 3/2011 TNS-Gallup / HS 8,9 %
3
26,5 %
10
17,3 %
6
6,5 %
2
10,0 %
3
3,1 %
1
8,9 %
3
18,0 %
7
0,8 %
0
[42][43]
2/2011 Taloustutkimus / MTV3 8,3 %
3
25,2 %
9
17,2 %
6
5,9 %
2
10,1 %
4
3,3 %
1
8,6 %
3
19,3 %
7
2,1 %
0
[44]
12/2010 Suomen Gallup / HS 3 %-yks. 9,3 %
3
27,2 %
10
18,2 %
7
6,1 %
2
10,1 %
3
3,1 %
1
9,1 %
3
16,0 %
6
0,9 %
0
[45]
Vaalit 2007 12,4 %
4
28,7 %
11
20,2 %
7
6,7 %
2
10,9 %
4
4,1 %
1
9,5 %
3
6,0 %
2
1,4 %
0
Varsinais-Suomi Maaliskuu 2011 MC Info / Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat 3,5 %-yks. 10,3 %
0–31
21,9 %
4
16,0 %
3
9,8 %
2
8,9 %
1
4,0 %
0
4,4 %
0–31
21,7 %
4
3,0 %
0
[46][47]
Helmikuu–vko 13, 2011 Taloustutkimus / Turkulainen 2,5 %-yks. 12,7 %
0–31
22,3 %
4
17,0 %
3
10,3 %
2
9,5 %
2
4,1 %
0
5,6 %
0–31
17,3 %
3
1,2 %
0
[48]
1 Vaaliliitto: Kesk. 14 RKP 3 ehdokasta
Vaalit 2007 15,8 %
3
27,4 %
5
21,8 %
4
10,6 %
2
9,4 %
2
4,7 %
0
5,5 %
1
2,5 %
0
2,3 %
0
Satakunta 12-13.4.2011 Suomen tilastopalvelu / Satakunnan Kansa 3 %-yks. 18,7 %
0–21
17,2 %
2
22,9 %
2
11,9 %
1
1,8 %
0
3,7 %
0–21

22,0 %
2
1,7 %
0
[49]
15.2.2011 Suomen tilastopalvelu / Satakunnan Kansa 3,8 %-yks. 17,6 %
1–21
22,2 %
2
21,0 %
2
10,2 %
1
2,6 %
0
2,8 %
0–11

21,5 %
2
2,1 %
0
[50][51]
1 Vaaliliitto: Kesk. 12 KD 2 ehdokasta
Vaalit 2007 24,7 %
3
21,5 %
2
29,5 %
3
12,0 %
1
3,5 %
0
2,4 %
0

5,2 %
0
1,2 %
0
Häme 2.-5.4.2011 TAK OY / Hämeen Sanomat 4,3 %-yks. 17,8 %
3
19,2 %
3
15,9 %
2
8,1 %
1
5,1 %
0
7,3 %
1

23,5 %
4
3,2 %
0
[52]
21.3.–27.3.2011 Taloustutkimus / ESS 18,2 %
3
24,5 %
4
22,5 %
3
8,2 %
1
6,0 %
1
5,4 %
0
14,8 %
2
0,4 %
0
[53]
12/2010 Taloustutkimus / ESS 15,7 %
2
25,1 %
4
23,1 %
3
7,1 %
1
6,6 %
1
6,0 %
1
13,5 %
2
2,9 %
0
[54]
Vaalit 2007 20,3 %
3
24,7 %
4
28,0 %
4
8,3 %
1
6,1 %
1
7,7 %
1
2,2 %
0
2,6 %
0
Pirkanmaa Alkuvuodesta 2011 Taloustutkimus / Tamperelainen 2,5 %-yks. 13,0 %
2
22,7 %
4
18,7 %
4
9,1 %
2
10,0 %
2
5,7 %
1
17,2 %
3
3,6 %
0
[55]
Vaalit 2007 16,3 %
3
25,1 %
5
23,8 %
5
9,6 %
2
8,7 %
1
6,2 %
1
4,9 %
1
5,4 %
0
Kymi 3/2011 Taloustutkimus / Sanoma Lehtimedia 2 %-yks. 19,0 %
3
20,9 %
3
23,2 %
3
n. 5 %
0
n. 5 %
0
n. 5 %
0
20,6 %
3
? %
0
[56]
12/2010 Taloustutkimus / Sanoma Lehtimedia 18,6 %
3
22,0 %
3
23,8 %
3
4,8 %
0
5,3 %
0
5,3 %
0
18,9 %
3
1,3 %
0
[57]lähde?
Vaalit 2007 23,9 %
3
23,6 %
3
28,0 %
4
7,0 %
1
4,9 %
0
6,6 %
1
5,3 %
0
0,7 %
0
Etelä-Savo Huhtikuu 2011 MC-Info / Länsi- ja Itä-savo 3,1 %-yks. 29,4 %
2
15,3 %
0–11
20,7 %
1
? %
0
4,9 %
0
4,4 %
0–11

21,5 %
2
? %
0
[58][59]
1 Vaaliliitto: Kok. KD
Vaalit 2007 37,4 %
2
18,9 %
2
27,6 %
1
1,7 %
0
6,9 %
1
3,6 %
0

3,2 %
0
0,7 %
0
Pohjois-Savo Maaliskuu 2011 Tietoykkönen / Savon Sanomat 28,5 %
3
15,0 %
1
15,1 %
2
8,8 %
1
4,9 %
0
4,4 %
0

21,7 %
2
1,6 %
0
[60]
Vaalit 2007 35,8 %
4
17,1 %
1
19,5 %
2
11,2 %
1
4,0 %
0
8,1 %
1

3,4 %
1
1,0 %
0
Pohjois-Karjala 3/2011 Tietoykkönen Oy / Karjalainen 28,0 %
2
11,8 %
0–11
21,4 %
1
4,2 %
0
9,3 %
0
3,0 %
0–11
21,7 %
2
0,6 %
0
[61]
5/2010 Taloustutkimus / Karjalainen 29,5 %
2
10,3 %
0–11
27,1 %
2
? %
0
12,4 %
0
3,5 %
0–11
14,2 %
1
? %
0
[62][63]
11/2009 Taloustutkimus / Karjalainen 4,4 %-yks. 30,6 %
2
14,7 %
0–11
25,5 %
2
3,0 %
0
13,4 %
1
3,6 %
0–11
8,4 %
0
0,8 %
0
[64]
1 Vaaliliitto: Kok. KD
Vaalit 2007 35,7 %
3
11,8 %
1
31,6 %
2
2,5 %
0
11,7 %
0
3,0 %
0
2,8 %
0
0,9 %
0
Vaasa 4/2011 Taloustutkimus / Seinäjoen Sanomat 28,0 %
5
13,2 %
2
10,6 %
2
3,5 %
0
2,4 %
0
6,6 %
1
18,6 %
4
16,0 %
3
1,1 %
0
[65]
12/2010 Taloustutkimus / Ilkka ja Pohjalainen 23,6 %
5
12,0 %
2
11,0 %
2
3,7 %
0
1,7 %
0
8,9 %
1
20,6 %
4
16,8 %
3
1,7 %
0
[66]
Vaalit 2007 32,5 %
6
14,1 %
3
12,7 %
2
4,7 %
0
1,5 %
0
7,0 %
1
20,6 %
4
6,0 %
1
1,0 %
0
Keski-Suomi Maaliskuu 2011 Tietoykkönen / Keskisuomalainen 25,0 %
3
13,5 %
1
17,8 %
2
8,7 %
1
6,3 %
0
7,9 %
1
17,6 %
2
3,2 %
0
[67]
Helmikuu 2011 Tietoykkönen / Keskisuomalainen 25,5 %
3
13,0 %
1
18,7 %
2
7,3 %
0–1
7,3 %
0–1
7,6 %
1
17,3 %
2
3,3 %
0
[68][69]
13.-20.12.2010 Tietoykkönen / Keskisuomalainen 2,7 %-yks. 26,1 %
3
13,2 %
1
18,7 %
2
7,2 %
1
6,7 %
0
? %
1
16,1 %
2
? %
0
[70][71][72]
23.–29.11.2010 Tietoykkönen / Keskisuomalainen 26,5 %
3
12,3 %
1
17,6 %
2
7,0 %
0–1
7,0 %
0–1
8,5 %
1
17,2 %
2
3,9 %
0
[73][74][75][76]
Vaalit 2007 33,2 %
4
14,8 %
1
24,5 %
3
7,4 %
1
7,0 %
0
7,9 %
1
2,6 %
0
2,7 %
0
Oulu Maalis/2011 Taloustutkimus / Kaleva 2 %-yks. 32,8 %
7
13,0 %
2
11,8 %
2
11,8 %
2
8,2 %
1
2,7 %
0
? %
0
17,8 %
4
1,9 %
0
[77][78]
Joulu/2010–Helmi/2011 Taloustutkimus / Kaleva 3,3 %-yks. 32,0 %
6–71
12,0 %
2
10,0 %
2
11,5 %
2
7,0 %
1
4,4 %
0–11
? %
0
19,9 %
4
1,2 %
0–11
[79][80][81]
1 Vaaliliitto: KD IPU KA voisi nousta ohi Keskustan 7. paikan (vertausluku 32,0/7=4,571), jos IPU:n ja KA:n kannatus olisi yli 0,17 %. Mittauksessa IPU:n ja KA:n tulosta ei kuitenkaan ole yksiköity. Mittauksen prosenttilukujen summa jää 98 %:iin.
Viikot 40–48/2010 Taloustutkimus / Kaleva 2 %-yks. 34,1 %
7
14,5 %
3
9,7 %
2
15,9 %
3
6,8 %
1
4,4 %
0
? %
0
12,9 %
2
1,7 %
0
[82]
Vaalit 2007 43,1 %
9
14,0 %
3
12,8 %
2
16,1 %
3
6,2 %
1
3,2 %
0
3,5 %
0
1,2 %
0
Lappi 3.-11.1.2011 Taloustutkimus / Lapin Kansa 33,4 %
3
11,6 %
1
13,9 %
1
19,3 %
1
3,5 %
0
? %
0
? %
0
16,7 %
1
? %
0
[83][84]
Vaalit 2007 43,2 %
3
11,9 %
1
15,1 %
1
23,1 %
2
3,2 %
0
1,0 %
0
1,8 %
0
0,8 %
0
Koko maa Uusimmat yhteensä 199 37–42 40–42 35 14 12 4–9 8–11 41 0
Vaalit 2007 (pois lukien Ahvenanmaa) 51 50 45 17 15 7 9 5 0

Ehdokasasettelu

muokkaa
 
Maahanmuuttajien vaalidebatti Kansainvälisessä kulttuurikeskuksessa Caisassa Helsingissä.

Ehdokashakemusten piti olla perillä viimeistään 8. maaliskuuta. Ehdokasasettelu vahvistettiin 17. maaliskuuta.

Puolue Ehdokkaat
Yhteensä Miehiä Naisia Keski-ikä Vaalipiirit
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 238 135 103 45 14
  Perussuomalaiset 238 159 79 50 14
  Vasemmistoliitto 236 133 103 44 14
  Suomen Keskusta 233 137 96 44 14
  Kansallinen Kokoomus 232 128 104 44 14
  Vihreä liitto 228 110 118 41 14
  Suomen Kristillisdemokraatit 191 109 82 47 14
  Suomen Kommunistinen Puolue 143 86 57 51 13
  Piraattipuolue 127 107 20 29 11
  Suomen ruotsalainen kansanpuolue 83 46 37 43 6
  Itsenäisyyspuolue 69 46 23 51 13
  Muutos 2011 66 56 10 39 14
  Vapauspuolue – Suomen tulevaisuus 60 44 16 47 14
  Suomen Työväenpuolue 47 34 13 58 14
  Kommunistinen Työväenpuolue
– Rauhan ja Sosialismin puolesta
46 35 11 61 14
  Suomen Senioripuolue 44 26 18 63 6
  Köyhien Asialla 12 3 9 59 4
  Yhteislistat ja valitsijayhdistykset 22 18 4 42 9
Yhteensä 2315 1412 903 45 15
[3][4]

Kampanjat

muokkaa
Itsenäisyyspuolue
vaalilause Päätösvalta Suomeen
vaaliohjelma Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelma 2011
Kansallinen Kokoomus
vaalilause Vain menneisyyttä ei voi muuttaa
vaaliohjelma Kokoomuksen eduskuntavaaliohjelma 2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta
vaalilause
vaaliohjelma Tavoiteohjelma (Arkistoitu – Internet Archive)
Köyhien Asialla
vaalilause Äänestä köyhyyttä vastaan
vaaliohjelma
Muutos 2011
vaalilause Suomalaisten etu. Sananvapaus. Suora demokratia.
vaaliohjelma Tavoiteohjelma
Perussuomalaiset
vaalilause Äänestä Hyvä Suomi!
vaaliohjelma Suomalaiselle sopivin (Arkistoitu – Internet Archive)
Piraattipuolue
vaalilause Tieto on valtaa. Valta kuuluu kansalle
vaaliohjelma Piraattipuolueen eduskuntavaaliohjelma 2011
Suomen Keskusta
vaalilause Asiaa
vaaliohjelma Keskustan tavoitteet vaalikaudelle 2011-2015
Suomen Kommunistinen Puolue
vaalilause Kenkää rahaeliitille!
vaaliohjelma Kenkää rahaeliitille
Suomen Kristillisdemokraatit
vaalilause Koti, uskonto, isänmaa – tästä on kyse
vaaliohjelma Kristillisdemokraattien tavoiteohjelma vaalikaudelle 2011–2015 (Arkistoitu – Internet Archive)
Suomen ruotsalainen kansanpuolue
vaalilause Rikkaamman Suomen puolesta
vaaliohjelma Eduskuntavaaliohjelma 2011
Suomen senioripuolue
vaalilause Ei oikealla, ei vasemmalla, vaan seniorien asialla!
vaaliohjelma Vaaliohjelma (Arkistoitu – Internet Archive)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
vaalilauseet Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta
vaaliohjelma SDP:n tavoiteohjelma vaalikaudelle 2011–2015 (Arkistoitu – Internet Archive)
Suomen Työväenpuolue
vaalilause Ei leikata!
vaaliohjelma Eduskuntavaaliohjelma vuoden 2011 eduskuntavaaleihin (Arkistoitu – Internet Archive)
Vapauspuolue – Suomen tulevaisuus
vaalilause
vaaliohjelma Eduskuntavaaliohjelma 2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
Vasemmistoliitto
vaalilause Toimeentulon puolesta
vaaliohjelma Eduskuntavaaliohjelma 2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
Vihreä liitto
vaalilause Uusi Suomi
vaaliohjelma Uusi Suomi

Kampanjointi ja keskustelut

muokkaa

Suurimpien puolueiden pääministeriehdokkaina olivat puolueiden puheenjohtajat: keskustan pääministeriehdokas oli Mari Kiviniemi, kokoomuksen Jyrki Katainen ja SDP:n Jutta Urpilainen. Katainen toivoi tiedotusvälineiden päästävän perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin tentteihin, koska kannatuslukujen perusteella oli tullut mahdolliseksi, että Soinista tulisi pääministeri.[85][86]

YLE ja MTV3 kutsuivat helmikuussa 2011 Soinin pääministeritenttiin.[87] Maaliskuussa Timo Soini ilmoitti olevansa kiinnostunut etenkin työ- ja elinkeinoministerin salkusta, mutta olevansa valmis myös pääministeriksi, jos vaalitulos sen sallii.[88][89]

Hallitus

muokkaa

Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi tuli Kokoomus, minkä perusteella Katainen sai hallitustunnustelijan tehtävän. Hän joutui kuitenkin käymään perussuomalaisten korkean kannatuksen vuoksi useita neuvottelukierroksia, ennen kuin perussuomalaisia sisältämätön Kataisen hallitus saatiin ylipäätään muodostettua.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Tärkeimmät päivämäärät vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Arkistoitu 18.8.2010. Viitattu 26.7.2010.
  2. a b c d e f g Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 17.4.2011. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2012, s. 204–211. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25293-1.
  3. a b c d Ehdokkaat Oikeusministeriö 17.3.2011
  4. a b Ehdokastilasto Oikeusministeriö. 18.3.2011. Viitattu 20.3.2011.
  5. Piraattipuolue yhteistyöhön Liberaalien kanssa 26.11.2010. Piraattipuolue. Arkistoitu 5.7.2011.
  6. Laki vaalilain muuttamisesta (431/2010), 107 § Finlex. Viitattu 18.4.2011.
  7. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta Valtioneuvosto (kohta: Nykytila ja ehdotetut muutokset, Eduskuntavaalien ajankohta). Arkistoitu 14.11.2011. Viitattu 18.4.2011.
  8. Vaalit 2011 YLE Uutiset. Arkistoitu 22.3.2011. Viitattu 31.10.2010.
  9. a b Kansanedustajien määrä muuttuu Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa[vanhentunut linkki] Oikeusministeriö 11.11.2010
  10. Miesten vaali-into ennakko- äänestyksessä lupaa hyvää perussuomalaisille Helsingin Sanomat. 13.4.2011. Arkistoitu 20.11.2011. Viitattu 16.4.2011.[vanhentunut linkki]
  11. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2015, s. 42. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28187-0.
  12. YLE Vaalit 2011 Tulospalvelu (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. Tulospalvelu (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. Eduskuntavaalit 17.4.2011: Tulos Oikeusministeriö. 18.3.2011. Viitattu 2.6.2011.
  15. Ehdokkaiden saamat äänimäärät suuruusjärjestyksessä sekä vertausluku[vanhentunut linkki] Tilastokeskus 2011
  16. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain eduskuntavaaleissa 2007 Tilastokeskus 28.3.2007
  17. a b Ehdokkaat äänimääräjärjestyksessä Ylen tulospalvelu. Viitattu 25.4.2011.
  18. Forsius valittiin eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa Vihreän liiton listoilta, mutta siirtyi eduskuntakauden aikana Kansalliseen Kokoomukseen.
  19. Uusipaavalniemi valittiin eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa Suomen Keskustan listoilta, mutta siirtyi eduskuntakauden aikana Perussuomalaisiin.
  20. Kokoomus paalupaikalta vaaleihin 17.3.2011. Yle Uutiset. Arkistoitu 17.4.2011.
  21. Kaarto, Hanna: Perussuomalaisten kannatus kääntyi laskuun 12.4.2011. HS.fi. Arkistoitu 15.4.2011.
  22. MTV3:n puoluegallup: Keskusta ja kokoomus tasoissa, perussuomalaiset luisuu mtv3.fi. 5.4.2011. Arkistoitu 8.4.2011. Viitattu 5.4.2011.
  23. Silfverberg, Kalle: Perussuomalaiset nousi gallupkakkoseksi 17.3.2011. HS.fi. Arkistoitu 21.3.2011.
  24. Neljän suurimman puolueen kisa kiristyy yle.fi. 17.3.2011. Yle Uutiset. Arkistoitu 21.3.2011.
  25. Sulander, Tytti: Perussuomalaiset yhä nousussa, SDP putoaa 24.2.2011. YLE Uutiset. Arkistoitu 25.2.2011.
  26. Pohjanpalo, Olli ja Sutinen, Teija: Perussuomalaisten 17,9 prosentin kannatus tasoissa Sdp:n kanssa 17.2.2011. HS.fi. Arkistoitu 22.11.2011.
  27. MTV3: MTV3:n puoluegallup: Perussuomalaiset jo tasoissa SDP:n kanssa MTV3.fi. 10.2.2011. Arkistoitu 13.2.2011.
  28. Perussuomalaisten kannatus 16,6 prosenttia http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/YLE_Puoluekannatus_tammikuu_2011.pdf Yleisradio 28.1.2011
  29. Hanna Kaarto: HS-Gallup: Perussuomalaisten kannatus nousi taas uuteen ennätykseen Helsingin Sanomat 26.1.2011
  30. a b c d e f g h i j k l Puolueiden kannatusarviot 2010 (Arkistoitu – Internet Archive) Taloustutkimus Oy/YLE Uutiset 2010; Otos 2 900–3 900
  31. a b Miska Rantanen: HS-gallup: Perussuomalaisten kannatus jo 15,4 prosenttia Helsingin Sanomat 4.12.2010
  32. Näin tutkittiin Helsingin Sanomat 4.12.2010
  33. Perussuomalaisten kannatus yhä hurjassa nousussa mtv3.fi. 9.11.2010. Arkistoitu 29.7.2013.
  34. Näin tutkimus tehtiin Helsingin Sanomat 15.10.2010
  35. Kolme suurinta puoluetta samassa järjestyksessä jo lähes kaksi vuotta Helsingin Sanomat 17.7.2010
  36. a b Puolueiden eduaskuntavaalikannatukset 2008–2010 Helsingin Sanomat 9.6.2010
  37. MTV:n kysely: Keskustan kannatus laskenut MTV3 21.5.2010
  38. Osassa uutisia se on ilmoitettu suoraan, osassa se on laskettu kannatusprosenttien perusteella.
  39. HS: Soininvaara edelleen Helsingin suosituin ehdokas (Arkistoitu – Internet Archive) 2.4.2011.
  40. HS: Näin tutkimus tehtiin (Arkistoitu – Internet Archive) 2.4.2011.
  41. HS: HS-gallup: Perussuomalaisille kaksi paikkaa Helsingistä (Arkistoitu – Internet Archive) 23.12.2010.
  42. Helsingin Sanomat, 3.4.2011, s. A5. suomi
  43. Satovainio, Anna: Perussuomalaiset syövät Uudellamaalla muilta paikkoja (Arkistoitu – Internet Archive). 4.3.2011. Viitattu 4.3.2011.
  44. Satovainio, Anna: Tutkimus: Perussuomalaiset rohmuamassa jättimäärän paikkoja Uudellamaalla. Mtv3.fi 1.3.2011. Viitattu 2.3.2011.
  45. HS: Perussuomalaiset viemässä ääniä muilta Uudellamaalla (Arkistoitu – Internet Archive). 30.12.2010.
  46. TS: Perussuomalaiset hipovat jo kärkeä Varsinais-Suomessakin (Arkistoitu – Internet Archive). 27.3.2011. Viitattu 28.3.2011.
  47. Juha-Pekka Tikka: TS: Vaaligallup ennustaa muutoksia Varsinais-Suomeen. Verkkouutiset 27.3.2011. Viitattu 28.1.2011.
  48. Risto Hietanen: Persujen kannatus ohitti demarit (Arkistoitu – Internet Archive). Turkulainen.fi 6.4.2011. Viitattu 6.4.2011.
  49. Satakunnan Kansa: [1] (Arkistoitu – Internet Archive). Perussuomalaiset jyräävät yhä Satakunnassa, kokoomus sukelsi, SDP suurin 15.4.2011. Viitattu 15.4.2011.
  50. Juha-Pekka Tikka: SK: Kokoomus nyt Satakunnan suurin – SDP romahtanut (Arkistoitu – Internet Archive). Verkkouutiset.com 20.2.2011. Viitattu 21.2.2011.
  51. Satakunnan Kansa: Soini Raumalla: Galluptulos pistää praasua vaalityön alle (Arkistoitu – Internet Archive). Satakunnankansa.fi 21.2.2011. Viitattu 19.2.2011.
  52. http://www.hameensanomat.fi/?article=156867
  53. Juha-Pekka Tikka: ESS Hämeestä: Kokoomus ohi SDP:n, Päivi Räsänen putoaisi (Arkistoitu – Internet Archive). Verkkouutiset.com 2.4.2011. Viitattu 2.4.2011.
  54. Yle: ESS: Vaalitappio demareille ja keskustalle, voittajaksi perussuomalaiset[vanhentunut linkki]. 20.12.2010.
  55. Risto Hietanen: Tutkimus: Persuille kaksi lisäpaikkaa Pirkanmaalle (Arkistoitu – Internet Archive). Tamperelainen 3.4.2011. Viitattu 3.4.2011.
  56. YLE: Maakuntalehdet: perussuomalaisten kannatus kasvaa[vanhentunut linkki]. 22.3.2011. Viitattu 23.3.2011.
  57. Verkkouutiset: Perussuomalaiset ohitti keskustan Kymessä[vanhentunut linkki]. 17.12.2010.
  58. Riina Ahonen: Länsi- ja Itä-Savo-lehtien gallup lupaa perussuomalaisille rökälevoittoa Etelä-Savossa[vanhentunut linkki]. YLE Etelä-Savo 2.4.2011. Viitattu 2.4.2011.
  59. Itä-Savo: Perussuomalaiset kiilasi kakkoseksi Etelä-Savossa (Arkistoitu – Internet Archive). 2.4.2011. Viitattu 2.4.2011.
  60. Antti Launonen: Soinin joukko kiri hopealle Pohjois-Savossa (Arkistoitu – Internet Archive). Savon Sanomat 26.3.2011. Viitattu 28.3.2011.
  61. Karjalainen: Perussuomalaiset ällistyttää myös Pohjois-Karjalassa[vanhentunut linkki]. 18.3.2011.
  62. Karjalainen: Perussuomalaiset kolmanneksi suosituin puolue maakunnassa (Arkistoitu – Internet Archive). 26.5.2010.
  63. Verkkouutiset: Vaalisokki: Viimeksi 2,8 – nyt 14,2 prosentin kannatus. Päivitetty 28.5.2010.
  64. Karjalainen: Perussuomalaiset nakertavat SDP:tä ja keskustaa (Arkistoitu – Internet Archive). 4.10.2009. Päivitetty 8.12.2009.
  65. Verkkouutiset: Perussuomalaisten rynnistys näyttää toteutuvan Vaasan vaalipiirissä (Arkistoitu – Internet Archive). 13.4.2011.
  66. Verkkouutiset: Ilkka: Keskusta ja kokoomus menettämässä Vaasassa. 28.12.2010.
  67. Juha-Pekka Tikka: KSML: Keskusta ja SDP alamäessä Keski-Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive). Verkkouutiset 26.3.2011. Viitattu 28.3.2011.
  68. Juha-Pekka Tikka: Keskisuomalainen: Puoluekannatukset nyt ennallaan. www.verkkouutiset.fi 21.2.2011. Viitattu 21.2.2011.
  69. Jarkko Mänttäri: Vasemmistolla Keski-Suomessa hyvät mahdollisuudet kansanedustajapaikan säilyttämiseen. Kansanuutiset.fi 21.2.2011. Viitattu 21.2.2011.
  70. KU: Vasemmistoliitolla hyvät saumat pitää paikkansa Keski-Suomessa. 7.1.2011.
  71. Verkkouutiset: KSML: Perussuomalaisten kannatus laski. Päivitetty 30.12.2010.
  72. KSML: Mielipidemittaus ennakoi protestia Keski-Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive). Pääkirjoitus 27.12.2010.
  73. KSML: Eduskuntavaaligallup Keski-Suomessa: Demarit ja keskusta menettämässä paikat (Arkistoitu – Internet Archive). 3.12.2010.
  74. Verkkouutiset: KSML: SDP ja perussuomalaiset tasoissa. 4.12.2010.
  75. KD-lehti: Keski-Suomessa KD:llä nyt historian kovimmat kannatuslukemat (Arkistoitu – Internet Archive). 22.12.2010.
  76. Pekka Mervola: Yllätysvaalit Keski-Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive). KSML 3.12.2010.
  77. Mirja Niemitalo: Perussuomalaiset nousemassa kakkoseksi Oulun vaalipiirissä (Arkistoitu – Internet Archive). Kaleva.fi 30.3.2011. Viitattu 30.3.2011.
  78. Juha-Pekka Tikka: Kaleva: PS Oulussa nyt 17,8 %, helmikuussa 19,9 % (Arkistoitu – Internet Archive). Verkkouutiset.com 30.3.2011. Viitattu 30.3.2011.
  79. Markku Rättilä: Keskustan suosio laskee yhä (Arkistoitu – Internet Archive). Kaleva.fi 22.2.2011. Viitattu 22.2.2011.
  80. Kaleva: Taloustutkimus laski paikat väärin[vanhentunut linkki]. Kaleva.fi 22.2.2011. Viitattu 22.2.2011.
  81. Kaleva: Gallupsuosikki pitää pintansa (Arkistoitu – Internet Archive). Kaleva.fi 22.2.2011. Viitattu 22.2.2011.
  82. Kaleva: Kaleva-gallup: Keskustaa odottaa rökäletappio Oulun vaalipiirissä (Arkistoitu – Internet Archive) 9.12.2010.
  83. Pekka Rytkönen: Lapin Kansan gallup: Persut porskuttaa, kepu syöksyssä (Arkistoitu – Internet Archive). www.lapinkansa.fi 17.1.2011.
  84. Verkkouutiset: LK: Vasemmistoliitto menettäisi paikan Lapissa (Arkistoitu – Internet Archive). 17.1.2011.
  85. Katainen iloitsee Soinin pääsystä tentteihin MTV3 Uutiset. 14.2.2011.
  86. Katainen: Vaaleissa on neljä pääministeriehdokasta Turun Sanomat. 10.2.2011. Arkistoitu 14.11.2011. Viitattu 14.2.2011.
  87. Soini osallistuu MTV3:n pääministeritenttiin MTV3 Uutiset. 14.2.2011.
  88. Pääministeriksi pyrkii vain kolme, Soini haluaa elinkeinoministeriksi Verkkouutiset. 28.03.2011.
  89. http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Soini Pääministeriys kiinnostaa jos vaalitulos sallii/1135264941493 (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Maahanmuutto, media ja eduskuntavaalit. Toim. Mari Maasilta. Tampere University Press, 2012

Aiheesta muualla

muokkaa