Eduskuntavaalit 2003
Suomen 34. eduskuntavaalit järjestettiin 16. maaliskuuta 2003. Suurimpia voittajia olivat sosiaalidemokraatit ja keskusta, joista keskusta nousi suurimman puolueen asemaan ja sen ansiosta hallituksen johtoon. Paavo Lipposen kahden laajapohjaisen ”sateenkaarihallituksen” jälkeen muodostettiin kapeapohjaisempi punamultahallitus, Anneli Jäätteenmäen hallitus, josta muun muassa kokoomus ja vasemmistoliitto jäivät pois. Vain 69 päivää toiminutta Jäätteenmäen hallitusta seurasi pääministerin vaihduttua Vanhasen I hallitus.
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Vaaleja seurannut Jäätteenmäen hallitus ja sitä seurannut Vanhasen I hallitus olivat puoluekoostumukseltaan poikkeuksellisia, sillä ne olivat vuosina 1987–2019 ainoat hallitukset, jossa kokoomus ei ollut mukana.
Vaalikamppailu
muokkaaVaalitaistelun kuumimmaksi aiheeksi nousi SDP:n ja keskustan puheenjohtajien Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen välille syntynyt riita. Jäätteenmäki syytti Lipposta siitä, että tämä oli antanut väärän kuvan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tavattuaan Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin vierailullaan Valkoisessa talossa joulukuussa 2002. Jäätteenmäen mukaan Yhdysvalloissa uskottiin Suomen olevan mukana Yhdysvaltain johtamassa liittoumassa, joka valmisteli hyökkäystä Irakiin. Lipponen kiisti jyrkästi Jäätteenmäen syytökset ja vakuutti Suomen puolueettoman linjan olevan täysin Yhdysvaltain johdon tiedossa.[1]
Puheenjohtajien väittely jatkui vaalipäivään saakka ja terävöityi, kun iltapäivälehtiin vuoti ulkoministeriön salaisia muistioita Suomen ja Yhdysvaltain suhteista. Muistioissa oli tietoja muun muassa Lipposen ja Bushin tapaamisesta sekä suomalaisdiplomaattien osallistumisesta Yhdysvaltain ulkoministeriön tilaisuuksiin Washingtonissa. Lipponen pahastui syvästi Jäätteenmäen väitteistä ja vaati tältä julkista anteeksipyyntöä. Kiistan vuoksi puheenjohtajien välit tulehtuivat niin pahoin, että Lipponen jättäytyi pois Jäätteenmäen hallituksesta ja siirtyi eduskunnan puhemieheksi. Itse vaalissa Lipponen nousi oman vaalipiirinsä Helsingin ja koko maan äänikuninkaaksi. Äänestystilastosta ilmeni, että hän oli saanut huomattavan osan kannatuksestaan suurituloisten helsinkiläisten asuinalueilta, joilla vastaavasti kokoomus kärsi menetyksiä. Vaalien eniten huomiota herättäneisiin ehdokkaisiin kuulunut entinen ammattinyrkkeilijä, perussuomalaisten Tony Halme puolestaan keräsi jättipotin niiltä alueilta, joilla asuivat pienituloisimmat helsinkiläiset. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini nousi eduskuntaan ensimmäisen kerran.[1]
Vaalien äänikuningattareksi nousi entinen Miss Suomi, Keskustan Tanja Karpela, ja hyvä äänisaalis pohjusti hänen nousuaan Jäätteenmäen hallituksen kulttuuriministeriksi. Kokoomus sai vaalien alla negatiivista julkisuutta. Entinen ministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Sirpa Pietikäinen jäi pari kuukautta ennen vaaleja kiinni rattijuopumuksesta ja luopui ehdokkuudestaan. Kansanedustaja Leena Harkimon puoliso, liikemies Hjallis Harkimo erosi vaimostaan juuri ennen vaalipäivää ja muutti asumaan Vihreiden kansanedustajan Merikukka Forsiuksen luokse. Lehtiotsikoihin nousseesta kolmiodraamasta huolimatta sekä Leena Harkimo että Merikukka Forsius uusivat eduskuntapaikkansa. Vaikka Kokoomus kärsi vaalitappion, puolueen puheenjohtaja Ville Itälä kokosi oman vaalipiirinsä Varsinais-Suomen suurimman ja koko maan toiseksi suurimman henkilökohtaisen äänimäärän.[1]
Irak-muistioista nousseen jupakan käsittely jatkui vaalien jälkeen ja se johti pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroon 18. kesäkuuta 2003 sekä muistioiden vuotajaksi paljastuneen tasavallan presidentin kanslian lainopillisen neuvonantajan Martti Mannisen erottamiseen virastaan. Tiedotusvälineissä tapaus sai nimen ”Irakgate” viittauksena Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin eroon 1970-luvulla johtaneeseen Watergate-skandaaliin.[2]
Vaaliliitot ja vaalipiirit
muokkaaSuomen Kristillisdemokraatit menetti kolmanneksen kansanedustajistaan, vaikka puolueen äänimäärä kasvoi 1,2 prosenttiyksikköä. Syynä tappioon oli se, että puolue menetti edulliset vaaliliittonsa solmiessaan valtakunnallisen vaaliliiton kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen äänimäärä väheni, ja vaaliliitolla oli merkitystä pääasiassa vain Lapin Kokoomuksen osalta, koska sillä varmistettiin puolueen ainut kansanedustajan paikka Lapin vaalipiirissä.
Ennen vaaleja oli siirretty Vammalan kaupunki sekä Suodenniemen ja Äetsän kunnat Satakunnan vaalipiiristä Pirkanmaan vaalipiiriin; samalla Satakunta menetti yhden kansanedustajan paikan Pirkanmaalle.
Kansanedustajat
muokkaaVaaleissa valittuja uusia kansanedustajia olivat muun muassa Mikko Alatalo, Susanna Haapoja, Antti Kaikkonen ja Pertti Salovaara (Kesk.), Eero Heinäluoma, Miapetra Kumpula, Satu Taiveaho ja Jutta Urpilainen (SDP), Sirpa Asko-Seljavaara, Jere Lahti, Martin Saarikangas, Arto Satonen ja Jan Vapaavuori (Kok.), Tarja Cronberg ja Jyrki Kasvi (Vihr.), Astrid Thors (RKP), Sari Essayah (KD), sekä Tony Halme ja Timo Soini (PS).
Eduskuntapaikastaan luopuivat muun muassa Keskustan Esko Aho, Sulo Aittoniemi ja Paavo Väyrynen, Kokoomuksen Hanna Markkula-Kivisilta, Sauli Niinistö ja Riitta Uosukainen, sekä RKP:n Klaus Bremer. Eduskunnasta putosivat mm. Kokoomuksen Kalervo Kummola, Markku Markkula ja Martti Tiuri, sekä liberaalien Seppo Kanerva. Eduskuntaan palasivat muun muassa Keskustan Kauko Juhantalo, Kokoomuksen Kalevi Lamminen sekä SDP:n Matti Ahde.
Ehdokkaina olleita, valitsematta jääneitä julkisuuden henkilöitä olivat muun muassa Tapani Kansa (SDP), Olli Oikarinen (Kok.), Raija Pelli (Kesk.), Tea Vikstedt-Nyman (Vas.), Henry ”Remu” Aaltonen, Ilkka ”Frederik” Sysimetsä ja Jani ”Wallu” Valpio (Lib.), Arja Saijonmaa (RKP) ja Kari Peitsamo (SKP) sekä Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy -puolueen listoilla olleet niin kutsutut Euran Daltonit eli veljekset Lasse, Leevi ja Pekka Koistinen. Vuoden 2000 presidentinvaalissa perussuomalaisten ehdokkaana ollut Ilkka Hakalehto oli nyt Muutosvoimat Suomi -puolueen kansanedustajaehdokkaana.
Alkaneella vaalikaudella tapahtui kaksi loikkausta. Lyly Rajala siirtyi Kristillisdemokraateista Kokoomukseen joulukuussa 2003 ja Keskustan Seppo Lahtela lokakuussa 2006.
Vaaleihin osallistui 18 rekisteröityä puoluetta. Vaalien jälkeen puoluerekisteristä poistettiin Eläkeläiset Kansan Asialla, Kirjava ”Puolue”, Kommunistinen Työväenpuolue ja Suomen Kommunistinen Puolue sekä Suomen maaseudun puolue, joka oli ajautunut konkurssiin vuoden 1995 vaalien jälkeen. EKA, KTP ja SKP palasivat myöhemmin takaisin rekisteriin.
Tulokset
muokkaaÄänestysaktiivisuus | 66,7 %[3] | 1,4 |
Äänestysaktiivisuus (Suomessa asuvat) |
69,7 %[4][5] | 1,4 |
Äänestäneet | 2 815 700[6][3] | 105 605 |
Hylätyt äänet | 23 943[7][3] | −4 861 |
Puolue | Äänet | Edustajat | Paikka-/ Ääniosuus | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Lukumäärä | Osuus | |||||||||
Suomen Keskusta | 689 391 | 88 799 | 24,69 % | 2,3 | 55 | 7 | 1,11 | |||
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 683 223 | 70 260 | 24,47 % | 1,6 | 53 | 2 | 1,08 | |||
Kansallinen Kokoomus | 517 904 | −45 931 | 18,55 % | −2,5 | 40 | –6 | 1,08 | |||
Vasemmistoliitto | 277 152 | −14 523 | 9,93 % | −1,0 | 19 | –1 | 0,96 | |||
Vihreä liitto | 223 564 | 28 718 | 8,01 % | 0,7 | 14 | 3 | 0,87 | |||
Suomen Kristillisdemokraatit | 148 987 | 37 152 | 5,34 % | 1,2 | 7 | –3 | 0,66 | |||
Ruotsalainen kansanpuolue | 128 824 | −8 506 | 4,61 % | −0,5 | 8 | –3 | 0,87 | |||
Perussuomalaiset | 43 816 | 17 376 | 1,57 % | 0,6 | 3 | 2 | 0,96 | |||
Suomen Kommunistinen Puolue | 21 079 | 637 | 0,76 % | −0,0 | ||||||
Muutosvoimat Suomi | 11 485 | – | 0,41 % | – | ||||||
Liberaalit | 8 776 | 3 582 | 0,31 % | 0,1 | ||||||
Kirjava ”Puolue” – Elonkehän Puolesta | 6 659 | −3 719 | 0,24 % | −0,2 | ||||||
Eläkeläiset Kansan Asialla | 5 346 | −105 | 0,19 % | −0,0 | ||||||
Suomen Kansan Sinivalkoiset | 4 579 | – | 0,16 % | – | ||||||
Rauhan ja Sosialismin puolesta–Kommunistinen Työväenpuolue | 2 908 | −547 | 0,10 % | −0,0 | ||||||
Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy | 2 640 | – | 0,09 % | – | ||||||
Köyhien Asialla | 1 448 | – | 0,05 % | – | ||||||
Yhteisvastuu puolue | 404 | – | 0,01 % | – | ||||||
Muut | 13 572 | 0,49 % | 1a | |||||||
Yhteensä | 2 791 757 | 110 466 | 100 % | 200 | ||||||
3 suurinta | 67,71 % | 1,4 | 148 | 3 | 1,09 | |||||
a FS – obundna (4 306 ääntä, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri)[8] | ||||||||||
Lähde: Oikeusministeriö, Tilastokeskus[9] |
Naisten ja miesten määrä vaalipiireittäin
muokkaaVaalipiiri | Miehet | Muutos | Naiset | Muutos |
Helsinki | 10 | 2 | 11 | - 1 |
Uusimaa | 20 | 1 | 13 | - |
Varsinais-Suomi | 8 | - 1 | 9 | 1 |
Ahvenanmaa | 1 | - | 0 | - |
Satakunta | 7 | - | 2 | - 1 |
Häme | 6 | - | 8 | 1 |
Pirkanmaa | 9 | 1 | 9 | 1 |
Kymi | 9 | - 2 | 3 | 1 |
Etelä-Savo | 5 | - 2 | 1 | - |
Pohjois-Savo | 9 | 2 | 1 | - 2 |
Pohjois-Karjala | 5 | - | 2 | - |
Vaasa | 11 | - 2 | 6 | 2 |
Keski-Suomi | 5 | - 1 | 2 | 1 |
Oulu | 12 | 1 | 6 | - 1 |
Lappi | 6 | - | 1 | - 1 |
Koko maa | 125 | - 1 | 75 | 1 |
Pudonneet ja valitut
muokkaaKokoomuksen vaalitappiossa kyseisen puolueen kansanedustajista Paula Kokkonen, Pirjo-Riitta Antvuori, Pekka Ravi, Martti Tiuri ja Pertti Mäki-Hakola eivät pystyneet uusimaan paikkaansa. Uusina taas valittiin mm. Sirpa Asko-Seljavaara ja Paula Risikko. SDP:n ja Keskustan voitettua vaalit takaisin eduskuntaan valittiin Arto Bryggare, Sinikka Hurskainen, Matti Ahde, Arja Alho, Jukka Roos, Reino Ojala, Markku Koski, Maija-Liisa Lindqvist ja Kauko Juhantalo. Myös kokoomuksen puoluesihteeri Heikki A. Ollila ja ikäpuhemieheksi noussut Kalevi Lamminen valittiin takaisin eduskuntaan. Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala valittiin takaisin ja muut eduskuntaan nousseet europarlamentaarikot olivat Marjo Matikainen-Kallström ja Astrid Thors. Voittajapuolueista taas putosi Anu Vehviläinen, Mauri Salo, Hannu Aho, Niilo Keränen, Tarja Kautto, Marja-Liisa Tykkyläinen, Marjatta Vehkaoja ja Rauha-Maria Mertjärvi. Puoluesihteerit Eero Heinäluoma ja Eero Lankia valittiin. Pienemmistä häviäjäpuolueista putosivat Matti Huutola, Håkan Nordman, Christina Gestrin, Leea Hiltunen, Jouko Jääskeläinen ja Marja-Leena Kemppainen. Voittajapuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini valittiin eduskuntaan. Uusista ehdokkaista paljon ääniä saivat mm. Tony Halme, Sari Essayah ja Martin Saarikangas. Remonttiryhmästä SDP:hen loikannut Risto Kuisma piti paikkansa. Vihreä liitto teki läpimurron Pohjois-Karjalan vaalipiirissä, kun sieltä nousi eduskuntaan Tarja Cronberg; hänet valittiin sittemmin puolueen puheenjohtajaksi.
Ehdolla eivät olleet enää Esko Aho, Sauli Niinistö, Paavo Väyrynen, Tytti Isohookana-Asunmaa, Sulo Aittoniemi, Tapio Karjalainen, Pauli Saapunki, Ismo Seivästö, Riitta Uosukainen, Sirpa Pietikäinen, Kari Urpilainen, Kari Kantalainen, Marjatta Stenius-Kaukonen, Riitta Prusti ja Maria Kaisa Aula. Paluuyrityksissä epäonnistuivat Urpo Leppänen, Tauno Pehkonen, Tuija Pohjola, Pekka Saarnio, Helena Vartiainen, Arto Lapiolahti, Lea Mäkipää, Pertti ”Veltto” Virtanen, Ville Komsi ja Kalle Könkkölä.
Eniten ääniä saaneet ehdokkaat
muokkaaSija | Ehdokas | Puolue | Äänet | Vaalipiiri | |
---|---|---|---|---|---|
1 | Paavo Lipponen | SDP | 26 415 | 14 592 | Helsingin vaalipiiri |
2 | Ville Itälä | Kok. | 21 422 | 7 292 | Varsinais-Suomen vaalipiiri |
3 | Tanja Karpela | Kesk. | 19 169 | 14 696 | Uudenmaan vaalipiiri |
4 | Suvi-Anne Siimes | Vas. | 17 572 | 1 617 | Uudenmaan vaalipiiri |
5 | Tony Halme | Ps. | 16 390 | – | Helsingin vaalipiiri |
6 | Anneli Jäätteenmäki | Kesk. | 15 704 | 3 772 | Helsingin vaalipiiri |
7 | Antti Kalliomäki | SDP | 14 917 | 2 125 | Uudenmaan vaalipiiri |
8 | Saara Karhu | SDP | 14 281 | 6 106 | Pirkanmaan vaalipiiri |
9 | Ben Zyskowicz | Kok. | 12 780 | −558 | Helsingin vaalipiiri |
10 | Heidi Hautala | Vihr. | 12 675 | – | Uudenmaan vaalipiiri |
Lähde: Tilastokeskus[10] |
Ehdokasasettelu
muokkaaPuolue | Ehdokkaat | ||||
---|---|---|---|---|---|
Yhteensä | Naisia | Miehiä | Keski-ikä | Vaalipiirit | |
Suomen Keskusta | 234 | 97 | 137 | 44,7 | 14 |
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 223 | 107 | 116 | 45,0 | 14 |
Kansallinen Kokoomus | 222 | 109 | 113 | 45,2 | 14 |
Vihreä liitto | 209 | 109 | 100 | 41,2 | 14 |
Vasemmistoliitto | 204 | 91 | 113 | 43,8 | 14 |
Suomen Kommunistinen Puolue | 172 | 49 | 123 | 48,9 | 14 |
Suomen Kristillisdemokraatit | 171 | 70 | 101 | 46,5 | 14 |
Muutosvoimat Suomi | 147 | 42 | 105 | 53,0 | 14 |
Ruotsalainen kansanpuolue | 89 | 37 | 52 | 44,7 | 6 |
Liberaalit | 75 | 18 | 57 | 44,9 | 14 |
Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue | 68 | 17 | 50 | 58,1 | 14 |
Perussuomalaiset | 65 | 16 | 49 | 51,0 | 14 |
Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy | 30 | 1 | 29 | 29,8 | 6 |
Suomen Kansan Sinivalkoiset | 29 | 4 | 25 | 45,1 | 3 |
Köyhien Asialla | 26 | 18 | 8 | 49,5 | 1 |
Eläkeläiset Kansan Asialla | 25 | 7 | 18 | 60,9 | 8 |
Kirjava ”Puolue” – Elonkehän Puolesta | 8 | 1 | 7 | 55,6 | 4 |
Yhteisvastuu puolue | 5 | 3 | 2 | 66,0 | 4 |
Valitsijayhdistysten ehdokkaat | 27 | 12 | 15 | 41,4 | 6 |
Yhteensä | 2029 | 808 | 1221 | 46,2 | 15 |
Lähde: Tilastokeskus[11][12] |
Vaalipiirit ja vaaliliitot
muokkaaVaalipiiri | Edustajia | Vaaliliitot | |
01 | Helsingin vaalipiiri | 21 | Lib. Ps. EKA KIPU |
02 | Uudenmaan vaalipiiri | 33 | KD Ps. EKA KIPU |
03 | Varsinais-Suomen vaalipiiri | 17 | Kok. KD |
Ps. Lib. | |||
04 | Satakunnan vaalipiiri | 9 | Ps. KD EKA Lib. |
05 | Ahvenanmaan vaalipiiri | 1 | |
06 | Hämeen vaalipiiri | 14 | Ps. Lib. |
07 | Pirkanmaan vaalipiiri | 18 | Ps. Lib. KIPU YVP |
08 | Kymen vaalipiiri | 12 | EKA Ps. KD |
09 | Etelä-Savon vaalipiiri | 6 | Kok. Ps. KD |
Vihr. SDP Vas. | |||
10 | Pohjois-Savon vaalipiiri | 10 | Lib. KD |
Vas. SDP | |||
11 | Pohjois-Karjalan vaalipiiri | 7 | Vihr. Kesk. |
Kok. Ps. | |||
Vas. SDP | |||
12 | Vaasan vaalipiiri | 17 | KIPU Lib. Ps. EKA |
13 | Keski-Suomen vaalipiiri | 10 | Ps. Lib. KD |
14 | Oulun vaalipiiri | 18 | Kok. Ps. |
Lib. RKP | |||
15 | Lapin vaalipiiri | 7 | Lib. Ps. KD Kok. |
Lähde: Oikeusministeriö[13] |
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ a b c Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 16.3.2003. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2004, s. 171–179. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18590-X.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 2004, s. 110–111.
- ↑ a b c Eduskuntavaalit - aikasarjat (Tilastokeskus)
- ↑ Tilastokeskus
- ↑ Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
- ↑ Puolueiden saamat äänimäärät (kaikki äänet, ennakkoäänet, vaalipäivän äänet) vaalipiireittäin eduskuntavaaleissa 1995 (Tilastokeskus 1.6.2005)
- ↑ Puolueiden äänimäärät ja hylätyt liput sekä ennakolta äänestäneet vaalipiireittäin eduskuntavaaleissa 2003, pienet puolueet (Tilastokeskus 1.6.2005)
- ↑ Riksdagsvalet 18.3.2007 (Arkistoitu – Internet Archive), Tabell 8. Resultatet för de olika listorna vid riksdagsvalen 1987-2007 (ÅSUB)
- ↑ Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952-467-350-9 ISSN 0081-5063 Verkkoversio (PDF) (viitattu 22.1.2018).
- ↑ Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain 2003 (Tilastokeskus 31.5.2004)
- ↑ Ehdokkaiden ikäjakautuma sukupuolen mukaan puolueittain 2003 (Tilastokeskus 14.2.2003)
- ↑ Ehdokkaiden lukumäärä sukupuolen mukaan puolueittain ja vaalipiireittäin 2003 (Tilastokeskus 14.2.2003)
- ↑ Ehdokkaat (Oikeusministeriö 14.3.2003)
Aiheesta muualla
muokkaa- Ehdokkaat (Oikeusministeriö)
- Vaalit 2003: Irak-vuoto varjosti vaaleja (Yleisradion Elävä arkisto)
- Doria.fi − Eduskuntavaalit 2003, tilastokeskuksen julkaisu