Dorothy Leigh Sayers (13. kesäkuuta 1893 Oxford17. joulukuuta 1957 Witham) oli englantilainen rikoskirjailija, kääntäjä ja kristitty humanisti. Parhaiten hänet tunnetaan Peter Wimsey -dekkareistaan, joissa englantilainen aristokraatti toimii harrastelijasalapoliisina. Niitä pidetään niin sanottujen arvoitusdekkareiden (esimerkiksi Agatha Christie, Ruth Rendell) parhaimmistona.[1][2]

Dorothy Sayersin patsas Withamissä

Ensimmäiset Wimsey-kirjat olivat kevyitä, päähenkilönsä omalaatuisuudella leikitteleviä teoksia. Kun Wimsey kohtaa Harriet Vanen, jonka kanssa hän myöhemmin menee naimisiin, teemat vakavoituvat. Arvostetuin Wimsey-kirjoista on toiseksi viimeinen, Juhlailta, jota on sanottu yhdeksi parhaista Oxfordin yliopistomaailman kuvauksista.[3][4]

Sayers itse piti tärkeimpinä töinään käännöksiä, etenkin Danten Jumalaisen näytelmän englanninnosta.[5]

Kirkollisiin piireihin syntyneellä Sayersillä oli rankka elämä; hänellä oli muun muassa salainen avioton lapsi. Myöhemmin hän liikkui kirjallisissa piireissä, joihin kuuluivat muun muassa C. S. Lewis ja J. R. R. Tolkien.

Sayers kuoli 64-vuotiaana aivohalvaukseen.[1]

Bibliografiaa

muokkaa
  • Kuka ja mistä (Whose Body?, 1923)
  • Kuolema keskiyöllä (Clouds of Witness, 1926)
  • Luonnoton kuolema (Unnatural Death, 1927)
  • Kuolema vierailee kerhossa (The Unpleasantness at the Bellona Club, 1928; suom. 1953).
  • Lordi Peter katsastaa ruumiin (Lord Peter Views The Body, 1928) –novelleja
  • Myrkkyä (Strong Poison, 1930; suom. 1984).
  • The Documents in the Case, 1930 –yhdessä Robert Eustacen kanssa kirjoitettu kirjeromaani
  • Yksi kuudesta (The Five Red Herrings, 1931)
  • Kas tässä teille ruumis (Have His Carcase, 1932)
  • Mainosmurha (Murder Must Advertise, 1933; suom. 1938)
  • Hirttäjän vapaapäivä (Hangman's Holiday, 1933) –novelleja
  • Kuolema kirkkomaalla (The Nine Tailors, 1934)
  • Juhlailta (Gaudy Night, 1935; suom. 1994)
  • Kuolema häämatkalla (Busman's Honeymoon, 1937)
  • In The Teeth of the Evidence, 1939 –novelleja
  • Striding Folly, 1972 –novelleja
  • Thrones, Dominations, 1998 –Sayers hylkäsi käsikirjoituksen 1930-luvulla, mutta Jill Paton-Walsh jatkoi sen valmiiksi.

Novelleista vain osassa on päähenkilönä Lordi Peter Wimsey. Nämä tarinat on julkaistu myös omana kokoelmanaan Lord Peter (1972).

Lähteet

muokkaa
  1. a b Dorothy Sayers, Author, Dies at 64 December 19, 1957. NY Times. Viitattu 18.5.2012.
  2. Dorothy Sayers: "The dogma is the drama" Christianity today
  3. Settings 1: Oxford, England (Arkistoitu – Internet Archive) Reba White Williams
  4. Gaudy Night (Lord Peter Wimsey Mysteries) Amazon.com
  5. Dorothy Leigh Sayers Dorothy L Sayers Society.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.