Dharamsala

kaupunki Pohjois-Intiassa

Dharamsala tai Dharamshala (hindiksi धर्मशाला, tiibetiksi དྷ་རམ་ས་ལ་) on Kangran piirikunnan pääkaupunki Pohjois-Intiassa Himachal Pradeshin osavaltiossa. Dharamsala toimii Tiibetin pakolaishallituksen keskuksena sekä maanpaossa elävän Dalai-laman asuinpaikkana, jonka seurauksena kaupunkiin on kerääntynyt suuri tiibetiläisyhteisö. Dharamsala on myös turistien suosima matkakohde, jossa sijaitsee runsaasti hotelleita sekä ravintoloita.

Dharamsala
Näkymä Dharamsalaan.
Näkymä Dharamsalaan.

Dharamsala

Koordinaatit: 32°13′N, 76°19′E

Valtio Intia
Osavaltio Himachal Pradesh
Väkiluku (2011) 30 764


















Maantiede

muokkaa

Dharamsala sijaitsee Intian Himachal Pradeshin osavaltiossa maan luoteisosassa.[1] Kaupunki on Kangran laaksossa Dhauladhar-vuorilla, noin 500 kilometriä maan pääkaupungista Delhistä luoteeseen. Kaupungin korkeus merenpinnasta vaihtelee 1250–2000 metrin välillä.[2]

Historia

muokkaa
 
Katu Dharamsalassa.

Dharamsala sai alkunsa brittien siirtomaavallan aikaina perustetusta vuoristotukikohdasta.[3] Vuonna 1905 paikkakuntaa hävitti maanjäristys, mutta sittemmin Dharamsala jälleenrakennettiin.[1] Kiinan kansantasavallan aloitettua Tiibetin integroimisen vuosina 1949–1951 kymmeniä tuhansia tiibetiläisiä pakeni Intiaan ja Nepaliin. Monet tiibetiläiset pakolaiset asutettiin pakolaisleireille Intiassa ja myöhemmin Intian pakolaishallitus antoi Tiibetin pakolaisille Dharamsalan. Vuonna 1960 Dharamsalaan asettui Dalai-laman ja häntä maanpakolaisuuteen seuranneiden virkamiesten perustama Tiibetin pakolaishallitus. Dharamsalasta muodostui näin tiibetiläisen pakolaisyhteisön keskus.[3]

Väestö

muokkaa
 
Buddhalaisia munkkeja Dharamsalassa.

Dharamsalan asukasluku oli Intian vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 30 764.[4]

Kulttuuri

muokkaa

Dharamsalassa sijaitsee nykyisin esimerkiksi Dalai-laman kotiluostari ja pääasiallinen asuinpaikka Namgyal. Muita kaupungin tiibetiläisiä kohteita ovat Library of Tibetan Works and Archives, valtion oraakkelin Nechung-luostari, esittävien taiteiden instituutti Tibetan Institute of Performing Arts, tiibetiläisen lääketieteen instituutti Tibetan Medical and Astrology Institute, sekä monet eri kansalaisjärjestöjen keskustoimistot. Tiibetiläinen kulujärjestelmä eli Tibetan Childrens Village perustettiin Dharamsalassa ja sittemmin se on levinnyt myös muihin tiibetiläisiin pakolaisyhteisöihin.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Dharmshala Encyclopaedia Britannica. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)
  2. Dharamsala mcllo.com. Viitattu 28.12.2010. (englanniksi)
  3. a b c Marjo-Riitta Saloniemi: Muuttuva Tiibet, s. 88-92. Tampereen museoiden julkaisuja 103, 2008. ISBN 978-951-609-376-8
  4. Dharmsala Population Census 2011 - 2019 Census2011.co.in. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  •   Matkaopas aiheesta Dharamsala Wikivoyagessa (englanniksi)
  • mcllo.com "An Informative, Travel and Community Website of Dharamsala, Mcleodganj and Kangra Valley"

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Klieger, P. Christiaan & International Association for Tibetan Studies: Tibet, self, and the Tibetan diaspora: voices of difference. Brill Academic Publishers, 2002. ISBN 9004125558 (englanniksi)
  • Russel, Jeremy: Dharamsala: Tibetan Refuge. Heian International Publishing Company, 2000. ISBN 0893469203 (englanniksi)