Demetrios I
Demetrios I Poliorketes (m.kreik. Δημήτριος, Dēmētrios, n. 336–283 eaa.) oli makedonialainen sotilas ja Makedonian kuningas vuodesta 294 eaa. vuoteen 288 eaa. Hän oli Aleksanteri Suuren sotapäällikön Antigonoksen poika. Demetrios sai lisänimen Poliorketes (Πολιορκητής, Poliorkētēs, ”piirittäjä”) yrityksistään vallata Rhodoksen kaupunki vuonna 305 eaa.
Nuoruus
muokkaaDemetrioksen vanhemmat olivat Aleksanteri Suuren sotapäällikön Antigonos ja tämän vaimo Stratonike. Demetrioksella oli myös veli Filippos, joka kuoli nuorena. Plutarkhos kertoo että Demetrios oli epätavallisen kaunis. Demetrios oli myös pitkä, vaikka ei yhtä pitkä kun isänsä. Plutakhos kertoo myös, että eräiden lähteiden mukaan Demetrios olisi ollut Antigonoksen veljenpoika, jonka isä olisi kuollut pojan ollessa vielä hyvin nuori. Antigonos olisi adoptoinut Demetrioksen.[1]
Ura
muokkaaDemetrios osallistui ensimmäisen kerran taisteluun 20 vuoden ikäisenä, vuonna 317 eaa. Hän taisteli tuolloin Vähä-Aasian sotilaskomentajana toimineen isänsä joukoissa Eumeneksen joukkoja vastaan. Myös Eumenes oli vaikutusvaltainen mies Aasiassa ja hän oli toiminut Aleksanteri Suuren eläessä hänen kirjurinaan. Armeijat kohtasivat nykyisen Iranin alueella kahdesti. Demetrioksen johtamat joukot voittivat molemmat taistelut. Kun Antigonos vielä kaksi vuotta myöhemmin kukisti Aleksanterin entisen ratsuväen kenraalin Seleukoksen, päättivät muut Aleksanterin kenraalit, ns. diadokit liittoutua Antigonosta vastaan. Liittouma onnistuikin valloittamaan takaisin kaikki valtakunnan Vähä-Aasian itäpuoliset alueet.[2]
Demetrioksen 250 aluksen laivasto suuntasi isänsä lähettämänä Ateenaan, jossa hänet otettiin vastaan hyväntekijänä ja vapahtajana. Siellä hän asettui Parthenonin temppeliin viettäen muutaman kuukauden iloluontoista elämää, kunnes isältänsä saapui viesti: Egyptiä hallinnut diadoki Ptolemaios oli matkalla Kyprokselle. Kun Demetrios saapui perille, olivat Ptolemaioksen joukot linnoittautuneet Salamiin kaupunkiin. Seurasi meritaistelu Demetrioksen ja Ptolemaioksen reservijoukkojen kesken. Jälleen Demetrios vei voiton ottaen 12 800 sotavankia.[2]
Vuonna 305 eaa. Demetrios hyökkäsi laivastoineen Rhodoksen satamiin, jotta Ptolemaios ei kykenisi hyödyntämään niiden vahvaa laivastoa. Merisotaa käytiin puoli vuotta, mutta vahvasti linnoittautuneet ja merisodankäynnin hyvin tuntevat rhodoslaiset olivat liian vahva vastus. Demetrios siirsi sodankäynnin maihin ja yritti nyt valtausta valtavien piirityskoneiden avulla. Piiritys tuotti hänelle lisänimen Poliorketes, mutta kun piiritys oli yhä käynnissä vuotta myöhemmin, Demetrios jätti saaren. Rhodoslaiset sulattivat Demetrioksen jälkeensä jättämiin sotakoneisiin käytetyn metallin ja kaksitoista vuotta myöhemmin siitä valmistui noin kolmekymmentä metriä korkea auringon jumala Heliosta esittävä patsas, Rhodoksen kolossi.[2]
Perhe
muokkaaDemetrios oli naimisissa viidesti. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Antipatroksen tytär Fila. Pari sai kaksi lasta: Antigonos II Gonataksen ja Stratoniken, joka meni naimisiin Seleukos I:n ja myöhemmin Antiokhos I:n kanssa.
Demetrios meni myöhemmin naimisiin ateenalaisen Eurydiken kanssa, Pyrrhoksen siskon Deidamean kanssa, Pyrrhoksen entisen vaimon Lanassan kanssa ja Ptolemaios I:n tyttären Ptolemaiksen kanssa.
Kuolema
muokkaaSeleukos vangitsi Demetrioksen vuonna 285 eaa. Koska Demetrios oli antanut tyttärensä Seleukokselle vaimoksi, säästi hän Demetrioksen hengen. Sitä ei kuitenkaan tehnyt viini. Muutamassa vuodessa Demetrios joi itsensä hengiltä.
Lähteet
muokkaa- Plutarkhoksen kirjoittama Demetrioksen elämäkerta käännös vuodelta 1919 (englanniksi)
- Demetrius Poliorcetes - Livius.org (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Demetrios I Wikimedia Commonsissa
Edeltäjä: Antipatros II |
Makedonian kuningas | Seuraaja: Lysimakhos ja Pyrrhos |