David Gilmour

David Jon Gilmour (s. 6. maaliskuuta 1946 Cambridgeshire) on englantilainen kitaristi, ja tullut parhaiten tunnetuksi urastaan Pink Floydin kitaristi-laulajana. Kitaristina Gilmour on itseoppinut.

David Gilmour
David Gilmour esiintymässä vuonna 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt	6. maaliskuuta 1946
Ammatti	muusikko, lauluntekijä, tuottaja
Muusikko
Aktiivisena	1963–
Tyylilajit	rock, progressiivinen rock, psykedeelinen rock, taiderock, blues rock, Experimental rock
Soittimet	kitara, basso, kosketinsoittimet, rummut, saxofoni, huuliharppu
Yhtyeet	Pink Floyd
Levy-yhtiöt	Capitol, Columbia, Sony, EMI
Aiheesta muualla
davidgilmour.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Nuoruus

Gilmour vietti nuoruutensa Cambridgessa. Hän haki Cambridgeshiren taide- ja teknologiakouluun. Hän pääsi sisään, ja siellä hän tapasi Syd Barrettin, jonka kanssa hän ystävystyi, ja ruokatunneilla he opettelivat kitaran soittoa. Ystävykset kehittivät omalaatuisen soittotekniikan (josta he molemmat tulisivat myöhemmin vuorollaan kuuluisiksi). Molemmat käyttivät huumeita, ja tekivätkin pilvenpolttomatkan Saint-Tropeziin vuonna 1965. Matka päättyi molempien osalta putkaan. Kuitenkin koulujen loputtua Gilmourin ja Barrettin tiet erkanivat. Gilmour liittyi Jokers Wild -nimiseen cambridgeläisyhtyeeseen, kun taas Barrett liittyi vielä tuohon aikaan Tea Set -nimellä tunnettuun yhtyeeseen, josta kehittyi myöhemmin Pink Floyd. Gilmour perusti parin entisen Jokers Wildin jäsenen kanssa Bullit-nimisen yhtyeen, joka hieman myöhemmin vaihtoi nimensä Flowersiksi. Vuonna 1967 Flowers kuitenkin hajosi. Gilmouria pyydettiin Pink Floydiin Barrettin soittokyvyttömyyden vuoksi (joka johtui mielenterveyshäiriöstä, johon olivat syynä muun muassa kuuluisuuden paineet, kova LSD:n käyttö ja lapsuuden traumat), ja hän liittyi yhtyeeseen seuraavan vuoden tammikuussa. Erään tarinan mukaan yhtyeen basisti Roger Watersilla oli aina tapana hakea Bentley Rollsillaan yhtyeen jäsenet keikalle, ja eräälle vuoden 1968 keikalle mentäessä Barrett oli tarkoitus hakea viimeisenä, koska hän asui kauimpana. Tällä kertaa yhtye ei halunnutkaan Barrettia mukaansa, vaan he jättivät tämän ensimmäistä kertaa kotiinsa. Pink Floydin tunnetuin kokoonpano oli syntynyt.

Gilmour vuonna 2005.

Vuodet huipulla

Gilmourin soitto- ja sävellystaito olivat eräät päätekijät Pink Floydin maailmanlaajuiseen menestykseen 1970-luvulla. Kuitenkin vuosikymmenen vaihteessa Roger Watersin valta yhtyeessä kasvoi kasvamistaan, viilentäen hänen ja Gilmourin välejä huomattavasti.

Gilmour julkaisi ensimmäisen soololevynsä David Gilmourin vuonna 1978. Eräs Gilmourin levylle säveltämistä kappaleista oli nimeltään ”Comfortably Numb”, jonka Gilmour kuitenkin jätti soololevyltään pois. Kappale kuitenkin nähtiin vuoden päästä Pink Floydin julkaisemalla rock-oopperatyylisellä The Wall -albumilla. ”Comfortably Numbista” tuli albumin tunnetuin kappale ”Another Brick in The Wall (part 2):n” ohella, ja Gilmourin kitarasoolo kappaleessa on valittu useaan otteeseen yhdeksi maailman parhaista. Gilmourin seuraava soololevy About Face julkaistiin vuonna 1984.

1980-luvun puolivälissä Gilmour osti Astoria-nimisen laivan, jota hän pitää levytysstudionaan. Astoria on 1900-luvun alussa rakennettu ylellinen laiva, jolle muun muassa mahtuu 90 soittajan orkesteri. Pink Floydin vuonna 1994 julkaistu Division Bell on nauhoitettu osittain Astorialla.

Roger Waters jätti Pink Floydin vuonna 1985 ja kertoi yhtyeen managerille yhtyeen hajonneen. Kuitenkin Pink Floyd jatkoi vielä pitkään ilman Watersia, johtohahmonaan Gilmour. Kaksi vuotta myöhemmin Pink Floyd julkaisi uuden levyn A Momentary Lapse of Reasonin Gilmourin johdolla. Levy oli menestys vaikka ei yltänytkään aikaisempien Pink Floyd -albumien myyntiin.

1990-luku

Pink Floydin seuraava studioalbumi, Division Bell, julkaistiin vuonna 1994. Albumi myi miljoonia, ja kriitikotkin lämpenivät levylle huomattavasti enemmän kuin aikaisemmalle Momentary Lapse of Reason -levylle. Levyn viimeistä kappaletta, ”High Hopesia” pidetään nykyään jo Pink Floyd -klassikkona, ja se kapusi singlelistan kärkeen useassa maassa.

Nykypäivä

60. syntymäpäivänään, 6. maaliskuuta 2006, Gilmour julkaisi kolmannen soololevynsä On an Island. Levy nousi albumilistan kärkeen muun muassa Britanniassa ja Italiassa, ja se keräsi kehuja kriitikoilta. Suomessa Soundi antoi albumille täydet viisi tähteä, Mesta antoi albumille neljä ja puoli tähteä, Rockmusica ja Vertigo taasen neljä. Ulkomaisista muun muassa The Guardian, Mojo ja muut lehdet ja nettisivustot (esimerkiksi ZME Music) ovat ylistäneet levyä. Gilmour on myös sanonut vastauksena kritiikkiin, että hän olisi tehnyt On an Islandilla monta asiaa aivan eri tavalla, jos se olisi ollut Pink Floydin teos. Albumin avausraita ”Castellorizon” oli Grammy-ehdokkaana parhaaksi rock-instrumentaaliksi. Albumin julkaisun jälkeen Gilmour suuntasi vuonna 2006 kiertueelle, joka oli suuri menestys. Tästä kiertueesta tehtiin DVD Remember That Night. Livealbumi Live In Gdańsk ilmestyi syksyllä 2008. Loppukesällä 2015 uuden albumin Rattle That Lockin nimikkosingle nousi Suomessa hetkeksi Radiosoittolistalle, ja itse albumi albumilistan sijalle 3.

Cambridgessä sijaitseva Anglia Ruskin University palkitsi Gilmourin taiteen kunniatohtorin arvolla vuonna 2009.

Kitarat

Gilmour on aina suosinut Fenderin Stratocaster-mallia, ja hän omistaakin mallista kappaleen, jonka sarjanumero on 0001. Kyseisessä kitarassa on valkoinen runko, vaahterakaula, kolmiasentoinen mikrofoninvalitsin sekä epätavallinen kullanvärinen suojalevy ja koneisto. Gilmour osti sen kitarateknikko Phil Taylorilta, joka puolestaan oli ostanut sen Seymour Duncanilta. Vaikka kitaran sarjanumero on 0001, niin ennen sitä oli kuitenkin valmistettu prototyyppejä. Kitaran alkuperä on tuntematon, eikä ole tiedossa, onko se oikea 0001 Strato, koska kaula (jossa on sarjanumero 0001) on voitu ottaa pois alkuperäisestä. Vuonna 2019 kitara myytiin huutokaupassa 1 815 000 Yhdysvaltain dollarin ennätyshintaan.

Gilmour omistaa myös muun muassa kullatun Gibson Les Paul -kitaran. Tavallisesti hän soittaa omistamaansa punaista Stratocasteria. Hänellä on myös oma signaturemalli, jonka Fender on valmistanut tarkkaan hänen oman ”blackstrat”-kitaransa mukaan. Hän on myös 2000-luvulla osittain palannut soittamaan alkuperäistä mustaa Stratocasteriaan.

Tammikuussa 2019 ilmoitettiin, että Gilmour huutokauppaa 20. kesäkuuta 2019 yli 120 kitaraa ja tuotto käytetään hyväntekeväisyyteen. Myytävien joukossa oli muun muassa The Black Strat, The #0001 Stratocaster, Gibson Les Paul Gold Top 1955, Gretsch 1958 White Penguin 6134, Fender Stratocaster 1957 (Ex-Homer Hayes), Candy Apple Red 1984 Stratocaster 57V, early 1954 Stratocaster Martin 1969 D-35, Gibson 1985 J-200 Celebrity ja Tony Zemaitis (1978) custom acoustic bass guitar.

Sooloalbumit

• David Gilmour (1978)
• About Face (1984)
• On an Island (2006)
• Live in Gdańsk (2008)
• Rattle That Lock (2015)
• Live at Pompeii (2017)
• Luck and Strange (2024)

Singlet

• "There's No Way Out of Here" (1978)
• "Blue Light" (1984)
• "Love on the Air" (1984)
• "On an Island" (2006)
• "Smile" (2006)
• "Arnold Layne" (2006)
• "Rattle That Lock" (2015)
• "Today" (2015)
• "Rattle That Lock" (Live At Pompeii 2016) (2017)
• "One of These Days" (Live At Pompeii 2016) (2017)
• "Yes, I Have Ghosts" (Romany Gilmourin kanssa) (2020)
• "Thats How Strong My Love Is" (2023)
• "Metallic Spheres In Colour: Movement 1 - Expert" (2023)
• "Metallic Spheres In Colour: Movement 2 - Expert" (2023)
• "Metallic Spheres In Colour: Movement 3 - Expert" (2023)
• "Zero Hour" (2024)
• "Between Two Points" (Romany Gilmourin kanssa) (2024)
• "Dark and Velvet Nights" (2024)
• "Luck and Strange" (2024)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta David Gilmour Wikimedia Commonsissa