Wikipedia

David Cameron

Yhdistyneen kuningaskunnan entinen pääministeri
Tämä artikkeli kertoo Britannian pääministeristä. Skotlantilaisesta taidemaalarista kertoo artikkeli David Young Cameron.

David William Donald Cameron[1], Chipping Nortonin paroni Cameron[2] (s. 9. lokakuuta 1966 Lontoo, Englanti)[3] on brittiläinen konservatiivipuolueen poliitikko. Hän oli Britannian pääministeri toukokuusta 2010 ja konservatiivipuolueen puheenjohtaja joulukuusta 2005. Cameron ilmoitti 24. kesäkuuta 2016 eroavansa pääministerin tehtävästä, kun britit olivat äänestäneet EU-eron puolesta.[4] Hän erosi pääministerin tehtävästä 13. heinäkuuta 2016 ja ilmoitti 12. syyskuuta jättävänsä myös parlamentin.

David Cameron
Pääministeri Cameronin virallinen muotokuva
Pääministeri Cameronin virallinen muotokuva
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
11.5.2010–13.7.2016
Monarkki Elisabet II
Varapääministeri Nick Clegg
(2010–2015)
Edeltäjä Gordon Brown
Seuraaja Theresa May
Ulkoasiain- ja kansainyhteisön ministeri
13.11.2023–5.7.2024
Pääministeri Rishi Sunak
Edeltäjä James Cleverly
Seuraaja David Lammy
Opposition johtaja
6.12.2005–11.5.2010
Pääministeri Tony Blair
Gordon Brown
Edeltäjä Michael Howard
Seuraaja Harriet Harman
Konservatiivipuolueen johtaja
6.12.2005–11.7.2016
Edeltäjä Michael Howard
Seuraaja Theresa May
Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneen jäsen
Witneyn vaalipiiri
7.6.2001–12.9.2016
Edeltäjä Shaun Woodward
Seuraaja Robert Courts
Henkilötiedot
Syntynyt9. lokakuuta 1966 (ikä 58)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Puoliso Samantha Cameron (vih. 1996)
Tiedot
Puolue Konservatiivipuolue
Uskonto anglikaani
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.davidcameronoffice.org

Cameron palasi valtakunnanpolitiikkaan 13. marraskuuta 2023, kun pääministeri Rishi Sunak nimitti hänet maan uudeksi ulkoministeriksi[5]. Samalla Cameron aatelioitiin paroniksi ja hänet nimitettiin Britannian parlamentin ylähuoneen jäseneksi[6]

Lapsuus ja nuoruus

muokkaa

David Cameron syntyi Lontoossa varakkaaseen perheeseen. Hänen isänsä toimi pörssimeklarina, ja Cameronien suvussa on ollut useita konservatiivikansanedustajia.[7] Cameron varttui Berkshiressä[8] ja kävi arvostettua Etonin poikakoulua. Myöhemmin hän opiskeli Oxfordin yliopistossa pääaineinaan filosofia, politiikka ja talous.[7]

Cameron polveutuu kuningas Vilhelm IV:stä.[3][9]

Poliittisen uran alku

muokkaa

Konservatiivipuolueen tutkimusosasto

muokkaa

Valmistumisen jälkeen Cameron työskenteli Konservatiivipuolueen tutkimusosastolla (Conservative Research Department). Vuonna 1991 hän siirtyi työskentelemään Downing Streetille avustamaan John Majoria tämän pääministerin kysymysten tiedotustilaisuuksissa.[10] Elokuussa 1991 hänestä tuli Konservatiivipuolueen tutkimusosaston poliittisen jaoston johtaja, ja hän oli ehdolla pääministerin poliittiseksi sihteeriksi, mutta hävisi paikan Jonathan Hillille.[11] Hän sai vastuulleen Majorin avustamisen lehdistötilaisuuksissa vuoden 1992 parlamenttivaalien aikana. Vaalien aikana Cameron hioi puolueen talousstrategiaa.

Valtiovarainministerin esikuntasihteeri

muokkaa

Cameron nousi konservatiivien vaalivoiton jälkeen valtiovarainministeri Norman Lamontin esikuntasihteeriksi (Special Adviser).[12] Cameron työskenteli Lamontille, kun paine ekonomisteilta pakotti Englannin punnan ulos Euroopan valuuttakurssimekanismista.[13] Se aiheutti Lamontin julkisen suosion tuhoutumisen, mutta Cameronia puolestaan pidettiin lupaavana kandidaattina Newburyn täytevaaleissa. Cameron ei kuitenkaan asettunut ehdolle.[14] Cameron auttoi Lamontia Euroopan valuuttarahamekanismista lähdön selvittelyssä. Lamont sai potkut tapauksen seurauksena, ja Cameron sai vastuulleen kirjoittaa Lamontin erolausunnon.[15]

Sisäministerin esikuntasihteeri

muokkaa

Lamontin eron jälkeen sisäministeri Michael Howard rekrytoi Cameronin hänen esikuntasihteerikseen (Special Adviser), vaikka valtiovarainministeriö olisi halunnut että Cameron jää sinne.

Vuoden 1994 maaliskuussa vuoti julkisuuteen että Työväenpuolue oli järjestänyt tapaamisen John Majorin kanssa keskustellakseen konservatiivien ja työväenpuolueen välillä terrorisminvastaisen lain tukemisesta. Kun tutkimukset eivät löytäneet vuodon lähdettä, työväenpuolueen edustaja Peter Mandelson vaati että Howard vakuuttaa ettei Cameron ollut vastuussa vuodosta ja Howard vakuutti.[16][17] Yksi vanhempi valtion virkamies sanoi että Howardin avustajilla ja sihteereillä oli paljon suurempi vaikutus sisäministerin politiikkaan kuin yleensä.[18]

Carlton

muokkaa

Cameron jätti poliittisen avustajan roolin ja siirtyi liike-elämän puolelle Carlton Communicationsin hallintoasioista vastaavaksi johtajaksi. Carlton oli kasvava mediayhtiö, jolla oli myös elokuvajakelu- ja videotuotantoosastot. Cameron kritisoi keskustelussa vuonna 1998 päällekkäisten media-alan säätömekanismien vaikutusta.selvennä

Cameron erosi hallintoasioista vastaavan johtajan roolista helmikuussa 2001 noustakseen ehdolle parlamenttivaaleissa, mutta hän pysyi palkkalistalla konsulttina.[19][20][21]

Parlamentin jäsen

muokkaa

Vaaliehdokas

muokkaa

Cameron valittiin 4. huhtikuuta 2000 konservatiivien ehdokkaaksi Witneyn vaalipiirin kansanedustajaksi vuoden 2001 vaaleihin. Hän oli aiemmin yrittänyt päästä Kensington & Chelsean vaalipiirin sekä sen jälkeen Wealdenin vaalipiirin konservatiiviehdokkaaksi. Witneyn vaalipiiri oli ollut aiemmin konservatiiveille varma voitto, mutta istuva kansanedustaja Shaun Woodward oli siirtynyt työväenpuolueen edustajaksi. Vuoden 2001 vaaleissa Cameron voitti Woodwardin ja pääsi Witneyn kansanedustajaksi Britannian parlamentin alahuoneeseen eli House of Commonsiin. William Haguen johtama konservatiivipuolue kuitenkin hävisi vaalit Tony Blairin johtamalle työväenpuolueelle.[22][23][24][25]

Kansanedustajan ura

muokkaa

Valintansa jälkeen Cameron osallistui sisäpolitiikasta vastaavaan alahuoneen valiokuntaan. Tämä oli huomattava valinta uudelle kansanedustajalle. Cameron ehdotti että komitea aloittaa tutkimuksen Britannian huumelaistalähde? ja kehotti radikaalien toimenpiteiden harkitsemista[26].

Cameron yritti päättäväisesti lisätä julkista näkyvyyttään ja antoi kommentteja kuumiin ja paljon keskusteltuihin aiheisiin sekä skandaaleihin liittyen. Vuonna 2002 konservatiivien johtaja Iain Duncan Smith kutsui Cameronin ja Cameronin liittolaisen George Osbornen (myöhempi valtiovarainministeri) avustamaan häntä parlamentin "etupenkeille" (etupenkki tarkoittaa brittipolitiikassa puolueiden tärkeimpiä jäseniä ja on nimetty heidän parlamentin istumapaikkansa mukaan) pääministerin kyselytunnin kysymysten valmistelussa. Cameron kuitenkin kapinoi puoluejohtoa vastaan, eikä esimerkiksi heti seuraavalla viikolla tarkoituksella ilmaantunut paikalle äänestämään ja vastustamaan hallituksen lakia seksuaalivähemmistöjen ja naimattomien avioparien adoptio-oikeudesta. Cameron ei kuitenkaan ollut ainoa kapinoitsija puolueessa, ja Ian Duncan Smithin johtajuus päättyikin puolueen sekä etu- että takapenkkiläisten kapinointiin.[27][28]

Vuonna 2003 Cameron nimitettiin varjoministeriksi Eric Forthin varamieheksi konservatiivien alahuoneen puolueryhmän varajohtajaksi. Hänestä tuli myös konservatiivien varajohtaja, kun samana vuonna marraskuussa Michael Howard nousi konservatiivien johtajaksi puolueen sisäisessä "vallankumouksessa". Hänet nimitettiin myös opposition paikallishallinnosta vastaavaksi puhujaksi. Myöhemmin hänestä tuli opetuksesta vastaava varjoministeri vuoden 2005 parlamenttivaalien jälkeisessä puolueen uudelleenjärjestelyssä.[29]. Cameron ilmoitti 12. syyskuuta 2016 eroavansa kansanedustajan tehtävästä ja jättäytyvänsä kokonaan sivuun politiikasta.[30]

Konservatiivien puheenjohtajuus

muokkaa

Puolueen puheenjohtajavaali

muokkaa

Vuoden 2005 vaalien työväenpuolueen voiton jälkeen Michael Howard ilmoitti eroavansa konservatiivien johdosta. Cameron ilmoitti 29. syyskuuta asettuvansa puheenjohtajaehdokkaaksi. Cameronin merkittäviä tukijoita olivat esimerkiksi Boris Johnson, varjovaltiovarainministeri ja Cameronin pitkäaikainen liittolainen George Osborne, varjopuolustusministeri Michael Ancram, Oliver Letwin ja entinen konservatiivipuolueen johtaja William Hague.[31][32].

Cameronin kampanja ei kerännyt alussa laajaa kannatusta, ja hänen vastaehdokkaansa David Davisin arveltiin voittavan selvästi. Cameron kuitenkin piti konservatiivien puoluekokouksessa loistavaksi luonnehditun puheen, jossa hän lupasi saada "ihmisistä tuntumaan hyvältä sen että he ovat konservatiiveja" ja kertoi haluavansa saada "koko uuden sukupolven" konservatiivien puolelle.[33]

Johtajuusvaalien ensimmäisellä kierroksella 18. lokakuuta 2005 Cameron tuli toiseksi 56 äänellä, mikä oli hieman odotettua parempi tulos. Eniten ääniä kerännyt David Davis sai 62 ääntä, mikä puolestaan oli odotettua heikompi tulos. Liam Fox tuli kolmanneksi 42 äänellä ja Kenneth Clarke tippui pois vaalin seuraavalta kierrokselta saatuaan 38 ääntä. 20. lokakuuta järjestetyllä toisella kierroksella Cameron voitti 90 äänellä, David Davis tuli toiseksi 57 äänellä ja Liam Fox tippui 51 äänellä. Sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella vain puolueen kansanedustajat parlamentin alahuoneesta äänestivät.[34]

Seuraavalla kierroksella, jossa vain Cameron ja Davis olivat vastakkain, saivat kaikki puolueen rekisteröidyt jäsenet äänestää. Cameron julistettiin konservatiivipuolueen johtajaksi 6. joulukuuta 2005. Cameron sai 134 446 ääntä eli 67,6 % puolueen jäsenten äänistä. Davis sai 64 398 ääntä eli 32,4 %.[35] Suurimmaksi syyksi Cameronin voitolle arvellaan hänen hienoa puhettaan, kun taas Davisin puhe puoluekokouksessa petti hänen kannattajiensa odotukset. Cameron julistettiin myös samana päivänä virallisesti opposition johtajaksi ja samalla Privy Councilin jäseneksi.[36]

Reaktiot Cameronin johtajuuteen

muokkaa

Cameronin suhteellinen nuoruus ja kokemattomuus ennen puolueen puheenjohtajaksi tulemista sai aikaan satiirisia vertailuja työväenpuolueen entiseen johtajaan Tony Blairiin. Poliittinen ja satiirinen aikakauslehti Private Eye julkaisi johtajuusvaalin jälkeen kuvan kummastakin puoluejohtajasta sen etukannessa ja kuvatekstissä luki: "World's first face transplant a success" eli "Maailman ensimmäinen onnistunut kasvojen siirtoleikkaus".[37] Vasemmistolaislehdistä puolestaan New Statesman vertasi huonossa valossa hänen "uutta poliittista tyyliään" Tony Blairin johtajuuden alkuvuosiin.[38] Cameronia syytettiin liiallisesta ulkonäön korostamisesta: ITV:n uutislähetyksen kuvissa hänet huomattiin parin tunnin sisällä pitävän neljiä eri vaatteita. Työväenpuolueen poliittisessa videossa Cameron nimettiin "Dave the Cameleoniksi" eli kameleontiksi, joka vaihtaa vaatteita yleisönsä mielipiteiden mukaan. Cameron myöhemmin sanoi että videosta oli tullut hänen tyttärensä lempivideo.[39]

Myös konservatiivipuolueen sisällä Cameronia kritisoitiin vahvasti. Esimerkiksi entinen konservatiivijohtaja Norman Tebbit haukkui Cameronia ja sanoi että: "Cameron pyrkii pyyhkimään jopa Thatcherin politiikan muiston ja luomaan uudenlaisen modernin globalistisen viherpuolueen". Monet konservatiivit myös ajattelivat ja halveksuivat sitä että Cameron pyrkii liberaalimmalla sosiaalipolitiikallaan lähemmäs poliittista keskustaa. Kritiikistä huolimatta Cameronin johtajuus oli monien mielestä tervetullut muutos konservatiivien politiikkaan.[40][41][42]

Varjohallituksen nimitykset

muokkaa

Cameronin varjohallituksen nimityksiin kuului kansanedustajia monista eri konservatiivipuolueen siivistä. Entisestä johtajasta William Haguesta tuli varjoulkoministeri. Cameronin läheisin liittolainen George Osborne pysyi varjovaltiovarainministerinä ja David Davis varjosisäministerinä. Davis kuitenkin myöhemmin erosi tehtävästään ja Dominic Grieve nimitettiin hetkeksi aikaa varjosisäministeriksi.[43][44]

Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä

muokkaa

Cameron lupasi, kun hän pyrki konservatiivien johtajaksi, että konservatiivipuolue jättäisi keskustaoikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen, koska sillä oli liian "federalistinen" politiikka Britannian konservatiivipuolueen politiikkaan verrattuna. Konservatiivipuolue muodosti sen sijaan lievästi euroskeptisen Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän, johon liittyi mukaan esimerkiksi tšekkiläinen Kansalaisdemokraattinen puolue.[45][46]

Ryhmä on kasvanut Euroopan arlamentin kolmanneksi suurimmaksi ja siihen kuuluvat nykyään esimerkiksi Perussuomalaiset.[47] Ryhmän vaihtaminen ja Cameronin hallinnon EU-kannat ovat kuitenkin huonontaneet Cameronin suhteita Saksan liittokansleri Angela Merkeliin ja Saksaan. Huhuttiin myös että Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama olisi pelästynyt Cameronin EU-kantoja kun Cameron oli opposition johtaja.[48][49]

Parlamenttivaalit 2010

muokkaa
Katso myös: Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalit 2010

Pääministeri ja työväenpuolueen johtaja Gordon Brown meni 6. huhtikuuta 2010 Buckinghamin palatsiin ja pyysi 12. huhtikuuta kuningatar Elisabetiä hajottamaan hallituksen, koska edellisestä vaalista oli kulunut viisi vuotta. Samalla julistettiin että parlamenttivaalit pidettäisiin 6. toukokuuta 2010.

Vuoden 2010 vaalit olivat ensimmäiset jossa julkisia tv-väittelyitä käytiin puolueiden johtajien välillä. Väittelyihin osallistui Gordon Brownin ja David Cameronin lisäksi liberaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Nick Clegg. Lähtöasetelma vaaleihin oli hyvä konservatiivipuolueen kannalta sillä Työväenpuolue oli pitänyt valtaa jo 13 vuotta ja suuri osa briteistä alkoi olla tyytymättömiä ja kyllästyneitä työväenpuolueen politiikkaan ja hallintotapaan.[50]

Konservatiivit olivat alussa mielipidemittausten kärjessä selvässä johtoasemassa, mutta liberaalidemokraatit kuitenkin nousivat horjuttamaan työväenpuolueen ja konservatiivien valta-asemaa Nick Cleggin onnistuneen ensimmäisen televisioväittelyn jälkeen, ja osa mielipidemittauksista näytti jopa sen jälkeen liberaalidemokraattien voittoa. Gordon Brown puolestaan vaikutti selvältä väittelyn häviäjältä. ITV piti ensimmäisen väittelyn ja sen aiheet keskittyivät yleisesti kotimaanpolitiikkaan.[51][52]

Toinen televisioväittely, jonka järjesti Sky News ja jonka aiheena oli ulkopolitiikka, oli paljon tasaisempi ja heti väittelyn jälkeen järjestettyjen mielipidemittausten mukaan David Cameron ja Nick Clegg olivat yhdessä väittelyn "voittajat", mutta Gordon Brown onnistui myös paljon paremmin kuin aikaisemmassa väittelyssä.[53] Ennen väittelyä kumpienkin konservatiivipuolueen ja työväenpuolueen lähteet olivat yrittäneet paljastaa Nick Cleggistä "salaisuuksia", esimerkiksi Cleggin väitettiin ottaneen salaisia lahjoituksia, sekä väitettiin että Clegg olisi syyllistynyt talousrikoksiin, mutta Clegg onnistui torjumaan väitteet epätodeksi.[54]

Ennen kolmatta televisioväittelyä konservatiivien johto oli alkanut taas kasvaa, kun taas liberaalidemokraattien kannatus oli taantunut takaisin normaalimpaan asemaan, mutta se oli silti huomattavasti korkeammalla kuin ennen vaalikampanjan alkua oli odotettu. BBC:n järjestämän kolmannen eli viimeisen väittelyn jälkeen Cameron julistettiin mediassa väittelyn "voittajaksi". Väittelyn aiheena oli talous.[55][56]

Konservatiivit lopulta voittivat vaalit 10 703 654 äänen äänisaalilla, joka oli 36,1 prosenttia äänestäjistä. Työväenpuolue tuli toiseksi 8 606 517 äänellä eli noin 29 prosentilla, kun taas liberaalidemokraatit saivat noin 23 prosenttia eli 6 836 248 ääntä. Koska Britanniassa on käytössä enemmistövaalitapa, tämä ei kuitenkaan tarkoita aivan samaa prosenttimäärää paikoista ja varsinkin liberaalidemokraatit kärsivät tästä. Konservatiivit saivat 307 paikkaa, työväenpuolue 258 ja liberaalidemokraatit vain 57. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä että Cameronin konservatiivit eivät saaneet enemmistöä parlamentin alahuoneeseen ja joutuivat muodostamaan koalitiohallituksen Nick Cleggin liberaalidemokraattien kanssa. Tämä on ensimmäinen koalitiohallitus toisen maailmansodan jälkeen, sillä koalitiohallitukset ovat olleet harvinaisia Britannian politiikassa.[57]

Pääministerinä

muokkaa

Cameron pääministeriksi

muokkaa
Katso myös: Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus

Elisabet II kutsui 11. toukokuuta Cameronin muodostamaan hallituksen ja näin ollen hänestä tuli Britannian pääministeri.[58] Ensimmäisessä puheessaan pääministerinä, jonka hän piti perinteisesti Downing Street 10 ulkopuolella (edessä), hän julkisti konservatiivijohtoisen koalitiohallituksen liberaalidemokraattien kanssa. Cameron sanoi että hän ja konservatiivit yrittävät "unohtaa puolueiden väliset poliittiset kiistat ja eroavaisuudet, yhteisen hyvän ja kansallisen edun puolesta."[59] Cameronin ensimmäisiin tekoihin pääministerinä kuului esimerkiksi liberaalidemokraattien johtajan Nick Cleggin nimittäminen varapääministeriksi 11. toukokuuta 2010.[60] Konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiohallituksella on parlamentissa heidän yhteenlasketuilla 363 paikallaan 76 edustajan enemmistö.[61] Yhdysvaltain presidentti Barack Obama oli ensimmäinen ulkomainen johtaja, joka onnitteli Cameronia pääministerinsalkusta ja vaalivoitosta.[62] Cameron nimitti hallituksensa tärkeimmille paikoille liittolaisiaan (kaikki konservatiivipuolueesta), esimerkiksi: George Osbornen Britannian valtiovarainministeriksi, William Haguen ulkoministeriksi, Theresa Mayn sisäministeriksi ja Liam Foxin puolustusministeriksi.[63]

Säästökuuri

muokkaa

Pääministerinä Cameron aloitti mittavan säästökuurin, jonka tarkoituksena on leikata Britannian valtavaksi paisunutta alijäämää. Cameron puolusti säästökuuriaan konservatiivien puoluekokouksessa lokakuussa 2010 ja lupasi tekevänsä leikkaukset oikeudenmukaisesti.[64] Hallitus julkisti säästöohjelmansa parlamentille 20. lokakuuta 2010. Valtiovarainministeri George Osborne kertoi hallituksen aikovan vähentää valtion menoja 94 miljardilla eurolla vuoteen 2015 mennessä. Säästötoimiin kuuluvat muun muassa julkisen sektorin työpaikkojen vähentäminen, eläkeiän nosto 66 vuoteen ja ministeriöiden budjettien leikkaaminen.[65] Cameronin hallituksen valtionmenojen leikkaamista on kuvailtu suurimmiksi sitten toisen maailmansodan.[66]

Sisäministeriön budjettia leikattiin 25 prosenttia, oikeusministeriön ja vankiloiden työpaikkoja vähennettiin 20 prosenttia, ja paikallishallintojen vuosittaista tukea keskushallinolta vähennettiin 7 prosenttia vuoteen 2014 mennessä. Puolustus­ministeriön budjettia puolestaan leikattiin 8 prosenttia, ja BBC menetti kuudeksi vuodeksi hallinnon televisioluparahoituksen. Julkisesti tuetun asumisen budjettia vähennettiin jopa 60 prosenttia, valtio­varain­ministeriön omaa budjettia leikattiin 33 prosenttia, ja ulkoministeriön budjettia leikattiin 24 prosenttia. Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS puolestaan sai 0,4 prosentin kasvun ja julkiselle opetukselle luvattiin lisää rahaa. Myös liikenneministeriön budjettia leikattiin 15 prosenttia.[67]

Vuoden 2011 alussa ympäri Britanniaa järjestettiin mielenosoituksia Cameronin laajia julkisen sektorin leikkauksia vastaan. Varsinkin ammattiliitot protestoivat leikkauksia vastaan. Vaikka ammattiliitot myönsivät että Euroopan talouskriisien takia myös Britanniassa tarvittiin leikkauksia, he kritisoivat että Cameronin johtama koalitiohallitus teki liian syviä ja laajoja leikkauksia kysymättä kansalta tai konsultoimatta ensin ammattiliittoja. Ammattiliittojen mielestä suurin osa leikkauksista kohdistui työläisiin kun taas suuria yrityksiä tai finanssialan yrityksiö ei rankaistu ollenkaan, vaikka ammattiliittojen mielestä jälkimmäinen oli pääsyyllinen finanssikriisiin ja sen jälkeiseen taantumaan. Esimerkiksi Lontoossa noin 500 000 ihmistä osallistui protesteihin.[68][69]

Vuoden 2011 sotilasinterventio Libyassa

muokkaa
Katso myös: Vuoden 2011 sotilasinterventio Libyassa

Vuoden 2011 sotilasinterventio Libyassa alkoi vastauksena Libyan sisällissotaan, kun Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto 18. maaliskuuta hyväksyi päätöslauselman, joka salli "kaikki tarvittavat toimet" siviilien suojelemiseksi; ei kuitenkaan miehitysjoukkojen lähettämistä. Tämä tarkoitti lentokieltoalueen perustamista ja ilmaiskujen sallimista. Britannian ilmavoimat (Royal Air Force) yhdessä Ranskan ilmavoimien kanssa aloittivat ilmaiskujen suorittamisen eri puolilla Libyaa, samalla kun Britannian laivaston (Royal Navy) aloitti Libyan merisaarron.[70] Yhdysvallat myös sotilasinterventioon mutta se oli varovaisempi hyökkäyksissään, koska se pelkäsi sen suhteidensa arabimaihin huononemista ja näin ollen Yhdysvallat jätti Britannialle ja Ranskalle ilma-iskujen hoitamisen. Samoista syistä ja Britannian sekä Italian vaatimuksesta, Yhdysvallat myös jätti operaation johtamisen Naton korkeimman johdon vastuulle.[71] Cameron kertoi operaatiosta Britannian parlamentin alahuoneelle 21. maaliskuuta 2011. Britannian asevoimien operaation koodinimeksi tuli Operation Bellamy.[72] Sotilasinterventio ja samalla Britannian operaatio Bellamy loppuivat Libyan diktaattori Muammar Gaddafin kuolemaan. Brittilehdistössä ilmoitettiin jälkikäteen että Britannian salainen palvelu eli MI6 olisi ollut osallisena tai jopa syypäänä Muammar Gaddafin kuolemaan[73]

Painotettu vaalitapa-äänestys 2011

muokkaa

Koalitiohallitus järjesti kansanäänestyksen Britannian vaalitavan muuttamisesta 5. toukokuuta 2011. Tämä oli sovittu konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiohallituksen sopimuksessa, koska se kuului liberaalidemokraattien vaaliohjelmaan. Kansanäänestys järjestettiin koko Britannialle, vaalitavan muuttamisesta Britannian käyttämästä enemmistövaalitavasta eli "First Past the Postista" painotettuun vaalitapaan. Liberaalidemokraatit halusivat eroon ennemmistövaalitavasta, koska se suosii suurimpia puolueita (Britanniassa konservatiiveja ja työväenpuoluetta) ja se muuttaa koko poliittisen järjestelmän kaksipuoluejärjestelmään, joka on epäedullinen liberaalidemokraateille. Konservatiivit puolestaan kampanjoivat enemmistövaalitavan säilyttämisen puolesta. Työväenpuolue ei ottanut kantaa äänestyksessä, mutta monet pienet puolueet kannattivat pienlille puolueille epäedullisen enemmistövaalin poistamista.[74][75] Cameronin ei odotettu henkilökohtaisesti kampanjoivan paljoa äänestystä varten, koska äänestys oli riidan aihe jo valmiiksi koalitiohallituksessa, mutta hän esiintyi silti aktiivisena kampanjoinnin aikana. Cameron sanoi että vanha enemmistövaalitapa on parempi poliitikkojen luotettavuuden kannalta ja se tuottaa vakaampia hallituksia. Hän myös sanoi että: "Kun on kyse demokratiasta, Britannian ei pitäisi tyytyä kenenkään toiseen vaihtoehtoon" ja että painotettu vaalitapa peruisi "yksi ihminen, yksi ääni"-periaatteen.[76][77] Enemmistövaalitapa on levinnyt aiemmin Britanniasta sen entisiin siirtomaihin, esimerkiksi: Australiaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin

5. toukokuuta 2011 britit äänestivät kansanäänestyksessä "ei" vaalitavan muuttamiselle. Äänestysprosentti oli 42,2 %, ja 68 % äänesti "ei", kun taas 32 % äänesti "kyllä".

Sosiaaliturvauudistus 2012

muokkaa

Britannian parlamentti hyväksyi 8. maaliskuuta 2012 koalitiohallituksen Welfare Reform Act -nimisen sosiaaliturvauudistuksen. Lakiuudistus muutti monia sosiaalietuuksien myöntämisen sääntöjä ja määriä.[78] Cameronin mukaan uudistus poistaa työväenpuolueen luoman epäsuhdan jossa "jotkut ihmiset saavat sosiaaliturvaetuuksia, mutta eivät tee mitään sen eteen." Cameron mukaan "uudistuksen avulla (ja takia) ihmiset eivät voi enää olla riippuvaisia sosiaalietuuksista, vaan ihmiset joutuvat ja pääsevät takaisin töihin, ja että ihmiset eivät jää jumiin köyhyyteen, vaan saavat tarpeellista apua, mutta kuitenkin samalla tehden ihmisistä omavaraisempia."[79]

Sosiaaliturvauudistuksen pääkohdat olivat[80]:

  • Universal Credit -sosiaaliturvajärjestelmän luominen.
  • rangaistuksien korottaminen etuushuijauksista ja petoksista.
  • uusi sosiaalietuuksien saajien sitouttamisjärjestelmä.
  • vanhan vammaisasumisjärjestelmän (Disability Living Allowance) korvaaminen uudella Personal Independence Payment -järjestelmällä.
  • sosiaaliturva-asumisen etuuksien muuttaminen niin, että sosiaaliturva-asumuksissa jokaisella ihmisellä (tai avioparilla) voi olla vain yksi huone. Jos julkisesti rahoitetuista sosiaaliturva-asumuksista löytyy "ylimääräisiä" huoneita, niitä verotetaan kovemmin.
  • muutoksia työttömyysturvaan.
  • muutoksia lapsilisiin.

Terveydenhuoltouudistus 2012

muokkaa

Terveydenhuoltouudistus on Britannian koalitiohallituksen suorittama lakiuudistus terveyden huollosta. Lakiuudistuksessa tehtiin Englannin julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle suurin uudelleenjärjestely ikinä.[81] Uudelleenjärjestely siirsi pois terveysministeriltä vastuun kansalaisten hyvinvoinnista, ja uusi terverysviraston toimeenpanovirasto, Public Health England, perustettiin. Uudistuksessa poistettiin suurempia terveysyksiköitä ja niiden toimivaltaa ja rahaa siirrettiin pienemmille yksiköille.[82]

Uudistus muuttui hyväksyttiin laiksi 27. maaliskuuta 2012. Uudistuksen sisältö kuuluu koalitiohallituksen ristiriitaisimpiin toimiin. Vaikka konservatiivien puolukokouksessa 2010 asiasta puhuttiin, konservatiivien vuoden 2010 vaalikampanjassa ei asiasta puhuttu, eikä myöskään konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiosopimuksessa[81][83]

Englannin mellakat 2011

muokkaa
Katso myös: Englannin mellakat 2011

Englannin vuoden 2011 mellakat olivat sarja jatkuvia järjestyshäiriöitä, ryöstelyitä ja tuhopolttoja, jotka alkoivat Tottenhamista, Pohjois-Lontoosta, ja levisivät muualle kaupunkiin ja eri puolille Britanniaa. Väkivaltaiset tapahtumat alkoivat 6. elokuuta 2011.[1], kun poliisi oli ampunut miehen kuoliaaksi kaksi päivää aiemmin. 15. elokuuta mennessä noin 3 100 ihmistä oli pidätetty, joista yli tuhannelle on annettu tuomio rikoksesta. Mellakoissa kuoli viisi siviiliä, ja mellakoitsijoiden on arvioitu aiheuttaneen yli 200 miljoonan punnan vahingot. Mellakoissa oli osallisena lähinnä nuoria ja jengitoimintaan osallistuneita ihmisiä sekä Lontoossa enimmäkseen etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.[84][85]

Cameron tuomitsi mellakat sekä "ryöstelyn, rötöstelyn ja vandalisoinnin". Cameron myös uhkasi mellakoitsijoille että: "Te tulette tuntemaan lain täyden voiman ja olette tarpeeksi vanhoja vastaamaan seuraamuksista, jos olette tarpeeksi vanhoja tekemään tällaista." Cameron syytti tapahtumista yhteiskunnan moraalista rappeutumista ja yhteiskuntarakenteen liian nopeaa muuttumista[86][87]

Euroopan finanssiunionista poisjättäytyminen

muokkaa

Cameronin johtama Britannia jättäytyi pois Euroopan finanssiunionista johon liittyi kaikki muut EU-jäsenmaat paitsi Tšekki. Aiemmin EU-johtajat olivat suunnitelleet aiempien sopimusten muuttamista finanssiunionia varten, mutta Cameron esti tämän, ja vaati että Lontoon City jätettäisiin kaikkien uusien finanssi- ja talousmääräysten ulkopuolelle, varsinkin rahoitusmarkkinaveron.[88]

2012 Lontoon olympialaiset

muokkaa
Katso myös: 2012 kesäolympialaiset

Britannia järjesti vuoden 2012 kesäolympialaiset Lontoossa. Lontoosta tuli näin ollen maailman ensimmäinen kaupunki, jossa on järjestetty kolmesti olympialaiset. Lontoo voitti Pariisin, Madridin, New Yorkin ja Moskovan olympialaisten hakuprosessissa.[89][90][91] David Cameron tuki Lontoon pormestaria Boris Johnsonia Lontoon olympialaisten järjestämisessä.[92] Kuningatar Elisabeth II avasi virallisesti olympialaiset ja David Cameron istui kuninkaallisessa "boksissa" muiden merkkihenkilöiden kanssa avajaisissa[93] David Cameron sanoi olympialaisten aikana että olympialaiset tuottavat Britannian taloudelle 13 miljardin punnan lisäyksen.[94] Cameron sanoi myös että "koko maailma tulee näkemään olympialaisissa että Britannia pystyy suorittamaan (Britain can deliver) ja että Britannia on ystävällinen, mutta yhteinäinen ja vahva maa"[95]

Olympialaiset sujuivat rauhallisesti ja Britannia menestyi olympialaisissa hyvin. Britannia sijoittui mitalitaulukossa kolmanneksi, ensimmäiseksi sijoittuneen Yhdysvaltojen, ja toiseksi tulleen Kiinan jälkeen, ennen esimerkiksi Venäjää, Koreaa tai Saksaa. David Cameron kiitti olympialaisten jälkeen vapaaehtoistyöntekijöitä ja sanoi että "Britannia näytti maailmalle mistä se on tehty." Cameron myös onnitteli ja kehuskeli Britannian urheilusuorituksia ja sijoittumista mitalitaulukossa, mutta hän myös kehui Britannian kansalaismieltä ja kansan ystävällisyyttä. Cameron myös vitsaili että jos Yorkshire olisi itsenäinen se olisi tullut yksikseenkin kymmenenneksi. Cameron lopetti puheensa kiittämällä brittejä ystävällisyydestä ja sanoi ettei hän ole "koskaan nähnyt samanlaista urheiluhenkeä missään."[96]

Belfastin kaupungintalon lippuprotestit

muokkaa

3. joulukuuta 2012 Belfastin kaupunginvaltuusto päätti rajoittaa Britannian lipun liputuspäiviä Belfastin kaupungintalon lipputangosta. Aiemmin Britannian lippu oli liehunut jokaisen vuoden kaikki päivät lipputangossa, mutta nyt sen käyttöä rajoitettiin vain juhlapäiviin (liputuspäiviin). Ulsterin lojalistit (unionistiryhmittymät) pitivät laajoja protesteja Belfastin kaduilla ja yrittivät jopa tunkeutua kaupungintalon sisälle kun asiasta pidettiin äänestys kaupunginvaltuustossa. Rauhallisemmat protestit muuttuivat myöhemmin väkivaltaisiksi kun poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen Belfastin kaduilla. Poliisin mukaan väkivallan takana oli Ulster Volunteer Force ja Ulster Defence Association järjestöt. Kaupunginvaltuuston irlantilaisnationalistijäsenet saivat tappouhkauksia, kuten myös neutraalin Alliance Partyn jäsenet, koska nämä olivat äänestäneet rajoituksen puolesta.[97][98]

Cameron tuomitsi väkivallan, ja sanoi: "Väkivalta on täysin väärä lähestymistapa tilanteesen tässä ja myös muissa tilanteissa."

NCA:n luominen 2013

muokkaa

Cameronin hallituksen sisäministeri (Home Secretary) Theresa May julkisti House of Commonsille uuden koko Britannian kattavan poliisijärjestön luomisesta. Uusi järjestö National Crime Agency eli NCA huolehtii korkeamman profiilin rikoksista eli esimerkiksi: kotimaisesta organisoidusta rikollisuudesta, ihmis-, ase- ja huumekaupasta, kyberrikollisuudesta, alueellisten rajojen ylittävästä talousrikollisuudesta. NCA:n roolina on myös olla ylempi poliisijärjestö alueellisille vastineille, ja NCA pystyy ottamaan pois rikoksia alueellisilta poliisijärjestöiltä omalle vastuulleen. NCA tuli toimintaan sen jälkeen kun se oli saanut parlamentin ja kuningattaren (muodollisen) hyväksynnän 25. huhtikuuta 2013.[99][100]

Brittimedia rupesi heti nimittämään NCA:ta Britannian FBI:ksi, vaikkakin FBI:lla on osittain erilaiset tehtävät. Britannialla on jo ennestään enemmän FBI:ta vastaava MI5, joka huolehtii terrorismista ja kansallisesta turvallisuudesta FBI:n tavoin, kun taas NCA huolehtii kotimaisista rikoksista. MI5 sekä ulkomaantiedustelupalvelu MI6 tarvitsevat kuitenkin jonkin verran NCA:n apua, koska MI5:lla ei ole yhtä laajoja pidätysoikeuksia kuin NCA:lla (varsinkaan Britannian kansalaisiin liittyen), kun taas MI6 ei saa pidättää Britannian rajojen sisäpuolella ketään.[101][102][103]

Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä 2014

muokkaa
Katso myös: Skotlannin kansanäänestys itsenäisyydestä

15. lokakuuta 2012 Cameron ja Skotlannin (alueellinen) pääministeri (englanniksi: First Minister) Alex Salmond allekirjoittivat sopimuksen (Edinburgh Agreement 2012) kansanäänestyksen järjestämisestä Skotlannin itsenäisyydestä. Skotlannin aluehallinnon parlamentti- ja hallitusstrategiaministeri Bruce Crawford (Skotlannin kansallispuolue), Britannian hallituksen Skotlannista vastaava ministeri Michael Moore (liberaalidemokraatit), sekä Skotlannin aluehallinon varapääministeri Nicola Sturgeon (Skotlannin kansallispuolue) kirjoittivat sopimuksen. Sopimuksessa sovittiin, että äänestyksellä on oltava selvä oikeudellinen perusta, Skotlannin parlamentti saa äänestää äänestyksestä, äänestyksellä pitää olla molempien alueparlamenttien ja brittiparlamentin, molempien hallitusten sekä kansalaisten tuki, äänestyksen pitää kertoa skottien mielipide, ja osapuolten on kunnioitettava sitä.[104]

David Cameron ei toiminut itsenäisyyttä vastustavan kampanjan keulakuvana, koska konservatiivit ja varsinkin Cameron eivät ole kovin suosittuja Skotlannissa. Cameron ei myöskään suostunut julkiseen televisioväittelyyn Alex Salmondin kanssa. Sen sijaan työväenpuolueen Alistair Darling johti Better Together-kampanjaa. David Cameron kuitenkin oli Better Togetherin tärkeä tukija, ja hän piti monia puheita Skotlannin unionissa pysymisen puolesta. David Cameron piti esimerkiksi Glasgow’ssa puheen samalla kun hän oli julkistamassa puolen miljardin punnan lisärahoitusta Glasgow’n kaupungille. Puheessaan Cameron sanoi että "Skotlannin itsenäistyminen rikkoisi sydämeni." Cameron myös nimitteli Salmondia "Alex the Unreadyksi", koska Salmond ei pysty vastaamaan tärkeimpiin kysymyksiin itsenäisyyden jälkeisestä ajasta. Cameron kehtotti skotteja sanomaan ei "äänekkäille" nationalisteille. Cameron sanoi myöhemmin että: "voimme taas käydä läpi kaikki tärkeät kysymykset, kaikki punnat, shillingit ja pennit, mutta meidän täytyy muista mitä on sydämessämme ja mitä me olemme yhdessä yhtenä kansakuntana saavuttaneet." Cameron muistutti yleisöään toisen maailmansodan skotlantilaisista sankareista ja sanoi ettei Englanti olisi koskaan pystynyt saavuttamaan Britannian historian tärkeimpiä hetkiä ilman Skotlantia.[105][106]

Alex Salmond ja Skotlannin kansallispuolue väittivät että Skotlanti pystyisi pitämään Englannin punnan valuuttana. David Cameron kuitenkin sanoi ettei Britannia missään tapauksessa jakaisi puntaa itsenäisen Skotlannin kanssa, eikä valuuttaunioni tulisi kuuloonkaan. Cameronin kommentti tuli sen jälkeen kun Britannian bisnesjohtajat uhkasivat lähteä Skotlannista itsenäisyyden tapahtuessa. Salmond kuitenkin väitti ettei kukaan voinut estää Skotlantia ottamasta puntaa käyttöönsä. Tällöin kuitenkin itsenäisellä Skotlannilla ei olisi ollut mitään sananvaltaa valuuttansa hallinoinnissa tai politiikassa. Myös Alistair Starling, valtiovarainministeri George Osborne, työväenpuolueen varjovaltiovarainministeri Ed Balls, Walesin aluehallinon pääministeri Carwyn Jones, ja Englannin pankin pääjohtaja Mark Carney sanoivat ettei Skotlanti saisi pitää puntaa valuuttanaan. Skotlantilainen Britannian entinen pääministeri Gordon Brown sanoi myös, että jos Skotlanti käyttäisi puntaa, se loisi Skotlannin ja Britannian välille epädemokraattisen "siirtomaa"-suhteen.[107][108][109][110][111]

Skotlanti olisi myös ollut ekonomistien mielestä köyhempi jos siitä olisi tullut itsenäinen, vaikka Alex Salmondin mukaan Skotlanti olisi pärjännyt paremmin, koska Skotlannin öljyvarat olisivat kuuluneet itsenäiselle Skotlannille. Suurin syy tähän olisi ollut että isot yritykset olisivat lähteneet Skotlannista, koska Skotlannin talouden koon takia niillä ei olisi ollut mitään syytä pysyä Skotlannissa. Skotlanti olisi myös menettänyt Britannian keskushallinnon rahoituksen. Brittihallitus antaa skoteille enemmän julkista rahoitusta per henkilö kuin englantilaisille tai walesiläisille, niin sanotun Barnett Formulan mukaan.[112]

Skotlannin kansallispuolue myös väitti että Skotlanti olisi voinut pysyä EU:ssa, vaikka Euroopan komission varapuheenjohtaja Viviane Reding sanoi että EU sopimukset eivät enää olisi voimassa itsenäisessä Skotlannissa, eli Skotlanti ei käytännössä olisi osa EU:ta.[113] Myös komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso sanoi että Skotlannin täytyisi hakea uudelleen EU-jäsenyyttä, kun taas Britannia voisi jatkaa tavallisesti EU-jäsenyyttään.[114] Britannian entinen pääministeri John Major varoitti, että Skotlannin olisi vaikea päästä uudelleen EU-jäseneksi, koska monet EU-maat, esimerkiksi Espanja, eivät halua tukea separatisteja, koska heillä on huolia omista separatistiliikkeistä (Baskimaa ja Katalonia).[115] Espanjan pääministeri Mariano Rajoy sanoi että: "alue, joka eroaa EU:n jäsenvaltiosta, pysyisi myös EU:n ulkopuolella, ja skottien sekä kaikkien muiden EU-kansallisten pitäisi tietää se."[116]

Cameron sanoi myös, että Skotlannin ääni "marginalisoituisi" YK:ssa, kun taas Britannia pysyisi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä. Myös Skotlannin Nato-jäsenyydestä oli kiistaa. Skotlannin kansallispuolue väitti että Skotlanti pysyisi Naton jäsenenä, vaikka Skotlanti olisi ydinaseeton maa. Ristiriitaisinta asiassa oli se, että Britannian ydinaseet ovat sijoitettuna Skotlannissa, ja Salmond vaati niiden poistamista itsenäisestä Skotlannista. Naton entinen pääsihteeri Lord Robertson sanoi, että: "joko Skotlannin täytyy hyväksyä Naton keskeinen ydinaserooli, tai sitten sen täytyy pysyä poissa maailman onnistuneimmasta sotilasliittoutumasta." Robertson myös sanoi, että Skotlannin pitäisi antaa Britannian säilyttää sen ydinaseet Skotlannin maaperällä, jos se aikoisi pyrkiä liittoutumaan.[117][118]

Loppujen lopuksi 55,3 % äänesti kansanäänestyksessä "Ei" itsenäisyydelle. Äänestyksessä nähtiin Skotlannille erikoisen korkea äänestysprosentti eli 84,6 %, kun taas yleensä Skotlannin vaaleissa vain 50–60 % äänestäjistä äänestää.[119] Cameron sanoi äänestyksen jälkeen olevansa tyytyväinen tulokseen ja että: "Yhdistyneen kuningaskunnan hajoaminen olisi rikkonut sydämeni ja tiedän että tämän tunteen minun kanssani jakavat brittien lisäksi koko muun maailman ihmiset." Salmond sanoi, että kaikkien ihmisten täytyy tyytyä demokraattisen lopputulokseen. Myöhemmin Salmond erosi Skotlannin aluehallinnon pääministerin ja Skotlannin kansallispuolueen johtajan tehtävistä.[120]

Pari päivää aiemmin kaikkien kolmen suurimman brittipuolueen johtajat olivat ilmoittaneet, että he lupaavat antaa Skotlannin aluehallinnolle lisää valtaa jos Skotlanti äänestää "Ei". David Cameron julkisti heti äänestyksen tuloksen jälkeen tutkinnan uusien valtaoikeuksien antamisesta. Cameron kuitenkin sanoi, että myös Walesille ja Pohjois-Irlannille sekä Englannille tulisi lisää oikeuksia. Englannilla, toisin kuin kaikilla muilla Britannian osilla, ei ole omaa aluehallintoa tai parlamenttia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin kansanedustajat Britannian parlamentissa pystyvät äänestämään asioista, jotka eivät ollenkaan koske Skotlantia, Walesiä tai Pohjois-Irlantia vaan pelkästään Englantia. Cameronin mukaan tähän asiaan pitää tulla muutos ja Englannin "miljoonia ääniä" pitää kuunnella. Työväenpuolue ei kuitenkaan ollut samaa mieltä Englannille annettavista oikeuksista. Syynä tähän voi olla se, että työväenpuolue on vahvempi Skotlannissa ja Walesissa, ja muutokset voisivat vähentää puolueen valtaa Englannissa [121]

Muut tapahtumat

muokkaa

Kesäkuussa 2010 Cameron pyysi anteeksi Pohjois-Irlannin verisunnuntain joukkosurmaa. Verisunnuntaina vuonna 1972 brittisotilaat ampuivat kuoliaaksi Pohjois-Irlannin Londonderryssä 14 mielenosoittajaa. Cameronin mukaan tapahtunut ei saa enää toistua, ja hän myönsi joidenkin brittisotilaiden käyttäytyneen väärin.[122]

Ulkopolitiikassa Cameron on tukenut Turkin EU-jäsenyyttä vastoin Saksan ja Ranskan konservatiivien kantaa. Vieraillessaan Turkissa Cameron suututti israelilaiset moittiessaan Gazaa "vankileiriksi." Samalla matkalla Cameron arvosteli Intiassa Pakistania "terrorismin viejäksi."[123][124]

Poliittiset näkemykset

muokkaa

Cameronismi

muokkaa

Cameronismi tarkoittaa David Cameronin, Britannian pääministerin ja konservatiivipuolueen johtajan talous-, sosiaali- ja muuta politiikkaa, sekä Cameronin poliittista tyyliä. Cameronismi tarkoittaa myös joissain tapauksissa Cameronin hallituksen poliittista tyyliä ja politiikkaa.[125] Cameron kuvailee itseään moderniksi liberaalikonservatiiviksi, ja sanoo että hän on "varmasti iso Thatcher-fani, mutta en tiedä tekeekö se minusta Thatcheristin". Cameron on myös sanonut, ettei hän ole "syvästi ideologinen ihminen."[126][127] Cameron sanoi vuonna 2005, ettei hän aio vastustaa työväenpuolueen politiikkaa tarkoituksella kaikin mahdollisin tavoin, vaan hän aikoo osoittaa työväenpuolueelle tukeaan aina kun konservatiivien ja työväenpuolueen politiikka ovat samaa mieltä joistain asioista. Cameron myös haluaa siirtää konservatiivien politiikkaa poispäin pelkästään raha- ja finanssiasioista, koska "elämässä on muutakin kuin vain raha, ja on aika että me keskitymme enemmän BKT:n sijasta yleiseen hyvinvointiin." Cameronista on myös huhuttu, että hän olisi sanonut toimittajille illallisella puolueen johtajakisan aikana, että hän olisi "Blairin seuraaja" ("Heir to Blair").[128]

Cameron ja muut niin sanotussa "Notting Hill Setissä" eli Cameronin lähipiirissä, johon kuuluu myös esimerkiksi George Osborne, ovat yrittäneet keskittyä konservatiiveille epätavallisempiin aiheisiin, esimerkiksi ympäristöön, työn ja yksityiselämän tasapainoon, sekä kansainväliseen kehitykseen.[129] Cameron sanoi puheessaan konservatiivien puoluekokouksessa 2006, että "sosiaalinen vastuu" on keskeinen asia hänen ja konservatiivien poliittisessa filosofiassa.[130]

Talouspolitiikka

muokkaa

Cameron on sanonut, että "on olennaista leikata työllisyyden ja vaurauden luomisen veroja, jotta voimme parantaa meidän talouden kilpailukykyä." Cameron on myös sanonut, että hän toivoo voivansa leikata veroja, mutta lisätä julkisia menoja.[126][131]

Lentomatkailu

muokkaa

Cameron on ilmaissut kiinnostuksensa Air Passenger Duty -valmisteveron poistamiseen, ja sen korvaamisen usein lentävien verotuksella, sillä Air Passenger Duty koskee kaikki matkustajia Britannian lentokentiltä.[132] Cameron on lehdistön mukaan eri mieltä Lontoon pormestarin, konservatiivi Boris Johnsonin kanssa Thamesin suistoon sijoitettavasta lentokentästä.[133]

Ympäristöpolitiikka

muokkaa

Cameron on monta kertaa puhunut ympäristön suojelun puolesta, sanoen että hän on "intoihimoinen ympäristön tukija." Cameron on myös sanonut, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaati hintansa.[134] Cameron sanoi, että hän on sitoutunut saavuttamaan 2010 päästörajat ja on ilmoittanut, että hän aikoo vaihtaa nykyisen energiaveron uudenlaiseen hiilidioksidiveroon ilmastonmuutoksen torjumiseksi.[135] Cameron on ehdottanut ilmastonmuutoslakia, joka sitoisi hallituksen vuosittaisiin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.[136]

Media on monta kertaa julkistanut kuvia siitä kun Cameron pyöräilee töihin 10 Downing Streetistä Westminsteriin. Myöhemmin kuitenkin julkistettiin kuvia autosta, joka vie Cameronin perässä Cameronin työtavaroita ja papereita, jolloin media rupesi nimittämään heti Cameronin pyöräilykuvia julkisuustempuksi.[137] Cameron lupasi myöhemmin medialle, että työtavaroiden kyyditys autolla on tapahtunut vain pari kertaa, eikä tule enää tapahtumaan uudestaan. Samassa haastattelussa hän myös myönsi, ettei hän ole voinut enää pyöräillä usein Westminsteriin sen jälkeen kun hänestä tuli konservatiivien johtaja.[138]

Säädökset

muokkaa

Vaikka Cameron on yksityisen sektorin säännöksien ja byrokratian vastustaja, Cameron tukee työväenpuolueen asettamaa vuoden 1998 vähimmäispalkkalakia. Cameron lupasi ennen 2010 vaaleja vähentävänsä säädöksiä ja sanoi, ettei Britannia aio noudattaa EU:n joitain direktiivejä, jotka koskevat säädöksiä. Cameronin mukaan Britannialla pitää olla vain "kevyt kosketus" yksityiseen sektoriin, jotta talous toimisi.[139]

Verotus

muokkaa

Konservatiivit Cameronin alaisena ovat luvanneet perintöveron alarajan nostamista miljoonaan puntaan ja leimaveron kynnyksen nostamista 250 000 puntaan, ensimmäistä kertaa taloa ostavien avuksi. Muita ehdotuksia ovat esimerkiksi alkoholiveron vähentäminen, yhteisöveron laskeminen 25 % ja pienillä yrittäjillä 20 %, sekä lapsitukien muuttamista perhe-elämän kannustamiseksi.lähde?

Rikos- ja oikeuspolitiikka

muokkaa

Cameron on luvannut poistaa vankien vankilasta pääsyn aikaistamiset, koventaa vankilajärjestelmiä, pakottaa vankien maksamaan uhreilleen korvauksia vankilassa tehdyn työn avulla ja peruuttaa sosiaalietuudet niiltä jotka epäonnistuvat yhdyskuntapalvelussa käymisen. Yhdyskuntapalvelun suorittajille tulisi pakolliset univormut. Hän on myös ehdottanut suurta vankiloiden rakentamisohjelmaa ja vapausrangaistuksien niille, jotka jäävät kiinni veitsien/puukkojen kantamisesta. Cameronin ehdotus vuoden 1998 ihmisoikeuslain korvaamisesta kansalaisten perusoikeuslailla auttaisi tavoitteiden saavuttamisessa, mutta se tarkoittaisi periaatteessa Britannian lähtöä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.lähde?

Kuolemanrangaistus

muokkaa

Cameron on sanonut, ettei hän kannata kuolemanrangaistuksen uudelleen käyttöönottamista, eikä hänen mielestään ole oikeudenmukaista, että jotkut kansanedustajat vaativat sitä.[140]

Terrorismi

muokkaa

Vuodesta 2014 lähtien uudet hätälait ovat pakottaneet puhelin- ja nettiyhtiöitä pitämään kirjaa asiakkaidensa puheluista, viesteistä ja käydyistä nettisivuista. Hätälakien tarkoituksena on puolustaa Britannian kansallista turvallisuutta koskien terroristiuhkia Syyriasta ja Irakista, alueen sisällissodan takia.[141]

Vuonna 2012 Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kielsi Britanniaa karkottamasta jordanialaista terroristi-saarnaaja Abu Qatadaa. Lopulta kuitenkin Theresa May sai Abu Qatadan häädettyä Britanniasta sen jälkeen, kun Britannia ja Jordania olivat antaneet sopimuksen Euroopan ihmisoikeusistuimelle, jossa sanottiin, ettei terroristia kidutettaisi Jordaniassa. Tapaus oli kuitenkin pitkä ja se maksoi brittiveronmaksajalle arviolta 500 000–3 000 000 puntaa. Tapauksen johdosta Cameron on sanonut, että harkitsee Britannian lähtöä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta.[142][143][144]

Sosiaalipolitiikka

muokkaa

Vuoden 2005 heinäkuussa Cameron sanoi, että "Britannian suurin ongelma ei ole taloudellinen taantuma nykypäivänä vaan sosiaalinen taantuma. Britanniassa on tällä hetkellä kompleksi yhteenliittyneiden ongelmien verkko.... perheiden hajoamiset, sitkeä työttömyys, matalat odotukset elämältä, kaoottiset olosuhteet joissakin perheissä, huumet, rikokset, julkisten tilojen huono kunto, kaikki liittyvät toisiinsa."[145] Kun Cameronista tuli konservatiivien johtaja, hän perusti useita komiteoita puolueen sisälle tutkimaan, mitä sosiaalisille ongelmille voisi tehdä. Cameron on ilmaissut, että Suuri yhteiskunta on hänen suuri intohimonsa.[146] Cameron sanoi, että "Suuri yhteiskunta -politiikka muodostaa sopivan ilmapiirin, joka valtuuttaa paikallisia ihmisiä ja paikallisyhteisöjä, ja joka ottaa valtaa pois poliitikoilta ja antaa sitä kansalle."[147]

Terveys

muokkaa

Cameron on luvannut tehdä NHS:stä "tehokkaamman, vaikuttavamman, ja enemmän potilaiden tarpeisiin keskittyvän." Cameron haluaisi antaa NHS:lle enemmän itsenäisyyttä Britannian terveysministeriöstä, jotta NHS:sää ei käytettäisi "poliittisena jalkapallona" ja jotta NHS saisi enemmän ammatillista vastuuta.

Cameronin pojan Ivanin hoitaminen julkisella terveydenhuollolla on tehnyt Cameronin ystäväpiirin mukaan Cameronista NHS:n "suuren kannattajan".[148] Cameronin hallitus lisäsi julkisen terveydenhuollon budjettia 0,4 % ja koalitiohallitus myös uudisti Englannin terveydenhuoltojärjestelmää aika radikaalisti vuoden 2012 terveydenhuoltouudistuksessa.[67][82]

Opetus

muokkaa

Cameron tukee työväenpuolueen ideaa "kaupunkiakatemioiden" luomisesta (City Academy), jotka saavat suoraan rahoitusta keskushallinnolta, jotta elintaso nousisi taloudellisesti ja sosiaalisesti heikoimmilla alueilla.[149] Cameron on myös luvannut antaa kouluille enemmän itsenäisyyttä hallitukselta, luvaten antaa niille esimerkiksi hallinnan siitä, ketkä pääsevät kouluihin. Cameron on myös sanonut, että hän aikoo rikkoa julkisen koulujärjestelmän monopolin, jotta uusia kouluja saataisiin perustettua.[150]

Cameronin aikakaudella myös yliopistojen opiskelijamaksut ovat nousseet 3 000 punnasta 9 000 puntaan vuodessa. Tämä johti suurin protesteihin ympäri Britanniaa. Cameron on luvannut korjata suuria sosiaalisia poikkeamia oppilaiden kyvyssä oppia.lähde?

Seksuaalivähemmistöt

muokkaa

Puheessaan 2011 Cameron ilmaisi tukensa samaa sukupuolta olevien avioliitosta sanoen, että: "asiassa on kyse muustakin kuin tasa-arvosta: sitoutumisesta. Konservatiivit uskovat sitoutumiseen, koska yhteiskunta on vahvempi kun me vannomme asioita toisillemme ja tuemme toisiamme. Joten en tue tasa-arvoista avioliittolakia, vaikka olen konservatiivi. Tuen asiaa, koska olen konservatiivi."

Koalitioaloitus laillisti myöhemmin samaa sukupuolta olevien avioliitot Englannissa ja Walesissä.[151][152]

Henkilöllisyystodistukset

muokkaa

Cameron ei tue joidenkin konservatiivien ehdotusta pakollisista henkilöllisyystodistuksista. Hänen mukaansa ne kuluttaisivat vain turhaan veronmaksajan rahaa, eivätkä ne auttaisi rikosten tai laittoman maahanmuuton vähentämisessä, ja ne ovat myös ihmisoikeuksien vahingoittamista.[153]

Brittihindut

muokkaa

Cameron tukee Britannian hindujen luokittelemista erilliseksi etniseksi ryhmäksi Britannian aasialaisista ja samalla koko "brittiaasialaisten" käsityksen pilkkomista pienempiin osiin esimerkiksi väestörekisterissä, sanoen: "Jos hindut ja intialaiset haluavat identifioitua erilliseksi etniseksi ryhmäksi, eikä pelkästään "aasialaisiksi", meidän pitäisi hyväksyä se positiivisena asiana."[154] Cameronin kommentti on tärkeä hinduille, sillä osa briteistä näkee "aasialaisen" ryhmän käsityksen negatiivisena, johtuen joidenkin aasialaisten (tässä tapauksessa muiden kuin hindujen) käytöksestä.[155] Cameronia syytettiin etnisestä profiloinnista hänen lähetettyä kirjeitä Lontoon brittihinduille Lontoon pormestarivaalien alla, joiden ennakkosuosikki oli pakistanilaistaustainen Sadiq Khan. Kirjeissä vedottiin äänestämään konservatiivien ehdokasta Zac Goldsmithia, joka kuvaili silloista vastaehdokastaan Khania radikaaliksi ja hajottajaksi. Cameronia kritisoitiin jakolinjojen lisäämisestä brittihindujen ja brittimuslimien välillä ja siitä, että kirjeitä päätyi myös henkilöille, joilla ei ollut hindutaustaa.[156]

Maahanmuutto ja monikulttuurisuus

muokkaa

Helmikuussa 2011 Cameron tuomitsi Münchenin turvallisuuskokouksessa edellisten hallitusten harjoittaman monikulttuurisuuspolitiikan epäonnistuneeksi ja terrorismin kasvualustaksi.[157] Myöhemmin Cameron sanoi Britanniaa kristityksi maaksi ja kehotti kristillisten arvojen palauttamiseen maan "moraalisen romahduksen" vastapainoksi. Hän kuitenkin tarkensi, ettei tuomitse muita uskontoja tai ateismia ja hän on ylpeä siitä, että Britanniasta löytyy niin monien uskontojen edustajia.[158]

Puheessaan vuonna 2013 Cameron kuitenkin sanoi, että: "Britannian maahanmuuttajayhteisöt ovat tärkeä osa sitä, keitä me Britanniassa olemme, ja Britannia on maahanmuuttajien ansiosta rikkaampi ja vahvempi yhteiskunta. Olivatpa he suuria tiedemiehiä/naisia, lääkäreitä, taiteilijoita, muusikoita, urheilijoita tai yritysjohtajia, yrittäjiä tai ahkeria pienyritysten omistajia, todella monella mahtavalla Britillä on nykypäivänä perhehistoria, joka johtaa heidät muualta näille Brittein saarille. Se on osa saaremme historiaa ja kulttuuria – avoimuus, monipuolisuus ja tervetulleisuus. Ja minä olen suunnattoman ylpeä asiasta." Cameron myös kehui maahanmuuttajien vaikutusta Britannian talouteen ja sanoi, että hän haluaa maailman parhaiden opiskelijoiden opiskelevan Britannian maailmanluokan yliopistoissa ja kouluissa. Cameron myöhemmin puheessaan rajoitti tervetulleisuutta vain ahkeriin maahanmuuttajiin: "Sanon tämän yksinkertaisesti: me laitamme niille maahanmuuttajille "punaisen maton" (eli otamme avosylin vastaan), jotka tekevät ahkerasti töitä ja investoivat maahamme, jotta saamme Britanniaan lisää töitä. Ja koska olemme osa globaalia kilpajuoksua, meidän oman taloutemme tulevaisuuden puolesta oikeanlainen maahanmuutto on elintärkeää Britannialle."[159]

Ulkopolitiikka

muokkaa

Cameron on sanonut uskovansa "demokratian ja vapauden levittämiseen maailmalla ja humanitääristen avun tukemiseen." Cameron kuitenkin sanoo, ettei hän ole neokonservatiivi, koska konservatiivina hän tunnustaa "ihmiskunnan monimutkaisuudet, eikä hän tule ikinä uskomaan suuria lupauksia tai yrityksiä maailman uudenlaiseksi luonnista."[160] Cameron tukee multilateralismia sanoen: "valtio voi toimia myös yksin, mutta se ei välttämättä onnistu ilman muita." Cameronin mielestä multilateralismi voi toimia esimerkiksi "Naton, YK:n, Kansainyhteisön, G8:n, EU:n, sekä muiden instituutioiden" tai kansainvälisten liittoutumien kautta.[161]

Cameron tukee liittolaisuutta Yhdysvaltojen kanssa, ja näkee sen hyvin tärkeänä. Cameron on ylistänyt liittolaisuuden roolia toisessa maailmansodassa ja kylmässä sodassa, hän on myös sanonut, että: "Toisin kuin jotkut, minulla ei koskaan ollut mitään epäselvyyttä siitä, kenen puolella olin." Tämä tulkittiin kritiikkinä joitain työväenpuolueen vasemmistolaisemman laidan edustajia kohtaan, johtuen heidän sanallisesta tuestaan Neuvostoliitolle. Cameron on myös julistanut, että: "meidän ei pidä olla todellakaan orjallisia vaan järkkymättömiä lähestymistavassa suhteeseemme (Special Relationship)", sanoen myös että: "Yhdysvaltojen viimeisimpien hallintojen politiikan kyseenalaistaminen ei tee kenestäkään amerikkalaisvastaista."[160] Cameron myös tukee Israelia ja on kuvaillut Israelia "yksinäiseksi demokratiaksi alueella, jossa ei ole muita tällä hetkellä."[162]

Falkandlandinsaaret

muokkaa

Vuodesta 2011 lähtien Cameronin ja Argentiinan presidentti Cristina Fernández de Kirchnerin välillä on ollut monia riitoja ja kiistelyitä Falklandinsaariin liittyen. Cameron on usein kieltäytynyt puhumasta aiheesta Argentiinan presidentin kanssa. Helmikuussa 2011 Argentiinan hallitus ilmoitti aluekiistan vuoksi, että Falklandinsaarien aluevesien läpi tai kautta kulkevat argentiinalaiset laivat tarvitsevat siihen erikoisluvan Argentiinan hallitukselta. Vuodesta 2012 lähtien Fernandez de Kirchner on maininnut useissa julkisissa puheissaan Falklandinsaaret osana Argentiinaa. Hänen mukaansa alue pitäisi luovuttaa Argentiinalle YK:n dekolonisaatiosopimusten takia. Falklandinsaarten hallitus piti äänestyksen saarien pysymisestä osana Britanniaa. Äänestyksen tulos oli 92 prosenttia äänestysaktiivisuudella 99 prosenttia Britanniassa pysymisen puolesta. Vain kolme ihmistä äänesti Britanniasta eroamista. Äänestys oli kansainvälisesti tarkkailtu ja kansainväliset tarkkailijat sanoivat äänestystä rehelliseksi ja vapaaksi, mutta Argentiina ei siltikään suostunut tunnustamaan Britannian hallintoa saarista. Argentiina yritti vuonna 1982 valloittaa saaret sodalla, mutta Britannia voitti lyhyen sodan.[163]

Irakin ja terrorisminvastainen sota

muokkaa

Vaikka Cameron alun perin äänesti Irakin sodan puolesta, hän kannatti Skotlannin kansallispuolueen ja Walesin Plaid Cymrun ehdotusta entisen brittihallituksen toimista sodan aikana. Cameronia kritisoitiin asiasta, koska joidenkin mielestä olisi ollut väärin järjestää tutkinta asiasta, vaikka Britannian joukkoja oli vielä Irakissa. Ehdotus kuitenkin torjuttiin niukasti parlamentissa, eikä asiaa ole nostettu esille sen jälkeen.[164]

Cameron kuitenkin tukee Yhdysvaltojen johtamaa terrorisminvastaista sotaa ja on ylistänyt sitä "kahden maailman tukahduttavimman hallinnon" poistamisesta. Cameron on sanonut, ettei "terrorismin uhkaa voi neuvotella tai taivutella pois, vaan se täytyy kohdata ja tuhota."[160]

Syyria

muokkaa

Cameronin hallinto on sanonut Bašar al-Assadin hallinnon menettäneen oikeutensa hallita Syyriaa "sotkeutumalla viattomien ihmisten henkiin".selvennä Cameron halusi sotilaallisen väliintulon Syyriassa Yhdysvaltojen kanssa, mutta Britannian parlamentti ei hyväksynyt sotatoimia Syyriassa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Britannian historiassa kun parlamentti ei antanut hallituksen suorittaa sotatoimia. Myöhemmin myös muut valtiot lopettivat sotatoimien ehdottamisen ja yrittivät sen sijaan saada aikaan sopimuksia Syyrian hallinnon kanssa.[165]

Euroopan unioni

muokkaa

Cameronin alaisuudessa konservatiivit jätti keskusta-oikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen, koska se harjoitti liian liittovaltiomyönteistä politiikkaa Britannian konservatiivipuolueeseen verrattuna. Konservatiivipuolue perusti Euroopan parlamenttiin euroskeptisen Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän, johon liittyi mukaan esimerkiksi tšekkiläinen Kansalaisdemokraattinen puolue.[45][46]

Tammikuussa 2013 Cameron esitti linjapuheessaan kansanäänestyksen järjestämistä Britannian EU-jäsenyydestä, mikäli konservatiivit voittavat vuoden 2015 parlamenttivaalit. Kansanäänestys oli alun perin määrä järjestää vuoden 2017 lopulla.[166] Ennen kansanäänestystä Cameron haluaisi neuvotella uudelleen Britannian jäsenyysehdot, minkä jälkeen äänestyksessä voitaisiin ottaa kantaa EU:ssa pysymisen tai siitä irtautumisen puolesta.[167] Aiemmin maan yritysjohtajat ja Yhdysvallat olivat ottaneet kantaa Britannian EU-jäsenyyden puolesta. Yritykset pelkäsivät äänestyksen aiheuttavan taloutta vahingoittavaa epävarmuutta. Yhdysvallat ilmoitti toivovansa Britannian pysyvän EU:ssa ja käyttävän siellä "vahvaa ääntä".[168] Työväenpuoluee entinen puheenjohtaja Ed Miliband sanoi, että kansanäänestyksen järjestäminen asettaisi maan vuosiksi epävarmuuden tielle ja aiheuttaisi myös huomattavia riskejä maan taloudelle.[169] Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Nigel Farage on pitänyt Cameronin tarjousta riittämättömänä.[170]

Joulukuussa 2011 Cameron kaatoi EU-huippukokouksessa Lissabonin sopimukseen aiotut muutokset, joiden oli tarkoitus toimia talouskriisiä vastaan. Näihin kuului muun muassa varainsiirtovero ja yritysverotuksen harmonisointi.[171]

Keväällä 2013 Cameron kertoi haluavansa neuvotella EU:ssa esimerkiksi vallan siirtämisestä takaisin Brysselistä jäsenvaltioille, kansallisten parlamenttien mahdollisuuksista kumota ei-toivottuja EU-lakeja ja yritysten ja liike-elämän vapauttamisesta liiallisesta byrokratiasta sekä vapaakauppasopimusten luomisesta Aasian ja Pohjois-Amerikan kanssa. Hänen mukaansa Britannian oikeusjärjestelmä ja poliisi pystyvät turvaamaan Britannian turvallisuuden ilman EU:n ja Euroopan instituutioiden sekaantumista. Vapaan liikkuvuuden tulisi Cameronin mukaan koskea vain vapautta saada töitä, ei sosiaalietuuksia. Cameron tukee EU:n laajentumista, mikäli se ei johda muuttovirtoihin köyhemmistä maista rikkaampiin. Lisäksi Cameron vastustaa EU:n ajatusta "aina läheisemmästä unionista" (ever closer union), joka ei hänen mukaansa koske Britanniaa.[172]

Vuoden 2014 eurovaalien jälkeen Cameron vastusti voimakkaasti Jean-Claude Junckerin valintaa Euroopan komission puheenjohtajaksi. Cameron varoitti, ettei hän voi taata Britannian pysymistä EU:ssa, mikäli Juncker valitaan komission puheenjohtajaksi. Hänen mukaansa britit saattaisivat Junckerin valinnan takia äänestää maan ulos unionista.[173][174]

Konservatiivit voittivat vuoden 2015 parlamenttivaalit ja Cameron jatkoi pääministerinä.[175] Cameron julisti helmikuussa 2016, neuvotelleensa Isolle-Britannialle erityisaseman Euroopan unionissa. Kansanäänestystä aikaistettiin[176] ja se pidettiin kesäkuun 23. päivä 2016.[177] Cameron on sittemmin ajanut voimakkaasti maan pysymistä Euroopan unionissa. EU-vastainen Farage haukkui sopimusta säälittäväksi.[178] Boris Johnson siirtyi Cameronin pettymykseksi eroa kannattavien leiriin.[179]

Brittien äänestettyä EU:sta eroamisen puolesta 23. kesäkuuta 2016 Cameron ilmoitti aikovansa jättää tehtävänsä. Uuden pääministerin maa saa lokakuuhun mennessä konservatiivien puoluekokouksessa.[180]

Yksityiselämä

muokkaa

Cameron on ollut vuodesta 1996 naimisissa Samantha Gwendoline Sheffieldin kanssa. He ovat saaneet neljä lasta, joista vanhin poika Ivan syntyi vuonna 2002 vaikeasti sairaana ja kuoli kuusivuotiaana vuonna 2009.[148] Cameroneilla on vuosina 2004 ja 2010 syntyneet tyttäret sekä vuonna 2006 syntynyt poika.

Cameron sai kyseenalaista julkisuutta, kun häneltä kysyttiin konservatiivien vuoden 2005 puoluekokouksessa huumeidenkäytöstä. Hän kiersi kysymyksen vastaamalla viettäneensä "normaalia opiskelijaelämää". Myöhemmin Cameron lisäsi toimineensa ennen politiikkaan lähtemistä kuten muutkin, eli tehneensä paljon sellaista, mitä ei olisi pitänyt. Vuonna 2007 julkaistu Cameronin elämäkerta väitti hänen olleen yksi useista pojista, jotka jäivät kiinni kannabiksesta Etonissa. Väitteiden mukaan moni kiinni jäänyt oppilas erotettiin, mutta Cameron sai vain sakot ja rangaistuksen, sillä hän oli vain käyttänyt kannabista, ei myynyt sitä.[181]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ David Cameron - National Portrait Gallery www.npg.org.uk. Viitattu 26.11.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Former PM David Cameron becomes Lord Cameron of Chipping Norton bbc.com. Viitattu 26.11.2023. (englanti)
  3. ↑ a b Kellner, Peter: David Cameron Britannica.com. Viitattu 7.5.2014. (englanniksi)
  4. ↑ Paula Tapiola, Mikko Leppänen, Britannian pääministeri David Cameron eroaa , Yle uutiset 24.6.2016
  5. ↑ Britannian ex-pääministeri David Cameron nimitettiin ulkoministeriksi Yle Uutiset. 13.11.2023. Viitattu 26.11.2023.
  6. ↑ Lord Cameron of Chipping Norton MPs and Lords. UK Parliament. Viitattu 26.11.2023.
  7. ↑ a b Kajantie, Nora: David Cameron – yläluokkainen koko kansan mies? (Archive.org) Yle Uutiset. 5.5.2010. Arkistoitu 8.5.2014. Viitattu 7.5.2014.
  8. ↑ Kirkup, James: David Cameron's inherited family wealth 'based in foreign tax havens' The Telegraph. 21.4.2012. Viitattu 7.5.2014. (englanniksi)
  9. ↑ The Genealogy Of David Cameron, Nick Clegg, Ed Miliband and Alex Salmond 28.8.2012. The Huffington Post UK. Viitattu 13.6.2014. (englanniksi)
  10. ↑ "Atticus", The Sunday Times, 30 June 1991
  11. ↑ Wood, Nicholas (13 March 1992). "New aide for Prime Minister". The Times (London).
  12. ↑ "Brats on the move". The Times (London). 14 April 1992.
  13. ↑ "Diary", The Times, 8 October 1992.
  14. ↑ White, Michael; Wintour, Patrick (26 February 1993). "Points of Order". The Guardian (London).
  15. ↑ Smith, David; Prescott, Michael (30 May 1993). "Norman Lamont: the final days" (Focus). The Sunday Times (London).
  16. ↑ Wintour, Patrick (10 March 1994). "Smith fumes at untraced leak". The Guardian (London).
  17. ↑ "6th Series, vol. 239 col. 292", Hansard, 9 March 1994. Retrieved 4 September 2007.
  18. ↑ Nick Cohen: Inside Story: Heading for trouble: Michael Howard's strategy on crime faces opposition from police, judges and the prison service The Independent on Sunday. 20.2.1994.
  19. ↑ Meet the PM Number10.gov.uk. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  20. ↑ "Smallweed". The Guardian (London). 16 July 1994.
  21. ↑ "We can't wait any longer to map the digital mediascape". New Statesman (London). 3 April 1998.
  22. ↑ "Why Shaun Woodward changed his mind" (Letter). The Daily Telegraph. 21 December 2000.
  23. ↑ Dod's Guide to the General Election June 2001. (Vacher Dod Publishing, 2001). p. 430.
  24. ↑ "Vote 2001: Results & Constituencies: Witney" (Arkistoitu – Internet Archive). BBC. 2001. Retrieved 4 September 2007.
  25. ↑ Cameron Britannian konservatiivien johtoon 7.12.2005. Turun Sanomat. Arkistoitu 28.10.2014. Viitattu 7.5.2014.
  26. ↑ "Examination of Witnesses: question 123", Hansard, 30 October 2001. Retrieved 4 September 2007.
  27. ↑ "They said what?". The Observer (London). 30 June 2002.
  28. ↑ "Rebels and non-voters". The Times (London). 6 November 2002.
  29. ↑ "Contender: David Cameron". BBC News. 29 September 2005. Retrieved 6 November 2006.
  30. ↑ David Cameron jättää politiikan Iltalehti. Viitattu 12.9.2016.
  31. ↑ "Hague backs Cameron as new leader". BBC News. 12 November 2005. Retrieved 25 November 2006.
  32. ↑ "Tory leadership: Who backed who?". BBC News. 17 October 2005. Retrieved 25 November 2006.
  33. ↑ "Cameron targets 'new generation'". BBC News. 4 October 2005. Retrieved 6 November 2006.
  34. ↑ "Cameron and Davis top Tory poll". BBC News. 20 October 2005. Retrieved 6 November 2006.
  35. ↑ "Cameron chosen as new Tory leader". BBC News. 6 December 2005. Retrieved 25 November 2006.
  36. ↑ Privy Council Appointment of David Cameron MP 10 Downing Street. Arkistoitu 9.1.2008.
  37. ↑ Roshan Lall, Rashmee (16 December 2005)."Britain pins its hopes on David". The Times of India (Mumbai). Retrieved 20 September 2007.
  38. ↑ The birth of Blameron Nick Cohen, New Statesman.
  39. ↑ Rifkind, Hugo (17 May 2006). "Well, that worked". The Times "People" blog. Retrieved 9 November 2006.
  40. ↑ The Economist (London). 4 February 2006, p. 32.
  41. ↑ Hitchens, Peter (14 December 2005). "The Tories are doomed". The Guardian (London). p. 28. Retrieved 6 November 2006.
  42. ↑ Blogs – Gerald Warner[vanhentunut linkki]. The Daily Telegraph.
  43. ↑ Conservative Front Bench BBC News.
  44. ↑ David Davis to resign from shadow cabinet and as MP Telegraph.
  45. ↑ a b White, Michael; Branigan, Tania (18 October 2005). "Clarke battles to avoid Tory wooden spoon". The Guardian (London). p. 1. (englanniksi)
  46. ↑ a b Watt, Nicholas (13 July 2006). "Cameron to postpone creation of new EU group". The Guardian (London). p. 14. (englanniksi)
  47. ↑ European Parliament europarl.europa.eu. (englanniksi)
  48. ↑ Anti-gay, climate change deniers: meet David Cameron's new friends guardian.co.uk.
  49. ↑ All "sizzle" and no substance newstatesman.com. (englanniksi)
  50. ↑ [news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/politics/election_2010/8603591.stm BBC News] (englanniksi)
  51. ↑ [ukpollingreport.co.uk/guide/predicting-results-2/ UK polling report]
  52. ↑ Reuters: Outsider Nick Clegg judged winner in first UK TV debate reuters.com. Arkistoitu 28.10.2014. (englanniksi)
  53. ↑ [news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/8638994.stm Papers divided over who is the winner of the second debate.] BBC News. (englanniksi)
  54. ↑ Nick Clegg left 700 pounds out of pocket in unusual arrangement The Times. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  55. ↑ Populus populuslimited.com. Arkistoitu 21.6.2015.
  56. ↑ David Cameron wins third debate The Guardian. (englanniksi)
  57. ↑ Election 2010 results BBC News (englanniksi)
  58. ↑ David Cameron is UK's new prime minister BBC News.
  59. ↑ Andrew Hough: David Cameron becomes youngest Prime Minister in almost 200 years 11.5.2010. The Daily Telegraph. (englanniksi)
  60. ↑ David Cameron is UK's new prime minister 11.5.2010. BBC News.
  61. ↑ Sarah Lyall: Britain's Improbable New Leaders Promise Big Changes The New York Times. (englanniksi)
  62. ↑ Loud Cheers come from Committee Room during Tory MP Meeting BBC TV News 11 May 2010 (englanniksi)
  63. ↑ Number 10 Gov/UK number10.gov.uk. Arkistoitu 3.7.2011. (englanniksi)
  64. ↑ Cameron puolusti Britannian säästökuuria Yle Uutiset. 6.10.2010. Viitattu 7.5.2014.
  65. ↑ Britanniassa hallitus leikkaa rajusti julkisia kuluja Yle Uutiset. 20.10.2010. Viitattu 7.5.2014.
  66. ↑ Spending Review 2010 BBC News. (englanniksi)
  67. ↑ a b Spending review 2010:key points at a glance 20 October 2010. The Guardian. (englanniksi)
  68. ↑ London faces a summer of strike chaos over austerity Gulf News.
  69. ↑ Anti-cuts March for the Alternative draws 500,000 protestors in London. Time, 26.3.2011
  70. ↑ Libya: US, UK and France attack Gaddafi forces BBC 20.3.2011
  71. ↑ U.S. Mulling Military Options in Libya CNN News. Arkistoitu 7.7.2012.
  72. ↑ David Cameron, Prime Minister. "21 March 2011". Parliamentary Debates (Hansard)(United Kingdom: House of Commons). col. 700–701.
  73. ↑ Book to reveal details of MI6 agents and Gaddafi death plot (Englanniksi) The Independent.
  74. ↑ Local elections and referendums. 8.4.2011. Electoral Commission. Arkistoitu 10.4.2011.
  75. ↑ News – Wales News – Cameron will campaign against changes to the voting system 6.8.2010. WalesOnline.
  76. ↑ Vote referendum: Clegg v Cameron, by Brian Wheeler, BBC News, 18.2.2011
  77. ↑ AV referendum: Result will not end coalition – Cameron, BBC News, 17.4.2011
  78. ↑ http://www.bbc.co.uk/news/uk-21706978BBC: Benefit changes: Who will be affected?
  79. ↑ Historic welfare reform 'to end culture of benefits being seen as an acceptable alternative to work' finally becomes law Daily Mail.
  80. ↑ Department for Work and Pensions summary of Welfare Reform Act 2012
  81. ↑ a b BMJ , 2011; 342:d408, Dr Lansley’s Monster doi:10.1136/bmj.d408
  82. ↑ a b Nick Triggle: Analysis: What next for the NHS? 20.3.2012. BBC News.
  83. ↑ http://www.general-election-2010.co.uk/conservative-party-manifesto-2010-general-election
  84. ↑ "The BlackBerry riots", The Economist, 13.8.2011.
  85. ↑ Phillips, Richard Phillips; Frost, Diane; and Singleton, Alex (March 2013). "Researching the Riots", The Geographical Journal, Vol. 179, No. 1: "There has been much speculation about the causes and meanings of the riots that swept through English cities in August 2011... "These disturbances began on 6 August following the police shooting of Mark Duggan, a black resident of Tottenham, North London. Over the following days, they spread within London and to other English cities.... "There were no riots in English cities such as Sheffield and Newcastle, and the streets of Welsh and Scottish cities remained equally calm."
  86. ↑ England riots: Broken society is top priority – Cameron bbc.co.uk.
  87. ↑ UK riots: Trouble erupts in English cities bbc.co.uk.
  88. ↑ Faiola, Anthony; Birnbaum, Michael (9 December 2011). "23 European Union leaders agree to fiscal curbs, but Britain blocks broad deal". Washington Post. Retrieved 9 December 2011.
  89. ↑ London 2012 International Olympic Committee.
  90. ↑ London 2012: Election International Olympic Committee.
  91. ↑ Coe promises Olympics to remember BBC Sport.
  92. ↑ David Cameron supports Boris on £32m savings at Olympics Evening Standard.
  93. ↑ Young athletes light London 2012 Olympic flame BBC News.
  94. ↑ London 2012 Olympics will give Britain £13 billion boost, says David Cameron The Telegraph.
  95. ↑ David Cameron olympic speech in full Politics.co.uk.
  96. ↑ London Olympics 2012: 'Britain delivered', says David Cameron - video The Guardian.
  97. ↑ A background note on the protests and violence related to the Union Flag at Belfast City Hall. Conflict Archive on the Internet (CAIN).
  98. ↑ Loyalist paramilitaries 'behind some Northern Ireland trouble' BBC News.
  99. ↑ "National Crime Agency". GOV.UK. 2013. Retrieved 6 October 2013
  100. ↑ Theresa May, Home Secretary. "26 July 2010". Parliamentary Debates (Hansard) (House of Commons). col. 723–724.
  101. ↑ British FBI is launched but already faces concern telegraph.co.uk.
  102. ↑ MI5 - About us mi5.gov.uk.
  103. ↑ MI6 - About us sis.gov.uk.
  104. ↑ Text of the Edinburgh agreement The Independent. (englanniksi)
  105. ↑ David Cameron: Scottish independence would break my heart The Telegraph.
  106. ↑ Cameron direct plea to Scots Tories: 'Independence will break my heart' The Guardian.
  107. ↑ Cameron: Scots cannot pilfer pound City AM.
  108. ↑ Scottish independence: Alistair Darling challenges plans for currency union The Guardian.
  109. ↑ Brown, Gordon. "Gordon Brown writes exclusively for the Daily Record on why Salmond's economic plans are destined to make Scotland less independent". Daily Record 23.11.2013. Retrieved 12 June 2014
  110. ↑ Carrell, Severin. "Welsh first minister sets out case against Scottish independence".The Guardian. 21.11.2013
  111. ↑ Scottish independence: Mark Carney hits out at 'incompatible' currency union plans Telegraph.
  112. ↑ Scotland's biggest companies reveal Yes exodus plans Telegraph.
  113. ↑ "Letter from Viviane Reding". Scottish Parliament. 20.3.2014. Retrieved 30 April 2014.
  114. ↑ Barroso casts doubt on independent Scotland's EU membership rights The Guardian.
  115. ↑ Spain could wield veto over Scotland's EU membership The Independent.
  116. ↑ Scottish independence: Mariano Rajoy says Scotland would be 'outside EU' BBC News.
  117. ↑ An independent Scotland would have to 'support nuclear weapons' to gain access to Nato Telegraph.
  118. ↑ Scottish Independence: Cameron Warns On UN Security Council Place Huffingtonpost.
  119. ↑ "Scottish referendum: Scotland votes no to independence". BBC News. 19 September 2014. Retrieved 19 September 2014
  120. ↑ [news.sky.com/story/1338384/scottish-referendum-what-theyre-saying Scottish Referendum: What They're Saying] Sky News.
  121. ↑ [news.sky.com/story/1338424/scotland-votes-no-pm-promises-new-powers Scotland Votes No: PM Promises New Powers] Sky News.
  122. ↑ Cameron pyytää anteeksi Pohjois-Irlannin verisunnuntaita Yle Uutiset. 15.6.2010. Viitattu 7.5.2014.
  123. ↑ Le franc-parler de David Cameron suscite des interrogations 29.7.2010. RFI. Viitattu 16.10.2010. (ranskaksi)
  124. ↑ Pakistan Furious About Cameron's Terrorism Allegations 29.7.2010. Radio Free Europe. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  125. ↑ Introducing Cameronism BBC News.
  126. ↑ a b Cameron: Tories need new identity, BBC News Online, 17.11.2005, accessed 6 November 2006
  127. ↑ Andrew Rawnsley, "I'm not a deeply ideological person. I'm a practical one", Guardian Unlimited, 18.12.2005, accessed 6 November 2006
  128. ↑ Andrew Pierce, Horror as Cameron brandishes the B word (Arkistoitu – Internet Archive), The Times Online, 5.10.2005, accessed 25 November 2006
  129. ↑ Jo-Anne Nadler , So who are the Notting Hill set anyway? (Arkistoitu – Internet Archive), Sunday Herald , 15.5.2005, accessed 6 November 2006
  130. ↑ Cameron: We stand for social responsibility (Arkistoitu – Internet Archive), |conservatives.com , 1.10.2006, accessed 6 November 2006
  131. ↑ Highlights of David Cameron's CBI speech, ConservativeHome.com, 28.11.2005. Retrieved 6 November 2006
  132. ↑ Tories plan to slap tax on frequent flyers (Arkistoitu – Internet Archive), Timesonline.com, 11.3.2007. Retrieved 11 March 2007
  133. ↑ http://www.thisislondon.co.uk/standard/article-23808480-former-deputy-mayor-boris-believes-he-has-a-divine-right-to-be-pm.do
  134. ↑ In full: Cameron speech, BBC News Online , 4.10.2006. Retrieved 6 November 2006
  135. ↑ Cameron pledges to firm up green credentials with carbon levy, Guardian Unlimited, 21.4.2006. Retrieved 25 November 2006
  136. ↑ David Cameron: Labour's carbon targets amount to a cop-out (Arkistoitu – Internet Archive), Independent Online, 27.10.2006. Retrieved 1 December 2006
  137. ↑ Oliver King and agencies, Cameron rejects accusations of green spin, The Guardian, 2.5.2006. Retrieved 25 November 2006
  138. ↑ Cameron reveals weekly bike ride, BBC News Online, 8.8.2006. Retrieved 26 November
  139. ↑ "David Cameron pledges to overhaul benefits system for immigrants."
  140. ↑ Cameron: Backing death penalty not "unacceptable" Western Morning News.[vanhentunut linkki]
  141. ↑ "Emergency laws to monitor phone and internet records 'to stop terrorists'" 10.7.2014
  142. ↑ Abu Qatada deportation appeal rejected by human rights court The Guardian.
  143. ↑ Boris Johnson. "On top of everything else, Abu Qatada costs us a small fortune". The Daily Telegraph 13.2.2012. Retrieved 13 February 2012.
  144. ↑ Hannah Furness, "Cost of keeping Abu Qatada in Britain 'tops £3m'".The Daily Telegraph 8.5.2012. Retrieved 10 May 2012.
  145. ↑ "'The role of social enterprises and community groups'" (Arkistoitu – Internet Archive), Cameron Leadership Website, 18.7.2005. Retrieved 19 July 2007
  146. ↑ David Cameron launches Tories' 'big society' plan BBC News.
  147. ↑ Government launches “Big Society” programme 10 Downing Street website 18.5.2010
  148. ↑ a b Cameron's 'beautiful boy' dies 25.2.2009. BBC News. Viitattu 24.3.2013. (englanniksi)
  149. ↑ Tory leader backs city academies, BBC News Online, 10.10.2006. Retrieved 6 November 2006
  150. ↑ Elizabeth Stewart, 'New York and London mayors unveil plans for cooperation' 9.5.2008
  151. ↑ Archbishop attacks Cameron's 'gay marriage' plan Telegraph.
  152. ↑ "Marriage (Same Sex Couples) Bill". House of Commons. 25.1.2013. Retrieved 28 January 2013.
  153. ↑ David Cameron adopts German accent to mock ID cards Telegraph.
  154. ↑ David Cameron: Speech to Soar Valley Community College (Arkistoitu – Internet Archive), 21.7.2006. Retrieved 5 July 2007
  155. ↑ http://www.asiantribune.com/index.php?q=node/1173 (Arkistoitu – Internet Archive)
  156. ↑ Simon Hattenstone: David Cameron accused of racial profiling in London mayoral letter The Guardian. 28.3.2016. Viitattu 25.5.2016.
  157. ↑ Patricia Tubella: David Cameron da por fracasado el multiculturalismo en Reino Unido elpais.com. 5.2.2011. El País. Viitattu 8.4.2011. (espanjaksi)
  158. ↑ David Cameron says the UK is a Christian country 16.12.2011. BBC News. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
  159. ↑ Prime Minister David Cameron delivers major speech on immigration policy UK Government.
  160. ↑ a b c In full: Cameron speech, BBC|BBC News Online , 4.10.2006. Retrieved 6 November 2006
  161. ↑ In full: Cameron on foreign policy, BBC News Online, 11.9.2006. Retrieved 6 November 2006
  162. ↑ Davis and Cameron promise to be friends of Israel, ConservativeHome.com, 25.11.2005. Retrieved 6 November 2006
  163. ↑ Falkland islands referendum: who were the three 'No' votes? telegraph.co.uk.
  164. ↑ Iraq inquiry call rejected by MPs, BBC News Online, 1.11.2006. Retrieved 6 November 2006
  165. ↑ Syria crisis: No to war, blow to Cameron telegraph.co.uk. (englanniksi)
  166. ↑ Watt, Nicholas: EU referendum: In-out choice by end of 2017, Cameron promises The Guardian. 23.1.2013. Viitattu 25.5.2016.
  167. ↑ Teemu Juhola: Cameron aikoo luvata linjapuheessa kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä 23.1.2013. yle.fi Uutiset. Viitattu 21.3.2013.
  168. ↑ Jussi Nurminen: Yritysjohtajat ja USA haluavat Britannian pysyvän EU:ssa 9.1.2013. yle.fi Uutiset. Viitattu 21.3.2013.
  169. ↑ David Cameron promises in/out referendum on EU BBC News. 23.1.2013. Viitattu 25.5.2016.
  170. ↑ 'Reject this pathetic deal' Nigel Farage slams PM for 'utter surrender' to EU dictatorship Express. 3.2.2016. Viitattu 25.5.2016. (englanniksi)
  171. ↑ Q&A: David Cameron and the EU summit on the eurozone 2.2.2012. BBC News. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)
  172. ↑ David Cameron sets out agenda for EU reform The Guardian. 16.3.2014. Viitattu 6.11.2014. (englanniksi)
  173. ↑ Cameron: Britannia saattaa lähteä EU:sta, jos Juncker valitaan Taloussanomat. 1.6.2014. Viitattu 12.6.2014.
  174. ↑ Jessika Aro: Pääministeri Cameron varoitti: Britannia voi jättää EU:n, jos Juncker valitaan komission johtoon yle.fi Uutiset. 1.6.2014. Viitattu 12.6.2014.
  175. ↑ Election results: Conservatives win majority BBC News. 8.5.2015. Viitattu 25.5.2016.
  176. ↑ Sabin, Lamiat: David Cameron vows earlier EU referendum if Tories win election Independent. 5.1.2015. Viitattu 25.5.2016. (englanniksi)
  177. ↑ Wilkinson, Michael: EU referendum polls: when do they open, how to vote and when are the results? The Telegraph. 26.4.2016. Viitattu 25.5.2016. (englanniksi)
  178. ↑ It’s a deal: Cameron hails ‘special status’ for Britain in EU EuroNews. 19.2.2016. Viitattu 25.5.2016.
  179. ↑ Watt, Nicholas: Boris Johnson joins campaign to leave EU The Guardian. 21.2.2016. Viitattu 25.5.2016. (englanniksi)
  180. ↑ Jenny Matikainen, Britannian pääministeri David Cameron eroaa, Yle uutiset 24.6.2016
  181. ↑ Cameron 'smoked drugs at school' 11.2.2007. BBC News. Viitattu 25.3.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
  Edeltäjä:
Michael Howard 		Yhdistyneen kuningaskunnan konservatiivipuolueen puheenjohtaja
2005–2016 		Seuraaja:
Theresa May
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=David_Cameron&oldid=22876875”