Dahomeyn kuningaskunta

Dahomeyn kuningaskunta (myös Danxome, Danxomè, Danhome, Danhomè ja Fon) oli 1600-luvulla perustettu kuningaskunta Afrikassa, nykyisen Beninin valtion alueella. Se menetti itsenäisyytensä 1800-luvulla, kun Ranskan Senegalissa olleet joukot valtasivat sen ja liittivät osaksi Ranskan Länsi-Afrikkaa.

Dahomey
n. 1600 – 1894
lippu
Valtiomuoto	monarkia
Pääkaupunki	Abomey
Uskonnot	vodoun
Kieli	fon
Edeltäjä	Abomey
Seuraaja	Ranskan Dahomey
Infobox OK

Dahomeyn kuningaskunta noin vuonna 1894.

Dahomeyn kuningaskunnan laajeneminen alkoi 1700-luvulla, jolloin siitä tuli alueen sotilaallinen voimavaltio. Eurooppalaisia kiehtoivat uutiset sen paikallisista tavoista, kuten naisista koostuneesta armeijasta, Dahomeyn amatsoneista.

Historia

Synty

Dahomeyn kuningaskunnan synty liittyy suullisen tiedon mukaan seutua hallinneen fon-dynastian perimäriitoihin. Tarinan mukaan alueen suuren kuningaskunnan Alladan kaksi kilpailevaa prinssiä esittivät vaatimuksia hallitsemiseensa 1600-luvun alussa. Huegbon kaupungissa he sopivat, että toinen menee etelään, jonne hän myöhemmin perusti Porto-Novon kuningaskunnan. Toinen prinssi Dogbari meni pohjoiseen Abomeyn tasangolle. Hänen poikansa Dokonu sai luvan asettua asumaan Huawen seudulle, jossa hallitsi kuningaskuntien liittouman päällikkö Guedevi.

1700-luvulta peräisin olevan tarinan mukaan Dokonu vaati lisää maata Abomeyn seudulta paikalliselta päälliköltä nimeltä Dan. Silloin Dan kysyi fon-päälliköltä:

”Enkö ole jo antanut sinulle niin paljon maata, ja sinä pyydät vain lisää? Täytyykö minun avata vatsani, jotta voisit rakentaa siihen talosi?”

Dokonu vastasi seivästämällä Danin kpatin-keihäällä ja rakentamalla palatsin hänen paljastuneiden sisälmystensä päälle. Näin vallananastaja ja tuleva kuningas julisti, että hänen kuningaskuntansa pysyisi ikuisesti ”Danin vatsassa”. Valtakunta sai nimensä tästä: Dan on uhri, xo tarkoittaa vatsaa ja me on sisällä fonin kielen murteen fongben mukaan, jota puhuttiin Dahomeyssa.

Danin tappaminen merkitsi kumousta perinteisessä ja paikallisessa Länsi-Afrikan kansojen hallitsemisen politiikassa. Ensimmäisenä saapunut ei saanut enää kaikkia oikeuksia itselleen. Myöhemmin kuningas Agaja marssi joukkonsa kanssa etelään ja valloitti Alladan ja Huedan kuningaskunnat. Näin Alladan ylivoima kukistettiin ja Dahomeysta tuli transatlanttisen orjakaupan eräs merkittävistä pelureista.

Erään Abomeyn palatsin seinää.

Uudempi tutkimus on kuitenkin kumonnut tarinan perimätiedon. Palatsin rakentaminen Danin vatsan päälle on nähty pikemminkin tarinankerrontana, jossa halutaan vaimentaa muut fon-kuningaskunnan johtoaseman varjoon jääneet ja korostaa Dahomeyn valtakunnan roolia tuhon ja rakentamisen nimissä.

Dahomeyn kuningaskunta oli aja-kansan alaryhmän fonien valtakunta, joka sijaitsi nykyisen Beninin tasavallan alueella. Dahomeyn kuningaskunta tuli voimakkaaksi 1700-luvulla yhdistyneen Abomeyn kuningaskunnan takia, jonka samannimisestä pääkaupungista tuli Dahomeyn pääkaupunki. Sen naapureiden kanssa Abomey alkoi saavuttaa vaikutusvaltaa 1600-luvulla itsensä nimittäneen kuninkaan Wegbajan (noin. 1645 – 1680) johdolla. Hänen hallintoajallaan jotkut fon-kansan jäsenet alkoivat kutsua itseään dahomeylaisiksi. Seuraavina vuosina Dahomeysta tuli rikas välittämällä siepattuja ihmisiä eurooppalaisille sen vallan kasvaessa ja kuningaskunnan laajetessa.

Ulkopolitiikka

Dahomeyn sotalippu Rio de Janeiron afrobrasilialaisessa museossa Brasiliassa, noin 1810.

Dahomeyn kuningaskunnan ulkopolitiikka koostui diplomatiasta, kaupasta ja sotilaallisesta laajentumisesta. Sotaretkin pyrittiin laajentamaan vaikutusta ja kontrollia naapurialueille ja maa kävi usein sotia valloittaakseen ja liittääkseen pienempiä valtioita aslueeseensa. Valloituksilla pyrittiin saavuttamaan resursseja, vaurautta ja orjia sekä taloudellisiin, että rituaalisiin tarkoituksiin.

Kuningaskunnan strateginen sijainti Guinenlahden rannikolla saattoi sen yhteen Euroopan valtojen merikaupan, erityisesti portugalilaisten, brittien ja ranskalaisten kanssa. Dahomeyn vientituotteita olivat palmuöljy, tekstiilit, norsunluu ja orjat, kun taas maahan tuotiin aseita, tekstiilejä ja ylellisyysesineitä. Euroopan vallat pyrkivät liittolaisuuteen Dahomeyn kanssa, koska sen sotilaallinen vahvuus teki siitä arvokkaan kumppanin alueella. Tämä johti useisiin sopimuksiin Dahomeyn ja Euroopan maiden välillä. Niissä sallittiin usein yksinomaiset kauppaoikeudet, ja vastineena oli sotilaallinen tuki tai turva. Nämä liittolaisuudet olivat usein heikkoja ja ne saattoivat usein muuttua geopolitiikan myötä.

Dahomeyn ulkopolitiikassa kuningas oli vastuussa diplomaattisista suhteista naapurivaltojen kanssa ja hän neuvotteli kauppasopimuksista. Diplomaattisia lähettiläitä lähetettiin usein liittolaissuhteiden perustamiseksi, sekä edistämään taloudellista vaihtoa.

Maan lähettiläät matkustivat Brasiliaan ja Eurooppaan. Dahomey tunnusti ensimmäisenä valtakuntana Brasilian itsenäisyyden vuonna 1822.

Elefantit ja Kärpäset

Sodankäynnistä keskusteltiin hovissa, jossa syntyi kaksi puoluetta. Elefantit kannattivat sotia ja valloituksia, kun taas Kärpäset suosivat rauhaa.

1800-luvun puolivälissä kehittyi ristiriita, kun kaksi ryhmää, Elefantit ja Kärpäset yrittivät muokata ulkopolitiikkaa. Elefanttipuolueessa oli kruunun, rikkaimpien kreolikauppiaiden ja korkeimmat miespuoliset sotilasviranomaiset. Se kannatti vakiintuneen orjien vangitsemis- ja vientikäytännön jatkamista. Elefantit halusivat tuhota Abeokutan, joka oli maan afrikkalainen kilpailija ja uhka orjaryöstöille. Se vastusti Britanniaa, joka oli asettanut sulun transatlanttiselle orjien kuljetukselle.

Vuoden 1840 jälkeen orjatyövoiman saanti vaikeutui ja palmuöljykauppa nousi vaihtoehdoksi orjakaupalle. Kärpäset nousi haastamaan Elefanttipuolueen tavoitteita. Kärpäsissä oli Amatsoneja, pappeja, keskitason hallintovirkailijoita, dahomeylaisia yrittäjiä ja kauppiasviranomaisia. Nämä ryhmät eivät olleet halukkaita maksamaan sodan kustannuksia ja halusivat päästä käsiksi "laillisen" kansainvälisen kaupan voittoihin. Kärpäset suositteli rauhanomaista rinnakkaiseloa Abeokutan kanssa ja kaupallisten suhteiden palauttamista Englantiin.

Vuoteen 1870 mennessä kreolikauppiaat olivat kärsineet talousvaikeuksista, sekä kruunu ja korkea-arvoiset upseerit olivat erimielisiä Abeokutan kysymyksestä. Näin Kärpäset saavuttivat poliittisesti ja taloudellisesti hallitsevan aseman maassa.

Dahomeyn harjoittaessa ulkoista kauppaa ja diplomatiaa, se oli myös osa transatlanttista orjakauppaa. Kuningaskunta oli huomattava siepattujen orjien tarjoaja, joita saatiin naapurivaltoihin suuntautuneista sodista ja hyökkäyksistä, ja kiinni saadut orjat myytiin eurooppalaisille erilaisia tavaroita vastaan.

Valtakunta laajenee

Noin vuonna 1724 Dahomeyn kuningas Agaja (1673–1740) valloitti Alladan, ja vuonna 1727 hän sai haltuunsa läheisen rannikolla olevan kauppaa käyvän kuningaskunnan Ouidahin.

Pyton-temppeli Ouidahissa.

Kun Dahomeyn sotilaat tunkeutuivat nykyiseen Ouidahin kaupunkiin, he tappoivat ja söivät kaikki pytonkäärmeet Dangben pyhätössä. Tätä tapahtumaa on pidetty tärkeänä symbolisena tekona, koska pyton oli Huedan kansallisjumala. Se oli osoitus sekä Dahomeyn henkisestä ylivoimasta, että valloitetun maan heikkoudesta. Henkisen voiman uudistuminen on selitys Dahomeyn vallan nousuun.

Alladan, Ouidahin ja Abomeyn yhdistyneet kuningaskunnat muodostivat Dahomeyn kuningaskunnan kolme lääniä. Laajentuneiden rajojensa kanssa Dahomey sai valvontaansa rannikon satamat ja yhä enemmän jalansijaa kaupankäynnissä eurooppalaisten kanssa. Siitä tuli alueen hallitsevin valtakeskus.

Kuningaskunnan laajentuminen jatkui vielä 1800-luvulla, jolloin Oyojen imperiumi hyökkäsi Dahomeyta vastaan, ja jolle se lopulta oli pakotettu maksamaan veroja. Dahomey saavutti valtaansa uudelleen 1800-luvulla kuninkaiden Gezun (hall. 1818–1858) ja Glélén (hall. 1858–1889) voimakkaan hallinnon aikana. Gezun hallintoaikana Dahomey jatkoi vangittujen ihmisten kaupankäyntiä, mutta Britanian rannikon sulku vuonna 1852 pakotti hänet luopumaan siitä.

Erään aikalaisen arvion mukaan vuonna 1850 Dahomeyn kuningaskunnan välikuku oli vähäinen, 200 000 henkeä johtuen tuhoisista sodista. Pääkaupungissa Abomeyssä oli 30 000 asukasta. On arvioitu, että koko Dahomeyn väestöstä oli tuolloin noin 20 000 vapaita, loput orjia. Vakinaisessa armeijassa oli noin 12 000 sotilasta, joista 5 000 oli amatsoneja. Kuninkaan sotilashallinto pystyi sota-aikana mobilisoimaan 50 000 miestä ja naista.

Uskonto ja kansantalous

Dahomeyn kuningashuoneen ympärille rakentui henkilöpalvontakultti, jossa uhraamisella, myös ihmisuhreilla, oli tärkeä osa. Ihmisiä uhrattiin kuninkaan esi-isille, jotka saivat uhreista uusia palvelijoita tuonpuoleiseen valtakuntaansa. Ihmiset uhrattiin katkaisemalla heidän kaulansa, paitsi kuninkaan vaimojen kohdalla, jotka haudattiin elävältä.^lähde?

Dahomeyn kansantalouden perustana olivat maanviljely ja orjakauppa.^lähde?

Naissoturit

Pääartikkeli: Dahomeyn amatsonit

Dahomeyn kuninkaan naistaistelijoita

Dahomeyn naissoturien legenda alkoi, kun valtakunnan toinen kuningas Wegbaja päätti 1600-luvulla koota haaremiinsa naisista norsunmetsästäjien joukkion. Myöhemmin Wegbaja koulutti itselleen haareminaisista myös henkivartiokaartin. Kun Dahomeyn sotajoukkoihin 1700-luvun alussa tarvittiin lisää sotureita taistelemaan kilpailevia heimoja ja kuningaskuntia vastaan, naispuoliset henkivartijat ylennettiin sotureiksi.

Dahomeyn armeijan etujoukko koostui yksinomaan naisista. Dahomeyn "mustilla amatsoneilla", kuten ranskalaiset heitä nimittävät, oli päässään valkoinen huivi, ja aseinaan heillä oli kivääreitä, viidakkoveitsiä ja sotakirveitä.

Orjakaupan ja itsenäisen maan loppu

1800-luvun alussa Dahomey kohtasi merkittäviä haasteita. Euroopan maat ryhtyivät toimenpiteisiin, joilla ne kielsivät ihmisistä koostuvien lastien viennin Länsi-Afrikasta. Ensimmäisenä oli Tanska (1803) ja sitten Iso-Britannia (1807), Yhdysvallat (1808), Alankomaat (1814), Portugali (1815), Espanja (1817), Ranska (1818) ja Ruotsi (1827). Ihmisrahdin määrän väheneminen Länsi-Afrikan rannoilta laski kuninkaiden tuloja jyrkästi, jonka seurauksena valtiot koko alueella kamppailivat pitääkseen yllä poliittista järjestystä. Tämä johti "sopeutumiskriisiin" Länsi-Afrikassa. Dahomey löysi kuitenkin vaihtoehtoisen lähteen maataloustuotteiden, pääasiassa palmuöljyn, "laillisen" kaupan tuloista. Siirtyminen orjien viennistä maatalouteen johti voimakkaaseen maaseudun tuotannon kasvuun ja Dahomeyn eliitti perusti suuria viljelmiä vientihyödykkeiden tuotantoa varten.

Näin Dahomeysta tuli maatalousvaltainen alue, ja maaseudun hallinnosta tuli Dahomeyn politiikan keskeinen huolenaihe 1800-luvulla. Hallitus otti käyttöön maataloustuotantoon kohdistuvia uudistuksia. Siihen kuului virkamiesluokan luominen, joka oli vastuussa maataloustuotannon johtamisesta ja taloudellisen toiminnan verotuksesta paikallisella tasolla. Kokonaiset kasvuvyöhykkeet erikoistuivat tiettyjen kasvien tuotantoon sekä paikallisille, että kansainvälisille markkinoille. Laajentuva valtio puuttui myös suoraan paikalliseen maaseututaloudeen. Varsinkin alueelliset markkinapaikat eli torit tulivat tärkeiksi veronkerääjien kohteeksi 1800-luvulla, ja valtio perusti veronkeräystä varten teitä kaikkialle valtakuntaan kerätäkseen tulleja matkustavilta kauppiailta. Valtion valvonta ulottui syvälle Abomeyn ja Kanan maaseuduille.

Kuningaskunnan loppu

1800-luvun lopulla Dahomeyn poliittinen projekti alkoi purkautua. Se päättyi Ranskan siirtomaajoukkojen valloitettua maan vuosina 1892-1894.

Ranska oli ottanut yhä vahvemman roolin alueella vuodesta 1851 alkaen, jonka jälkeen geopolitiikka synnytti alueella merkittäviä poliittisia jännitteitä. Jännitteet päättyivät vuonna 1890, mikä johti sarjaan Dahomeyn epäonnistuneita hyökkäyksiä Ranskan joukkoja vastaan ​​Cotonoussa. Niitä kutsutaan ensimmäiseksi Ranskan ja Dahomeyn sodaksi.

Kuningas Béhanzin antautuu ranskalaisille tammikuussa 1894.

Sen jälkeen kuningas Behanzin (1889–1894) pakotettiin tunnustamaan Ranskan valta rannikolla Porto-Novon ja Cotonoun kaupungeissa. Vuonna 1892 jännitteet kasvoivat taas, tällä kertaa Ranskan vaatimuksista Ouemen laaksoon. Saman vuoden heinäkuun 4. päivänä lähes 2200 ranskan sotilasta, joita johti kenraali Alfred-Amédée Dodds aloitti sodan Dahomeyta vastaan toisessa Ranskan ja Dahomeyn sodassa. Kuningas Behanzin yritti vedota Ranskaan rauhan puolesta, mutta Ranskan joukot marssivat Abomeyhin ja 17. marraskuuta 1892 Ranskan lippu nostettiin kuninkaallisen palatsin katolle ilman vastustusta. Kenraali Dodds nimitti uudeksi kuninkaaksi Behanzinin veljen, joka valitsi hallitsijanimekseen Agoli-Agbo (hall. 1894–1900). Dahomeysta tuli Ranskan kolmannen tasavallan protektoraatti ja siirtomaa vuoteen 1904 mennessä. Näin Dahomey menetti itsenäisyyden.

Myöhemmin

Dahomey oli Ranskan siirtomaa, joka tunnettiin nimellä Ranskan Dahomey vuosina 1894-1960. Ranska myönsi itsenäisyyden siirtomaalle vuonna 1960, joka käytti nimeä Dahomeyn tasavalta vuoteen 1975 asti, jonka jälkeen siitä on käytetty nimeä Benin

Katso myös

• Dahomeyn kuninkaat
• Abomeyn kuninkaalliset palatsit

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dahomeyn kuningaskunta Wikimedia Commonsissa