Charles Darwinin nuoruus
Charles Darwin oli nuoruudessaan välinpitämätön opintojensa suhteen, pitäen enemmän muista harrastuksistaan kuten kovakuoriaisten keräämisestä ja ampumisesta. Hän sai varhaisen koulutuksensa synnyinkaupunkinsa kouluissa. Edinburghin yliopistossa hän opiskeli lääketiedettä vuodesta 1825 lähtien, mutta aikaa myöten hän kiinnostui enemmän geologiasta. Darwin lopetti opinnot Skotlannissa ja hänen isänsä määräsi hänet uudelleen koulupenkille, tällä kertaa Cambridgeen ja lukemaan teologiaa. Vuonna 1831 Darwin lähti HMS Beaglella viisivuotiselle maailmanympäripurjehdusmatkalle, jonka aikana hän keräsi massiivisen määrän muun muassa eläin- ja kasvitieteellisiä näytteitä.
Tämä artikkeli käsittelee Charles Darwinin elämää hänen syntymästään HMS Beaglen merimatkalle lähtöön eli vuodet 1809–1831.
Lapsuus
muokkaaDarwin syntyi The Mountin talossa, Shropshiren kreivikunnassa sijaitsevassa Shrewsburyn kaupungissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa 12. helmikuuta vuonna 1809 eli samana päivänä kuin Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln.[1] Hän oli varakkaan lääkärin ja liikemiehen Robert Waring Darwinin ja Susannah Darwinin (omaa sukua Wedgwood) lapsi, viides kuudesta sisaruksesta. Darwin oli isänsä puolelta Erasmus Darwinin ja äidin puolelta Josiah Wedgwoodin lapsenlapsi. Molemmat suvut olivat suureksi osaksi unitarianisteja, mutta osa Wedgwoodeista oli ominut anglikaanisen uskon. Vapaa-ajattelijana tunnettu Charlesin isä hyväksyi, että hänen poikansa kastettaisiin 17. marraskuuta 1809 anglikaanisessa St. Chadin kirkossa, eikä unitarianistisessa kirkossa. Kastetilaisuudessa Darwin nimettiin muutamia vuosi aiemmin kuolleen setänsä sekä isänsä mukaan Charles Robertiksi.[2] Charles ja hänen sisaruksensa kasvatettiin unitarianistisen uskon mukaisesti, sillä hän kävi perheineen jumalanpalveluksissa unitarianistisessa kappelissa.
Keväällä vuonna 1817 Darwin aloitti koulunkäynnin kappelin saarnaajan, herra Casen vetämässä koulussa.[2] Darwin ei oppinut tuntemaan äitiään erityisen hyvin, sillä tämä kuoli heinäkuun 15. päivänä. Darwin kertoo omaelämäkerrassaan, ettei muista äidistään muuta kuin hänen kuolinvuoteensa.[3] Äiti oli huolehtinut lastensa kirkossa käymisestä, mutta äidin kuoleman jälkeen Darwinin koulun- ja kirkonkäynnistä huolehti Caroline-sisko. Vanhassa koulussaan Charley eli Bobby Darwin, kuten häntä leikkimielisesti perhepiirissä kutsuttiin, kävi vielä vuoden 1818 kesään asti, jolloin Robert-isä laittoi poikansa opiskelemaan tohtori Butlerin hallinnoimaan Shrewsburyn sisäoppilaitokseen, jossa Darwin opiskeli 16-vuotiaaksi saakka. Koulu ei ilmeisesti ollut Darwinin mieleen, sillä hän kertoo omaelämäkerrassaan sen olleen hänen koulutuksensa kannalta täysin merkityksetön ainevalikoiman yksipuolisuudesta johtuen.[3] Darwin piti enemmän kemiasta, jota hän pääsi kokeilemaan veljensä kotilaboratoriossa, lintujen ampumisesta, koirien kanssa leikkimisestä ja rottien pyydystämisestä. Isä-Darwinille tämä ei ollut mieleen. Hän huusi pojalleen kerran huonoista arvosanoista kimpaantuneena, että Darwin tekee itsestään ja koko Darwinien suvusta häpeäpilkun.[3]
Edinburghin opinnot
muokkaaVuonna 1825 Darwinin isä otti poikansa pois sisäoppilaitoksesta, koska poikaa eivät tuntuneet opinnot kiinnostavan lainkaan. Kesän Darwin vietti lääkäriharjoittelijana auttaen isäänsä hoitamaan Shropshiren köyhiä. Darwinin isän yllätykseksi hänen poikansa näytti pitävän alasta.[2] Isä päätti, että Darwinin tulisi opiskella lääketiedettä isänsä ja isoisänsä tavoin. Lokakuussa Charles Darwin matkusti Erasmus-veljensä kanssa Skotlantiin opiskelemaan lääketiedettä Edinburghin yliopistoon,[4] joka oli Euroopan parhaimpia lääketieteen opiskelupaikkoja tuohon aikaan. Erasmus oli suorittanut suurimman osan opinnoistaan Cambridgessa, mutta tuli Skotlantiin suorittamaan loppukokeet. Veljekset asettuivat asumaan Lothian Street -nimiselle kadulle. Darwin huomaisi ajan mittaan, että opiskelu Edinburghissa oli yhtä lailla ajanhaaskausta kuin aiemmassa opinahjossa. Ainoat luennot, jotka Darwinia saattoivat kiinnostaa, olivat professori Thomas Hopen kemian luennot. Darwin kävi myös professori Jamesonin geologian luennoilla, mutta piti koko aihetta erittäin tylsänä. Darwinin tiedetään kammoksuneen veren näkemistä ja pitäneen ihmisten leikkaamista raakana toimenpiteenä. Tämän piirteen usein sanotaan olleen syy lääketieteen opintojen loppumiseen hänen kohdallaan. Ilmeisempi syy on se, että Darwin piti lääketieteen opiskelua tylsänä, vaikkakin oli aiemmin kesällä ilmeisesti pitänyt lääketieteestä.[2]
Darwinille oli ajansaatossa syntynyt valtava kiinnostus luonnonhistoriaa kohtaan. Suurimpina syinä tähän olivat nuoruuden patikoinnit muun muassa Pohjois-Walesin luonnossa, hänen lukemansa kirjat, erityisesti Wonders of the World -niminen teos, ja kemian harrastus veljensä kotilaboratoriossa. Siksi oli melko luontevaa, että Darwinin opintojen edelle nousivat luonnonhistorialliset harrastukset, kuten taksidermia eli eläinten täyttäminen. Sitä hänelle opetti guyanalainen John Edmonstone, joka oli vapautettu mustaihoinen orja. Edmonstonella oli myös tapana kertoa Darwinille jännittäviä tarinoita Etelä-Amerikan sademetsistä. Myöhemmässä elämässään Darwin käytti Edmonstonen kautta saatuja kokemuksia apuna todistaessaan The Descent of Man -teoksessa, että “mustaihoiset ja eurooppalaiset“ olivat hyvin samankaltaisia, vaikkakin myönsi pinnalliset eroavaisuudet ulkonäössä.[5]
Toisena yliopistovuonna Darwin liittyi Plinian Society -nimiseen luonnonhistoriaan suuntautuneeseen opiskelijajärjestöön.[6] Järjestössä Darwin sai kokemuksia tieteellisistä väittelyistä ja kristinuskon vastaisuudesta. Darwinista tuli innokas Robert Edmund Grantin oppilas, ja opiskellessaan hän innostui Grantin tavoin Jean-Baptiste Lamarckin ja Charlesin isoisän Erasmuksen hankittuja ominaisuuksia koskevista teorioista. Darwin osallistui Firth of Fortissa Erasmuksen uraauurtaviin tutkimuksiin, joissa selviteltiin rannikolla elävien merieläinten elämänkiertoa. Näissä tutkimuksissa Grant löysi todisteita "homologialle", radikaalille teorialle siitä, että kaikilla eläimillä olisi samanlaiset elimet, mutta näillä olisi vain erilaiset kompleksisuudetselvennä. Vuoden 1827 maaliskuussa Darwin esitelmöi löydöistään, joiden mukaan ostereiden kuorista usein löydetyt mustat pisteet olivat erään juotikaslajin (engl. skate leech) munia. Darwin osallistui myös luonnonhistorian kurssille, jossa hän oppi muun muassa stratigrafista geologiaa. Hän auttoi lisäksi Euroopan laajimpiin kuuluvan Skotlannin kuninkaallisen museon kokoelmien järjestämisessä.[7]
Papinopinnot Cambridgessa
muokkaaDarwinin opintojen laiminlyönti sai hänen isänsä pelkäämään, että Charlesista ei sittenkään tulisi lääkäriä, kuten hän oli toivonut, vaan pelkkä hulttio. Isä yritti korjata tilannetta lähettämällä poikansa suorittamaan kandidaatin tutkintoa humanistiseen tiedekuntaan Cambridgen Christ's Collegeen vuonna 1827. Tarkoituksena oli, että Charles lukisi itsensä kirkonmieheksi. Alanvaihto oli luonnollinen aikana, jolloin työ anglikaanisen kirkon palveluksessa takasi kohtuullisen toimeentulon.[8] Suurin osa Englannin luonnontutkijoista oli kirkonmiehiä, jotka näkivät osana tehtäviään tutkia Jumalan luomakuntaa. Cambridgessä ollessaan Darwin viihtyi edelleen kaikkien muiden puuhien parissa kuin opiskelun.[9] Serkkunsa William Darwin Foxin kanssa hän syventyi kovakuoriaisten keräämiseen, kilpaillen jopa tässä.[10] Fox esitteli Darwinin kasvitieteen professori John Stevens Henslowille, minkä jälkeen Darwin osallistui Henslowin luonnonhistorian kurssille. Darwinista tuli opettajansa lempioppilas. Hänet tunnettiin ”miehenä, joka kulkee Henslowin kanssa”.[11][12]
Kokeiden lähestyessä Darwin keskittyi opintoihinsa samalla kiinnostuen William Paleyn teksteistä, jotka sisälsivät ajatuksen korkeamman voiman osallisuudesta luonnon suunnitteluun.[13] Tämän lisäksi Darwin sai yksityisopetusta Henslowilta. Loppukokeissa tammikuussa vuonna 1831 hän loistikin teologian vastauksillaan, mutta pääsi vaivoin läpi klassisista aineista matematiikasta ja fysiikasta. Darwin menestyi loistavasti verrattuna muihin oppilaisiin ollen kymmenes 178 läpäisseen joukossa.[14]
Asuntoasiat saivat Darwinin pysymään Cambridgessa vuoden 1831 kesäkuuhun asti. Henslowin antamaa neuvoa noudattaen Darwin ei pitänyt minkäänlaista kiirettä pappisvihkimyksen kanssa. Alexander von Humboldtin Personal Narrativen inspiroimana Darwinia alkoi kiehtoa ajatus luonnonhistorian opiskelusta tropiikissa. Darwin innostui ajatuksesta niin paljon, että suunnitteli valmistuttuaan matkustavansa Teneriffalle luokkatovereidensa kanssa. Koska Henslow tiesi, että geologian taidoille tulisi olemaan käyttöä, esitteli hän Darwinin kuuluisalle geologille Adam Sedgwickille. Darwin osallistui Sedgwickin kurssille ja yhteistyössä tämän kanssa hän muun muassa kartoitti maakerrostumia Walesissa.[15] Darwin suuntasi luokkatovereidensa kanssa kaksiviikkoiselle matkalle Barmouthiin. Matkan jälkeen Darwin palasi kotiin ja löysi Henslowin lähettämän kirjeen, jossa Henslow pyysi Darwinia lähtemään palkattomalle matkalle Robert FitzRoyn kanssa. HMS Beaglen kapteeni FitzRoy oli lähdössä joulukuussa 1831 kaksivuotiselle tutkimusmatkalle kartoittamaan Etelä-Amerikan rantoja. Henslowin mielestä matka tarjosi Darwinille tilaisuuden harjoittaa luonnontieteilijän kykyjään tropiikissa. Darwinin isä suhtautui matkaan kielteisesti. Hänen mukaansa se oli vain ajan tuhlausta, mutta Josiah Wedgwood sai tämän silti rahoittamaan poikansa matkan.[16]
Charles Darwin oli tutustunut Edinburghin vuosina Fanny Oweniin, joka oli yksi hänen siskonsa parhaimmista ystävistä. Owen oli Darwinin tyttöystävä hänen Cambridgen vuosien ajan, mutta maaliskuussa 1830 heidän suhteensa oli hajoamassa. Tarkkaa syytä tähän ei tiedetä, mutta ilmeisesti yksi osatekijä oli Darwinin intensiivinen kovakuoriaisten kerääminen, jonka takia Darwin oli esimerkiksi jäänyt edellisenä jouluna Cambridgeen. Darwinin ollessa matkalla HMS Beaglella Owen avioitui Robert Biddulphin kanssa.[17]
Lähteet
muokkaa- ↑ John H. Wahlert: The Mount House, Shrewsbury darwin.baruch.cuny.edu. Baruch College. Arkistoitu 6.12.2008. Viitattu 21.3.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c d Outline of Darwin's Childhood: AboutDarwin.com. Viitattu 24.3.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c Darwin Day Celebration Darwinday.org. Arkistoitu 8.4.2008. Viitattu 24.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Charles Darwin: Letter 16 — Darwin, C. R. to Darwin, R. W. (Kirje) Darwin Project. Viitattu 25.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Charles Darwin: The Descent of Man and Selection in Relation to Sex (Sivu 232) darwin-online.org.uk. darwin-online.org.uk. Viitattu 24.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Janet Browne: Charles Darwin: vol. 1 Voyaging, s. 72. Jonathan Cape, Lontoo, 1995. ISBN 1-84413-314-1
- ↑ Adrian Desmond, James Moore: Darwin, s. 42–43. Lontoo: Michael Joseph, Penguin Group, 1991. ISBN 0-7181-3430-3 (englanniksi)
- ↑ Adrian Desmond, James Moore: Darwin, s. 47–48. Lontoo: Michael Joseph, Penguin Group, 1991. ISBN 0-7181-3430-3 (englanniksi)
- ↑ Charles Darwin: The Autobiography of Charles Darwin by Charles Darwin (s. 10, 14, 15 ja 17) Gutenberg.org. Viitattu 24.3.2008.
- ↑ Charles Darwin: The Autobiography of Charles Darwin by Charles Darwin (s. 18) Gutenberg.org. Viitattu 24.3.2008.
- ↑ Adrian Desmond, James Moore: Darwin, s. 80–81. Lontoo: Michael Joseph, Penguin Group, 1991. ISBN 0-7181-3430-3 (englanniksi)
- ↑ Charles Darwin: The Autobiography of Charles Darwin by Charles Darwin (s. 19) Gutenberg.org. Viitattu 24.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Charles Darwin: The Autobiography of Charles Darwin by Charles Darwin (s. 16) Gutenberg.org. Viitattu 24.3.2008.
- ↑ Janet Browne: Charles Darwin: vol. 1 Voyaging, s. 97. Jonathan Cape, Lontoo, 1995. ISBN 1-84413-314-1
- ↑ Janet Browne: Charles Darwin: vol. 1 Voyaging, s. 133–14. Jonathan Cape, Lontoo, 1995. ISBN 1-84413-314-1
- ↑ Adrian Desmond, James Moore: Darwin, s. 94–97. Lontoo: Michael Joseph, Penguin Group, 1991. ISBN 0-7181-3430-3 (englanniksi)
- ↑ Owen, Fanny AboutDarwin.com. Arkistoitu 27.3.2008. Viitattu 26.3.2008. (englanniksi)