Valoe

(Ohjattu sivulta Cencorp)

Valoe (ent. Cencorp Oyj) on suomalainen aurinkosähköteknologiaan erikoistunut pörssiyhtiö, joka kuuluu Hannu Savisalon perustamaan Savcor-konserniin. Se oli alun perin automaatio- ja laser-ratkaisuja toimittanut Cencorp Oyj. Yhtiö kertoi vuonna 2012 muuntautuvansa cleantech-toimittajaksi, aloittavansa aurinkopaneelien valmistuksen Mikkelissä ja tavoittelevansa yli 200 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2016 mennessä [1][2]. Keväällä 2015 yhtiö vaihtoi nimensä Cencorpista Valoeksi ja kertoi tavoitteekseen luoda ”maailman johtavan ekosysteemin takakontaktiin perustuvien aurinkomoduulien valmistukseen”[3]selvennä. Joulukuussa 2023 uutisoitiin, että yhtiötä haetaan konkurssiin maksamattomien eläkevakuutusmaksujen takia[4].

Valoe Oyj
Yritysmuoto Julkinen osakeyhtiö
Osake OMXH: VALOE
Markkina-arvo 2,3 M € (30.6.2018)
Perustettu 1978
Toimitusjohtaja Iikka Savisalo
Avainhenkilöt Hannu Savisalo,
hallituksen puheenjohtaja
Kotipaikka Mikkeli, Suomi
Toiminta-alue cleantech
Toimiala aurinkosähkö
Tuotteet aurinkopanelitehtaat
Liikevaihto 1,3 milj. € (2018)
Henkilöstö 25 (31.12.2018)
Kotisivu www.valoe.com

Valoe Oyj toimii Mikkelissä, jossa sillä on hallinto, aurinkokennoja valmistava tehdas ja aurinkovoimalaitos.

Valoe on yrityssaneerauksessa. Heinäkuussa 2024 Ilmarinen haki yritystä konkurssiin, mutta Valoe uskoo pystyvänsä maksamaan velkojan saatavan ja yrityssaneerausmenettelyn jatkuvan.[5]

Historiaa

muokkaa

Valoen juuret ulottuvat vuoteen 1948, jolloin perustettiin suomalainen elektroniikan komponentteja ja niiden valmistustekniikkaa kehittävä Evox Oy. Cencorp Inc. (Colorado Engineering Corporation) puolestaan perustettiin vuonna 1978 Denverissä Yhdysvalloissa. Evox valmisti ensimmäiset odd-form-komponenttien ladontasolutselvennä vuonna 1986.

Markku Jokela osti Evoxin automaatioliiketoiminnan vuonna 1989, ja uusi yhtiö sai nimen PMJ Automec. Vuonna 1994 se julkisti ensimmäisen modulaarisen tuotantoautomaatiosolun (HiSAC - High Speed Assembly Cell)selvennä ja seuraavana vuonna uuden parannetun version siitä.

PMJ Automec listautui Helsingin pörssiin vuonna 1998 ja esitteli samana vuonna kolmannen sukupolven HiSAC-tuotteestaan. Seuraavana vuonna yhtiö hankki yhdysvaltalaisen Cencorp Inc -yhtiön ja Salon Hannu Seppälä Oy:n[6] joka oli erikoistunut testausjärjestelmiin. 2000-luvun alussa PMJ julkisti useita uuden sukupolven automaatio- ja testausjärjestelmiä.

Vuonna 2005 PMJ Automec muutti nimensä Cencorp Oyj:ksi. Toimitusjohtajaksi kutsuttiin Petri Väinölä. Yhtiö teki 35,3 miljoonan euron liikevaihdolla 0,8 miljoonan liiketuloksen.[7] Seuraavan vuoden marraskuussa toimitusjohtajaksi vaihdettiin Jouni Suutarinen. Yhtiö teki 20 miljoonan liikevaihdolla 3,3 miljoonan euron tappion.[8] Vuonna 2007 liikevaihto pysyi lähes ennallaan, mutta liiketulos parani –1,1 miljoonaan euroon.[9] Syksyllä 2008 mikkeliläinen monialayhtiö Savcor Group Oy teki ostotarjouksen kaikista yhtiön osakkeista[10], ja uusi hallitus nimitti joulukuussa toimitusjohtajaksi Hannu Timmerbackan. Liikevaihto kutistui 15,6 miljoonaan ja liiketulos vuodelta 2008 painui 2,2 M€ tappiolle.[11] Yrityskauppa toteutui alkuvuodesta 2009, ja Savcorista tuli yhtiön enemmistöomistaja noin 70 % osuudella.[12]. Liikevaihto romahti 6,1 miljoonaan, ja tappiota tehtiin 4,8 miljoonaa.[12]

Vuonna 2010 Cencorp otti omistukseensa Savcor Facen Kiinan-tehtaat Pekingissä ja Guangzhoussa ja kasvatti liikevaihtoaan 12,8 miljoonaan euroon. Liiketulos jäi yhä 3,1 M€ tappiolle. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Mats Eriksson lokakuun alusta 2010 alkaen. [13] Vuonna 2011 Cencorpin liikevaihto kasvoi yli kaksinkertaiseksi (26,5 M€), mutta niin myös liiketappio, joka oli yhtiön kaikkien aikojen suurin (–7,1 M€). Yhtiö alkoi panostaa uusiutuvien energioiden markkinoihin. [14]

Vuonna 2012 Cencorp sulki tappiollisen tehtaansa Guangzhoussa, ja liikevaihto pieneni 15,4 miljoonaan. Tulos oli –3,9 miljoonaa tappiolla[15]. Toimitusjohtaja Eriksson irtisanoutui, minkä syyksi kerrottiin eriävät näkemykset yhtiön kehittämisestä[16]. Uudeksi toimitusjohtajaksi tuli Hannu Savisalon vanhin poika Iikka Savisalo. Cencorp osti Sunweb Solarin aurinkosähköliiketoiminnan ja teki aiesopimuksen CBS-virranjohdekomponenttien toimittamisesta suurelle kiinalaiselle aurinkosähkömoduulien valmistajalle. Sopimuksen arvoksi arvioitiin vähintään 20 miljoonaa euroa seuraavien kolmen vuoden aikana.[17]

Helmikuussa 2013 Cencorp ilmoitti avaavansa aurinkopaneleja valmistavan tehtaan Mikkelissä. Sen odotettiin työllistävän jopa sata henkeä ja liikevaihdon olevan 50 miljoonaa euroa. Toukokuussa Etera sijoitti yhtiöön 1,5 miljoonaa ja Ingman Finance 600 tuhatta euroa vaihtovelkakirjalainan muodossa. Elokuussa kerrottiin koetuotannon alkaneen,[18] mutta alkuvuoden tuloksen näyttävän yhä raskasta tappiota ja yli 35 % liikevaihdon laskua[19][20]. Syyskuussa yhtiö ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön vähentämiseksi automaatio- ja laserliiketoiminnassa. Marraskuussa yhtiö kertoi kolmannen vuosineljänneksen katsauksessaan liikevaihdon yhä supistuneen ja tappion yhä kasvaneen, ja aloittavansa osakeannin valmistelun rahoituksensa turvaamiseksi. Joulukuussa yhtiö ilmoitti tarjoavansa enintään 510 000 000 uutta osaketta merkittäväksi 0,01 € hintaan ja samalla varoitti konkurssiuhasta[21]. Toimitusjohtaja Hannu Savisalo tyrmäsi kuitenkin konkurssiuhan: ”Olemme nähneet, että se [Cencorp] on hyvä yhtiö. Käyttämällä sen vahvuudet energia-alalla se voi tulla maailman ykköseksi alallaan."[2]

Tammikuussa 2014 Cencorp kertoi täysautomaattisen tuotantolinjansa valmistuneen.[22]. Osakeannin merkintäaikaa pidennettiin, ja rahoittajat jatkoivat rahoitussopimuksia ja siirsivät lainojen eräpäiviä. Osakeanti onnistui, ja yhtiö keräsi uutta pääomaa 4,9 miljoonaa euroa, josta noin 2,5 miljoonaa käteistä[23]. Helmikuussa yhtiö tiedotti aiesopimuksesta intialaisen Vikram Solarin kanssa ja julkisti vuoden 2013 tuloksen, joka oli raskaasti tappiollinen. Vuoden 2013 vuosikertomuksessa maaliskuussa Iikka Savisalo toteaa Cencorpin onnistuneen vakiinnuttamaan asemansa eräänä innovatiivisimmista uuden sukupolven aurinkosähkömoduulien ja niiden täysin automatisoidun valmistusteknologian avaimet käteen -tarjoajana maailmanlaajuisesti. Hän kertoi moduulien menestyneen testeissä erinomaisesti ja osoittaneen olevansa kilpailukykyisiä sekä hinnaltaan että teknisesti.[24] Toukokuussa Cencorp kertoi rakentavansa aurinkovoimalaitoksen oman tehtaansa katolle Mikkeliin [25] ja aloittavansa yt-neuvottelut. Kesäkuussa Sami Lindfors kertoi Karikon täysautomaattisen aurinkomoduulitehtaan tuotantonopeuden olevan yksi paneeli minuutissa [26] [1]. Elokuussa edelleen raskaasti tappiollisessa osavuosikatsauksessa yhtiö ilmoitti sulkeneensa Pekingin tehtaan ja siirtävänsä aurinkopaneeleihin liittyvän komponenttituotantonsa Mikkeliin[27]. Syyskuussa yhtiö tiedotti sopimuksesta automaatioliiketoimintansa myymisestä hongkongilaiselle FTTK Company Limitedille[28].

Yhtiö julkisti helmikuussa 2015 vuoden 2014 tilinpäätöstiedotteen[29], jossa raportoitiin liikevaihdon romahtaneen vuoden loppuneljänneksellä ja tappioiden kasvaneen. Yritys ei ollut löytänyt ostajaa Pekingin tehtaalleen ja joutui alaskirjaamaan sen arvon[30]. Liikevaihtotavoitteeksi vuodelle 2015 asetettiin 10–15 miljoonaa, vuodelle 2016 45–55 miljoonaa ja vuodelle 2017 150–200 miljoonaa euroa. Tiedotetta seuraavana päivänä Helsingin pörssi asetti Cencorpin osakkeen tarkkailulistalle.[31] Maaliskuussa yhtiö ilmoitti automaatioliiketoimintakaupan lykkääntyvän ja tilintarkastetun tilinpäätöksen myöhästyvän. Yhtiö sai Finanssivalvonnalta lisäaikaa tilinpäätöksen julkaisemiseen. Toukokuun lopussa Valoeksi nimensä vaihtanut yhtiö ilmoitti laskevansa liikkelle yhteensä 5 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan ja aloittavansa osakeannin valmistelut. Marjukka Karttunen ja Sauli Kiuru jättivät yhtiön hallituksen, ja uudeksi jäseneksi nimitetään Karttusen puoliso Ville Parpola. Kesällä Valoe sai ilmoituksen FTTK Companylta välimiesmenettelystä koskien kauppahinnan maksuun ja osakkeiden luovutukseen liittyvää riitakokonaisuutta. Yhtiö laski liikkeelle vaihtovelkakirjalainan, jonka merkintäaikaa jatkettiin useaan otteeseen. Lokakuussa yhtiö kertoi lainan tulleen merkityksi kokonaan, suurelta osin vanhojen lainojen konvertointina uuteen lainaan. Kai Mäkelä merkitsi lainaa miljoonalla eurolla. Syksyn mittaan yhtiö tiedotti sopimusneuvottelujen ensimmäisestä valmistuspartenrisopimuksesta päättyneen, mutta asiakkaan rahoitusneuvottelujen olevan yhä kesken. Joulukuussa yhtiö arvioi tulevan vuoden 2016 liikevaihdon olevan 11–13 miljoonaa ja käyttökatteen 1,5–2,0 miljoonaa. Tekes päätti jatkorahoittaa yhtiötä noin neljän miljoonan euron tuotekehityslainalla. Vuoden lopussa yhtiön rahavarat olivat 31 000 ja tilauskanta 46 000 euroa.[32]

Helmikuussa 2016 Valoe tiedotti saaneensa Etiopiasta 15,8 miljoonan euron tilauksen aurinkosähköpaneelitehtaasta. Hankkeen päärahoittaja on Etiopian Kehityspankki (The Development Bank of Ethiopia). Tilaajaa ei julkisteta, mutta yhtiö kertoo saavansa 30 prosenttia kauppahinnasta perustettavan yhteisyrityksen osakkeina. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä liikevaihto oli 700 tuhatta euroa ja tulos 3,9 miljoonaa tappiollinen. Yritys siirsi vuosikertomuksensa julkaisua.[33]

Vuosi Toimitusjohtaja Henkilöstö Liikevaihto M€ Liiketulos (EBIT) M€ Oman pääoman tuotto %
2000 Markku Jokela 476 61,8 –5,8 –18
2001 Seppo Kolo 400 50,6 –7,8 –59
2002 Seppo Kolo 318 38,3 –7,3 –96
2003 Jouni Suutarinen 282 31,9 0,6 –9
2004 Jouni Suutarinen 207 32,3 –0,9 –40
2005 Petri Väinölä 205 35,3 0,8 5
2006 Jouni Suutarinen 156 20,0 –3,3 –103
2007 Jouni Suutarinen 133 20,3 –1,1 –238
2008 Hannu Timmerbacka 101 15,6 –2,2 –212
2009 Hannu Timmerbacka 86 6,1 –4,8 –175
2010 Mats Eriksson 371 12,8 –3,1 –22,5
2011 Mats Eriksson 328 26,5 –7,0 –25,0
2012 Iikka Savisalo 168 15,4 –3,9 –53,3
2013 Iikka Savisalo 149 11,1 –5,2 –405,7
2014 Iikka Savisalo 26 0,8 –11,7
2015 Iikka Savisalo 20 0,7 –3,9
2016 Iikka Savisalo 18 3,8 -1,8
2017 Iikka Savisalo 18 0,6 -3,1
2018 Iikka Savisalo 25 1,3 -2,5
2020 Iikka Savisalo 33 1,6 -3,3

Julkistuksia ja kauppoja

muokkaa

Yhtiö on julkistanut lukuisia aurinkösähköliiketoimintaan liittyviä sopimuksia, esisopimuksia ym. vuodesta 2012 lähtien. Seuraavassa taulukossa on esitetty niistä tärkeimpiä.

Päivämäärä Sisältö Arvo
21.8.2012 Cencorp on allekirjoittanut aiesopimuksen Avery Dennison Corporationin kanssa aurinkosähkömoduulien joustavien virranjohtimien -liiketoiminnan ostamisesta noin 1 M€
1.10.2012 Cencorp on allekirjoittanut aiesopimuksen Sunweb Solar Energy Holding B.V:n kanssa aurinkosähkömoduuli -liiketoiminnan ostamisesta noin 880 000 €
5.11.2012 Cencorp on allekirjoittanut aiesopimuksen virranjohdekomponenttien toimittamisesta merkittävälle kiinalaiselle aurinkosähkömodulien valmistajalle 20 meur
20.12.2012 TEKES rahoittamaan Cencorpin aurinkosähkömoduliliiketoimintaa –Cencorpin tavoitteena on avata omaa suunnittelua oleva aurinkosähkömodulitehdas Suomessa vuoden 2014 alkupuolella liikevaihto 50 meur/vuosi
20.2.2013 Cencorpille 0,6 miljoonan euron avustus Suur-Savon Energiasäätiöltä aurinkosähkömoduliliiketoiminnan kehittämiseksi 600 000 €
13.8.2013 Proxenergy ja Cencorp ovat sopineet aurinkosähkömodulien jakeluyhteistyöstä –ensimmäinen tilaus toimitetaan Kap Verdelle ja on arvoltaan noin 0,15 miljoonaa euroa 150 000 €
7.2.2014 Vikram Solar ja Cencorp selvittävät kaupallisia ja omistuksellisia yhteistyömahdollisuuksia
15.5.2014 Etelä-Savon Energia ja Cencorp ovat allekirjoittaneet sopimuksen aurinkosähkövoimalan toimittamisesta ja yhteistyöstä aurinkosähkömarkkinoiden kehittämiseksi etelä-savossa 200 paneelia
30.9.2015 Valoen ensimmäisen ulkomaisen aurinkopaneelitehtaan toimitukseen liittyvät paikalliset rahoitusneuvottelut ovat edistyneet, mutta eivät ole vielä päätöksessä
28.12.2015 Valoe syventää osaamistaan taustavirtajohdinkennoissa yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa - TEKES jatkorahoittaa valoeta noin 4 miljoonan euron lainalla 4 MEUR
10.2.2016 Valoe sai Etiopiasta noin 15,8 miljoonan euron tilauksen aurinkosähköpaneelitehtaasta 15,8 MEUR
7.8.2017 Valoe oyj on solminut yhteensä n. 4 m€:n arvoisen sopimuksen aurinkovoimaloiden toimittamisesta Suomeen. Ensimmäiset tilaukset, arvoltaan n. 450 000 €, toimitetaan yhdeksään Hangon kaupungin omistamaan kohteeseen syksyn 2017 aikana. 4 MEUR
21.2.2019 Valoe aloittaa oman IBC-aurinkokennotuotannon Liettuassa. Yhtiö osti Global BOD Groupilta Solitekin aurinkokennoliiketoiminnan 8 - 12 MEUR

Valoe sijoituskohteena

muokkaa

Yhtiö listautui Helsingin pörssiin 15.5.1998. Listautumishetkellä yhtiöllä oli 24,7 miljoonaa osaketta ja yhtiön markkina-arvo vuoden 1999 lopussa oli 326 miljoonaa euroa. Lukuisten osakeantien jälkeen osakkeiden määrä on noussut 854,3 miljoonaan.[24] Kesällä 2017 toteutettiin osakkeiden yhdistely suhteessa 200:1, jolloin osakemäärä putosi 4 788 436 kappaleeseen.

Yhtiö jakoi vuosina 1998 ja 1999 osinkoa 0,01 € osakkeelta, minkä jälkeen osinkoa ei ole jaettu.

Yhtiön omistus on ollut keskittynyttä, alun perin yhtiön perustajan Markku Jokelan lähipiiriin ja myöhemmin Savisalojen lähipiiriin. Omistajien kokonaismäärä on vaihdellut 4 000  ja 8 000 välillä.

Osakkeen P/E-luku on ollut koko ajan negatiivinen ja arvostustasoa voidaan pitää erittäin korkeana: Balancen listan mukaan osake on kallis, riski korkea, talous heikko ja sijoitus on listan viimeinen.[34]

Yhtiön oma pääoma on negatiivinen, vuoden 2014 tilinpäätöstiedotteen[29] mukaan –9,9 miljoonaa euroa, ja siten myös P/B-luku on negatiivinen. Omavaraisuusaste on –131 %.

Kaikkien aikojen korkein noteeraus osakkeelle on 15,70 € (2.2.2000) ja alin 0,008 € 19.2.2015.

Nasdaq Helsinki siirsi yhtiön osakkeet tarkkailulistalle 19.2.2015.[35]

Omistus

muokkaa

Valoen suurimmat omistajat ovat (31.12.2018):

  • Oy Herttaässä Ab 10,3 %
  • Savcor Communications Ltd Pty 8,5 %
  • Gaselli Capital Oy 7,9 %
  • Savcor Invest B.V. 7,7 %
  • Savcor Technologies Oy 7,5 %
  • Valoe Oyj 6,7 %

Joulukuun lopussa 2018 yhtiöllä oli yhteensä 7359 omistajaa. Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila kuuluu yhtiön suurimpiin omistajiin 5,4 % osuudella.

Hallitus

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Savcorin toimitusjohtaja: Australian jälkeen tulevaisuus on aurinkoenergiassa yle.fi. 1.7.2014. Viitattu 22.8.2014.
  2. a b Kauppalehti: Cencorpin omistaja: Olemme lähellä isoa menestystä kauppalehti.fi. 10.12.2013. Arkistoitu 13.12.2013. Viitattu 10.12.2013.
  3. Cencorp Oyj:n vuosikatsaus 2014 fi.cencorp.com. 30.4.2015. Viitattu 2.5.2015.[vanhentunut linkki]
  4. Mikkeliläinen aurinkopaneeliyhtiö Valoe haettiin konkurssiin Yle Uutiset. 5.12.2023. Viitattu 5.12.2023.
  5. Velkoja hakee Valoeta konkurssiin Nasdaq. 17.7.2024, viitattu 16.8.2024
  6. PMJ acquires Salon Hannu Seppälä OY, Soldering & Surface Mount Technology, Vol. 12 Iss: 1, Emerald Insight. Viitattu 9.4.2016.
  7. Cencorp Oyj vuosikertomus 2005 cencorp.com. 15.3.2006. Viitattu 12.8.2013.
  8. Cencorp Oyj vuosikertomus 2006 cencorp.com. 15.4.2007. Viitattu 12.8.2013.
  9. Cencorp Oyj vuosikertomus 2007 cencorp.com. 15.4.2008. Viitattu 12.8.2013.
  10. CENCORP OYJ VIE SAMPO PANKKI OYJ:N JA SAVCOR GROUP LTD OY:N KANSSA NEUVOTTELEMANSA EHDOLLISEN RAHOITUSPAKETIN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTETTÄVÄKSI otp.investis.com. 28.11.2008. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.8.2013.
  11. Cencorp Oyj vuosikertomus 2008 cencorp.com. 31.3.2009. Viitattu 12.8.2013.
  12. a b Cencorp Oyj vuosikertomus 2009 cencorp.com. 31.3.2010. Viitattu 12.8.2013.
  13. Cencorp Oyj vuosikertomus 2010 cencorp.com. 31.3.2011. Viitattu 12.8.2013.
  14. Cencorp Oyj vuosikertomus 2011 cencorp.com. 31.3.2012. Viitattu 12.8.2013.
  15. Cencorp Oyj tilinpäätöstiedote 2012 kauppalehti.fi. 15.2.2013. Viitattu 5.8.2013.
  16. Cencorpin johtaja lähti lansi-savo.fi. 3.4.2012. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 20.8.2013.
  17. Cencorp Oyj vuosikertomus 2012 cencorp.com. 31.3.2013. Viitattu 12.8.2013.
  18. Länsi-Savo: Cencorp aloitti koetuotannon lansi-savo.fi. 6.8.2013. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 12.8.2013.
  19. Cencorpin tulos edelleen tappiollinen yle.fi. 22.8.2013. Viitattu 23.8.2013.
  20. Cencorp Oyj:n osavuosikatsaus tammi - kesäkuu 2013 kauppalehti.fi. 21.8.2013. Viitattu 23.8.2013.
  21. Taloussanomat: Pörssiyhtiö varoittaa: Jopa konkurssi uhkaa taloussanomat.fi. 10.12.2013. Viitattu 10.12.2013.
  22. Länsi-Savo: Cencorp aikoo pärjätä Kiinalle lansi-savo.fi. 16.1.2014. Arkistoitu 21.1.2014. Viitattu 16.1.2014.
  23. Cencorp Oyj:n osakeanti ylimerkittiin - 9.12.2013 päätetyn osakeannin tulos kauppalehti.fi. 29.1.2014. Viitattu 29.1.2014.
  24. a b Vuosikertomukset 2003 - cencorp.com. Viitattu 19.8.2013.
  25. Cencorp tekee ESElle aurinkovoimalan Mikkeliin lansi-savo.fi. 15.5.2014. Arkistoitu 17.5.2014. Viitattu 15.5014.
  26. Aurinkoenergiaa Etelä-Savosta: Cencorp valmistaa suomalaisia aurinkomoduuleja eskauppakamari.fi. 9.6.2014. Viitattu 10.6.2014.
  27. Cencorp Oyj:n osavuosikatsaus tammi - kesäkuu 2014 kauppalehti.fi. 20.8.2014. Viitattu 27.8.2014.
  28. Cencorp sopinut elektroniikkateollisuuden automaatioliiketoimintansa enemmistöosuuden myymisestä kauppalehti.fi. 25.8.2014. Viitattu 27.8.2014.
  29. a b Cencorp Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 kauppalehti.fi. 18.2.2015. Viitattu 18.2.2015.
  30. Cencorp tekee toisen alaskirjauksen Pekingin tehtaastaan Kauppalehti. 16.2.2015. Viitattu 23.2.2015.
  31. Cencorpin osake siirretään tarkkailulistalle Kauppalehti. 9.2.2015. Viitattu 23.2.2015.
  32. Valoe Oyj:n tilinpäätöstiedote 2015 Kauppalehti. 17.2.2016.
  33. Valoe siirtää 2015 vuosikertomuksensa julkaisemista Kauppalehti. 15.3.2016.
  34. Balancen lista 22.5.2013 kauppalehti.fi. 22.5.2013. Viitattu 20.8.2013.
  35. Alexandra Räikkönen: Cencorp tarkkailulistalle arvopaperi.fi. 19.2.2015. Arkistoitu 23.2.2015. Viitattu 23.2.2015.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Lasola, T. Evoxin komponentteja 40 vuotta: Evox Oy:n historiikki vuosilta 1947–1987. Helsinki 1987.