Banksy

anonyyminä esiintyvä englantilainen taiteilija

Banksy (s. 1978 tai 1974 Bristol[1]) on kansainvälisesti tunnettu, anonyyminä esiintyvä englantilainen taiteilija, joka on tehnyt graffiteja, maalauksia, installaatioita ja piirustuksia sekä yhdistänyt töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin.[2][3][4]

Banksy
Banksyn keltainen kukka Pollard Streetillä, Lontoon East Endissä.
Banksyn keltainen kukka Pollard Streetillä, Lontoon East Endissä.
Henkilötiedot
Syntynyt1978 tai 1974
Bristol
Kansalaisuus brittiläinen
Taiteilija
Salanimi Banksy
Ala graffiti, katutaide
Taidesuuntaus nykytaide
Kuuluisimpia töitä Alaston mies,
Yksi kansakunta valvontakameroiden alla,
Anarkistirotta,
Otsonienkeli,
Pulp Fiction
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
banksy.co.uk

Hänen työnsä ovat luonteeltaan usein poliittisia tai humoristisia.[5] Banksyn omaleimaisella sapluunatekniikalla tehtyjä maalauksia on nähty Lontoossa ja monissa muissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa. Hän on julkaissut teoksistaan myös kirjoja.[6][7][8][9] Banksy asuu Bristolissa Lounais-Englannissa.[10]

Graffitien maalaaminen luvatta julkisille paikoille on Englannissa erityispykälin määritelty rikos.[11] Siksi Banksy on etsintäkuulutettu, eikä hän ole voinut osallistua näyttelyidensä avajaisiin.[12] Banksya onkin usein nimitetty ”sissitaiteilijaksi” ja ”taideterroristiksi”.[13][14]

Banksy on toistuvasti ilmaissut vastenmielisyytensä sitä kohtaan, että katutaidetta esitellään museoissa pääsymaksua vastaan.[15]

Teokset

muokkaa

Banksy aloitti vapaalla kädellä maalaavana graffititaiteilijana. Myöhemmin hän ryhtyi tekemään kaavaimella tehtyjä kuvia eli käytti erilaisia muotteja ja sapluunoita, koska siten tekemiseen ei kulunut niin paljon aikaa. Hän sanoo päättäneensä siirtyä sapluunoiden käyttöön ollessaan kerran poliisia piilossa maansiirtoauton alla ja nähtyään samantyyppisellä tekniikalla maalatun tekstin auton bensiinitankin pohjassa.[2][9] Joissakin teoksissa hän käyttää trompe l'oeil -tekniikkaa.[1]

Banksyn työt ovat huomiota herättäviä ja humoristisia. Niiden yhteydessä on toisinaan erilaisia iskulauseita. Töiden viesti on yleensä sodan, kapitalismin ja yhteiskuntajärjestelmän vastainen ja vapautta puolustava. Töiden aiheina ovat eläimet (kuten apinat ja rotat), poliisit, sotilaat, lapset ja vanhukset. Banksy tekee myös tarroja (Neighbourhood Watch eli Tarkkaile naapuriasi) sekä erilaisia veistoksia (”murhattu puhelinkoppi”[16]). Hän on tehnyt kansikuvan Blurin Think Tank -albumiin.[12][17]

Banksyn oman lausunnon mukaan hän pitää linja-autopysäkkejä kiinnostavampina ja hyödyllisempinä paikkoina taiteelle kuin museoita. Hänen mukaansa graffitilla on enemmän mahdollisuuksia merkitä jotain ja muuttaa asioita kuin millään sisätiloissa olevalla. Banksyn mukaan graffiti on aloittanut vallankumouksia, lopettanut sotia, ja toiminut niiden ihmisten äänenä, joita ei muuten kuunnella.[6][18]

 
Banksyn anarkistirotta Lontoon Sloane Squarella.

Banksy on tuottanut yhteiskuntaa ja yritysmaailmaa arvostelevia maalauksia tekemällä muunnelmia ja pastisseja tunnettujen taiteilijoiden teoksista. Hän on esimerkiksi lisännyt Claude Monet'n Lummelampeen kadulta löytyneitä roskia ja ostoskärryt kellumaan veteen. Hän muunsi Edward Hopperin Nighthawks-teoksen niin, että yökahvilassa istuvat hahmot näyttävät katsovan Union Jack -alushousuihin pukeutunutta englantilaista jalkapallohuligaania, joka on juuri heittänyt jonkin esineen kahvilan ikkunasta sisään. Nämä öljymaalaukset olivat esillä kaksitoista päivää kestäneessä näyttelyssä Lontoon Westbourne Grovessa vuonna 2005.[3]

Banksy piti vuonna 2006 Los Angelesissa näyttelyn ”Juuri ja juuri laillista”, jota mainostettiin ”kolmen päivän vandalisoituna varastofantasiana”.[19] Hänen teoksiaan on nähty muun muassa Alfonso Cuarónin ohjaamassa elokuvassa Ihmisen pojat (2006) ja elokuvassa Shoot 'Em Up (2007).[2] Vuonna 2010 sai ensi-iltansa Banksyn ensimmäinen elokuva Exit Through the Gift Shop[20]. Elokuva kertoo katutaiteilijoista näennäisen dokumentaarisesti ja piikittelee menestystarinoita etsivää taideyleisöä.[21] Los Angelesissa järjestettävän Oscar-gaalan alla Banksy teki ainakin kolme uutta graffitia kaupungissa.[22]

Teosten myyntihintoja

muokkaa

Banksyn teoksia on huutokaupattu melko suurilla hinnoilla. Poplaulaja Christina Aguilera osti alkuperäisen teoksen, joka esitti kuningatar Victoriaa lesbona, ja kaksi jäljennöstä 25 000 punnan hintaan vuonna 2006.[23] Sen jälkeen kokoelma maalauksia supermalli Kate Mossista myytiin Sotheby’sin huutokaupassa Lontoossa 50 400 punnalla. Nämä kuusi Andy Warholin Marilyn-teoksia muistuttavaa työtä tuottivat viisinkertaisesti niille alun perin arvioidun hinnan. Banksyn Mona Lisa -maalaus, jossa naisen silmistä näyttää vuotavan maalia, myytiin samassa huutokaupassa 57 600 punnalla.[24][25] Banksyn eräästä työstä maksettiin internetissä järjestetyssä huutokaupassa 200 000 puntaa (yli 260 000 euroa), ja hänen teoksiaan ovat ostaneet myös näyttelijät Angelina Jolie ja Brad Pitt.[2][26]

Keväällä 2014 Lontoossa huutokaupattiin Banksyn töitä, jotka oli irrotettu alkuperäisiltä paikoiltaan ja tuotu esille taidegalleriaan. Banksy itse tuomitsi ilman hänen lupaansa järjestetyn Stealing Banksy -näyttelyn ja teosten myymisen.[27]

Syyskuussa 2019 myytiin Sotheby’s-huutokauppakamarissa 11,1 miljoonalla eurolla Banksyn öljyvärimaalaus Britannian parlamentin alahuoneen kansoittaneista simpansseista vuodelta 2009.[28] Maaliskuussa 2021 maksettiin Christie'sin huutokaupassa Banksyn COVID-19-aiheisesta Game Changer -teoksesta 16 miljoonaa euroa, joka on hänen työstään maksettu ennätyshinta. Rahat menivät hyväntekeväisyyteen, Southamptonin yliopistollisen sairaalan henkilökunnan ja potilaiden hyväksi.[29]

Tempauksia

muokkaa
 
Alaston mies Bristolin Park Streetillä. Kuva on niin suosittu, että paikallinen kaupunginvaltuusto on päättänyt sallia sen jäädä rakennuksen seinään.[10]
 
Tyttö ja pommi Lontoon Brick Lanella.

Banksy on sanonut olevansa vastuussa useista huomiota herättäneistä tempauksista:

  • Hän kiipesi Lontoon eläintarhan pingviiniaitaukseen ja maalasi tekstin ”Me olemme kyllästyneet kalaan” parin metrin korkuisilla kirjaimilla.[30]
  • Bristolin eläintarhassa hän jätti norsujen aitaukseen viestin: ”Haluan ulos. Tämä paikka on liian kylmä. Hoitaja haisee. Tylsää, tylsää, tylsää.”[31]
  • Maaliskuussa 2005 hän lisäsi omia taideteoksiaan useisiin tunnettuihin taidemuseoihin New Yorkissa.[32]
  • Hän ujutti teoksen Lontoon Tate-galleriaan.[33]
  • Hän ripusti oman versionsa Mona Lisasta näytille Louvreen.[2]
  • Maaliskuussa 2005 hän ujutti muinaista luolamaalausta esittäneen teoksen British Museumiin. Teoksessa ihmishahmo metsästää riistaa työntäen samalla ostoskärryä. Huomattuaan teoksen museo lisäsi sen kokoelmiinsa.[31]
  • Elokuussa 2005 hän maalasi yhdeksän kuvaa Israelin Länsirannalla sijaitsevaan Länsirannan turva-aitaan, muun muassa kuvat aidan ylittävistä tikkaista ja aukkoa aitaan kaivavista lapsista.[34]
  • Huhtikuussa 2006 Banksy loi veistoksen vanhasta punaisesta puhelinkopista ja asetti sen kadulle Sohoon Lontooseen. Kopin vieressä oli hakku, ja sillä ”murhattu” koppi makasi maassa ikään kuin verta vuotaen. British Telecom julkaisi myöhemmin lehdistötiedotteen, jonka mukaan kyseessä oli ”mykistävä visuaalinen kommentti teleyhtiön muuttumisesta vanhanaikaisesta puhelinyhtiöstä nykyaikaiseksi tietoliikenteen palveluntarjoajaksi”.[35]
  • Kesäkuussa 2006 Banksy maalasi makuuhuoneen ikkunasta roikkuvan alastoman miehen kuvan erään rakennuksen seinään Bristolin keskustassa. Graffitista tuli niin suosittu kaupunkilaisten keskuudessa, että Bristolin kaupunginvaltuusto päätti säilyttää sen annettuaan ensin kaupunkilaisten ”äänestää” asiasta.[36] Bristolin kaupunki antaa nykyisin tietoa Banksyn töiden sijainnista kaupungin virallisella matkailijoiden opastussivustolla.[10]
  • Elo–syyskuussa 2006 Banksy korvasi noin 500 kappaletta Paris Hiltonin debyyttialbumia Paris omilla versioillaan 48 musiikkiliikkeessä Britanniassa. Näihin Banksyn versioihin kansikuvat laati Banksy itse, ja musiikki koostuu Danger Mousen tekemistä uudelleenmiksauksista. Levyjen kappaleille on annettu sellaisia nimiä kuin ”Why Am I Famous?” (Miksi olen kuuluisa?), ”What Have I Done?” (Mitä olen tehnyt?) ja ”What Am I For?” (Mitä varten olen olemassa?). Kansissa kuvataan Hilton muun muassa yläosattomana ja koiranpäisenä. Yhdessä kuvassa hän astuu ulos ylellisestä autosta paikassa, jossa kadulla istuu ryhmä kodittomia ihmisiä. Kuvatekstinä on ”90 % menestyksestä on sitä, että vain ilmestyy paikalle”. Näitä muunneltuja albumeita ehdittiin ostaa useita, ennen kuin levykaupat saivat poistettua ne hyllyiltään. Albumeita myytiin myöhemmin esimerkiksi eBayssä parhaimmillaan 750 punnan hintaan.[37][38][39]
  • Syyskuussa 2006 Banksy puki täytettävän nuken Guantanamo Bayn vankien tyyliseen asuun (oranssi puku, musta huppu ja käsiraudat) ja asetti sen Big Thunder Mountain Railroad -radan alueelle Anaheimissa Kaliforniassa sijaitsevaan Disneyland-huvipuistoon.[40][41]
  • Elokuussa 2008 Banksy teki teoksiaan New Orleansin kaupungissa hurrikaani Katrinan muistoksi. Hän kertoi verkkosivullaan katsoneensa taksin ikkunasta New Orleansia. Kun hän huomautti, että siellä on niin paljon hävitystä, ja hämmästeli, ettei sotkuja ollut vielä korjattu, taksin kuljettaja vastasi: ”Hurrikaani ei vaikuttanut tässä osassa kaupunkia, täällä on aina ollut tämän näköistä.”[42]
  • Lokakuun 2008 alussa havaittiin, että Banksy oli tehnyt töitään New Yorkin Manhattanilla. Esillä oli useita jättiläisrottia kuvaavia seinämaalauksia ja mainosjulisteita. Greenwich Villagessa paljastettiin lemmikkieläinkauppaa jäljittelevä installaatio. Eläimiä jäljitteleviä laitteita olivat muun muassa apina ja akvaariossa uivat kalapuikot. Banksyn edustajien mukaan kyseessä oli ensimmäinen Banksyn virallinen näyttely New Yorkissa. ”Halusin tehdä taidetta, joka asettaisi kyseenalaiseksi suhteemme eläimiin sekä teollisen maanviljelyksen etiikan ja kestävän kehityksen,” Banksy sanoi hänen julkaisijansa välittämässä lausunnossa, ”mutta lopputulokseksi tulikin laulavia kananugetteja.”[43]
  • Kesäkuussa 2009 avattiin Banksyn teosten suurin näyttely Bristolin kaupunginmuseossa, jossa on esillä yli sata teosta. Näyttelyssä on uusia töitä, kuten poltettu jäätelöauto. Aikaisemmin poliisi etsintäkuulutti Banksya vandalismin takia hänen kotikaupungissaan. Hän totesi: ”Tämä on ensimmäinen näyttelyni, jossa käytetään veronmaksajien rahoja teosteni ripustamiseen, eikä niiden pois hankaamiseen.”[44][45] Näyttelyn näki yli 300 000 museokävijää. Jonot olivat joskus yli mailin pituisia ja jotkut odottivat jopa kahdeksan tuntia nähdäkseen näyttelyn teokset. Näyttelyyn tuli salaperäisesti lisäyksiä yön aikana ja arvellaan että asialla oli itse Banksy.[46]
  • Lokakuussa 2013 hän myi maalauksiaan katukioskilla New Yorkin Central Parkissa. Signeeratut taulut maksoivat 60 dollaria kappale. Päivän aikana vain kolme ostajaa osti maalauksia. Tällä tempauksella hän protestoi ilmeisesti kopioiden myymistä katukaupassa.[47]
  • Vuonna 2017 poliisi käynnisti tutkinnan äänten ostamisesta, kun Banksy lupasi ilmaisen taidevedoksen jokaiselle, joka äänestää parlamenttivaaleissa konservatiiveja vastaan kuudessa Bristolin vaalipiirissä. Äänestämistä vastaan ei saa ottaa lahjaa. Banksy vaati lahjaa vastaan todisteeksi valokuvan äänestyslipusta.[48]

Ilmapallotyttö-teoksen huutokauppa

muokkaa

Lokakuussa 2018 Sotheby's-huutokauppakamarilla kaupattiin Banksyn Ilmapallotyttö (There is always hope[49]) -teos 1,04 miljoonalla eurolla. Kuitenkin teoksen myymisen jälkeen taulun kehyksen sisälle rakennettu silppurimekanismi käynnistyi ja teos tuhoutui yleisön edessä.[50]

Alex Branczik, huutokauppahuoneen taidejohtaja kommentoi tapahtumaa sanoilla:

"Meidät on Banksy-tetty. Olen rehellinen, emme ole aiemmin kokeneet tällaista tilannetta, jossa maalaus silputaan spontaanisti."[51]

Kirjat

muokkaa

Banksy on julkaissut useita kirjoja, jotka sisältävät kuvia hänen eri maissa tekemistään graffiteista ja näyttelyistä. Hänen ensimmäinen kirjansa oli mustavalkoinen Banging Your Head Against a Brick Wall, jota seurasi myöhemmin monivärinen Existencilism (nimellä Robin Banksy). Vuonna 2004 hän julkaisi kolmannen teoksen, Cut It Out. Seuraavana vuonna Random House julkaisi Wall and Piece -kirjan, joka sisältää kuvia näistä kolmesta kirjasta ja myös jonkin verran uutta materiaalia.[7][8][9]

Graffititekniikka

muokkaa

Banksyn käyttämiä menetelmiä ei tiedetä varmasti, mutta koska hänen työnsä jälki on varsin hienostunutta ja tarkkaa, on luultavaa, että hän tekee sapluunansa tietokoneella. Banksy on itse kertonut käyttävänsä sitä tekniikkaa mikä hänelle milloinkin sattuu parhaiten sopimaan ja että toisinaan se tarkoittaa viiksien piirtämistä mainostaulun tytölle, toisinaan taas päiväkausien hikoilua mutkikkaan piirtämisen vuoksi. Kuitenkin tehokkuus on hänen mukaansa kaiken avain.[52]

Julkisuus

muokkaa

Henkilöllisyys

muokkaa

Banksyn todellisesta henkilöllisyydestä ei ole varmaa tietoa, vaikka asiaa on paljon arvailtu. The Guardianin Simon Hattenstone on yksi harvoista, joka on päässyt haastattelemaan häntä henkilökohtaisesti. Toimittajan mukaan nimettömyys on ollut Banksylle tärkeää siksi, että graffiti on laitonta. Hattenstone kuvaili Banksya ”Jimmy Nailin ja brittiläisen räppääjän Mike Skinnerin risteytykseksi” sekä ”28-vuotiaaksi mieheksi, joka ilmestyi paikalle farkuissa ja T-paidassa ja jolla on hopeahammas, hopeaketju ja yksi hopeinen korvakoru”.[4]

Daily Mail -lehden toimittaja Craig Williams uskoo, että Banksyn takana on Massive Attack -yhtyeen keulahahmo Robert Del Naja. Williamsin mukaan Del Naja on joko Banksy tai hän johtaa laajempaa taiteilijaryhmää, joka tekee töitä Banksy-nimen alla. Väitteen mukaan Banksyn teoksia olisi ilmestynyt paikkakunnalle samaan aikaan, kun Massive Attack on keikalla kyseisellä paikkakunnalla.[53]

Banksyn verkkosivuston on rekisteröinyt valokuvaaja Steve Lazarides, joka on Banksyn edustaja. Lazaridesilla on nykyisin taidegalleria Laz Inc Lontoon Sohossa. Sieltä voi ostaa Banksyn alkuperäisteoksia. Sivusto Picturesonwalls.com puolestaan omistaa oikeudet Banksyn rajoitetusti saatavilla olevien teosten myyntiin.[54]

Banksyn nimen on väitetty olevan Robert, Rob tai Robin Banks[2][30][55][56] tai Robin Gunningham[57]. Vuonna 2003 tehdyssä haastattelussa BBC:n toimittaja kysyy Banksyltä, onko hänen nimensä Robert Banks, jolloin taiteilija vastaa: ”Se on Robbie.”[58] Banksyn edustaja ei vahvista eikä kiellä mitään näistä väitteistä.[57]

Arvostelu

muokkaa

Britannian ympäristön siisteydestä huolehtivan Keep Britain Tidy -kampanjan edustaja Peter Gibson on sanonut, että Banksyn työt ovat pelkkää vandalismia.[1]

Banksy tekee hyväntekeväisyystyötä Greenpeacelle maksua vastaan, ja hän saattaa vaatia maalauksistaan jopa 25 000 puntaa. On myös väitetty, että Banksy on tehnyt työtä Puman kaltaisille suuryhtiöille, mutta se on kiistetty.[59] Vuonna 2004 Space Hijackers -niminen ryhmä jakoi väärennettyjä lahjakortteja Banksyn näyttelyn ulkopuolella korostaakseen sitä, että hän väittää käyttävänsä kapitalismia sekä vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää vastustavaa kuvakieltä, mutta tekee samalla työtä yritysmaailmalle ja taidegallerioille.[59]

Kun Banksy maalasi Israelin raja-aitaa Palestiinan alueella kommenttina palestiinalaisten tilanteeseen, kaikki eivät siellä arvostaneet hänen teoksiaan. Eräs vanha mies huomautti, että hänen maalauksensa saivat aidan näyttämään kauniilta, ja kun Banksy kiitti häntä, mies vastasi: ”Minä en halua sen näyttävän kauniilta, me vihaamme tätä aitaa. Mene kotiin.”[60]

Huhtikuussa 2010 Melbournen kaupungin puhtaanapitotyöntekijät poistivat graffiteja puhdistaessaan Banksyn työn, joka esitti laskuvarjolla hyppäävää rottaa. Sen arvioitiin olevan viimeinen jäljellä oleva työ Banksyn Melbournen vierailulta vuodelta 2003.[61]

Banksyn graffiteja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Collins, Lauren: all Banksy Was Here – The invisible man of graffiti art The New Yorker. 14.5.2007. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  2. a b c d e f Joseph, Claudia: Graffiti artist Banksy unmasked ... as a former public schoolboy from middle-class suburbia 2008. Daily Mail. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  3. a b Banksy Show Tonight in London (ilmoitus) 13.10.2005. Wooster Collective. Viitattu 23.1.2007. (englanniksi)
  4. a b Hattenstone, Simon: Simon Hattenstone meets Britain's No 1 graffiti artist, Banksy: Something to spray (haastattelu) 17.7.2003. The Guardian. Viitattu 2.9.2007. (englanniksi)
  5. Altman, Alex: Banksy Unmasked? A Graffiti Mystery Time. 2.11.2007. Arkistoitu 13.9.2008. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  6. a b Banksy, Robin: Banging your head against a brick wall. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2001. ISBN 0-9541704-0-7 (englanniksi)
  7. a b Banksy: Existencilism. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2002. ISBN 0-9541704-1-5 (englanniksi)
  8. a b Banksy: Cut it out. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2004. ISBN 0954496000 (englanniksi)
  9. a b c Banksy: Wall and piece. London: Random House, 2004. ISBN 978-1-84413-787-9 (englanniksi)
  10. a b c Banksy – Bristol's Graffiti Artist Bristols official tourist information site. Visit Bristol. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  11. All Primary&PageNumber= 6&BrowseLetter= A&NavFrom= 1&parentActiveTextDocId= 820371&ActiveTextDocId= 820371&filesize= 511419Anti-social Anti-social Behaviour Act 2003 The UK Satute Law Database. Ministry of Justice. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  12. a b La Placa, Joe: London Calling artnet Magazine. Viitattu 2.9.2008. (englanniksi)
  13. Vallely, Paul: Banksy: The joker (kolumni) 23.9.2006. Independent. Arkistoitu 20.2.2007. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
  14. Väisänen, Annika: Missä menee taiteen raja. Helsingin Sanomat, 19.3.2009.
  15. Koski, Kimmo, Alakorpela, Anu: Banksyn taidetta ensimmäistä kertaa Suomessa Göstassa. Aamulehti, 8.1.2021.
  16. Morrison, Blake: Why the iconic red phone box still rings a bell Daily Mail. 24.11.2007. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  17. Banksy artwork sets new benchmark 26.10.2003. BBC News. Viitattu 2.9.2007. (englanniksi)
  18. Buzzell, Coldy: true I am Banksy Esquire. 20.11.2005. true Arkistoitu 8.1.2009. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  19. Bowes, Peter: 'Guerrilla artist' Banksy hits LA 14.9.2006. BBC News. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  20. Brittitaiteilija Banksy teki elokuvan Helsingin Sanomat. 25.1.2010. Arkistoitu 8.4.2010. Viitattu 1.6.2010.
  21. Pirkkalainen, Maria: Exit Through the Gift Shop (2010) 12.3.2010. Elitisti. Viitattu 1.6.2010.
  22. Graffititaiteilija Banksy iski Los Angelesiin Iltalehti. Viitattu 17.2.2011.
  23. Beard, Matthew: Aguilera invests £25,000 in Banksy 6.4.2006. Independent. Arkistoitu 7.9.2006. Viitattu 23.1.2007. (englanniksi)
  24. Banksy works set auction record 20.10.2006. BBC News. Viitattu 23.1.2007. (englanniksi)
  25. Beard, Matthew: Banksy's 'Mona Lisa' breaks auction price record independent.co.uk. 20.10.2006. The Independent. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  26. Graffiti myytiin netissä neljännesmiljoonalla Kaleva. Arkistoitu 18.1.2008. Viitattu 15.1.2008.
  27. Banksy tuomitsee töidensä kauppaamisen Yle Uutiset. 25.4.2014. Viitattu 25.4.2014.
  28. Maailmankuulun katutaiteilija Banksyn teos myytiin ennätyshintaan mtvuutiset.fi. 4.10.2019. Viitattu 4.10.2019.
  29. Brittitaiteilija Banksyn koronateos myytiin ennätyshintaan Yle Uutiset. Viitattu 24.3.2021.
  30. a b Verkaik, Robert: 355&objectid= 10521460 Has Banksy's real identity been discovered at last? 14.7.2008. The New Zealand Herald. Viitattu 4.9.2008. (englanniksi)
  31. a b Howe, Jeff: Art Attack elokuu 2005. Wired. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  32. Banksy Hits New York's Most Famous Museums (All of them) 23.3.2005. Wooster Collective. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  33. Graffiti star sneaks work into Tate BBC News. 17.10.2003. Viitattu 4.9.2008. (englanniksi)
  34. Art prankster sprays Israeli wall 5.8.2005. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  35. Artist's cold call cuts off phone 7.4.2006. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  36. Artist's saucy stencil for city 21.6.2006. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  37. Paris Hilton targeted in CD prank 4.9.2006. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  38. Truscott, Claire & Hodgson, Martin: Banksy targets Paris Hilton 3.9.2006. Independent. Arkistoitu 5.9.2006. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  39. Katz, Laura: 10995 Paris Prank Confirmed 7.9.2006. Net Music Countdown. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  40. The story Disneyland doesn't want you to know (reportaasi) 8.9.2006. Wooster Collective. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  41. Artist Banksy targets Disneyland 11.9.2006. BBC News. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  42. Banksyn verkkosivut banksy.co.uk. Arkistoitu 25.12.2007. Viitattu 1.9.2008. (englanniksi)
  43. Ryzik, Melena: Where Fish Sticks Swim Free and Chicken Nuggets Self-Dip (reportaasi) The New York Times. 9.10.2008. Viitattu 9.10.2008. (englanniksi)
  44. Banksy at Bristol City Museum Guardian Unlimited. 12.6.2009. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
  45. Thomas, Gina: Mit Kunst Streich werden FAZnet Frankfurter Allgemeine Zeitung. 17.6.2009. Viitattu 17.6.2009. (saksaksi)
  46. Gallagher, Paul: Crowds queue as Banksy show nears its end Guardian Unlimited/The Observer. 30.8.2009. Viitattu 31.8.2009. (englanniksi)
  47. Banksy sells original art for $60 in Central Park Yahoo news. 14.10.2013. Viitattu 16.10.2013. (englanniksi)
  48. Police launch investigation against Banksy for electoral fraud after free print offer to Bristolians Bristol Post. 5.6.2017. (englanniksi)
  49. Banksy iski taas – uusi maalaus ilmestyi yllättäen talon seinään Ilta-Sanomat. 14.2.2020. Viitattu 8.1.2021.
  50. Yli miljoonan euron arvoinen teos tuhoutui heti kun se oli huutokaupattu - tekikö Banksy silppuripilan tahallaan? www.iltalehti.fi. Viitattu 8.1.2021.
  51. Scott Reyburn: Banksy Painting Self-Destructs After Fetching $1.4 Million at Sotheby’s (Published 2018) The New York Times. 6.10.2018. Viitattu 8.1.2021. (englanti)
  52. Profiles: Banksy (Banksyn profiili ja haastattelu verkkosivulla) Design is Kinky. Arkistoitu 7.1.2008. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  53. Salaperäisen katutaitelija Banksyn henkilöllisyydestä uusi teoria, Yle Kulttuuri, 2.9.2016
  54. Walsh, John: What Banksy did next 15.5.2004. The Independent. Viitattu 2.9.2007. (englanniksi)
  55. Chaundy, Bob: Faces of the week 15.9.2006. BBC News. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  56. Pryor, Fiona: On the trail of artist Banksy (artikkeli) 8.2.2007. BBC News. Viitattu 4.9.2007. (englanniksi)
  57. a b Paper 'reveals Banksy's identity' 13.7. 2008. BBC News. Viitattu 5.9. 2008. (englanniksi)
  58. Banksy: Street artist 'confirms' first name in lost BBC interview bbc.com. 21.11.2023. Viitattu 21.11.2023. (englanti)
  59. a b Banksy, Pictures On Walls & Puma snuggling up? The Space Hijackers. Viitattu 24.1.2007. (englanniksi)
  60. Kalman, Matthew: Israeli barrier draws artists to a cause 27.4.2006. The Boston Globe. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
  61. Siivoojat tuhosivat katutaiteilija Banksyn teoksen Yle Uutiset. 27.4.2010. Viitattu 25.4.2014.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Banksy, Robin: Banging your head against a brick wall. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2001. ISBN 0-9541704-0-7 (englanniksi)
  • Banksy: Existencilism. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2002. ISBN 0-9541704-1-5 (englanniksi)
  • Banksy: Cut it out. U.K.: Weapons of Mass Distraction, 2004. ISBN 0954496000 (englanniksi)
  • Banksy: Wall and piece. London: Random House, 2004. ISBN 978-1-84413-787-9 (englanniksi)
  • Bull, Martin R.: Banksy locations & tours: A collection of graffiti locations and photographs in London. U.K.: Shell Shock Publishing, 2006. ISBN 0955471206 (englanniksi) Kuvia Banksyn töistä Lontoossa ja tietoa niiden sijainnista. Käsittelee enimmäkseen hänen graffitejaan. 3. täydennetty painos 2008.
  • Macnaughton, Alex: London street art. München, Berlin, London, New York: Prestel, 2006. ISBN 3791336746 (englanniksi)
  • Wright, Steve: Banksy's Bristol: Home sweet home. London: Tangent Books, 2007. ISBN 1906477000 (englanniksi) Kuvateos Banksyn Bristoliin tekemistä graffiteista. Sisältää myös Banksyn kanssa työskennelleiden haastatteluja.

Aiheesta muualla

muokkaa