BDSM
BDSM on yleiskäsite eräille sadomasokistisille seksuaalifetisseille. Se sisältää muun muassa hallittua sitomista, alistamista, rankaisemista sekä alistettuna olemista.[1][2]
BDSM:n harjoittaminen
muokkaaBDSM- kiinnostus on selkeästi yleisempää miesten keskuudessa ja innostuneimpia ovat nuoret miehet.[3] BDSM voi olla seksin mauste, identiteetti tai tapa elää.[4] Joillekin kinkyseksuaalisuus on kokonainen seksuaalinen identiteetti samaan tapaan, kuin hetero- tai homoseksuaalisuus.[5]
BDSM:n harjoittajat voivat toteuttaa taipumuksiaan joko niin kutsutuissa sessioissa tai pysyvässä, niin sanotussa 24/7-suhteessa. Sessio tarkoittaa tiettynä ajanhetkenä alkavaa ja loppuvaa tuokiota, jonka aikana alistamista ja siihen liittyviä asioita harjoitetaan. 24/7-suhde kuvaa tilannetta, jossa dominoivan ja alistuvan osapuolen keskeinen valta-asetelma on pysyvä.
BDSM:ä ei pidä missään tapauksessa sekoittaa väkivaltaisessa parisuhteessa toteutettavaan fyysiseen tai henkiseen pahoinpitelyyn, sillä siinä uhrilla ei ole sananvaltaa siihen mitä hänelle tapahtuu eikä hän nauti tapahtuvasta tilanteessa. BDSM:ssä kaikki mukana olevat osapuolet ovat vapaaehtoisesti suunnitelleet tapahtuman ja nauttivat siitä.
Termit
muokkaaTermi BDSM tulee englanninkielisistä sanoista:[6]
Sessio
muokkaaSessioihin voi sisältyä hyvin monenlaista toimintaa.[7][8] Monesti niiden aikana alistuvalle osapuolelle tuotetaan roolileikein fyysistä kipua, joka eroaa varsinaisesta väkivallasta siten, että se on harkiten toteutettua ja molempien osapuolten hyväksymää.[9] Tyypillisintä kivun tuottamista on piiskaus eri välinein.[10] Myös kuuman steariinin ja nipistimien käyttö on tavallista. Kiinni sitomista voidaan harjoittaa monin eri välinein, kuten köysin tai erityisin kahlein.[11] Alistuvaa osapuolta pyritään myös nöyryyttämään henkisellä tasolla. Sessio voi kestää pienen hetken tai hyvinkin pitkään.[12] Kaikki BDSM:n harrastajat eivät tee kaikkia tämän käsitteen alle luettavia asioita sessioissaan, vaan saattavat keskittyä esimerkiksi sidontaan tai vaikka pelkkään henkiseen alistukseen.
Turvasana
muokkaaKäytössä on tavallisesti ”turvasana” jolla alistetussa asemassa oleva henkilö voi pyytää keskeyttämään session mikäli tilanne on alistettavan mielestä liian tukala tai ahdistava.[13] Turvasana voi olla moniportainen: esimerkiksi vihreä merkitsee, että käsittelyä voi jatkaa, keltainen pyyntöä tauosta tai käsittelyn lieventämisestä.[14] Punainen tarkoittaa, että käsittely on keskeytettävä heti.[15][14] Turvasana voi myös olla yksi vapaavalintainen sana, joka keskeyttää toiminnan heti.[16] Sanaksi suositellaan jotakin yleisestä kielenkäytöstä helposti erottuvaa sanaa, kuten ”pumpernikkeli”. ”Ei” tai ”lopeta” ovat turvasanoina huonoja. BDSM edellyttää alistettavalta melkoista luottamusta alistajaa kohtaan, että tämä todella lopettaa alistamisen, kun alistettava lausuu turvasanan. Jos alistettu on varustettu suukapulalla, hänellä voi olla käytössään turvaele.
Käsitteitä
muokkaa- Master, dom – Miespuolinen henkilö joka nauttii alistamisesta ja hallinnasta.
- Domina, mistress – Naispuolinen henkilö joka nauttii alistamisesta ja hallinnasta.
- Subi – Henkilö joka nauttii alistumisesta.
- Switch – Henkilö joka vaihtelee suuntautumistaan mielihalujensa mukaan, eli saattaa välillä hallita, välillä alistua toisen hallintaan.[17]
- Sadomasokismi – Seksuaalisuuden laji, jossa kivun tuottaminen tai vastaanottaminen synnyttää seksuaalista nautintoa
- Kinkyseksi – BDSM-seksi
- Vaniljaseksi – tavallinen seksi ilman BDSM piirteitä
- Ageplay – Roolileikki, jossa vähintään yksi osapuolista omaksuu todellisesta iästään poikkeavan roolin.
Tutkimus
muokkaaSuomalaisen tutkimuksen mukaan 38 prosenttia ihmisistä eli suunnilleen joka kolmas on kiinnostunut BDSM-seksistä.[18] Yleisintä kiinnostus on nuorilla aikuisilla, 18–28-vuotiailla, josta 46 prosenttia oli kiinnostunut BDSM-seksistä.[18]
Stigmat
muokkaaAjatus sairaudesta ja mielenterveysongelmista yhdistetään yhä nykypäivänä kinkyyteen ja BDSM:n harjoittajaan, mikä johtuu pääasiassa ihmisten tiedonpuutteesta.[19]
Järjestöt
muokkaaSuomessa toimivia yhdistyksiä ihmisille, jotka kokevat BDSM:n omakseen:
Lähteet
muokkaa- ↑ BDSM-aakkoset tunteella ja lämmöllä - Voima Voima. Viitattu 16.7.2018.
- ↑ Alistuvien turvapaikka Vihreä Lanka. 3.5.2016. Viitattu 29.11.2018.
- ↑ BDSM on uusi normaali City. Viitattu 16.7.2018.
- ↑ Opinnäytetyö seksuaalisuuden kohtaaminen kriisityöskentelyssä theseus.fi.
- ↑ Uutta tutkimustietoa seksistä: Heteromies tykkää peilikuvastaan, naisen seksuaalisuus joustaa ja kinkyys voi parantaa Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
- ↑ a b c d e Kiinnostaako BDSM? Näin pääset valtaleikkien saloihin Ilta-Sanomat. 13.10.2016. Viitattu 9.7.2018.
- ↑ BDSM-seksin opit tavalliseen seksiin iltalehti.fi. Viitattu 16.7.2018.
- ↑ Alistuminen on Annille, 21, keino purkaa stressiä: ”En usko, että voisin olla onnellinen ilman BDSM-seksiä” iltalehti.fi. Viitattu 16.7.2018.
- ↑ Rajustakin sidonnasta ja piiskaamisesta saa nauttia – kunhan kinky-seksiin osallistuva ymmärtää, missä menee leikin ja rikoksen raja Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
- ↑ Julmat huvit | Image apu.fi. 12.4.2015. Viitattu 16.7.2018.
- ↑ Eroottinen sidonta nostaa esiin vahvoja tunteita ja on joillekin jopa seksuaalinen identiteetti – "Sanotaan, että köydet eivät valehtele" Yle Uutiset. Viitattu 21.2.2020.
- ↑ Opinnäytetyö Kinkybileet- ketä kiinnostaa? theseus.fi.
- ↑ Artikkeli menaiset.fi.
- ↑ a b Turvasanoissa suositaan yhtä yllättävää teemaa – seksuaaliterapeutilta yksinkertainen ehdotus Ilta Sanomat. 9.2.2018. Viitattu 21.2.2020.
- ↑ Onko TIS-Eliaksen kiinnostus rajuun seksiin normaalia? Asiantuntija: ”BDSM-leikit ovat yleisiä fantasioita miehillä ja naisilla” - näin kokeilette BDSM-seksiä iltalehti.fi. Viitattu 16.7.2018.
- ↑ ”Ananas!” vai ”Yksisarvinen?” Seksuaaliterapeutti kertoo, miten seksin turvasana kannattaa valita Me Naiset. 26.1.2018. Viitattu 21.2.2020.
- ↑ Miia: 10 suosituinta seksifantasiaa, joita naisilla on - mutta harva myöntää Nainen.com. 22.8.2019. Viitattu 27.12.2022.
- ↑ a b Joka toinen nuori aikuinen on kiinnostunut valta- ja kipuleikeistä seksissä – tutkija: “Uusi tutkimustieto voi poistaa stigmaa” Yle Uutiset. Viitattu 15.5.2021.
- ↑ Tammisalo: Kinkyys minäkuvan rakentajana Opinnäytetyö. 2021.
- ↑ Helsingin Akateemiset ry. akateemisetkinkyt.fi.
- ↑ OuSm ousm.fi.
- ↑ Pohjanmaan Vinot ry vinot-skeva.net.
- ↑ Rsyke rsyke.net.
- ↑ Turun Baletti turunbaletti.fi.
Kirjallisuutta
muokkaa- Tiia ja Jouni Forsström. BDSM aapinen. 2016. Like.
Aiheesta muualla
muokkaa- BDSM-baari
- Sidominut.com -verkkoyhteisö
- Kipukynnys - suomalainen kirja sadomasokismista
- Nahkafoorumi - Fetissi- ja kinkyhenkisten yhteisö