Auno Kuiri
Auno Johannes Kuiri (25. syyskuuta 1897 Tervola – 16. maaliskuuta 1978 Turku)[1] oli Mannerheim-ristin ritari numero 128. Mannerheim-ristin ritarin arvon hän sai 27. kesäkuuta 1944. Sotilasarvoltaan hän oli jääkärieverstiluutnantti.[2]
Perhetausta
muokkaaHänen vanhempansa olivat maanviljelijä Pekka Kuiri ja Greta Pallari. Hänen vanhempi veljensä oli Jatkosodassa kaatunut jääkärimajuri Matti Kuiri.[3][4]
Opinnot
muokkaaKuiri kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Turun suomalaisessa lyseossa vuonna 1920 ja seitsemännen luokan Heinolan keskikoulun jatkoluokilta vuonna 1937. Kuiri suoritti myös jääkärialipäällystölle järjestetyn aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1921 ja pioneerikurssin Haminassa vuonna 1921 sekä Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929. Lisäksi hän suoritti muun muassa hiihtoteknillisen kurssin vuonna 1931 ja upseerien hiihto- ja voimistelukurssin vuonna 1937.[3][4]
Jääkärikausi
muokkaa
Kuiri työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 12. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa.[3][4]
Suomen sisällissota
muokkaaKuiri saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi yliluutnantti Gunnar Emil von Hertzenin hiihto-osastoon Satakunnan rintamalle. Myöhemmin hänet siirrettiin maaliskuun lopulla joukkueenjohtajaksi Hämeenkyrön asevelvolliseen komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Antoman-Saunaluodon akselilla, Suodenniemessä ja Epilässä. Myöhemmin hän toimi varmistus- ja puhdistustehtävissä Kullaalla ja Porin ympäristössä. Hänet määrättiin 20. toukokuuta 1918 alkaen Porin rykmentin täydennyspataljoonaan, mistä muodostettiin samoin kuin rykmentistäkin myöhemmin Tammisaaren vartiopataljoona.[3][4]
Sisällissodan jälkeinen aika
muokkaaKuiri siirrettiin Tammisaaren vartiopataljoonasta 9. lokakuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een, mistä taasen muodostettiin myöhemmin Porin rykmentti. Hän toimi rykmentissä aluksi joukkueenjohtajana I pataljoonan 3. komppaniassa, mutta määrättiin 1. heinäkuuta 1921 alkaen joukkueenjohtajaksi 2.konekiväärikomppaniaan ja 1. syyskuuta 1926 alkaen 7. komppaniaan. Hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1928 alkaen Polkupyöräpataljoona 3:een ja määrättiin 3. komppanian päälliköksi ja edelleen 1. marraskuuta 1928 konekiväärikomppanian päälliköksi ja 9. maaliskuuta 1929 jälleen 3. komppanian päälliköksi. Lopulta hänet siirrettiin 12. marraskuuta 1930 alkaen 5. komppanian päälliköksi Porin rykmenttiin.[3][4]
Talvi- ja jatkosota
muokkaaKuiri osallistui talvisotaan pataljoonan komentajana Jalkaväkirykmentti 15:ssä ja osallistui taisteluihin Lähteen lohkolla, Summassa, Suokannaksella, Näykkijärvellä ja Viipurissa.[4]
Välirauhan aikana Kuiri jatkoi edelleen samassa tehtävässä, kunnes siirrettiin pataljoonan komentajaksi 5. Prikaatiin. Jatkosodan puhjettua hän jatkoi edelleen samassa tehtävässä Prikaatista muodostetussa Jalkaväkirykmentti 5:ssä ja osallistui taisteluun Säiniöllä, missä hän haavoittui vakavasti ja lähetettiin toipumaan sotasairaalaan. Vuonna 1942 hän palasi sotasairaalasta toivuttuaan haavoistaan ja hänet sijoitettiin pataljoonan komentajaksi hänelle tuttuun Jalkaväkirykmentti 5:een, missä hän palvelikin 20. kesäkuuta 1944 saakka, jolloin hänet nimitettiin Jalkaväkirykmentti 25:n komentajaksi. Jatkosodassa hän otti osaa taisteluihin Pukallusjärvellä, Säämälässä, Kananojalla, Nuijanmaalla, Talissa, Perkjärvellä, Pilppulassa, Näätälissä, Karisalmella ja Ihantalassa.[4]
Sotien jälkeinen aika
muokkaa
Sotien jälkeen Kuiri palveli edelleen samassa joukossa, kunnes hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 3:een. Vuonna 1945 hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 6:een, missä hän toimi komentajan viransijaisena vuoteen 1947 saakka, jolloin hänet nimitettiin kyseessä olevaan virkaan. Hänet pidätettiin epäiltynä osallistumisesta asekätkentään ja hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1949 ja siirtyi sen jälkeen KOP:n konttorinhoitajaksi Mellilään ja työskenteli tehtävässä vuoteen 1952 saakka.[4]
Kuiri kuoli 1978, ja hänet on haudattu Turun hautausmaalle.
Opetustoimi
muokkaaKuiri toimi opetusupseerina useilla kursseilla Suomenlinnan vartiopataljoonassa vuonna 1919 ja Reserviupseerikoulussa vuonna 1922 sekä Jalkaväen kapitulanttikoulussa vuonna 1927 ja Porin rykmentissä hän toimi opetusupseerina useina vuosina.[3][4]
Luottamustoimet
muokkaaKuiri toimi Porin rykmentin kunnianeuvoston varajäsenenä vuosina 1933–1934 ja turkulaisen urheilu ja voimisteluseura Riennon johtokunnan jäsenenä vuosina 1925–1927 ja 1945–1950 sekä Kaarinan kunnanvaltuuston jäsenenä vuosina 1933–1936. Hän toimi myös Turun Työnantajain- ja Turun Käsi- ja Pienteollisuusyhdistys r.y:n toiminnanjohtaja vuosina 1954–1969 ja Voimistelu- ja urheiluseura Mellilän Huovien johtokunnan jäsenenä ja seuraneuvojana vuodesta 1950 alkaen sekä Varsinais-Suomen Maakuntaliiton teollistamistoimikunnan jäsenenä vuosina 1961–1969. Punaisen Ristin Killan valtuuskunnan puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1958 alkaen.[3][4]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
             |
|
Lähteet
muokkaa- Onttonen, Markku: jääkärikirja Gummerus Jyväskylä 2005 ISBN 951-20-6232-1.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Hurmerinta, Ilmari (toim.): Mannerheim-ristin ritarit: Ritarimatrikkeli. Helsinki: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2008. ISBN 978-952-92-3268-0