Atalante

Atalante (m.kreik. Ἀταλάντη, Atalantē) oli kreikkalaisen mytologian sankaritar. Hän oli taitava metsästäjä ja erittäin nopea juoksija. Atalante oli Meleagroksen rakastettu sekä jumalatar Artemiin suosikki. Hän halusi säilyä neitsyenä, mutta päätyi lopulta leijonaksi.

Yksityiskohta Guido Renin teoksesta Atalante ja Hippomenes, noin 1622.

Atalanten nimi ja ulkomuoto

Atalanta BC -jalkapalloseuran logo

Nimi Atalante on johdettu kreikan sanasta atalantos, jonka merkitys on "samanpainoinen". Tällä viitataan luultavasti Atalanten hyvään menestykseen erinäisissä koitoksissa miehiä vastaan. Taiteessa Atalante voidaan esittää sorjana ja urheilullisena tai sitten hieman rotevampana naisena. Atalantelta on saanut nimensä muun muassa italialainen jalkapalloseura Atalanta BC. Seuran logossa on profiilikuvassa hoikan naisen pää ja tämän vauhdissa hulmuavat hiukset.

Arkadian ja Boiotian Atalante

Mytologia tuntee itse asiassa kaksi Atalantea, joita pidetään enimmäkseen yhtenä ja samana hahmona eli Arkadian Atalantena. Jotkin kirjoittajat viittaavat Boiotian Atalanteen. Arkadian ja Boiotian Atalanten tarujen tapahtumat ovat jokseenkin samanlaiset, mutta niiden yksityiskohdat eroavat hieman toisistaan lähinnä henkilöiden ja paikkojen nimien osalta.

Atalanten isä on joko Iasion tai Iasos ja äitinsä Klymene, Minyaksen tytär. Boiotian Atalanten tarussa hän on Boiotian kuninkaan Skhoineuksen tytär. Euripideen mukaan isä olisi ollut nimeltään Mainalos.

Arkadian Atalanten mainitaan avioituneen Melanionin kanssa. Melanion tunnetaan toisaalta nimellä Hippomenes. Aviomies mainitaan tällä jälkimmäisellä nimellä Boiotian Atalanten tarussa.

Temppeli, jonka pyhyyttä Atalante ja Melanion/Hippomenes rikkoivat, kuului Arkadian Atalanten tarun mukaan Zeukselle ja Boiotian Atalanten tarussa taas Kybelelle.

Atalanten varhaiset vaiheet

Atalanten isä halusi poikalapsen, mutta pettyi suuresti kun saikin tyttären. Isä antoi viedä "vääränlaisen" lapsen metsään, jonne hänet jätettiin kuolemaan. Artemis lähetti naaraskarhun imettämään tätä, ja lopulta joukko metsästäjiä kasvatti lapsen. Atalante varttui nuoreksi naiseksi ja taitavaksi metsästäjäksi.

Sitä mukaa kun Atalante varttui, kasvoi myös hänen kauneutensa. Atalante rakasti metsästämistä ja ulkoilmaelämää, eikä hänellä ollut tarvetta saada miestä itselleen. Hän myös sai oraakkelilta ennustuksen, jonka mukaan hänen avioliittonsa tulisi päättymään tuhoisasti. Nuoren naisen kaunis ulkomuoto kiinnosti kaikenlaisia miehiä siitä huolimatta, että hän ei itse välittänyt kosijoista ja varjeli neitsyyttään yhtään epäröimättä. Kun kentaurit Rhoikos ja Hylaios yrittivät maata hänet väkisin, Atalante surmasi heidät nopeasti nuolillaan.

Argonauttien matkaanlähtö

Iason rakennutti Argo-laivan ja etsi sille miehistöä, joka tultiin tuntemaan argonautteina. Atalante oli ainoa nainen, joka pyrki argonautiksi matkalle noutamaan kultaista taljaa. Yleisimmän version mukaan Atalante ei päässyt Argon miehistöön innokkuudestaan huolimatta. Iason ei epäillyt Atalanten kykyjä, vaan arveli että yksi nainen miehistössä toisi huonoa onnea: Iason pelkäsi, että miehistö riitaantuisi keskenään, kun he kilpailisivat Atalanten rakkaudesta. Atalante oli kuitenkin mukana juhlissa, kun Argon paluun jälkeen järjestettiin kuningas Peliaksen hautajaisten yhteydessä kisat. Atalante osallistui painiotteluun ja niitti mainetta voittamalla Peleuksen.

Kalydonin karjunmetsästys

La chasse de Méléagre. Nicolas Poussin, noin 1634–39. Atalante on pukeutunut siniseen tunikaan, Meleagros on hänen takanaan oikealla, ja palvelija viimeistelee miehen varustusta.

Kuningas Oineus hallitsi Kalydonin kaupunkia lähellä Arkadiaa. Kaupungissa oli tapana uhrata jumalille sadon ensihedelmät sekä kiitollisuuden että kunnioituksen osoituksena. Oineus oli huolimaton, eikä tarjonnut uhrilahjaa lainkaan Artemiille. Jumalatar suuttui ja lähetti kostoksi valtavan karjun Kalydonin sadon ja karjan kimppuun.

Oineus pyysi hätiin rohkeimmat ja hurjimmat metsästäjät, kun Kalydonin metsäkarju aiheutti suurta tuhoa. Osa sankareista sai kutsun kesken Argon paluun juhlinnan, kuningas Oineuksen poika Meleagros ja Atalante heidän joukossaan. Moni mies, etenkin Meleagroksen enot, vastustivat sitä että nainen lähtee mukaan metsälle. Kuningas Oineuksen poika Meleagros vaati ehdottomasti, että myös Atalante saa osallistua. Komea Meleagros oli yksi argonauteista, joten hän tunsi Atalanten entuudestaan. Meleagroksella oli jo vaimo, mutta hän oli rakastunut Atalanteen.

Atalante haavoitti karjua ensimmäisenä, mutta valtavankokoista eläintä ei saatu hengiltä vielä yhdellä nuolella. Lopulta juuri Meleagros keihästi metsäkarjun ja sai sen tappamisesta palkkioksi karjun pään ja taljan. Meleagros halusi antaa palkintonsa ensimmäisenä petoa haavoittaneelle urhealle Atalantelle. Meleagroksen enot Tokseus ja Pleksippos vihastuivat. (Enojen määrä ja nimet vaihtelevat eri kertomuksissa). He haastoivat riitaa ja totesivat, että jos Meleagros ei palkintoaan tahdo, niin heillä olisi siihen sukulaisina suurin oikeus. Vuodan päätyminen naiselle suututti heitä, ja he yrittivät ottaa vuodan Atalantelta. Enojen toiminta sai Meleagroksen raivostumaan, ja hän kiihtyi niin, että surmasi enonsa.

Veljien kuolema sai Meleagroksen äidin Althaian pois tolaltaan. Kohtalottaret olivat määränneet Meleagroksen syntyessä, että poika elää vain niin kauan kuin erityinen puu palaa. Heti kun silmä vältti, pojan äiti sieppasi puun tulesta, kastoi sen veteen ja kätki vuosikausiksi. Karjunmetsästyksen päätteeksi poikaansa vihastunut Althaia aiheutti Meleagroksen kuoleman: hän haki taikahalon kätköstään ja heitti sen tuleen. Puu paloi loppuun ja kulutti samalla miehen elinvoiman. Myös Althaian elämä päättyi pian tämän jälkeen. Yhden version mukaan jostain ilmestyi toinen suuri metsäsika, joka talloi naisen kuoliaaksi.

Juoksukilpailu ja Melanion (tai Hippomenes)

Melanion (Hippomenes) ja Atalante juoksukilpailussa. Noël Hallé, noin 1762–65.

Isä salli Atalanten palata kotiin. Isä oli heltynyt tyttären urotekojen vuoksi, ja hän antoi anteeksi sen, että lapsi oli syntyessään väärää sukupuolta. Kosijoiden virta kuitenkin tuntui olevan ehtymätön, ja niin isä vaati että tyttären tulisi jättää neitsyyslupaus ja mennä naimisiin. Kieltäytyminen olisi voinut olla vaarallista. Siksi Atalante ei uhmannut isäänsä suoraan, vaan ehdotti juoksukilpailua, jonka voittajan kanssa hän avioituisi. Hävinneet hän surmaisi. Eri lähteiden mukaan Atalante antoi miespuoliselle vastustajalleen joko puolet etumatkaa tai tasoitusta käyttämällä itse juostessaan suojavarusteita. Niin tai näin, koska Atalante oli nopea juoksija, hän ehti surmata koko joukon sulhasehdokkaita.

Atalantea tavoitteli vaimokseen myös häneen rakastunut Melanion, joka Boiotia-versioissa tunnetaan nimellä Hippomenes. Melanion tiesi ettei voittaisi nopeudessa, joten hän pyysi apua Afroditelta. Afrodite halusi auttaa: hän suosi rakastuneita, eikä pitänyt rakkauden välttelystä. Melanion sai jumalattarelta kolme lumottua kultaista omenaa, joiden kauneutta Atalante ei pystyisi vastustamaan. Miehen tulisi lahjan vastineeksi uhrata Afroditelle.

Melanion heitti omenat reitille yksi kerrallaan kilpailun aikana aina kun Atalante oli saamassa miehen kiinni. Viimeisen omenan Melanion heitti kauemmas. Atalante luotti liikaa nopeuteensa ja menetti omenia noutaessaan sen verran aikaa, että Melanion (Hippomenes) voitti kisan ja sai naisen omakseen.

Afroditen kirous

Avioliitto näytti olevan Atalantelle mieluinen, vaikka hän oli alkuun ollut vastahakoinen. Melanion (Hippomenes) puolestaan oli niin onnen ja autuuden vallassa, että ei muistanutkaan kiittää Afroditea, jonka avulla hän oli kisan voittanut. Jumalattaren kosto oli ankara. Afrodite odotti, että pari kulkisi jonkun temppelin ohitse, ja sitten hän vihoissaan langetti heille vastustamattoman intohimon toisiaan kohtaan. Melanion vei Atalanten temppeliin ja rakasteli siellä vaimonsa kanssa. Tarinan eri versioiden mukaan temppeli kuului joko Zeukselle tai sitten Kybelelle – joka tapauksessa jumala(tar) suuttui temppelinsä pyhyyden turmelemisesta. Tästä seurasi kova rangaistus: rakastavaiset muutettiin leijoniksi. Tuohon aikaan uskottiin, ettei leijona voi paritella oman lajinsa kanssa. Kybele-version mukaan hän aikoi ensin surmata rakastavaiset, mutta päätyi muuttamaan heidät leijoniksi, koska piti kuolemaa liian lempeänä rangaistuksena. Leijonat valjastettiin vetämään Kybelen vaunuja. Joissain tarinan versioissa pari ehti olla jo jonkin aikaa aviossa ennen kuin heistä tuli leijonia.

Parthenopaios

Atalantella kerrotaan olleen poika nimeltä Parthenopaios. Pojan isä ja alkuperä jäävät mysteereiksi tai ainakin isäehdokkaita on kertomuksen eri versioissa useita: Isä on joko Meleagros, Melanion (Hippomenes) tai sodan jumala Ares. Parthenopaioksesta kerrotaan traagisessa sankaritarinassa Seitsemän Thebaa vastaan.

Vaikutus taiteissa ja viihteessä

Antiikin ajoista saakka Atalante on esiintynyt erilaisissa yhteyksissä aina tähän päivään saakka. Tarun henkilöt ja tapahtumat ovat koristaneet saviruukkujen kylkiä ja friisejä sekä ovat päätyneet veistoksiksi.

Kirjallisuus

Englantilainen runoilija ja näytelmäkirjailija Algernon Charles Swinburne kirjoitti Atalantesta kreikkalaistyylisen tragedian muodossa vuonna 1865 nimellä Atalante Kalydonissa (engl. Atalanta in Calydon).

Alkemia

Atalanta Fugiensin alkusivu, vuodelta 1617.

Saksalainen lääkäri ja alkemisti Michael Maier (1568–1622) kirjoitti embleemeistä koostuvan alkemistisen kirjan Atalanta Fugiens (Atalanten pako), joka julkaistiin 1617 Oppenheimissa, ja josta otettiin toinen painos jo vuonna 1618. Kirjassa on 50 esitystä, jotka on kuvittanut Matthäus Merian. Jokaisen kuvan yhteydessä on epigrammi, proosatekstiä ja fuugan muotoon kirjoitettua musiikkia kolmelle äänelle. Atalanta Fugiens on siis eräänlainen varhainen multimediateos. Alkusivulla on kreikkalaisen mytologian kultaisiin omenoihin liittyviä kuvia. Näistä yhdessä Melanion saa Afroditeltä kolme kultaista omenaa. Sivun alareunan täyttää kuvasarja, jossa Malanion ja Atalante juoksevat kilpaa ja Atalante on kumartunut poimimaan yhtä omenoista. Heidän taustallaan näkyy temppeli, jonka sisällä pari syleilee toisiaan ja jonka ulkopuolelle heidät on kuvattu leijonina. Esipuheessa on sekä tutkielma muinaisen ajan musiikista sekä kerrottu Atalanten ja Melanionin (Hippomeneen) tarina. Kirjan nimessä esiintyvä fugiens on sanaleikki, joka viittaa sekä fuugaan että pakenemiseen.

Maalaustaide

Atalante on kuvattu monissa mytologisia aiheita käsittelevissä maalauksissa keskiajalta renessanssiin ja nykyaikoihin asti. Useasti toistuva aihe on Atalanten ja Melanionin (Hippomeneen) välinen kilpajuoksu omenoineen. Yksi kuuluisista on Museo del Pradossa esillä oleva Guido Renin öljymaalaus Atalante ja Hippomenes (1618–1619). Willem van Herp kuvasi samaa aihetta vuonna 1632. Muita tunnettuja teoksia ovat maalanneet esimerkiksi Nicolas Colombel, Noël Hallé ja Élisabeth Vigée Le Brun. Klassismia edustanut John William Godward on maalannut Atalantesta itsestään muutaman muotokuvan. Pascal Dagnan-Bouveret (1852–1929) maalasi vuonna 1874 teoksen Atalante victorieuse (Voittoisa Atalante), joka kuvaa alastonta Atalantea kohottamassa voittajan laakereita, kun hänen jalkojensa juuressa makaa juoksukisan hävinnyt nuorukainen.

Kalydonin karjunmetsästykseen liittyvät tapahtumat on toinen suosittu tarun maalausaihe. Aihetta on käsitellyt muun muassa Rubens useaan otteeseen. Nicolas Poussinin maalaus esittää hetkeä ennen kuin metsästys alkaa. Myös Jacob Jordaens käytti tarua useamman kuin yhden teoksen aiheena.

Nykytaide

Brooklyn museumin neljännessä kerroksessa, jossa sijaitsee feministiselle taiteelle omistettu Elizabeth A. Sackler Center for Feminist Art, on esillä yhdysvaltalaisen Judy Chicagon teos The Dinner Party. Kookas teos (1 463 × 1 463 cm) kuvaa suurta, triangelin muotoon aseteltua pitopöytää, jossa on 39 istumapaikkaa. Kukin paikka kuvaa jotenkin sitä historiallista tai mytologista naista, jonka paikka pöydän ääressä on. Pöydän alla on koroke, jonka valkoisiin kaakelilaattoihin on kultamaalilla kirjoitettu 999 muun naisen nimet. Atalanten nimi on viisaudenjumalatar Sofian paikan kohdalla. Viisaudenjumalatar esiintyy monissa kulttuureissa ja hänet tunnetaan muun muassa nimillä Minerva ja Athene.

Musiikki

Saksalaissyntyisen englantilaissäveltäjä Georg Friedrich Händelin kolminäytöksinen oopperasävellys Atalanta sai ensiesityksensä 1736. Ooppera liittyy Atalanten ja Meleagroksen rakkauteen. Yhdysvaltalainen säveltäjä Robert Ashley loi 1980-luvulla oopperan nimeltä Atalanta (Acts of God), jossa myyttiin viitataan allegorisesta näkökulmasta.

Sarjakuvat

Atalante esiintyy sivuhahmona joissakin yhdysvaltalaisissa sarjakuvissa, kuten Radical Comicsin Hercules-sarjassa, jonka kirjoitti Steve Moore. Myös The Incredible Hulk -sarjassa on nähty Atalante. Belgialaisen Crissen sarjakuva Atalante – La Légende perustuu suoraan mytologian Atalanteen.

Elokuvat ja televisio

Jo mykkäelokuvien kaudella ranskalainen Étienne Arnaud teki lyhyelokuvan nimeltä Hippomène et Atalante vuonna 1910. Useissa peplum-elokuvissa Atalante esiintyy sivuhahmona. Yhdysvaltalaisessa minisarjassa Jason and the Argonauts (2000) Atalante nähdään parissa jaksossa. Brittiläisessä televisiosarjassa Atlantis Atalante esiintyy yhdessä jaksossa, ja häntä esittää Nora-Jane Noone. Brett Ratnerin Hercules-elokuvassa, joka taas perustui Steve Mooren sarjakuvaan, Atalante on yksi Herkuleksen taistelutovereista. Herkulesta esittää Dwayne Johnsson ja Atalantea Ingrid Bolsø Berdal. Jean Vigon elokuvaklassikko L'Atalante vuodelta 1934 taas ei viittaa Atalanteen muuten kuin että se on kanavalotjan nimi.

Pelit

Pelissä nimeltä Herc's Adventures (Lucasarts, 1997) pelaaja sai valita hahmokseen Herkuleen, Atalanten tai Iasonin (Herc, Atlanta, Jason). Zeus: Master of Olympus (Sierra, 2000) -pelille julkaistussa lisäosassa Poseidon: Master of Atlantis (Sierra, 2001) saattoi uutena hahmona valita Atalanten. Atalante on yksi pelihahmoista toimintaroolipelissä Rise of the Argonauts (Codemasters, 2008).

Muuta

Marlo Thomas pyöritti yhteistyössä Ms. Foundation for Women -säätiön kanssa vuonna 1974 Yhdysvalloissa lastenprojektia nimeltä Free to Be You and Me, jossa oli mukana "siistitty" Atalanten tarina (ei heitteillejättöä jne). Yhteistyö tuotti muun muassa kirjan, levyn ja televisiospesiaalin. 70-luvulla sukupuolten tasa-arvo alkoi nousta tietoisuuteen, ja projektin viestinä oli, että kaikki lapset, niin tytöt kuin pojat, pystyvät saavutuksiin ja että yksilöllisyyden ilmaiseminen on positiivista.

Kuvagalleria

• 
  Atalante, John William Godward, 1892.
• 
  Atalante ja Kalydonin karju, 1400-luku. Kuvassa belgialaisen version sivu Ovidiuksen teoksesta Muodonmuutoksia.
• 
  Hippomenes ja Atalante. Nicolas Colombel, noin 1680.
• 
  Kopio Pierre Lepautren marmoriveistoksesta Atalante, 1703–1705. Korkeus 1,28 m, Louvre.
• 
  A book of myths, Helen Stratton, 1915.
• 
  Meleagros antaa Atalantelle Kalydonian karjun pään, August Theodor Kaselowsky, 1800-luku. Neues Museum.
• 
  Atalante ja Hippomenes, Tuileries. Ludvig XIVn tilaustyö Château de Marlyn linnan puutarhaan, Pierre Lepautre ja Guillaume Coustou vanhempi, 1705.
• 
  Atalante ja Hippomenes -veistokset suihkulähteessä, Quex Parkissa. Ilmeisesti suora kopio Guillaume Coustou vanhemman veistoksista.
• 
  Atalante ja Hippomenes, Guido Reni. Noin 1620–1629.
• 
  Meleagros antaa Kalydonian karjun pään Atalantelle, Daniël Mijtens, aikavälillä 1665–1688.
• 
  Meleagros ja Atalante, Abraham Janssens, 1625.
• 
  Meleagros ja Atalante, Jacob Jordaens, noin 1618.
• 
  Meleagros ja Atalante, Jacob Jordaens, aikavälillä 1620–1650.
• 
  Grafiikantyö, Jean Le Pautre, 1600-luku.
• 
  Atalante-veistos n. 100 jaa., Vatikaanin museot.
• 
  Atalante. Rubert Bunny, noin 1923.

Aiheesta muualla

• Brouwers, Josho (8.3.2018): The heroine Atalanta. In ancient Greek mythology, there is a dearth of stories centred on female heroines. An important exception is the fearless Atalanta. – (www.ancientworldmagazine.com) (englanniksi)
• Hauser, Emily (14.7.2017): Jason, the Argonauts – and a Woman? – (www.historiamag.com) (englanniksi)
• Atalanta and Hippomenes overmantel, kivikaiverrus^{[vanhentunut linkki]} – (www.nms.ac.uk) (englanniksi)