Arvo (nimi)

miehen etunimi

Arvo on suomalainen miehen etunimi, joka on käytössä myös Virossa. Arvon nimipäivä on vuodesta 1908 lähtien ollut 3. heinäkuuta.[1]

Arvo
Nimipäivä  
– suomenkielinen 3. heinäkuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 4. maaliskuuta,
20. lokakuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä suomen kielen sana arvo tai nimi Arvi

Arvo kuuluu suomalaisuuskauden nimistöön, jonka käyttöönottoon on saattanut vaikuttaa Jaakko Juteinin vuonna 1816 julkaistu runo ”Arvon mekin ansaitsemme”. Nimimerkki Arvo Moittivainen ehdotti Arvoa ristimänimeksi Sanomia Turusta -lehdessä vuonna 1856. Paikoin Arvo on tosin ollut jo vanhastaan käytössä myös skandinaavisperäisen Arvi-nimen varianttina. 1900-luvun alussa Arvo-nimi lainattiin Suomesta Viroon.[1]

Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan on Suomessa ollut kirjoilla vuoden 2019 loppuun mennessä 27 429 Arvo-nimistä miestä ja muutama nainen. Selvä enemmistö Arvo-nimisistä on 1900-luvun alkupuolella syntyneitä.[2]

Tunnettuja Arvoja

muokkaa

Listan henkilöt ovat suomalaisia, ellei toisin mainita.

Kuvitteellisia Arvoja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 58. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04127-4
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 3.7.2020.