Arpa

satunnaisen tuloksen aikaansaamiseen eli arvontaan käytetty väline
Tämä artikkeli kertoo arvontaan käytetystä välineestä. ”Arpa” voi viitata myös Yhdysvaltain asevoimien DARPA-organisaatioon.

Arpa on satunnaisen tuloksen aikaansaamiseen eli arvontaan käytetty väline. Arvat joko jaetaan satunnaisesti osanottajien kesken, tai sitten arpa itse antaa satunnaistuloksen. Raaputusarvoissa satunnainen arvan voitto paljastuu raaputtamalla kuvioita tai lukuja esiin. Nettiarvoissa tietokone arpoo voittoja simuloiden raaputusarpoja, tai tietokonepelien tapaan.

Raaputusarpa.

Suomen lainsäädännössä arpajaisista säädetään arpajaislaissa[1], valtioneuvoston asetuksessa arpajaisista[2], rikoslaissa[3], arpajaisverolaissa[4] sekä rahankeräyslaissa[5].

Historia

muokkaa

Vanhastaan suomalaisten ja kielisukulaisten arpa on ollut ennustajan työkalu, esimerkiksi luuesine, joka heitettiin tärisevälle noitarummun eli kannuksen kalvolle. Arvan liikkeet ja lopullinen sijoittuminen rumpukalvolla kertoivat tietäjälle tulevaisuudesta tai henkien mielipiteistä. Suomalaisilta ei ole jäänyt tietoja rummuista, mutta arpoja arvellaan käytetyn vastaavassa merkityksessä ennustukseen. Romanit ja aikaisemmin ilmeisesti muutkin, ovat ennustaneet myös arpakuutioilla.lähde?

Arpakuutio

muokkaa
Pääartikkeli: Noppa

Arpakuutio eli noppa on lähinnä seurapelien ja rahapelien väline, jota pyörittämällä voidaan arpoa luku tai kuvio.

Lähteet

muokkaa
  1. Arpajaislaki. Suomen lainsäädäntö. 23.11.2001/1047
  2. Valtioneuvoston asetus arpajaisista. Suomen lainsäädäntö. 20.12.2001/1345
  3. ”17.luku 16 § (24.7.1998/563) Uhkapelin järjestäminen, 16 a § (20.5.2011/578) Rahapelirikos, 16 b § (20.5.2011/578) Arpajaisrikos, 24 § (13.5.2011/511) Oikeushenkilön rangaistusvastuu”, Rikoslaki. Suomen lainsäädäntö.
  4. Arpajaisverolaki. Suomen lainsäädäntö. 26.6.1992/552
  5. Rahankeräyslaki. Suomen lainsäädäntö. 31.3.2006/255

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.