Wikipedia

Antti Kaarne

suomalainen poliitikko

Antti Johannes Kaarne (vuoteen 1906 Karlsson, 27. marraskuuta 1875 Messukylä – 14. heinäkuuta 1924 Turku) oli suomalainen maallikkosaarnaaja ja poliitikko, joka toimi Suomen Kristillisen Työväen Liiton ja Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen kansanedustajana vuosina 1908–1911 ja 1922–1923.[1] Hän oli myös KrTL:n puheenjohtaja vuosina 1906–1918.[2]

Antti Kaarne
Antti Kaarne vuonna 1909.
Antti Kaarne vuonna 1909.
Kansanedustaja
1.8.1908–31.1.1911, 5.9.1922–17.10.1923
Ryhmä/puolue KrTL, SSTP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen, Turun läänin eteläinen
Henkilötiedot
Syntynyt27. marraskuuta 1875
Messukylä
Kuollut14. heinäkuuta 1924 (48 vuotta)
Turku
Ammatti maallikkosaarnaaja, pienviljelijä
Puoliso Fanny Kaarne (1898–)
Lapset Yrjö Kaarne

Kaarne oli 1900-luvun alussa syntyneen kristillisen työväenliikkeen yhteiskunnallisesti radikaalin maallikkolinjan johtohahmo.[3] Hän oli aikaisemmin toiminut sosialidemokraattisessa työväenliikkeessä, mutta jätti sen koettuaan uskonnollisen herätyksen.[4] Sisällissodan aikana Kaarne tuki avoimesti punaisia, mikä johti hänen syrjäyttämiseensä KrTL:n puheenjohtajan paikalta kesäkuussa 1918. Hieman myöhemmin Kaarne erosi kristillisestä työväenliikkeestä kokonaan, minkä seurauksena liike hajosi hänen viedessään mukanaan kannattajakuntaa ja johtohenkilöitä.[5] Vuonna 1920 Kaarne liittyi kommunistisen SSTP:n jäseneksi, mutta lukuisten muiden puolueen aktiivien tavoin hänet vangittiin poliittisen toimintansa vuoksi elokuussa 1923, ja tutkintovankeudessa heikentynyt terveys johti lopulta Kaarneen kuolemaan heinäkuussa 1924.[2]

Elämä

muokkaa

Varhaiset vuodet

muokkaa

Messukylässä syntyneen Kaarneen vanhemmat olivat Hatanpään kartanon mäkitupalaisia. Perheen muutettua Tampereen Juhannuskylään Kaarne kävi kansakoulua ja työskenteli isänsä kanssa sekatyömiehenä. 15-vuotiaana hän meni töihin Tampereen konepajalle suorittaen samalla koneenkäyttäjäkurssin teollisuuskoulussa. Myöhemmin Kaarne oli viilarina ja koneasentajana eri puolilla Suomea työskennellen myös puolitoista vuotta Tukholmassa sekä lyhyen aikaa Pietarissa. Vuonna 1904 hän muutti Turkuun saatuaan vakituisen työpaikan sähkövoima-aseman koneenkäyttäjänä.[6][7][8]

Kaarne oli jo nuorena mukana Raittiusseura Taiston sekä Tampereen Työväenyhdistyksen toiminnassa.[9] Sosialidemokraattisen aatteen myötä Kaarne hylkäsi syntymäkodin perintönä saamansa kristillisen vakaumuksen, ja hänen kerrotaan jopa omaksuneen ateistisen maailmankatsomuksen.[10] Turussa Kaarne koki voimakkaan kristillisen herätyksen Frans Hannulan saarnoja kuultuaan, ja jätti sosialidemokraattisen työväenliikkeen.[11] Hän vaikutti Hannulan herätyksen keskukseksi muodostuneen Turun Lähetysyhdistyksen johtokunnassa ja oli perustamassa Betel-kirkkoa.[6]

Unessa kokemansa johdatuksen seurauksena Kaarne ryhtyi nuorsuomalaisten pappien johtaman kristillisen työväenliikkeen saarnaajaksi, ja Turun kristillisen työväen järjestäytyessä marraskuun 1905 suurlakon jälkeen hänestä tuli sen johtohahmo. Tammikuussa 1906 Kaarne oli perustamassa Turun kristillistä työväenyhdistystä ja myöhemmin kesäkuussa Tampereella valtakunnallista Suomen Kristillisen Työväen Liittoa. Hänet valittiin molempien puheenjohtajaksi.[11][6] Järjestötehtäviensä vuoksi Kaarneen oli lopulta luovuttava työpaikastaan ja sen tuomasta vakituisesta toimeentulosta.[10] Muiden toimiensa ohessa hän kiersi parin vuoden ajan myös Suomen Pakanalähetysseuran matkasaarnaajana.[9]

”Ei oikeaan ei vasempaan, vaan eteen eestä synnyinmaan.”
—Antti Kaarneen runollisesti määrittelemä Kristillisen työväenliiton linja.[11]

KrTL:ssä olivat alusta lähtien vastakkain Kaarneen johtamien maallikoiden edustama yhteiskunnallinen ja pappien ajama uskonnollinen linja.[11] Sosialidemokraattisen puolueen uskontokritiikin vastavoimaksi syntyneen kristillisen työväenliikkeen arvomaailma ja pyrkimykset olivat pitkälti samat kuin sosialidemokraateilla.[10] Kaarneen mukaan SDP:n puolueohjelmasta hyväksyttiin kaikki, mikä ei ollut kristinuskoa vastaan.[2] Hän ei myöskään kannattanut kirkon ja valtion eroa, mutta kirkossa piti tehdä puhdistustyötä, jotta sen opit vastaisivat paremmin Kristuksen oppeja.[11] Vuonna 1907 KrTL:sta muodostettiin poliittinen puolue, minkä johdosta sosialismia vastustaneet papit jättivät kristillisen työväenliikkeen.[6] Eduskuntavaaleihin lähdettäessä Kaarne piti mahdollisena ainoastaan sosialidemokraattien kanssa tehtävää vaaliliittoa.[2]

Kansanedustajana

muokkaa

Kaarne valittiin eduskuntaan vuonna 1908 Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä.[1] Liikkeen suosio oli suurinta Turun ja Porin läänissä, joten Kaarne lähti ehdolle Satakunnassa ja KrTL:n toiseksi johtohahmoksi noussut Matti Helenius-Seppälä Varsinais-Suomessa.[2] Kaarnetta tukivat puolueen radikaalit työväestön etujen ajamista korostaneet jäsenet.[12] Eduskunnassa Kaarne hyökkäsi usein porvarillisia pappeja vastaan Raamatun sanoin. Hän kiinnitti erityisesti huomiota torpparikysymykseen sekä maattomien ongelmiin, ja oli myös kiinnostunut työlainsäädännöstä.[2] Kaarne oli karismaattinen puhuja, joka vangitsi kuulijoiden mielenkiinnon yksinkertaisella tyylillään. Häntä luonnehdittiin tulisieluiseksi agitaattoriksi, joka suhtautui ajamiinsa asioihin fanaattisesti, eikä suostunut muuttamaan mielipiteitään.[6] Kaarne kirjoitti muun muassa KrTL:n äänenkannattajiin Tähteen ja Työkansaan. Lisäksi hän oli puolisonsa Fanny Kaarneen vuonna 1909 perustaman Suomen Kristillisen Työväen Naisliiton julkaiseman Säteen vakituinen toimittaja.[10]

Kaarne uusi paikkansa eduskunnassa vuonna 1909 Turun läänin pohjoisessa ja 1910 Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä.[1] Kansanedustajan tehtävistään huolimatta Kaarne ei ollut innostunut KrTL:n lähtemisestä mukaan puoluepolitiikkaan, vaan esitti useaan otteeseen siitä luopumista, ja oli myös valmis väistymään liiton puheenjohtajan paikalta.[13][14] Hän ehdotti myös vaalilakkoa vastalauseeksi eduskunnan jatkuvalle hajottamiselle. Terveysongelmiensa vuoksi Kaarne jätti päivänpolitiikan kolmannen kansanedustajakautensa jälkeen vuonna 1911. Eduskuntatyöstä luopumiseen vaikutti myös perheen seitsenvuotiaan Lauri-pojan kuolema.[2] Vuonna 1912 Kaarne muutti perheineen Piikkiöön, jossa hän ryhtyi viljelemään hankkimaansa pientilaa.[10][7] Kaarne jatkoi edelleen kirjoitustyötään, ja oli vuonna 1916 perustamassa Kristillisen Työväen Nuorisoliittoa.[15]

Ero kristillisestä työväenliikkeestä

muokkaa
”Jumalan vitsat käyvät täten meidänkin maamme yli. Vuosikymmenten kylvöstä leikataan nyt satoa, joka ei maistu hyvältä. Eritoten on yläluokalla pelottavat päivät edessä, sillä ei ole sanottua, minä hetkenä nälkäiset joukot raivoisina tekevät mitä tahansa.”
—Antti Kaarne kirjoituksessaan ”Hedelmien aika”, Työkansa 22.2.1918.[16]

Sisällissodan käynnistyttyä KrTL julistautui puolueettomaksi, ja kielsi erottamisen uhalla jäseniään liittymästä kummankaan osapuolen aseellisiin joukkoihin.[2] Liiton Tampereella ilmestynyt äänenkannattaja Työkansa osoitti kuitenkin Kaarneen johdolla avoimesti tukeaan kansanvaltuuskunnalle. Helmikuussa julkaistussa kirjoituksessaan Kaarne piti sotaa hirveänä onnettomuutena. Kaarne vieritti syyn verenvuodatuksesta yläluokalle, joka hänen mukaansa oli kieltänyt Jumalan ja halveksui kaikkea jumalallisuutta.[16]

Sotakuukausien aikana Kaarne radikalisoitui ajattelussaan ja joutui myös ristiriitaisuuksiin uskossaan. Hän koki, ettei Jumala ole heikompien puolella, ja jopa ajoittain kyseenalaisti tämän olemassaolon. Toisaalta Kaarne kirjoitti Työkansaan hartaita herätyskristillisiä tekstejä, joissa hän kehotti turvaamaan Jumalaan.[10] Vain viikko taisteluiden päättymisen jälkeen Kaarne lähetti valkoisia tukevaan Herättäjään kirjoituksen, jossa hän piti sodan suurimpina syyllisinä yläluokkaa sekä henkisesti rappeutunutta kirkkoa. Pappien enemmistöä Kaarne luonnehti ”henkisesti kuolleiksi mammonan palvojiksi”.[17]

KrTL:n oikeistomieliset johtohahmot katsoivat Kaarneen suhtautuneen liian myötämielisesti punaisiin. Kesäkuun lopussa Lahdessa pidetyssä edustajainkokouksessa hänet syrjäytettiin puheenjohtajan paikalta, ja kehotettiin myös eroamaan koko liikkeestä.[2][14] Kaarne itse piti syrjäyttämistaan liiton porvarillisten ainesten pitkään suunnittelemana vallankaappauksena, jolle saatiin tekosyy sisällissodan aikaisista kirjoituksista.[18] Puheenjohtajan tehtävät jättäessään Kaarne lähetti kristillisille työväenyhdistyksille kirjeen, jossa hän toisti vanhat näkemyksensä liikettä tuhoavan puoluepolitiikan turmiollisuudesta.[13]

Kaarne erosi lopullisesti kristillisestä työväenliikkeestä syyskuussa 1918, jolloin hän jätti myös Turun Lähetysseuran hallituksen.[14] Lokakuussa Kaarne perusti Ilmari Kaleniuksen ja Sulo Viljarannan kanssa Kristillisyhteiskunnallisen Liiton, joka irtisanoutui jyrkästi puoluetoiminnasta. Kaarne hylkäsi uuden järjestön jo tammikuussa 1919, jonka jälkeen Juho Kekkosen ja Alpo Lumpeen johtamat vasemmistolaiset yrittivät saada häntä palaamaan Kristilliseen työväenliittoon. Kaarne asetti ehdoksi, että liiton johto myöntäisi hänen erottamisensa olleen sääntöjen vastainen, mutta asian johdosta laadittua sovintoehdotusta ei hyväksytty kesäkuun edustajainkokouksessa.[18][12] Päätöksen seurauksena Kaarteen kannattajien johtama Kristillisen Työväen Nuorisoliitto irtaantui KrTL:n määräysvallasta.[5] Hänen eronsa aiheuttama hajaannus johti lopulta liiton luopumiseen puoluetoiminnasta vuonna 1922.[6]

Viimeiset vuodet

muokkaa
”Rehellisesti olen Kristusta seurannut ja rehellisesti sanonut hänelle hyvästi.”
—Antti Kaarne kirjessään Juho Kekkoselle.[19]

Kristillisen työväenliikkeen jätettyään Kaarne liittyi kommunistisen SSTP:n riveihin keväällä 1920. Hänen erityisalakseen puolueessa muodostuivat maatalousasiat. Kaarne ei täysin omaksunut kommunistista aatetta, vaan kritisoi SSTP:n linjaa sekä puolueen suhdetta Neuvostoliitosta johdettuun SKP:hen.[20]

Vuonna 1921 Kaarne sai sakkorangaistuksen vappuna Kupittaanpuistossa pitämästään puheesta, jonka raastuvanoikeus katsoi ”vallankumouksellisten tekojen ylistämiseksi”.[21] Huhtikuussa 1922 hän puhui SSTP:n puolueneuvostossa vaatien luopumista ”kaikista ennenaikaisista vallankumoushaihatteluista”. Kaarneen mielestä oli keskityttävä lujan puolueen rakentamiseen, koska Suomen työväenluokka ei ollut kykenevä uuteen vallankumoukseen, eikä ulkomaista apua ollut saatavilla.[20]

Kaarne nousi jälleen kansanedustajaksi Turun eteläisestä vaalipiiristä elokuun 1922 vaaleissa. Eduskunnassa hän vastusti Lex Kalliona tunnettua maanlunastuslakia Yrjö Mäkelinin ohella ainoana SSTP:n edustajana.[22] Lain hyväksymisen jälkeen Kaarne toimi asioitsijana avustaen torppareita maanluovutusjutuissa.[8] Hän oli myös Piikkiön kunnanvaltuuston jäsen ja toimi paikallisessa työväenyhdistyksessä.[1]

Elokuussa 1923 Etsivä keskuspoliisi pidätti Kaarneen suuren kommunistijutun yhteydessä, jolloin otettiin kiinni yli sata SSTP:n toiminnassa mukana ollutta henkilöä.[23] Kaarne vapautui tutkintovankeudesta maaliskuussa 1924, ja kesäkuussa Turun hovioikeus tuomitsi hänet 1 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen valtiopetoksen valmistelusta.[24][25]

Kaarneen terveys heikkeni entisestään tutkintovankeuden aikana, minkä vuoksi hän ei aloittanut varsinaisen tuomionsa suorittamista, vaan sairasti kotonaan Piikkiössä. Sunnuntaina 13. heinäkuuta 1924 Kaarne oli Turussa tapaamassa lääkäriä, ja poikkesi samalla Turun työväentalolla, jossa hän sai sydänkohtauksen. Kaarne vietiin kaupungissa asuneen sisarensa luo, missä hän kuoli seuraavana yönä.[26][27] Kaarne on haudattu Piikkiön vanhalle hautausmaalle. Viimeisinä vuosinaan hän ei juurikaan puhunut uskonasioista, ja olisi Juho Kekkosen mukaan jopa kokonaan ollut hylkäämässä kristillistä vakaumustaan.[19]

Perhe

muokkaa

Antti Kaarneen puoliso oli Suomen Kristillisen Työväen Naisliitossa pitkään vaikuttanut toimittaja ja naisasianainen Fanny Kaarne (o.s. Lind), jonka kanssa hän avioitui 1898. Pariskunnalle syntyi kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli jo pienenä.[10] Toimittaja Yrjö Kaarne oli heidän poikansa.[28]

Muuta

muokkaa

Pastori Heikki Palmu on kirjoittanut Antti Kaarneen elämäkerran Agitaattorin virka (1975) sekä hänestä kertovan romaanin Toisen puolueen mies (1990).[29]

Lähteet

muokkaa
  • Heikkilä, Johannes: Kristillisen Työväen Liiton politiikasta vetäytyminen 1917–1922. (Pro gradu -tutkielma) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d Antti Kaarne Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 23.1.2008.
  2. ↑ a b c d e f g h i Palmu, Heikki: Kristillisen työväenpuolueen tarina. Helsingin Sanomat, 16.4.1976, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.7.2020.
  3. ↑ Mustakallio, Hannu: ”Kirkon johto, pappispoliitikot ja herätysliikkeet”, Sisällissota 1918 ja kirkko, s. 37. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 2009. ISBN 978-952-50315-5-3 Teoksen verkkoversio (PDF).
  4. ↑ Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen : ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti, s. 308. (Väitöskirja) Porvoo: WSOY, 1961. Teoksen verkkoversio (PDF).
  5. ↑ a b Heikkilä 2017, s. 102.
  6. ↑ a b c d e f Heikkilä 2017, s. 21–23.
  7. ↑ a b Ent. kansanedustaja Antti Kaarne kuollut. Kansan Lehti, 24.7.1924, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  8. ↑ a b Kaarne, Yrjö: ”Antti Kaarneen hauta”, Työn kalenteri I. 1925, s. 161–162. Helsinki: Osakeyhtiö Työ, 1924. Kansalliskirjasto.
  9. ↑ a b Kristillisen työväen edustajat 1909 v:n II:ssa eduskunnassa. Weljeys, 1909, nro 5, s. 108–109. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  10. ↑ a b c d e f g Klemola, Ulla: Fanny Kaarne – ”Herra on heikoissa väkevä”, Kristillisen työväenliikkeen naisasiavaikuttaja Naisten Ääni -hanke. 2017. Suomalainen Naisliitto. Viitattu 3.7.2020.
  11. ↑ a b c d e Palmu, Heikki: Turusta tuli kristillisen työväen pääkaupunki 16.8.2006. Turun Sanomat. Arkistoitu 3.7.2020. Viitattu 3.7.2020.
  12. ↑ a b Heikkilä 2017, s. 62–70.
  13. ↑ a b Heikkilä 2017, s. 16.
  14. ↑ a b c Heikkilä 2017, s. 45–51.
  15. ↑ Viivan alta. Nuori kansa : kristillisen työläisnuorison julkaisu, 1924, nro 8, s. 75. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  16. ↑ a b Heikkilä 2017, s. 28.
  17. ↑ Heikkilä 2017, s. 37–39.
  18. ↑ a b Heikkilä 2017, s. 54–61.
  19. ↑ a b Kekkonen, Juho: Antti Kaarneen muistolle. Työkansa, 24.7.1924, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  20. ↑ a b Hakalehto, Ilkka: SKP ja sen vaikutus poliittiseen ja ammatilliseen työväenliikkeeseen 1918–1928, s. 172. Porvoo: WSOY, 1966.
  21. ↑ Luokkatuomio langetettu. Suomen Työmies, 20.8.1921, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  22. ↑ Antti Kaarne, Yrjö Mäkelin ja ”Lex-Kallio”. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 18.7.1924, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  23. ↑ Hallitus on tehnyt johtopäätöksensä kommunistipuolueen lainvastaisuudesta, ryhtyen sen aiheuttamiin toimenpiteisiin. Uusi Suomi, 4.8.1923, s. 1, 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  24. ↑ Hovioikeus päästänyt vapaalle jalalle 52 syytettyä kommunistia. Suomen Sosialidemokraatti, 31.3.1924, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  25. ↑ Turun hovioikeus antoi eilen päätöksensä suuressa kommunistijutussa. Uusi Aura, 21.6.1924, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  26. ↑ † Antti Johannes Kaarne. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 18.7.1924, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  27. ↑ Kuolleita. Turun Sanomat, 16.7.1924, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.7.2020.
  28. ↑ Kuka kukin on 1954, s. 304. Helsinki: Otava, 1954. Projekt Runeberg.
  29. ↑ Karonen, Vesa: Valhe ja totuus puntarissa. Helsingin Sanomat, 19.5.1990, s. B2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 3.7.2020.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Kaarne, Yrjö: ”Antti Kaarne, kristillisen työväenliikkeen esitaistelija ja tienraivaaja”, Puolen vuosisadan taipaleelta : juhlajulkaisu 1906–1956. Tampere: Suomen Kristillisen Työväen Liitto, 1956.
  • Palmu, Heikki: Agitaattorin virka : kronikka. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-10208-0-3
  • Palmu, Heikki: Toisen puolueen mies. Oulu: Pohjoinen, 1990. ISBN 951-74912-7-1
Suomen Kristillisen Työväen Liiton kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Antti_Kaarne&oldid=22858448”