Ankkalammin puisto on puisto Forssan Keskustan kaupunginosassa torin vierellä. Puistoa rajaavat Torikatu, Hämeentie ja Sibeliuksenkatu. Lammen lisäksi puistossa on Viljo Savikurjen veistos Kehrääjätyttö vuodelta 1957[1] ja siellä kasvaa puita, pensaita ja monivuotisia kukkaistutuksia. Puiston pinta-ala on noin 9 400 m2.[2]

Entisessä ”savilävessä” on nykyään suihkulähde ja sen yli johtaa silta. Lampi on reunustettu kivellä ja puistokasvusto on rehevää.

Forssalaiset ovat nimittäneet Ankkalammia ”saviläveksi”,[3] koska kun se sai alkunsa 1840-luvulla. Tuolloin alueesta noatetiin paljon savea Forssa-yhtiön kehräämön tiilien valmistamiseen.

Puiston rakentamisesta tehtiin päätös vuonna 1928 ja puistosuunnitelma valmistui 1949.[4]

Ankkalammin puisto ja Forssan tori uudistettiin perinpohjaisesti 2000-vuosikymmenellä. Työ alkoi vuoden 2003 syksyllä lammen kunnostamisella, siihen tehtiin uudet pohjarakenteet ja sen reunat rakennettiin uudelleen. Lammen ympäristössä ja myös muualla puistossa on käytetty huomattavan paljon suomalaista luonnonkiveä. Kesällä 2004 uusittiin istutuksia, kulkuväylät, puiston kalusteet ja sähköistys. Lammen kapea kohta sai uuden sillan ja Forssan pumpattavan torikaivon torikaivon jäljennös sijoitettiin puistoon. Puistoon rakennettiin myös lasten leikkipaikka.[2][3][5]

Kunnostuksen yhteydessä puistoon istutettiin uusia puita, viitisen sataa pensasta ja perennoja, kesäkukkia ja sipulikasveja.[3] Kaikkiaan puistossa on yli 60 eri kasvilajia, mukaan lukien Suomen toiseksi suurin kirjovaahtera.

Ankkalammessa pidettiin vuosikymmenien ajan kesäisin lentokyvyttömäski leikattua kyhmyjoutsenpariskuntaa. Uusia ei enää lammelle tuoda. Viimeinen, yli 20 vuotias naaras lopetettiin keväällä 2022. Kyseinen yksilö oli haavoittunut metsästäjän luodista eikä kyennyt enää lentämään.

Ankkalammin puisto sai vuonna 2005 kunniamaininnan Vuoden ympäristörakenne -kilpailussa, palkitut olivat Arkton Arkkitehdit Oy, Insinööritoimisto Olof Granlund Oy ja Forssan kaupunki. Palkintolautakunta piti puiston vahvuutena levollista kokonaisuutta, huolellista toteutusta ja hoitoa sekä kasvien ja kivien monipuolista käyttöä.[6]

Lammen pohjalle kerääntyy lahoavia lehtiä, jotka aiheuttavat levää. Ongelmaa hoidetaan tyhjentämällä allas ja puhdistamalla se imuruoppaajalla.[7]

Lähteet

muokkaa
  1. Viljo Martti Savikurki Kuvataiteilijamatrikkeli. Suomen Taiteilijaseura ry. Viitattu 27.1.2015.
  2. a b Merkittävimmät puistot Forssan kaupunki. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 27.1.2015.
  3. a b c Suojanen, Eeva: Ankkalammille uusi ilme miljoonalla eurolla 6.8.2004. TS-Yhtymä. Viitattu 27.1.2015.[vanhentunut linkki]
  4. Forssan ympäristön historia: Puistojen historia Forssan kansallisen kaupunkipuiston sivusto. Forssan kaupunki. Viitattu 27.1.2015.
  5. Referenssi 1: Forssan Ankkalammi ja torialue Viherrakenne Jaakkola Ky. Viitattu 27.1.2015.
  6. Koivisto, Maritta: Ankkalammin puisto, Forssa: Vuoden ympäristörakenne 2005 kunniamaininta, tuomariston perustelut. Betoni-lehti, 2005, nro 3, s. 13. Betoniteollisuus ry. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 28.1.2014.
  7. Hannula, Eeva: Ankkalammi laitetaan tiptop-kuntoon Forssassa 14.10.2014. Yle. Viitattu 27.1.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa