Anja Aho

suomalainen kuvanveistäjä

Anja Aho (o.s. Virtanen, 13. kesäkuuta 1931 Merimasku20. joulukuuta 1992 Salo) oli suomalainen kuvanveistäjä.[1]

Suihkukaivoveistos Lapset, 1959, Turku.

Anja Aho opiskeli taidemaalariksi Turun piirustuskoulussa, hän aloitti opintonsa vuonna 1947. Aho olisi halunnut aloittaa piirustuskoulussa jo kahta vuotta aikaisemmin, mutta joutui liian nuorena odottamaan iän karttumista. Hän oli tehnyt ensimmäiset puuveistoksensa jo 14-vuotiaana. Kuvanveisto ei tuolloin vielä kuulunut piirustuskoulun opetusohjelmaan. Aho opiskeli vuosina 1950–1952 Wäinö Aaltosen yksityisoppilaana ja hiukan myöhemmin vuosina 1954–1956 Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa. Aho ei pitänyt yksityisnäyttelyitä, mutta osallistui yhteisnäyttelyihin.[1]

Vuonna 1957 Aho osallistui ja voitti Rakennus Oy:n ja sen omistajan, teollisuusneuvos Uno Pikarlan järjestämän kutsukilpailun kolmea lasta kuvaavalla veistoksella Lapset. Pikarla lahjoitti pronssiin valetun veistoksen Turun kaupungille. Veistos paljastettiin vuonna 1959 Yliopistonkadun varrella olevan kerrostaloyhtiön eteen. Veistos on ensimmäinen naistaiteilijan tekemä julkinen veistos Turussa. Aho urallaan myöhemminkin lapsiveistoksia, jotka siihen aikaan olivat merkkimiespatsaiden joukossa harvinainen aihe.[1][2]

Vuonna 1959 Aho meni naimisiin ja muutti Saloon. Myöhemmin hän käytti lapsiveistostensa mallina vuonna 1967 syntynyttä poikaansa Veikkoa. Salossa Aho opetti kuvataidetta kansalaisopistossa ja teki muun muassa tilausmuotokuvia. Hän teetti tilaustöistä usein itselleenkin valoksen, koska hänen oli vaikea luopua töistään. Ahon veistoksista ei kovinkaan montaa ole valettu pronssiin. Terveyssyistä Aho siirtyi melkein pelkästään puuveistoksiin 1970-luvun lopulla; lapset pysyivät edelleen veistosten aiheena. Ahon puoliso lahjoitti Salon taidemuseolle kokoelman vaimonsa tekemiä veistoksia vuonna 2016.[1][3]

Anja Aho oli Salon taiteilijaseuran perustajajäseniä, yhdistys on perustettu vuonna 1968.[3]

Lähteet

muokkaa

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Areva, Mari et al.: Kuva elää: kuvanveistäjä Anja Aho (1931-1992); Salon Taiteilijaseura 50 vuotta. Salo: Salon taidemuseo Veturitalli, 2018. ISBN 978-952-5830-22-4