Angkor
Angkor oli Kambodžan pohjoisosassa sijainnut Khmer-valtakunnan pääkaupunki 800-luvulta 1400-luvulle. Kaupunki hylättiin 1500-luvulla. Nykyisin alueella on yli tuhannen temppelin rauniot, joista suurin ja merkittävin on valtaisa Angkor Wat. Alueella sijaitsee myös Angkor Thomin kompleksi.
Historia
muokkaaKhmer-kuningas Yashovarman I perusti hovinsa Angkoriin 890-luvulla. Pääkaupunkia kutsuttiin nimellä Yaśodharapura. Sieltä käsin kuninkaat hallitsivat laajaa valtakuntaansa. Kuningas Jayavarman VII rakennutti alueelle pääkaupungikseen muurein rajatun Angkor Thomin kaupungin noin vuonna 1200. Jayavarman VII:n valtakauden loputtua vuonna 1220 khmerien valtakunta alkoi heikentyä. Pääkaupunkiin ei enää rakennettu yhtä paljon kuin ennen. Kaupunki hylättiin osin sen jälkeen kun Tai-valtio Ayutthayan armeija valloitti ja ryösti sen vuonna 1431. Kaupunki oli kokonaan hylätty 1500-luvulla, ja sen rakennukset peittyivät viidakon alle yli neljäksi vuosisadaksi.[1]
Kaupungin hylkäämisen kaikista syistä ei ole varmuutta. Syiksi on esitetty vuoden 1431 valloituksen lisäksi veden loppumista vesijärjestelmän pettäessä, uskonnollisen muutoksen aiheuttamia kapinoita, sekä kaupungin syrjäyttämistä pääkaupunkina.[2][3]
Kaupungin hylkäämisen jälkeen Angkor Watin temppeliä ylläpitivät vielä theravadabuddhalaiset munkit, ja siitä tuli yksi Kaakkois-Aasian tärkeimmistä pyhiinvaelluspaikoista.[1]
Kun alue siirtyi Ranskan siirtomaaksi 1863, eurooppalaiset alkoivat kiinnostua "kadonneesta kaupungista". Sen jälkeen ranskalaiset arkeologit suorittivat alueella tutkimuksia, selvittivät kaupungin historian sekä entisöivät temppeleitä, tekoaltaita ja kanaaleja. 1900-luvun loppupuolen sotien vuoksi alue jäi taas rappiolle. 1900-luvun lopussa paikkaa on jälleen alettu kunnostaa monen maan yhteisvoimin. Kaupungista on vielä viime vuosikymmeninäkin löydetty ennen tuntemattomia rakennuksia ja vesirakenteita.[1]
Angkorissa on nykyisin yli tuhannen temppelin rauniot, joiden tila vaihtelee epämääräisestä kivikasasta loistokkaaseen Angkor Watiin, joka on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Kaikkiaan raunioalueen laajuus on yli 400 neliökilometriä, ja osa siitä on edelleen metsän peitossa. Angkor on Unescon maailmanperintökohteiden luettelossa vuodesta 1992.[4] Paikalla käy vuosittain yli miljoona matkailijaa. Matkailijavirta alkaa olla vaaraksi raunioille.[5] Matkailijoiden määrä kasvaa vuosi vuodelta.[6]
Rakennukset
muokkaaAngkorissa on erilaisia arkkitehtuurisia ja taiteellisia tyylejä. Alkuaikoina kaupungissa seurattiin hindujumala Shivan kulttia, sitten Vishnun kulttia, ja lopuksi mahayanabuddhalaista bodhisattva Avalokiteshvaran kulttia.[1]
Angkor oli hallinnon ja jumalkuninkaan palvonnan keskus. Angkorissa oli paljon vaurautta ja työvoimaa, ja kuninkaat rakennuttivat sinne mahtavia rakennuksia omaksi, jumaltensa ja kaupunkinsa kunniaksi. Kaupunki suunniteltiin ja rakennettiin Intiasta saatujen ja paikallisiin perinteisiin sopeutettujen käsitysten pohjalle. Angkor käsitettiin symboliseksi maailmankaikkeudeksi, joka noudatti perinteistä hindujen kosmologiaa. Kaupungin keskipisteenä oli jumalten kodin Meruvuoren symbolina keskusvuori tai pyramiditemppeli, joka rakennettiin alueen ainoan luonnollisen kukkulan Phnom Bakhengin päälle. Jokaisen temppelin rakenne heijasti Merun sijaintia, ja temppelien ulkoseinät kuvasivat maailmaa ympäröiviä vuoria.[1]
Angkorin temppelit rakennettiin yleensä intialaisten kulttien keskittymiksi. Suurin ja tunnetuin temppeli on Angkor Wat, jonka rakennutti hautatemppelikseen 1100-luvulla kuningas Suryavarman II. Muita ovat esimerkiksi Phimeanakas 1000-luvun alkupuolelta, Baphuon 1050-luvulta sekä Bayon 1200-luvun taitteesta, minkä jälkeen kaupunki oli saanut lopullisen muotonsa.[1]
Angkorissa oli laaja tekoaltaiden (baray), kanaalien ja vallihautojen järjestelmä. Se edusti maailmankaikkeuden vesiä ja sen avulla säännösteltiin vettä ja kasteltiin riisipellot.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g Frank E. Reynolds: Angkor Encyclopædia Britannica. 14.7.2016. Viitattu 7.3.2017.
- ↑ Richard Stone: Ihmeellinen Angkor. National Geographic Suomi 22.12.2009.
- ↑ Richard Stone: Angkorin loppu. National Geographic Suomi 22.12.2009.
- ↑ Angkor Unesco
- ↑ Heritage site in peril: Angkor Wat is falling down Independent 2008
- ↑ Cambodia's Angkor Wat heritage site receives over 1 mln int'l tourists in 8 months Xinhuanet 2011
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Angkor Wikimedia Commonsissa