Aleksandr Gutškov

Aleksandr Ivanovitš Gutškov (ven. Алексáндр Ивáнович Гучкóв, 14. lokakuuta 1862 Moskova – 14. helmikuuta 1936 Pariisi) oli venäläinen poliitikko, joka toimi oktobristipuolueen puheenjohtajana ja Venäjän väliaikaisen hallituksen sotaministerinä vuonna 1917.

Aleksandr Gutškov
Александр Гучков
Venäjän valtakunnanduuman puhemies
10. maaliskuuta 1910 – 15. maaliskuuta 1911
Edeltäjä	Nikolai Homjakov
Seuraaja	Mihail Rodzjanko
Henkilötiedot
Syntynyt	14. lokakuuta 1862 Moskova, Venäjä
Kuollut	14. helmikuuta 1936 (73 vuotta) Pariisi, Ranska
Tiedot
Puolue	Oktobristit
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Varhaiset vuodet

Toisin kuin muut sen ajan konservatiivipoliitikot, Aleksandr Gutškov ei kuulunut Venäjän aristokratiaan, vaan hän oli rikas kapitalisti, joka omisti suuren vakuutusyhtiön.

Gutškov taisteli vapaaehtoisesti buurisodassa buurien puolella. Hän osallistui myös Mukdenin taisteluun Venäjän–Japanin sodassa.

1907–1912

Gutškov valittiin 43 oktobristin joukossa toiseen duumaan helmikuussa 1907. Gutškov kannatti silloisen pääministerin Pjotr Stolypinin uudistuspolitiikkaa ja sai Stolypinin hallituksen tuen. Tämän vuoksi hän ajautui riitaan eräiden muiden oktobristien, etenkin Pavel Rjabušinskinin, kanssa. Oktobristit voittivat jälleen duuman vaalit ja saivat 133 paikkaa.

Myöhemmin Gutškov alkoi kritisoida eräitä virkamiehiä, joiden kanssa tsaari Nikolai II oli ajautunut vaikeuksiin ja samalla menettänyt Stolypinin luottamuksen. Tämän jälkeen molemmat alkoivat tukea äärimonarkistista Mustat sotniat -järjestöä. Vuonna 1910 Gutškov valittiin duuman puhemieheksi, mutta hän joutui eroamaan ja virka siirtyi toiselle oktobristille, Mihail Rodzjankolle. Pjotr Stolypinin tultua murhatuksi Gutškov piti puheen, jossa hän sanoi: ”Ilman Stolypinia Venäjä ajautuu suohon”.

Puolueen kriisi ja ensimmäinen maailmansota

Vuonna 1912 oktobristit hävisivät yli 30 paikkaa duuman vaaleissa. Gutškov itse hävisi vaalit kotikaupungissaan Moskovassa. Muut jäljellä olevat oktobristit, jotka olivat päässeet duumaan, jakautuivat kahteen ryhmään.

Vuoteen 1915 mennessä monet puolueen paikallisosastot olivat lopettaneet toimintansa ja puolueen oma sanomalehti Golos Moskvy (”Moskovan ääni”) lakannut ilmestymästä. Gutškov ei luopunut politiikasta, vaan ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli puheenjohtajana sotateollisuuskomiteassa, jonka olivat perustaneet muut teollisuusmiehet tukeakseen sotatoimia.

Vuonna 1915 Gutškov oli perustamassa edistyksellistä blokkia, jonka olisi hyväksyttävä kaikki ministeriön toimet, ennen kuin ne käsiteltiin duumassa. Nikolai II kieltäytyi tästä. Osin syynä oli yksityiselämässä tapahtunut skandaali Rasputinin ja tsaaritar Aleksandran välillä.

Myöhemmin Gutškov ilmoitti, että he aikovat tehdä vallankaappauksen, mutta mitään vastarintaa ei ilmennyt. Jo tuolloin monet havaitsivat monarkian ajautuneen romahduksen partaalle. Gutškov ja Vasili Štugin olivat armeijan tukikohdassa Pihkovassa, kun tsaari luopui kruunusta 15. maaliskuuta 1917.

Vallankumouksen jälkeen

Kun helmikuun vallankumous oli ohi, oktobristit lopettivat toimintansa virallisesti; itse asiassa puolue oli yhdistynyt jo vuonna 1915 kadettipuolueeseen.

Gutškov oli sotaministeri Venäjän väliaikaisessa hallituksessa huhtikuun 29. päivään 1917 asti. Hänet pakotti eroon epäsuosio, jonka oli pannut alulle Pavel Miljukovin lista. Gutškov tuki Lavr Kornilovia, mutta tämä pidätettiin, koska hän oli yrittänyt vallankaappausta, joka epäonnistui. Hänet vapautettiin seuraavana päivänä.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Gutškov avusti Venäjän valkoista armeijaa taloudellisesti. Kun armeija vetäytyi Venäjältä, Gutškov emigroitui Saksan kautta Ranskaan. Hän kuoli vuonna 1936 Pariisissa.