Alaveteli (taajama)

Alavetelin taajama (ruots. Nedervetil tätort) on yksi Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevan Kruunupyyn kunnan kolmesta tilastollisesta taajamasta.[2] Se sijaitsee entisen Alavetelin kunnan alueella. Taajaman alueeseen kuuluvat nykyään kokonaan tai osittain seuraavat kylät: Alavetelin kirkonkylä eli Murikka, Tast, Brännkärr, Åbacka ja Sandbacka.[3]

Alaveteli
Nedervetil (ruots.)

Alaveteli

Koordinaatit: 63°42′28″N, 23°19′33″E

Valtio Suomi
Maakunta Pohjanmaa
Kunta Kruunupyy
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
Pinta-ala
 – Maa 7,82 km²
Väkiluku 1 019
 – Väestötiheys 130,3 as./km²
Väkiluku, pinta-ala ja väestötiheys koskevat taajamaa ja niiden lähde on Tilastokeskus. Tiedot ovat ajankohdan 31.12.2020 mukaiset.[1]











Vuoden 2020 tilastoinnin mukaan taajaman väkiluku oli 1 019.[1] Taajama kuuluu lähes koko entisen kunnan kattavaan postinumeroalueeseen 68410 Alaveteli / Nedervetil.[3]

Historiaa

muokkaa

Vuoden 1960 taajamarajauksessa Alavetelin kunnassa oli kaksi taajamaa: kirkonkylä ja Tast.[4] Vuonna 1970 Alavetelin kirkonkylä ei enää muodostanut omaa taajamaansa joten Tast jäi tällöin ainoaksi Alavetelin alueen taajamaksi.[5] Nykyisellä nimellä taajama esiintyi ensimmäisen kerran vuoden 1980 tilastoissa.[6]

Seuraavassa taulukossa on esitetty tarkemmin Alavetelin taajaman tietoja eri vuosilta.

Vuosi Väkiluku Maapinta-ala
(km²)
Väestöntiheys
(as./km²)
Viite
1980 446 3,4 129,3 [6]
1990 730 6 121,7 [7]
1995 791 6,7 118,4 [8]
2000 791 5,4 145,9 [9]
2011 816 5,26 155,3 [10]
2015 840 5,56 151 [11]
2018 807 5,6 144,1 [12]
2020 1 019 7,82 130,3 [1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2020 Tilastokeskus. Arkistoitu 18.8.2022. Viitattu 2.8.2022.
  2. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain, 2020 Tilastokeskus. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 2.8.2022.
  3. a b Paavo-postinumeroalueet (merialueille ulottuva) 2022 ( Taajamat) Paikkatietoikkuna. Maanmittauslaitos, Tilastokeskus, Suomen ympäristökeskus. Viitattu 2.8.2022.
  4. Yleinen väestölaskenta 1960 doria.fi: Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2022.
  5. Väestölaskenta 1970 - Taajamat 1960-1970 doria.fi: Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2022.
  6. a b Väestö- ja asuntolaskenta 1980 - Taajamat doria.fi: Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2022.
  7. Taajamat 1990 doria.fi: Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2022.
  8. Taajamat 1995 doria.fi: Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2022.
  9. Tilastolliset taajamat 2000 doria.fi: Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2022.
  10. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 Tilastokeskus. Arkistoitu 2.8.2022. Viitattu 2.8.2022.
  11. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2015 Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2022.[vanhentunut linkki]
  12. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2018 Tilastokeskus. Arkistoitu 2.8.2022. Viitattu 2.8.2022.