Aivotärähdys
Aivotärähdys (lat. commotio cerebri) on päähän kohdistuneen iskun aiheuttama erittäin lievä tai lievä aivovamma.[1][2][3]
Oireet
muokkaaAivotärähdyksen tavallisia oireita ovat hetkellinen tajunnan menetys ja/tai lyhyt muistinmenetys tapaturman yhteydessä (kumpaakaan ei välttämättä ilmene) sekä tapaturman jälkeen normaalia voimakkaampi väsymys, päänsärky, silmien ympärysalueen tummuminen, pahoinvointi, oksentelu ja huimaus. Myös keskittymisen ja muistin häiriöt tapaturman jälkeisinä tunteina ja päivinä ovat tavallisia. Aivotärähdyksen määritelmä on epätarkka, eikä voida tehdä selvää rajaa aivotärähdyksen ja vakavamman aivovamman välille. Lähtökohtaisesti aivotärähdystä pidetään ohimenevänä aivojen toimintahäiriönä ilman pysyviä kudosvaurioita, mutta tutkimusten perusteella aivotärähdyksessäkin tapahtunee vähäisiä soluvaurioita. Aivotärähdyksen oireiden tulisi korjaantua tuntien tai muutaman päivän aikana. Jos oireet jatkuvat pitkään, yli viikon, kyseessä saattaa olla pahempi aivovamma kuin aivotärähdys. Silloin lääkäriin hakeutuminen on aiheellista.
Aivotärähdyksestä on olemassa erilaisia luokituksia, jotka perustuvat tajunnan menetyksen olemassaoloon, muistiaukon pituuteen sekä jälkioireiden voimakkuuteen ja kestoon. Nykyiset hoitosuositukset suosittavat aivojen tietokonekuvausta päivystysluonteisesti, jos tapaturmaan on liittynyt tajunnan tai muistin menetys. Jos näitä ei ole ollut, ei lääkäriin hakeutuminen ole yleensä välttämätöntä. Kuitenkin, jos tapaturman jälkeen ilmenee seuraavia oireita, tulee hakeutua lääkäriin kiireellisesti:
- päänsärky pahenee tai on hyvin voimakasta,
- toistuvaa oksentelua,
- raajojen toimintahäiriöitä (tois- tai molemminpuolista heikkoutta tai puutumista),
- kahtena näkemistä,
- puheen häiriöitä,
- kävelyvaikeutta tai tasapainovaikeutta,
- sekavuutta,
- tajunnan tason laskua eli lisääntyvää uneliaisuutta, heräämisen vaikeutta.
Hoito
muokkaaPäähän kohdistuneen vamman aiheuttaessa edellä kuvattuja aivotärähdykseen viittaavia oireita henkilön ei tulisi olla seuraavaa vuorokautta yksin, ja hänen tajunnantilansa tulee seuraavana yönä tarkastaa herättämällä kahdesti yön aikana. Oireenmukaisena hoitona päänsärkyyn voidaan käyttää reseptivapaita särkylääkkeitä, joista suositeltavimpia ovat parasetamolia sisältävät.
Aivotärähdyksen jälkeen on syytä välttää liian runsaita ärsykkeitä tai aivojen kuormittamista, kunnes vointi on normalisoitunut. Tämän takia potilas saattaa tarvita lääkärikontaktia sairauslomaa varten. Myös esimerkiksi autolla ajoa, television katselua, tietokonepelien pelaamista, alkoholin tai muiden päihteiden nauttimista ja kovaa fyysistä rasitusta tulee välttää, kunnes vointi on normalisoitunut. Koe-eläiminä käytetyt hiiret, jotka aivotärähdyksen jälkeen sijoitettiin mahdollisimman neutraaliin ympäristöön, palautuivat selvästi paremmin aivotärähdyksestä kuin ärsykkeille altistetut lajikumppaninsa. Samankaltaisia, liian varhaisen kuormituksen aiheuttamia vaikutuksia toipumiseen on todettu myös urheilijoilla.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Aivovammaliitto – Aivovammatietoa Aivovammaliitto. Viitattu 4.12.2023.
- ↑ Käypä hoito – Aivovammat Duodecim. Viitattu 4.12.2023.
- ↑ Aivotärähdys Terveyskirjasto
Aiheesta muualla
muokkaa- Pälvimäki, Esa–Pekka; Siironen, Jari; Pohjola, Juha & Hernesniemi, Juha: Aivotärähdys, Näin hoidan
- Aivotärähdys; Terveyskirjasto.fi, Duodecim[vanhentunut linkki]
- Aivotärähdys potilasohje, Terve.fi
- SCAT3 (Sport concussion assessment tool) -kaavake urheilijoiden aivotärähdyksien tunnistamista helpottamaan (pdf) (Arkistoitu – Internet Archive)