Ahmaskosken silta
Ahmaskosken silta eli Ahmaskosken riippusilta on Utajärvellä sijaitseva puinen riippusilta. Sen rakennutti Oulujoki Oy[1] vuonna 1957 paikalle, jossa oli ennen voimalaitoksia Oulujoen Ahmaskoski.
Ahmaskosken riippusilta | |
---|---|
Silta joen itärannalla ylävirran suuntaan |
|
Ylittää | Oulujoen |
Sijainti | Utajärvi |
Siltatyyppi | Riippusilta |
Pituus | 100 m |
Avattu liikenteelle | 1957 |
Suljettu | 2013 |
Koordinaatit | |
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Silta suljettiin vuonna 2013 huonon kunnon takia. Osan kansilankuista havaittiin olevan poikki ja osa oli niin lahonneita, että ne olivat katkeamisvaarassa.[1] Tehdyssä kuntotutkimuksessa ainoiksi käyttökelpoisiksi osiksi osoittautuivat tukitornit, jotka nekin vaativat kunnostuksen tai uusimisen. Ainakaan vuonna 2014 korjaus-, uusimis- tai purkutöihin ei liene tarkoitus ryhtyä.[2]
Sijainti ja rakenteet
muokkaaSilta on noin 100 metriä pitkä ja ylittää joen viistosti koillinen–kaakko-suunnassa valtatie 22:n sillasta nelisensataa metriä ylävirtaan ja joen halkaisevasta Tekosaaresta muutama kymmenen metriä alavirtaan.
Silta on puurakenteinen, molemmilla rannoilla olevat kannatinpylväät ovat teräksestä. Se on tarkoitettu vain kävelijöille, kansi on tehty lankuista[1] ja kaiteet laudasta. Pylväiden kohdalla sillan korkeus on viitisen metriä, joen keskikohdalla pari metriä matalampi. Siltaa kannattaa molemmin puolin kolme teräsvaijeria ja se on kiinnitetty vaijereilla myös rantakallioihin.
Kuvia sillasta ja sillalta
muokkaa-
Silta itärannalta katsottuna
-
Näkymä joen yli länteen
-
Näkymä sillalta ylävirtaan
-
Siltarakenteita itärannalla
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Siekkinen, Marko & Juopperi, Hanna: Jalka voi mennä lahon lankun läpi Ahmaskosken riippusillalla 7.8.2013. Yle. Viitattu 7.7.2014.
- ↑ Riekki, Jari: Riippusilta täytyy uusia, jättää muistomerkiksi tai purkaa pois Tervareitti.fi (Archive.orgin tallenne). 6.5.2014. Tervareitti Oy. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 7.7.2014.
Aiheesta muualla
muokkaa- Oulujoesta Utajärven kunnan sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)