Adnan Menderes
Adnan Menderes (1899 – 17. syyskuuta 1961) oli turkkilainen poliitikko ja Turkin pääministeri vuosina 1950–1960.[3] Menderes tuomittiin oikeudenkäynnissä kuolemaan ja hirtettiin.
Adnan Menderes | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | [1] Aydın [2] |
Kuollut | 17. syyskuuta 1961 |
Tiedot | |
Puolue | Demokraattinen puolue (DP) |
Koulutus | juristi |
Tutkinnot | Ankaran yliopisto |
Nimikirjoitus |
|
Varhaisvuodet ja ura
muokkaaMenderes oli syntynyt Aydinissa vuonna 1899 varakkaan krimin tataaritaustaisen maanomistajan poikana. Käytyään kansakoulun Menderes jatkoi opiskeluja Izmirin amerikkalaisessa opistossa. Hän suoritti oikeustieteen tutkinnon Ankaran yliopistossa. Menderes muodosti lyhytaikaiseksi jääneen ”Sorbest Firk” -puolueen (vapaa puolue) Aydinissa. Puolueen tultua kielletyksi,lähde? Menderes liittyi Tasavaltaiseen Kansan puolueeseen ja valittiin parlamenttiin Aydinin edustajaksi 1930. Hänet erotettiin puolueesta kahden muun oppositiojäsenen kanssa. Menderes muodosti ensimmäisen laillisen oppositiopuolueen, demokraattisen puolueen 7. tammikuuta 1946[3] muun muassa Celal Bayarin kanssa.
Pääministerinä
muokkaaDemokraattinen puolue (DP) tuli valtaan 14. toukokuuta 1950 pidettyjen vaalien jälkeen, Bayarista tuli presidentti ja Menderesista pääministeri; vuonna 1955 hän alkoi toimia myös ulkoministerinä. Turkki liittyi Natoon vuonna 1952. Kymmenen vuotta kestäneen pääministerikauden aikana Turkin sisä- ja ulkopolitiikassa tapahtui suuria muutoksia. Teollistuminen ja kaupungistuminen alkoi Turkissa. Maatalous koneellistui, liikenne, energia, terveydenhoito ja vakuutus- ja pankkitoiminta järjestäytyivät. Menderes oli järjestämässä Istanbulin pogromia kreikkalaista vähemmistöä vastaan 6–7. syyskuuta 1955. Vuonna 1959 Menderes selviytyi lento-onnettomuudesta.
Menderes suhtautui myönteisesti perinteiseen islamilaiseen elämäntyyliin ja hänen aikanaan Turkissa avattiin tuhansia uusia moskeijoita. Menders kampanjoi vuoden 1950 vaaleissa aikaisemmin kielletyn arabiankielisen rukouskutsun laillistamisen puolesta. Menders korvasi myös İsmet İnönün kuvat turkkilaisista seteleistä ja postimerkeistä Atatürkin kuvilla, jotka Inönü oli poistanut vuonna 1938. Menderes ehdotti eräissä puheissaan Turkin parlamentissa, että se voisi halutessaan palauttaa takaisin kalifaatin aseman, jonka se oli kumonnut 1920-luvulla. Menderesin vastustajat kritisoivat häntä uskonnolla politikoimisella.
Menderes hoiti suhteita muslimimaihin aktiivisemmin kuin edeltäjänsä. Tekniikan ja elintarvikkeiden tuonti lisääntyi ja taloudellinen riippuvuus lännestä tuli kasvoi. Suuret taloudelliset hankkeet vaativat paljon pääomaa ja hinnat nousivat inflaation nopeutuessa ja teollisuuden tuottavuus laski. Oppositio voimistui ja Menderes joutui turvautumaan tiukkaan lehdistönsensuuriin ja toimittajien vangitsemisiin. Opiskelijat aloittivat mielenosoitukset huhtikuussa 1960, Menderes turvautui sotilaiden ja väkivallan käyttöön mielenosoitusten rauhoittamiseksi. Menderes julisti Turkkiin poikkeustilan, tämän jälkeen tapahtui sotilasvallankaappaus 27. toukokuuta 1960.
Menderesiä syytettiin perustuslain rikkomisesta, hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin hirttämällä 17. syyskuuta 1961 İmralıin saarella.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ (de) Saksan kansalliskirjasto, Gemeinsame Normdatei. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Aleksandr Prohorov (toim.), Большая советская энциклопедия, Moskova, The Great Russian Encyclopedia, , 3. painos (OCLC 14476314). Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ a b c Adnan Menderes Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.11.2024.
- Kemal Atatürk
- Fevzi Çakmak
- Rauf Orbay
- Fethi Okyar
- İsmet İnönü
- Fethi Okyar
- İsmet İnönü
- Celâl Bayar
- Refik Saydam
- Ahmet Fikri Tüzer
- Şükrü Saracoğlu
- Recep Peker
- Hasan Saka
- Şemsettin Günaltay
- Adnan Menderes
- Cemal Gürsel
- Fahri Özdilek
- İsmet İnönü
- Suat Hayri Ürgüplü
- Süleyman Demirel
- Nihat Erim
- Ferit Melen
- Naim Talu
- Bülent Ecevit
- Sadi Irmak
- Süleyman Demirel
- Bülent Ecevit
- Süleyman Demirel
- Bülent Ecevit
- Süleyman Demirel
- Bülent Ulusu
- Turgut Özal
- Ali Bozer
- Yıldırım Akbulut
- Mesut Yılmaz
- Süleyman Demirel
- Erdal İnönü
- Tansu Çiller
- Mesut Yılmaz
- Necmettin Erbakan
- Mesut Yılmaz
- Bülent Ecevit
- Abdullah Gül
- Recep Tayyip Erdoğan
- Ahmet Davutoğlu
- Binali Yıldırım