Wikipedia

Abd al-Malik ibn Marwan

Abd al-Malik ibn Marwan oli Lähi-idän arabivaltakunnan kalifi vuodesta 680 tai 685 vuoteen 705. Hänestä tiedetään joko paljon tai vähän sen mukaan, miten paljon luotetaan hänestä kertovaan islamilaiseen perimätietoon, joka on kirjoitettu 800- ja 900-luvuilla.[2]

Arabikolikko vuosilta 696–699. Kuvassa kalifi Abd al-Malik, toisten mukaan Messias.[1]

Abd al-Malik otti käyttöön arabian hallintokielenä, kun hänen edeltäjänsä Muawija oli käyttänyt kreikkaa. Persiaan hän nimitti kuvernöörikseen ja varakuninkaakseen kenraalinsa Al-Hajjaj ibn Yusufin (693–714). Al-Malik antoi uuden sysäyksen valloituksille, jotka suuntautuivat ensin Afrikkaan ja sitten Iraniin. Valloitukset jatkuivat Walid I:n aikana ja johtivat lännessä Espanjan ja idässä Syndin ja Transoxianan valtaamiseen. Kalifaatin rajat siirtyivät tällöin Euroopan mantereelle, Induksen laaksoon ja Kiinaan.[3] Al-Malik rakennutti vuonna 691 Jerusalemiin Kalliomoskeijan, erikoisen temppelin, jossa ei ollut moskeijaan tai kirkkoon kuuluvaa rukoussalia eikä islamilaista rukoussuuntaa osoittavaa mihrabia. Kalliomoskeijan seiniä kiertää al-Malikin uskonnollinen julistus, joka on historiallinen dokumentti arabivaltakunnan uskonnosta 600-luvun lopulla.

Ristiriitaisia mielipiteitä on esitetty siitä, miksi kultin keskukseksi valittiin Jerusalem eikä Mekkaa, ja mitä Kalliomoskeijan julistus kertoo al-Malikin uskonnosta. Erilaisia näkemyksiä on esitetty myös al-Malikin taustasta, valtaan nousun tavasta ja ajankohdasta sekä al-Zubayrin kapinaliikkeestä ja sen kukistamisesta.

Al-Malikin tausta

muokkaa

Muawijan pojista hallitsijoina ei ole säilynyt arkeologista tietoa, joten he eivät ehkä koskaan olleet hallitsijoita.[4] Sama koskee Tabarin mainitsemaa al-Malikin isää Marwania, josta ei löydy arkeologista tietoa. Gross, Ohlig, Popp ja Puin kirjoittavat, että ainoa arkeologinen dokumentti, joka yhdistää toisiinsa sanat "Abd al-Malik" ja "Marwan", on arabialais-sassanidinen kolikko, jossa on teksti APDULMALIK-I MRWANAN.[5] Al-Malikin isännimeä "ibn Marwan" on pidetty käännösvirheenä, sillä alkuperäinen teksti tarkoittaa syyroarameaksi luettuna "mies Mervistä", mikä viittaa Mervin kaupunkiin Persian Khorasanissa. Abd al-Malik ei siten olisi "Marwanin poika" vaan "merviläinen".[6]

Hallituskausi

muokkaa
Hallituskausien vertailu: perimätieto vs. arkeologinen aineisto (kolikot)[7]
Hallitsija Perimätieto Arkeologia
Muawija I 661–680 661–678
Jazid I 680–682 –
Muawija II 683–684 –
Marwan ibn al-Hakam 684–685 –
Abd al-Malik 685–705 680–705
"vastakalifi" al-Zubayr 683–692 673–680

Islamilaiset lähteet

muokkaa

Islamilaisen perimätiedon mukaan al-Malikin hallintoa oli edeltänyt hallitsijana Muawija I (661–680).[8][9] 800-luvun lopulla kirjoittanut al-Tabari katsoi Muawijan aloittaneen umaijadisuvun dynastian arabien hallitsijoina Damaskoksessa. Islamilaisen perimätiedon mukaan valta siirtyi Muawijalta hänen pojalleen Jazid I:lle (680–682), jota seurasi tämän poika Muawija II (683–684).

Sen jälkeen valta siirtyi Muawijan pojilta tämän serkulle Marwan ibn al-Hakamille (684–685), joka oli ollut kolmannen oikeaan johdetun kalifi Uthmanin suosikki ja hänen tärkein neuvonantajansa Medinassa.[10] Tabarin mukaan Marwania seurasi hallitsijana hänen poikansa Abd al-Malik vuonna 65 (685 jaa.).[11][12][13] Tabarin mukaan al-Malikin isän nimi oli näin ollen Marwan, mistä seuraa al-Malikin nimenä "ibn Marwan".

Al-Malikin valta ei kuitenkaan heti ollut täydellinen, sillä al-Tabarin mukaan Abdallah ibn al-Zubayr (624–692) oli hänen vastustajansa Mekassa vuosina 683–692.[14] Vuonna 690 kalifi voitti kapinalliskenraali Musabin, Abdallah ibn al-Zubayrin veljen, ja seuraavana vuonna valloitti Medinan sekä 692 Mekan, jolloin vasta al-Malikista tuli koko valtakunnan kiistaton hallitsija.[15]

Arkeologiset lähteet

muokkaa

Arkeologiset kolikkolöydöt ovat antaneet perimätiedosta poikkeavan kuvan tapahtumista ja vallanperimyksistä. Niiden nojalla Muawija hallitsi Damaskoksessa ainoastaan vuoteen 58 (678 jaa.) eikä 661, sillä tämän jälkeen hänen nimeään ei esiinny arkeologisissa lähteissä.[7] Abd al-Malik nousi valtaan jo vuonna 60 (680 jaa.) eikä 685, sillä tästä löytyy todiste Darabissa lyödystä kolikosta, jossa hänen nimensä ohella oli teksti "uskovien komentaja". Arkeologisten tietojen nojalla hän todellisuudessa hallitsi vuodet 60–81, mikä vastaa vuosia 680–705 jaa.[7]

Volker Popp pitää väitettä al-Zubayrin hallitusvallasta Mekassa epäuskottavana. Kaikki häntä koskevat kolikkotiedot ovat Farsista vuosilta 673–680. Kolikkotekstit on tehty keskipersialaisella kirjaimistolla ja rahoissa on kuva zarathustralaisesta tulitemppelistä. Hänen nimensä voi tulkita tarkoittavan farsilaista kotipaikkaa: "Abdallah Zubirilainen". [16]

Numismaatikko Volker Popp katsoo, että arkeologinen aineisto on luotettavampaa kuin al-Tabarin selostus, joka on ajallisesti myöhäinen ja perustuu suullisiin lähteisiin. Popp toteaa, että Tabari siirtää al-Zubayrin vastakalifaatin alkamisen kymmenellä vuodella eteenpäin, vuodesta 53 vuoteen 63. Hän arvelee, että kyseessä on ollut kirjallinen sommitelma, missä al-Zubayrin "oikeauskoinen" vastakalifaatti on haluttu sijoittaa symmetrisesti vuoteen 63, koska se olisi tällöin ollut tarkalleen Muhammedin hidzran ja abbasidien vallankumouksen (126 jälkeen hidzran) puolivälissä. [16]

Al-Malikin politiikka

muokkaa
 
Arabialainen kolikko Abd al-Malikin ajalta. Teksteinä muhammad rasul allah ja Jerusalem, Palestiina. Merkintä M on rahan arvo, 40 mummiaa.[17]

Al-Malik oli ensimmäinen historian tunnistama hallitsija, joka käytti itsestään nimitystä Khalifat Allah, joka tarkoitti Jumalan puolestapuhujaa. Kunnianimi oli vastaus Bysantin keisarin Justinianus II:n (685–695) käyttöön ottamalle tittelille ”Jumalan palvelija” (lat. servus Christi). Uudet arvonimet liittyivät muutokseen hallitsijoiden legitimaatiossa. Vuonna 629 Bysantin keisari Herakleios oli vaihtanut roomalaisen arvonimensä autocrator nimeen basileus, jolla aiemmin tarkoitettiin vasallikuningasta. Nimenmuutoksella haluttiin osoittaa, että oikea hallitsija oli Kristus, ja keisari oli vain hänen alaisensa.[18] Vastaavasti al-Malik halusi osoittaa, että hänen valtansa tuli yksin Jumalalta.

Abd al-Malik otti käyttöön arabian hallintokielenä, kun Muawija oli käyttänyt kreikkaa. Persian alueelle hän nimitti kuvernöörikseen ja varakuninkaakseen kenraalinsa Al-Hajjaj ibn Yusufin (693–714). Al-Malik antoi myös uuden sysäyksen valloituksille, jotka suuntautuivat ensin Afrikkaan ja sitten Iraniin. Valloitukset jatkuivat Walid I:n aikana ja johtivat lännessä Espanjan valloitukseen ja idässä Syndin ja Transoxianan valtaamiseen, jolloin kalifaatin rajat siirtyivät Euroopan mantereelle, Induksen laaksoon ja Kiinaan.[3]

Abd al-Malikilla oli rauhansopimus Bysantin kanssa, jonka nojalla al-Malik maksoi veroa Bysantille ja jakoi eräiden raja-alueiden (Kypros, Armenia, Georgia) verotuotot sen kanssa.[19]

Uskontopolitiikka

muokkaa
 
Abd al-Malikin aikana lyödyssä kolikossa näkyy kristillisiä symboleja, jotka poistuivat hänen hallintokaudellaan. Merkintä M tarkoittaa rahan arvoa.

Kun al-Malik tuli valtaan hänen kalifaattinsa oli uskonnollisesti kirjava.[20] Kaupunkien asukkaat olivat yleensä kristittyjä. Iranissa useimmat heistä olivat Jeesuksen kahtalaiseen luontoon uskovia nestoriaaneja, Armeniassa Jeesuksen yhteen luontoon uskovia monofysiitteja, jotka Syyriassa tunnettiin jakobiitteina. Egyptissä koptit jakoivat Nikean uskontunnustuksen mukaisen käsityksen Kristuksesta. Arabien valtaosa oli vielä pakanoita; Iranissa oli edelleen zarathustralaisia ja manikealaisia, ja valtakunnassa oli luonnollisesti juutalaisia.[20] Koska syyrialaisia väestöjä yhdisti sama kieli eli aramea juutalaisten ja kristittyjen uskonnolliset näkemykset lähestyivät toisiaan.[21]

600-luvun alussa käyty sota Bysantin ja sassanidivaltakunnan välillä oli osoittanut sen voimanlisän, minkä valtionuskonto voi antaa. Volker Poppin mukaan myös Abd al-Malik halusi vakiinnuttaa valtakunnassaan yhteisen uskon, joka lujittaisi hänen asemaansa. Hän nojautui silloin kotiseutunsa Mervin uskonnollisiin käsityksiin.[19] Kalifi Abd al-Malikin edustamasta uskonnosta on erilaisia käsityksiä. Jos luotetaan islamilaiseen perimätietoon, kuten muslimit ja useimmat arabistit tekevät, katsotaan, että al-Malik oli muslimi, vaikka ei kaikkein hartainta laatua.[22] Skeptikot ovat rakentaneet uudenlaista kuvaa al-Malikista arkeologisen todistusaineiston varassa.

Abd al-Malikin lyömistä kolikoista ei enää löydy ristiä kuten Muawijan aikana. Uutena kuva-aiheena on Volker Poppin tulkinnan mukaan kivistä tehty röykkiö, ”todistuskivi” eli Yagar Sahaduta. Se liittyy Raamatun tarinaan. Jaakob näki unessa näyn, jossa Jumala lupasi hänelle ja hänen jälkeläisilleen maan, jossa hän lepäsi. Herättyään Jaakob pystytti päänaluskiven patsaaksi ja antoi paikalle nimen Bethel eli Jumalan talo (1. Moos. 28: 12–22). Kolikon tunnus korosti sitä, että arabivaltio nojasi Jumalan kanssa tehtyyn sopimukseen. Vastineeksi kuuliaisuudesta Jumala oli antanut Jaakobin jälkeläisille oikeuden luvattuun maahan.[23] Se oli myös osoitus al-Malikin eskatologisesta opista, jossa Palestiina korostui lopun aikojen tapahtumapaikkana.

Ristin katoaminen osoitti halua erottautua Bysantin käyttämistä tunnuksista. Uusi symboli, todistuskivi, ankkuroi arabivaltakunnan kuvastoa vanhatestamentilliseen, abrahamilaiseen perintöön. Ristisymboli ei toisaalta idän kirkoissa ollut tärkeä, koska niissä ei uskottu Jeesuksen ristiinnaulitsemisella olleen samaa erityismerkitystä kuin latinalaisessa ja kreikkalaisessa kristinuskossa.[24] Jonkin aikaa risti korvattiin kolikoissa palmulla, jonka juurella Jeesus teki ihmeen, kun pyhä perhe oli pakenemassa Egyptiin.[25] Siihen liittyvä tarina löytyy Pseudo-Matteuksen evankeliumista.

Jerusalemin Kalliomoskeija

muokkaa
 
Jerusalemiin vuonna 691 rakennettu Kalliomoskeija ja sen friisiteksti kertovat kalifi al-Malikin omaksumasta uskonnosta.

Al-Malikin edustama arabimonoteismi näki itsensä Israelin perinteen seuraajana. Jerusalem eli Siion oli Abd al-Malikille maailmanlopun tapahtumien keskus. Hän rakensi JerusaleminTemppelivuorelle Bysantin avustamana pyhäkön, joka piirtokirjoitusmerkinnän mukaan valmistui vuonna 72 eli 694 jaa. Valmistumisvuotena pidetään silti yleisemmin vuotta 691. Englannin kielellä se tunnetaan nimellä ”Dome of Rock” ja suomeksi Kalliomoskeijana. Se pystytettiin paikalle, jossa viimeinen tuomio pantaisiin toimeen Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuessa. Al-Malik antoi myös kunnostaa Damaskoksen ja Jerusalemin välisen maantien pyhiinvaelluksia varten. Jerusalemista tuli näin arabikristillisyyden uusi keskus.[26]

Abd al-Malik antoi kirjoittaa kristologisen uskontunnuksensa temppelin sisällä olevan kahdeksankulmaisen arkadin mosaiikkifriisiin. Idea oli peräisin Konstantinopolista, missä keisari Herakleios oli antanut kirjoittaa Hagia Sofian eteistilaan vuonna 638 idän kirkoille kompromissiksi tarkoitetun tarjouksensa oikeasta uskosta. Kalifi esittää mosaiikkifriisissä valtionuskontonsa ytimen. Kalliomoskeijan friisiteksti on tärkein arkeologinen arabialaislähde islamin kehityksen varhaisvaiheista 600-luvulla. Kalliomoskeijan teksti koostuu melkein kokonaan lauseista, jotka löytyvät myöhemmin Koraanista joko sellaisenaan tai pienin muutoksin. Mukana on myös katkelma Herran siunauksesta eli Aaronin siunauksesta sekä Daavidin rukouksesta Vanhassa testamentissa. Tekstin ydinsanomana on monoteismi, jonka avainlause kuuluu: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala” (la ilah illa Allah wahdadu). Se on arabiankielinen käännös lauseesta, joka esiintyy 300-luvulta lähtien juutalais-kristillisissä kirjoituksissa ja etenkin samarialaisessa liturgiassa.[27] Lause on nykyisin islamin uskontunnustuksen eli shahadan tautologinen alkuosa.

Muhammadismi

muokkaa

Kalliomoskeijan mosaiikkifriisissä esiintyy myös aivan uusi ilmaisu: muhammad rasul Allah. Lause esiintyy kerran sisäkehässä ja viidesti ulkokehässä.[28] Myöhemmin siitä tuli islamin uskontunnustuksen jälkimmäinen osa, joka luetaan: ”Muhammed on Jumalan lähettiläs”. Muhammed, joka tultiin myöhemmin tuntemaan islamin profeettana ja keskushenkilönä, astui näin historian näyttämölle. Kalliomoskeijan friisikirjoitus ei tosin ole sanan varhaisin esiintymiskerta. Sana muhammad (arab. "ylistetty") ilmestyi aluksi kolikoihin, joita lyötiin ilmeisesti kalifi Abd al-Malikin kapina-armeijan vanavedessä. Ensimmäisen kerran se esiintyi Iranin alueella lyödyissä arabialaisissa rahoissa vuonna 659 ja myöhemmin vuonna 672. Kolikoissa sana esiintyy muodossa MHMT. Vuonna 687 Teheranissa lyödyssä rahassa on paitsi ”muhammad” myös ensi kertaa ilmaisu ”rasul(a)llah”.[29] Kolikkoteksti siirtyi kohti länttä ja löytyy kalifi Abd al-Malikin hallintokauden kahdessa kolikossa, jotka on lyöty Damaskoksessa vuosina 690–691. Myös niissä se esiintyy muodossa muhammad rasul Allah.[30] Muhammed ei siten tehnyt ensiesiintymistään Arabian niemimaalta käsin vaan saapui kolikkotekstinä Iranista, kunnes sana vuonna 691 saavutti pääkaupungin ja tuli kirjatuksi lauseena ”Muhammad rasul Allah” Kalliomoskeijan seinään Jerusalemissa.[31] Muhammed-tekstin myötä ristin käyttö loppui valtiollisissa julistuksissa.[32]

Volker Poppin mukaan al-Malikin Mervistä mukanaan tuoma uskonto oli "muhammadismia". Sanan tulkinnasta on erilaisia mielipiteitä. Useimpien orientalistien mielestä se viittaa profeetta Muhammediin, mutta Christoph Luxenbergin mukaan sana on Jeesuksen kunnianimi, "ylistetty" tai "siunattu".[33] Kalliomoskeijan tekstillä al-Malik profiloi oman valtionuskontonsa ja tekee eroa bysanttilaiseen kristinuskoon. Kirjoitus korostaa ehdotonta yksijumalaisuutta, jossa Jumalalla ei ole poikaa. Tässä polemiikki kohdistuu sekä nikealaista että nestoriolaista kristinuskoa vastaan (”Oi kirjan kansa!”) ja vakuuttaa, että Jeesus oli vain abd Allah ja muhammad rasul Allah. Kalliomoskeijan friisiteksti syytti kristittyjä ”liioittelusta”, kun he väittivät, että Jumalalla on poika.[26]

Nimitys ”lähettiläs” tarkoitti ”profeettaa” (nabi). Profeetat olivat lähettiläitä silloin, kun he olivat saaneet ilmestyksensä kirjana. Vanhan testamentin mukaisesti profeetat olivat oman kansansa pelastajia. Pelastuminen tapahtui Jumalan kanssa tehdyn sopimuksen avulla. Nooa pelasti perhekuntansa tulvalta, Loot tulelta ja Mooses meren aalloilta. Volker Poppin mukaan Jeesus liittyi tähän joukkoon ”muhammedina” eli seemiläisten ja erityisesti arabien profeettana. Hänen kirjansa oli Injil eli evankeliumi.[34] Jeesuksesta olisi näin ensin tullut Abd Allah eli Jumalan palvelija kalifi Muawijan aikana ja nyt muhammad rasul Allah, eli Jumalan ylistetty tai valittu lähettiläs.[35] Jälkimmäistä ilmaisua ei löydy vielä Muawijan aikaisista piirtokirjoituksista Gadaran kylpylästä (662)[36] tai Saysadin padosta (678) joissa molemmissa kalifia kutsutaan ”Jumalan palvelijaksi”. Abd al-Malikin veljen Egyptissä rakennuttaman Fustatin sillan (688) piirtokirjoituksesta ei liioin löydy sanaa Muhammed, vaikka se edeltää vain kolmella vuodella Kalliomoskeijan rakentamista.[37] Muhammed-sana alkaa yleistyä jyrkästi vuoden 691 jälkeen. Sitä ennen sanaa ei juuri löydy, mutta sen jälkeen Muhammed on jokaisessa virallisessa julistuksessa.[38]

Nevon ja Korenin mukaan Kalliomoskeijan teksti todistaa 690-luvun käännekohdasta arabiuskonnon kehityksessä. [39]Abd al-Malik määritteli Kalliomoskeijan tekstin avulla valtionuskontonsa sisällön. Hän halusi nostaa oman oppinsa samaan asemaan, joka zarathustralaisuudella oli sassanidien valtakunnassa ja nikealaisella kristinuskolla Bysantissa, jonne al-Malik edelleen klienttinä maksoi veroa.[19]

Al-Malikin myötä suhtautuminen kristittyihin muuttui kielteisemmäksi. Jättivaltakunnan uskonnollinen yhtenäisyys ei silti vielä toteutunut. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa painetut kolikot eivät sisältäneet muhammad-viestiä. Ne olivat latinankielisiä ja käyttivät perinteisiä siunausformuloita, jotka areiolaiseen tapaan korostivat Jumalan ykseyttä. Kolikoita ei muuallakaan painettu pelkästään arabiaksi vaan käytettiin paikallisia kieliä.[40]

Sodat

muokkaa

Al-Zubayr

muokkaa

Islamilaisen perimätiedon mukaan al-Malik kävi aluksi sotaa al-Zubayria vastaan, jonka valtakeskus oli Mekassa. Al-Malikin kenraali Al-Hajjaj ibn Yusuf valtasi kaupungin ja kukisti kapinan vuonna 692. Tabari kertoo, että taistelu Mekan laaksossa kesti kuusi kuukautta ja 17 yötä tai kahdeksan kuukautta ja 17 yötä. Ibn Yusuf käytti heittokoneita, joilla kaupunkia pommitettiin niin, että "taivas jyrisi ja salamoi". Taistelun yksityiskohdista Tabari ei kerro enempää, mutta selostaa sanatarkasti sen kuluessa käydyt keskustelut.[41] Al-Zubayrin valtaa Mekassa pidetään selityksenä siihen, miksi Al-Malik ohjasi pyhiinvaelluksen Jerusalemiin. [42]

Kolikkotiedot antavat tapahtumista erilaisen kuvan. Muawijan valtaa vuoteen 678 asti seurasi al-Zubayrin rinnakkainen kalifikausi Farsissa vuodesta 673 lähtien. Vuonna 680 kalifaatti siirtyi al-Malikille, mutta al-Zubayr pysyi Farsin kuvernöörinä vuodet 680–689.[43]

Bysantti

muokkaa

Kun rauhansaopimus Bysantin kanssa päättyi vuonna 692, al-Malikin veli Muhammad voitti Bysantin armeijan Vähä-Aasiassa ja ryösteli Anatolian sydänmaita. Kalifien linjaksi Anatoliassa muodostui myöhemminkin se, että vuoristoista aluetta voitiin kesäisin jihadin hengessä ryöstellä, mutta tyhjäksi kaluttua ja talvella kylmää ylänköä ei kannattanut ottaa pysyvästi haltuun.[44]

Afrikka

muokkaa

Umaijadit olivat sisällissodan aikana menettäneet Afrikan, mutta al-Malkin lähettämä armeija otti berbereiltä uudelleen haltuun Kairouanin kaupungin Tunisiassa, josta tehtiin valtakeskus ja valloitti bysanttilaisilta Karthagon satamakaupungin. Tunisiasta länteen olevat Algeria ja Marokko olivat Afrikan itärannikkoa vähemmän roomalaistuneet, ja niissä elävien berberien voittaminen kesti pitempään. Kuvernööri Musa vei valtauksen päätökseen vuonna 708, jolloin Tangerista tehtiin varuskuntakaupunki. [45]

Espanja

muokkaa

Espanjan valloituksesta kertovat arabilähteet ovat ajallisesti liian myöhäisiä ollakseen luotettavia historiallisia todisteita. Vanhin niistä on egyptiläisen Ibn Abd al-Hakamin Futuh Misr, joka on kirjoitettu 800-luvulla, mutta sen vanhimmat säilyneet kopiot ovat vasta 1100-luvulta.[46] Kertomukset ovat muokkaantuneet myöhempien arabihallitsijoiden, etenkin Espanjan umaijadiemiirien propagandistisiin tarpeisiin.[47]

Valloituksesta raportoiva ainoa aikalaislähde on tuntemattoman tekijän mahdollisesti Toledossa kirjoittama Vuoden 754 kronikka. Se kertoo, että vuonna 712 Roderik teki epäonnisen hyökkäyksen Tarikin joukkoja vastaan, jotka olivat jo pitkään hävittäneet kaupunkeja Espanjassa. Kronikan mukaan emiiri Musa nousi toisen armeijan kanssa samana vuonna maihin Cádizissa ja eteni Toledoon ja Pohjois-Espanjassa Zaragozaan. Musa ulotti kronikan mukaan heti valtansa lähes koko niemimaalle. Visigoottien hallituskaupungissa Toledossa valloittajat teloittivat entisen valtaeliitin apunaan prinssi Oppa, entisen kuningas Witizan veli. Valloittajat saivat luultavasti apua myös Espanjan sorretulta juutalaisväestöltä. Valtausarmeijoiden kooksi on arveltu 15 000 miestä. Berberit olivat sen suurin ryhmä, eikä mukana ollut arabijoukkoja ainakaan kalifaatin sydänalueilta. Myöhäisen arabilähteen mukaan Tarikin joukkoihin kuului 17 arabia ja 12 000 berberiä.[48] Kyse oli siten pääosin pohjoisafrikkalaisin voimin tehdystä invaasiosta.[49]

Koillis-Iran ja Transoxiana

muokkaa

Koillis-Iranin ja Transoxianan valloitus pääsi käyntiin al-Malikin vakiinnutettua valtansa. Silkkitien varrella olleet alueet olivat varakkuutensa takia houkutteleva kohde, mutta tarkkaa tietoa ei ole valloitusten etenemisestä. Korealainen munkki Huichao liikkui alueella 720-luvulla ja raportoi, että nykyisessä Pohjois-Afganistanissa sijaitseva Balkh oli "arabien valvonnan ja sorron alla." Sogdia, Buhara ja Samarkand olivat myös arabien hallussa. Huichao ei silti nähnyt islamista mitään merkkejä; sen sijaan väestö oli buddhalaista ja zarathustralaista. [50]

Seuraaja

muokkaa

Vuonna 705 kalifiksi nousi al-Malikin poika Walid I (705–714).

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Bellinger, D.: Islam – Münzen als Zeitzeugen. Die Bank. Zeitschrift für Bankpolitik und Praxis, 2010. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989. ISBN 0-631-19405-3
  • Gross, Markus - Ohlig, Kalr-Heinz - Popp, Volker - Puin, Gerd,R.: Anmerkung zur Kritik an Inarah. Teoksessa: Markus Gross & Kalr-Heinz Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 7-28. Verlag Hans Schiler, 2009.
  • Hoyland, Robert G.: In God's Path. The Arab Conquests and the Creation of an Islamic Empire. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-061857-5
  • Kennedy, Hugh: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's Greatest Dynasty. Da Capo Press, 2004. ISBN 978-0-306-81480-8
  • Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock.Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books., 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio.
  • Nagendra, K.S: The International Encyclopaedia of Islam. New Delhi: Anmol Ltd, 2005. ISBN 81-261-0403-1 (englanniksi)
  • Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Evidence of a new religion in Christian literature „under islamic rule“. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 176-250. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto. (Suomeksi toimittanut Antero Manninen ja Pentti Papunen) Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
  • Popp, Volker: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte . s. 35–92. Schiler, 2008.
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trail of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14–175). Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6
  • Pseudo-Clemente: The Clementine Homilies. New Advent, 2005. Teoksen verkkoversio.
  • Robinson, Chase F.: Abd al-Malik. Oneworld Publications, 2005. ISBN 978-1-85168-361-1
  • Robinson, Chase F.: Review: The Ideological Uses of Early Islam. Past & Present, 203, s. 205–228, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  • Thomas, Johannes: Zu den beiden Mythen "Entscheidungsschlacht am Guadalete" und "Zerstörung der Städte". Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion V. Der Koran als Werkzeug der Herrschaft, s. 193–207. Schiler & Mucke, 2020.
  • Toral-Niehoff, Isabel & Leon Munoz, Alberto: Ornament of the world: Urban change in early Islamix Qurtuba. Teoksessa: The Power of Cities (toim. Sabine Panzram), s. 108–109. Brill, 2019. Teoksen verkkoversio.

Islamilaiset lähteet

muokkaa
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3
  • al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XX. The Collapse of Sufyanid Authority and the Coming of the Marwanids. State University of New York Press, 1989. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio.
  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXI. The Victory of the Marwanids. State University of New York Press, 1990. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ibn abd al-Hakam: The History of the Conquest of Egypt, North Africa and Spain. Cosimo Classics, 1921. ISBN 978-1-61640-435-2 (arabiaksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Popp, 2013, s. 108, 118
  2. ↑ Robinson, 2009, s. 216
  3. ↑ a b Hoyland, 2017, s. 140
  4. ↑ Popp, 2010, s. 38
  5. ↑ Gross, Ohlig, Popp & Puin 2009, s. 15
  6. ↑ Gross, Ohlig, Popp & Puin 2009, s. 15; Popp, 2013, s. 122
  7. ↑ a b c Popp, 2008, s. 67–68
  8. ↑ Robinson, 2005, s. 16
  9. ↑ Haeri, 1995, s. 100
  10. ↑ Haeri, 1996, s. 102
  11. ↑ Al-Tabari, 1989, s. 160
  12. ↑ Petersen, s. 217.
  13. ↑ Nagendra, s. 506.
  14. ↑ Popp, 2008, s. 64–70
  15. ↑ Petersen, s. 219.
  16. ↑ a b Popp, 2008, 64–70
  17. ↑ Popp, 2010, s. 55
  18. ↑ Popp, 2010, s. 75
  19. ↑ a b c Popp, 2010, s. 57
  20. ↑ a b Popp, 2010, s. 52
  21. ↑ Ohlig, 2010, s. 371
  22. ↑ Haeri, 1996, s. 103
  23. ↑ Popp, 2010, s. 60–62
  24. ↑ Ohlig, 2013, s. 238
  25. ↑ Popp, 2013, s. 81
  26. ↑ a b Popp, 2010
  27. ↑ Pseudo-Clemente, 2005. 16:7; Nevo & Koren, 2003, s. 271; Ibn Warraq, 1998, s. 31
  28. ↑ Ohlig, 2013, s. 259
  29. ↑ Bellinger, 2010
  30. ↑ Hoyland, 1997, s. 694; Nevo & Koren, 2003, s. 247
  31. ↑ Popp, 2010, s. 68
  32. ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 292
  33. ↑ Luxenberg, 2010, s. 125–151
  34. ↑ Popp, 2010, s. 64
  35. ↑ Popp, 2010, s. 52
  36. ↑ Popp, 2010, s. 35
  37. ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 288
  38. ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 247–248
  39. ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 231
  40. ↑ Popp. 2010, s. 79
  41. ↑ Al-Tabari, 1990, s. 224–225 ja ss.
  42. ↑ Robinson, 2005, s. 6
  43. ↑ Popp, 2008, 64–70
  44. ↑ Kennedy, 2004, s. 55–57
  45. ↑ Hoyland, 2017, s. 142–146
  46. ↑ Torrey, Charles C. 1921, Introduction. s. 1–14.Teoksessa: Ibn abd al-Hakam
  47. ↑ Toral-Niehoff & Leon Munoz, 2019. s. 108–109
  48. ↑ Thomas, 2020, s. 193–207
  49. ↑ Collins, 1989, s. 28–32
  50. ↑ Hoyland, 2017, s. 148–149

Aiheesta muualla

muokkaa
Edeltäjä:
Marwan I 		Damaskoksen umaijadikalifi
685–705 		Seuraaja:
Walid I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Abd_al-Malik_ibn_Marwan&oldid=22896057”