Aatto Sirén
Adolf Johan (Aatto) Sirén (23. joulukuuta 1873 Orimattila – 14. maaliskuuta 1955 Orimattila) oli suomalainen poliitikko, joka toimi Suomen sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana neljään otteeseen vuosina 1907–1914, 1917−1918, 1929–1930 ja 1933–1936.[1] Maatalousasioihin erikoistuneen Sirénin ura työväenliikkeessä kesti lähes puoli vuosisataa. Sisällissodan aikana hän toimi kansanvaltuuskunnan maanviljelyshallituksen johtajana ja pakeni sodan loppuvaiheessa Neuvosto-Venäjälle. Sirén palasi Suomeen 1921 ja lyhyen vankeustuomion kärsittyään lähti jälleen mukaan politiikkaan. Hänet tunnettiin myös ahkerana kirjoittajana, joka työväenlehdissä julkaistujen poliittisten kannanottojen ja vaalikirjasten ohella laati runoja sekä lyhyitä tarinoita.
| Aatto Sirén | |
|---|---|
 Aatto Sirén vuonna 1907. |
|
| Kansanedustaja | |
|
22.5.1907–1.2.1914, 4.4.1917–16.5.1918, 1.8.1929–20.10.1930, 1.9.1933–31.8.1936
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Uusimaa |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. joulukuuta 1873 Orimattila |
| Kuollut | 14. maaliskuuta 1955 (81 vuotta) Orimattila |
| Ammatti | kirvesmies, pienviljelijä |
Elämä
muokkaaVarhaiset vuodet
muokkaaKirvesmiehenä työskennellyt Sirén oli Orimattilan työväenyhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja. Hän alkoi kirjoittamaan työväenlehtiin jo vuonna 1898. Sirén osallistui muun muassa suurlakkoon ja oli SDP:n puolueneuvoston jäsen vuoden 1906 puoluekokouksesta lähtien.[2][3] Hän edusti puolueen siltasaarelaisen suuntauksen ydinjoukkoa keskittyen erityisesti torpparien aseman parantamiseen.[4] Vuonna 1906 Tampereen torpparikokouksessa Sirén valittiin torpparien keskustoimikuntaan yhdessä Voitto Elorannan, Samuli Häkkisen, Kössi Kaatran ja J. R. Merisen kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin Tampereella pidettiin hänen aloitteestaan toinen yleinen torpparikokous.[5] Torpparikysymyksessä Sirén poikkesi pitkään SDP:n yleisestä linjasta. Hän vastusti torpparivapautusta, koska piti itsenäistä pienviljelyä kannattamattomana ja pelkäsi sen johtavan velkaorjuuteen. Sirénin mielestä torpparin asema oli taloudellisesti pienviljelijää turvatumpi.[6] Hänet valittiin kansanedustajaksi vuonna 1907 järjestetyissä ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Orimattilan kunnanvaltuuston jäsen Sirén oli vuosina 1915−1918.[3]
Sisällissota ja pako Venäjälle
muokkaaSisällissodan käynnistyttyä Sirén nimettiin kansanvaltuuskunnan maatalousasiain osaston maanviljelyshallituksen johtajaksi. Hän laati luonnoksen väliaikaisesta asetuksesta maan yksityisomistuksen lakkauttamiseksi, mutta kansanvaltuuskunta ei ottanut esitystä käsittelyyn. Maanviljelyshallituksen tehtäviensä ohella Sirén oli työväen pääneuvoston jäsen ja toimi sen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.[7] Kun kansanvaltuuskunta oli huhtikuun alussa evakuoitu Viipuriin, pakeni Sirén puolisonsa kanssa Pietariin ennen Viipurin taistelun käynnistymistä. Vapunpäivänä he jatkoivat junalla punapakolaisille perustettuun Buin siirtolaan Keski-Venäjälle. Sirén toimi aluksi johtotehtävissä suomalaisten pyörittämässä puunjalostustehtaassa, kunnes muutti tammikuussa 1920 Inkeriin, jossa hän työskenteli opettajana Toksovassa Vaarakkalan kylässä.[8]
Paluu kotimaahan
muokkaaSirén palasi Suomeen kesällä 1921 ja sai syyskuussa Turun hovioikeudelta yhdeksän vuoden kuritushuonetuomion valtiopetoksesta.[9][10] Hän kärsi rangaistustaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, josta vapautui armahduslakien nojalla jo lokakuussa 1922.[11] Vapauduttuaan Sirén viljeli pientilaa Mallusjoella ja kirjoitti maatalousasioista Suomen Sosialidemokraattiin.[2] Hän julkaisi myös pakolaisvuosistaan kertovan muistelmateoksen. Vuonna 1928 Sirén valittiin jälleen Orimattilan kunnanvaltuustoon, ja 1929 hän nousi varasijalta eduskuntaan, kun Matti Turkia ei ollut vaalikelpoinen.[3][12] Vuoden 1930 vaaleissa Sirén putosi eduskunnasta, mutta hänet valittiin uudelleen vielä kolme vuotta myöhemmin. Sirén oli viimeistä kertaa ehdolla vuonna 1936. Presidentin valitsijamiehenä hän oli vuosina 1931 ja 1943.[1]
Perhe
muokkaaAatto Sirénin puoliso oli Maria Charlotta Kuoppala, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1899.[3]
Teoksia
muokkaa- Hajamuistelmia pakolaiselämästä : punapakolaisena Venäjällä. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1923. Teoksen verkkoversio (PDF).
- Sirén, Aatto: Torpparivapautus ja sosialidemokraattinen puolue. (Teoksessa ”Sosialidemokraattinen puolue 25 vuotta”) Helsinki: Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, 1924.
Lähteet
muokkaa
- ↑ a b Aatto Sirén Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 5.6.2007.
- ↑ a b Aatto Siren 50-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 23.12.1923, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.12.2021.
- ↑ a b c d Aatto Siren 60-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 23.12.1933, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.12.2021.
- ↑ Soikkanen, Hannu: Kohti kansanvaltaa 1. 1899-1937 : Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 75 vuotta, s. 144. Helsinki: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 1975. ISBN 951-92201-0-0
- ↑ Rasila, Viljo: Suomen torpparikysymys vuoteen 1909 : yhteiskuntahistoriallinen tutkimus, s. 312, 412. (Historiallisia tutkimuksia LIX) Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1961. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Jussila, Petri: Tilastomies torpparien asialla : Edvard Gyllingin maatalouspoliittinen ajattelu ja toiminta suurlakon ja sisällissodan välissä, s. 194. (Väitöskirja) Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2015. ISBN 978-952-5976-32-8 Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 153, 155, 202, 314-316. (Punaisen Suomen historia 1918) Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1
- ↑ Sirén, Aatto: Hajamuistelmia pakolaiselämästä, s. 18, 22, 35-37, 103. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1923. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Aatto Siren kotimaahan. Suomen Sosialidemokraatti, 18.7.1921, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.12.2021.
- ↑ Aatto Siren tuomittu. Hämeen Kansa, 29.9.1921, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.12.2021.
- ↑ Aatto Sirén vapaana. Suomen Sosialidemokraatti, 9.10.1922, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.12.2021.
- ↑ Kuulutus. Suomen Virallinen Lehti, 19.7.1929, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 31.12.2021.